Eräs lukija toivoi postausta siitä kuinka meidän lentomatkat ovat sujuneet ja vinkkejä niiden onnistumiseen! Meillä Amalia oli ensimmäistä kertaa reissussa noin puolitoistavuotiaana ja Milo aika lailla samassa iässä. Lennot lasten kanssa ovat sujuneet aina todella hyvin, vaikka toki itkuakin on toisinaan ollut.

vinkkilista lennolle

Milo ekalla lennolla!

Vinkkilista onnistuneeseen lentomatkaan lasten kanssa

  • Mukavat vaatteet päälle, muista myös varavaatteet. Lentokoneessa voi olla jopa hieman viileää, mutta jos lapsi on kiukkuinen ja kovin itkuinen, niin luultavasti hän on yksi pieni hikikasa
  • Hyvää syötävää mukaan. Meillä on tapana käydä aina yhdessä lasten kanssa ostamassa lennolle herkkuja lentokentältä. Ostetaan joka kerta pähkinöitä, karkkia ja juotavaa. Tämä on lapsille aina yksi kohokohta! Jos ei halua tarjota lapsille namia, niin sitten muuta hyvää syötävää mukaan vaikka kotoa. Nousun ja laskun aikana on hyvä pureskella purkkaa tai mussuttaa namia tai juoda, jotta korviin ei ottaisi niin kovin. Imetin Miloa pojan ensimmäisellä reissulla nousun ja laskun aikana ja tutin lutkuttaminen on myös hyvä!
  •  Varaa lapsille tekemistä lennon ajaksi. Kreikan reissulle Amalia pakkasi mukaan muutaman kirjan ja hieman petsejä. Milo pakkasi leluja myös, mutta ne unohtui kotiin. Meillä on ollut lennolla aina tosi vähän mitään mukana eikä lapset ole juuri muuta viihdykettä kaivanneet kuin tabletin, johon on ladattu useampi lastenohjelma. Viime reissulla Milo pelaili Johnnyn puhelimella, mutta eniten lapset viihdyttävät itseään ihan vain ihmeellisellä lentomatkalla ja höpöttelemällä innostuneina, niin ja syömällä herkkuja 😉 Viimeksi oli serkut mukana ja menomatkalla Amalia ja Iida istuivat viekukkain ja pojat samaten, joten seuraa oli eikä kenelläkään käynyt aika pitkäksi.
  • Unikaverit mukaan! Tämä on tärkeä, Amalialla oli pupu pehmolelu mukana ja Milolla jo vauva-ajoilta tuttu viltti, jonka kanssa hän nukkuu joka yö. Lapset eivät tosin nukkuneet mennessä yhtään, mutta kotimatkalla Milo veti unta palloon jopa kaksi tuntia. Kreikkaan lentää noin 3,5 tuntia, joten matka taittui ihan hullun nopeasti.
  • Jos lapsi itkee kovasti, pysy itse rauhallisena. Älä välitä muista ihmisistä.
  • Jos lapsi on esimerkiksi hieman nuhainen, voit helpottaa oloa lennon ajaksi nenää avaavalla suihkeella, jota on hyvä laittaa ennen lähtöä. Myös särkylääkkeen anto on suotavaa. Kerran muistan molemmille antaneeni tämän kombon ja hyvin toimi!
  • Pysy penkissä niin kauan, kun mahdollista! Ei kannata muuten vaan lähteä käytäville, jos lapsi viihtyy paikalla. Meillä ei olla koskaan muuten käytävillä kuljettu, kuin pakolliset vessareissut. Lapsi mahtuu hyvin seisoskelemaan jalkatilassa, mutta katso ettei pääse sieltä karkuun. Meillä Milo otti hatkat Dubain reissulla ja nousi ylös takana istuvan miehen jaloista 😉

vinkkilista lennolle

Tässä nyt hieman mieleen tulleita vinkkejä! Turha sitä lentomatkaa on etukäteen ressata. Meilläkin Milo on vilkas tapaus ja lennot menneet aina tosi kivasti! Tsemppiä lentomatkaan ja rohkeasti vain lasten kanssa reissuun <3

Laittakaa kommenttiboxiin lisää vinkkejä, jos tulee mieleen!

Mukavaa keskiviikkoiltaa! Meillä on ollut tosi ihana päivä tänään. Aamusta leikin lasten kanssa ja matkustettiin yhdessä taksilla ja junalla vauvat ja koirat tietysti mukanamme. Lounaaksi valmistin makaronilaatikkoa, josta molemmat lapset tykkäävät kovasti ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Lounaan jälkeen ajelimme pitkän tauon jälkeen avoimeen päiväkotiin, jonne olimme sopineet yhden ystäväperheen kanssa treffit. Lapsilla oli kivat leikit koko ajan ja me vanhemmat saimme höpötellä kaikessa rauhassa. Oli ihana nähdä myös avoimen päiväkodin ohjaajia ja toivotella vielä hyvät kesät molemmille. Nyt on syöty päivälliseksi uudestaan makaronilaatikkoa ja pian Johnnyn tultua kotiin lähdemme hetkeksi isin veneellä ajelemaan. Amalia jo totesi, että häntä jännittää veneeseen nousu, mutta kerroin heti, että me vanhemmat tietysti autamme. Muistan itsekin lapsena kuinka pelottavaa se oli ja vieläkin se hieman jännittää.

