23 helmi Mitäs meille kuuluu?

Ihan peruskuulumisia ei ole tullut kirjoiteltua aikoihin. Viimeisimpiin kommentteihinkin vastaaminen kesti ikuisuuden, pahoittelut tästä.

Meille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Vietetty juuri kiva viikonloppu ja oli ihanaa saada lunta. Sunnuntaina ulkoa tullessa Milo kävi päiväunille ja itse istuin kirjoittamaan. Siskoni lapset olivat meillä kylässä ja Johnny peuhasi heidän ja Amalian kanssa!

Innostuneen näköinen ulkoilija!

Veikka seuraa tarkasti siskon puuhaa

Väsymykseni alkaa hellittää ja olo alkaa tuntua paremmalta. Ilmeisesti syy tähän väsymykseeni ja kurjaan oloon on ollut yöimetyksen päättyminen. Siskoni bongasi Lähiömutsin blogista tekstin ja ai että kuinka tuntuikaan hyvältä lukea tämän naisen sanat!

Amalia on käynyt kerhossa kahdesti viikossa ja avoimessa päiväkodissa olemme vierailleet aina silloin tällöin. Sairasteltukin on lukuunottamatta isiä. Milolla loppui juuri antibioottikuuri märkäiseen korvatulehdukseen, mutta nyt poika on jo täysin terve.

Milo nukkuu yönsä ihan uskomattoman hyvin. Iltaisin hän voi herätä ehkä kerran tai kaksi jos edes niitä, mutta pieni rauhoittuu aina tutin annolla ja pienellä silityksellä. Joskus hän vaatii hetkeksi syliin, mutta tosiaan vain ihan pieneksi hetkeksi. Puolenyön aikaan Milo herää ja nappaan hänet viereeni ja siinä tuhisemme sitten viekukkain. Milo saattaa välillä ponkaista pystyyn, mutta lasken hänet vain takaisin maate ja uni jatkuu heti.

Pieneksi ongelmaksi on nyt reilun viikon aikana muodostunut se, että Milo herää todella aikaisin. Hieman viiden jälkeen tai puoli kuusi! Ennen poika saattoi nukkua joskus kahdeksaankin, joten viiden jälkeen nouseminen on aika hanurista. Eiköhän tämä vaihe tästä pian muutu, toivottavasti. Pääasia, että yöt menevät hyvin! (äkkiä se muuttui, sillä nyt on herätty jo kahtena aamuna vasta seitsemältä).

Amalian kanssa olemme puuhanneet tyttöjen kesken juttuja ja se on ollut parasta! On käyty hienossa kahvilassa ja uimassakin, ihan huippua! Pojat ovat saaneet olla keskenään ja isi on opettanut Milon sanomaan lamppu. Milon sanavarastoon kun ei juuri muuta kuulu kuin äiti, tissi ja kiitti.

Näin hehkeä emäntä täällä on! Milo on vaan niin somasti kuvassa, että oli pakko jakaa kuva kanssanne <3 Amalia järkkäsi uudet sukkansa

Äiti väsäsi Amalialle yllärileivän, kun tyttö pyysi

Milon ikäisenä Amalia papatti jo vaikka mitä, mutta veli on sitten puhumisen sijaan kova menemään. Milo ei juuri aloilla ole tai leiki edes millään, vaan paahtaa vaan joka paikkaan koko ajan. Milo rakastaa kiipeilyä ja se saa äidille ja isille sydämentykytyksiä aikaan. On hurjan näköistä, kun pieni kirppu steppaa sohvapöydän päällä tai seisoo korkealla tv-tasolla.

Yksi päivä Milo oli yhtäkkiä löytynyt rahin päällä olevasta kylpyammeesta, joka oli täynnä tavaraa ja oli siinä isi ollut ihmeissään. Milolla on aina sellainen hauska virne naamalla, kun hän odottaa että hänet nähdään ja sama virne on pojan naamalla pahaa tehdessä myös.

Lapset teltassa

Pysyykö teltta kasassa..?

Huonolta näyttää..

Mutta kivaa on!

Nuusku on aiheuttanut vaihteeksi meille huolta, kun pirulainen roskisdyykkasi kanankoipia ja söi tietysti terävät luut myös ahne kun on. Seuraavana aamuna Nuusku alkoi oksennella ja luitahan sieltä ulos tuli. Epilepsiakohtauksenkin raukka sai, kun niin stressasi oksentamista. Kävin sitten hauvelin kanssa eläinlääkärissä, mutta kananluut olivat onneksi tulleet ulos ja Nuuskua sitten hieman lääkittiin ja kotiin hän sai maitohappobakteerikuurin. Kallis kanankoipi, mutta mitäpä sitä ei rakkaan koiransa eteen tekisi.

Nuusku painui iltalenkin jälkeen suoraan telttaan koisimaan

Antakaa mun olla!

Loppuun vielä vauhtipäästä hauska kuva!

Horjahdettuaan matka ei päätynytkään pahasti rähmälleen vaan suoraan pikkuiseen koriin 😉

Kivaa viikkoa muruset!