Mulla oli vielä näitä lomakuvia hieman jakamatta ja nyt illan ratoksi pääsette nämä viimeisimmät katselemaan. Sitten ei enää tulekaan lomahöpinää Kreikasta, mutta erään lukijan toiveeseen vastaan ja teen pienen vinkkilistan lentomatkasta lasten kanssa!

Mutta nyt annetaan kuvien puhua, ihanaa iltaa kaikille <3

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

Amalia ja Miia täti!

kreikka

kreikka

Pojat herkuttelee varjossa!

kreikka

Jännää, jalat kala-altaassa!

kreikka

On ne rohkeita!

kreikka

Kalat Amalian varpusten kimpussa!

kreikka

Miehet!!

kreikka

kreikka

Amalia ui..

kreikka

Hienosti meni!

kreikka

kreikka

Aina jompikumpi laittaa lekkeriksi 😉

Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0! Raskaus on jo sen verran pitkällä, että vauvan kasvun huomaa selvästi pikkuisen liikkeistä, jotka ovat voimistuneet huomattavasti. Jopa lapset huomaavat kuinka maha oikein pompahtaa pikkusiskon potkujen johdosta ja tämä jos joku on heistä todella hauskaa ja ihmeellistä. Ja ihmeellistähän se on, ihan minunkin mielestäni ja näin kolmannenkin vauvan kohdalla jaksan fiilistellä jokaista liikettä. Vauvan pepun tai jalanpohjan voi jo tuntea massun läpi ja tämä on ihanaa ja onhan hänellä jo kokoakin, jopa yhden kilon verran <3

Sikiön paino: n. 1100 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): n. 24,5 cm
Koko pituus: n. 33,5 cm

raskaus

Raskausviikko 27+5

Vihdoin vauvan tavaroiden hankinta on alkanut

Viikonloppuna tilasimme Johnnyn kanssa netistä vauvalle vaunut sekä pinnasängyn reunapehmusteen ja hoitopöytään pehmoisen alustan. Olen jo tovin aikaa googletellut vaunuja ja kahlannut monet vaunut läpi, katsellut ja lukenut. Meillä vauva tulee luultavasti nukkumaan vaunuissa päiväunet ulkosalla ja näin vaunukoppaan on mahduttava talvivaatteissa pussin kanssa. Jotkut vaunukopat kun tuntuvat olevan jopa niin pieniä ettei vauva tahdo mahtua sinne talvivaatteissa. Kaipaamme vaunuilta myös sitä, että niillä pääsee sujuvasti liikkumaan lumessa ja loskassa, joten kriteerinä oli isot renkaat. Täällä “maalla” asuessa sitä ei kaipaa pieniä ja siroja vaunuja, joilla kurvaillaan ostareilla. Tärkeää mulle on myös vaunujen ulkonäkö, joten ihan helppoa vaunujen löytäminen ei ole ollut.

Bongasin yhdet aivan täydelliset vaunut, siis ikinä en ole niin kauniita vaunuja nähnyt, mutta niillä oli aivan hirmuinen hinta eikä niitä tuntunut löytyvän mistään. Miehen painostuksesta unohdin nämä vaunut ja toki jo omakin järki sanoi, ettei niitä voi vaan hankkia.

Hoitopöytä on nyt paikallaan meidän makuuhuoneessa ja se sopi sinne täydellisesti. Pinnasängyllekin on jo paikka, mutta mies ei vielä suostunut sitä kaivamaan ullakolta ja alkaa kokoamaan.

Turvakaukalo mennään ostamaan jostain lastentarvikeliikkeestä ihan paikan päältä luultavasti Johnnyn kesälomalla. Vauvanvaatteita alan pesemään lähipäivinä ja isi luovuttaa oman vaatekaappinsa hyllyt vauvanvaatteille, jotta ne saa sitten helposti hoitopöydän viereen. Johnnyn vaatteet siirrämme kodinhoitohuoneeseen ja tämä ratkaisu tulee olemaan todella hyvä, sillä Johnny saa töihin lähtiessä pukeutua rauhassa eikä miehen tarvitse pelätä herättävänsä meitä vaatteita hakiessa.

raskaus

Liitoskivut vaivaa

Kävely on tänään ja eilen sattunut nivusten kohdalta ja luulen, että kivut johtuvat liitoskivuista. Ikkunoidenpesu kostautui nyt sitten tällä tavalla. Ehkä olisi vaan parempi olla tekemättä juuri mitään, niin pysyisi kivut ehkä poissa. Noh toivotaan, että tämä tästä taas helpottaa. Johnny onneksi touhuilee töidensä jälkeen paljon Milon kanssa, joten mä saan joka päivä omia hetkiä, jolloin saan istuskella ja olla kaikessa rauhassa.

Painoa on kertynyt tässä vaiheessa raskautta jo 13 kiloa ja mähän olen tosi lyhyt, 158 centtiä, joten tottahan kroppa joutuu koville. Nyt on onnekas olo siitä, että Johnny pitää kesälomansa aikaisempia vuosia myöhemmin, niin meitä on sitten kaksi täällä jos mä olen huonossa kunnossa <3

Millä mallilla muiden odottajien hankinnat vauvaa varten ovat? Ja miten voitte?

Tylsä juu, mutta ihan paras ja ihana! Mä olen niitä ihmisiä, jotka tykkää tasapaksusta arjesta ja onnen tunteesta, joka tulee siitä, että näkee lapset onnellisina ja saa viettää aikaa oman perheen kanssa. Tykkään tyhjästä kalenterista viikonloppuisin ja siitä, että touhutaan juttuja ihan lonkalta.

Johnnylla oli kolme vapaapäivää juhannuksen kunniaksi ja nämä kolme päivää ovat menneet ihanan hitaasti. Perjantaina lähdettiin koko perhe isin työpäivän jälkeen pitkästä aikaa HopLoppiin ja oli niin kivaa! Mä en siellä juuri mitään tehnyt, mutta seurasin lasten ja Johnnyn touhuja hymyssä suin.

juhannus

Lauantaina saimme lasten serkut Eemin ja Iidan meille kylään ja pojat touhusivat keskenään ja tytöt keskenään. Me puuhailtiin Johnnyn kanssa rästihommia ja tuli niin hyvä mieli, kun sai tehtyä kotona hommia, joita on vaan siirtänyt viikosta toiseen. Nyt on kaikki ikkunat pesty väleineen kaikkineen, keittiönpöytä sekä Milon huoneessa oleva koulupöytä maalattu ja yläterassikin öljytty. Johnny kiinnitti myös yhden koristeikkunan eteisen seinään ja Milon huoneen seinälle aivan ihanan vanhan kaapin, jonka ostin jo aikaa sitten Kasvihuoneilmiöstä. Toki mies motkotti, kun hommia oli homman perään, mutta toisaalta olen mä nyt todella monta kuukautta odottanut näiden ihanuuksien pääsyä seinälle.

Ekaa kertaa juhannuskokkoa katsomassa

Kokon sytyttäminen juhannusaattona peruttiin Lohjalla turvallisuussyistä ja kokko sytytettiin vasta lauantaina. Me lähdimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa kokkoa katsomaan ja nähtiin rannalla siskoni perhettä, mun äitiä ja äidin serkkuja. Kovin kauaa ei rannalla aikaa vietetty ja Amalia lähti siitä suoraan äidilleni yökylään ja me muut palasimme kotiin. Milo sai valvoa rauhassa ja sänkyyn mentiin vasta yhdeksän pintaan. Milon nukahdettua me vanhemmat kävimme pitkästä aikaa saunassa ja ihanat löylyt saimme nauttia. Katselimme aika pitkään yöhön yhtä uutta sarjaa, kunnes nukahdin sohvalle ja kömmin siitä sitten Milon kainaloon meidän sänkyyn.

Tämä päivä on mennyt vauhdikkaammin ja pojat heräsivät vasta KYMMENELTÄ! Me ollaan nukuttu Kreikan loman jälkeen todella pitkään, etenkin Milo. Toisaalta nyt kesällä tulee myös valvottua pidempään, mutta yhdeksän jälkeen lapset yleensä kuitenkin koisivat. On se ihanaa, kun voi iltaisin valvoa kaikessa rauhassa, kun tietää, että lapset nukkuvat hyvin ja pitkään. Sitten syksyllä rytmit muuttuvat Amalian esikoulun ja Milon kerhon vuoksi ja toki sitten vielä lisää, kun vauva tulee taloon! Silti tätä kaikkea odottaa jo aivan valtavasti eikä yöheräilytkään jännitä.

Amalia tuli kotiin mummin luota vasta lounaan jälkeen ja tyttö oli nauttinut mummin huomiosta ja mummin ihanista koirista. Amalia saa aina lenkillä taluttaa mummin pientä ja vanhaa Luis koirulia ja tämä on tytölle iso juttu! Amalia rakastaa eläimiä ja kaipaa aivan valtavasti kotiinkin koiraa.

Juhannuksen aikana me ei grillattu ollenkaan, vaan nautittiin itsetehdyistä hamppareista ja tänään tortilloista! Herkkuina syötiin mutakakkua vaniljajätskin ja kinuskikastikkeen kera!

juhannus

Nyt meidän pojat ovat kalassa ja Amalia lähti naapuriin leikkimään. Mun täytyy vielä laittaa puhtaat lakanat sänkyihin ja kastella kukat, muuten tässä saa aika rauhaksiin olla ja nauttia, kun pieni vauveli möyrii mahassa ihan koko ajan <3

Nyt tulee kunnon pläjäys Kreikka lomakuvia! Me oltiin reissussa Kreikan Plataniaksessa siskon perheen ja mun äidin kanssa. Aurinkoa piisasi ja vietettiin joka päivä paljon aikaa hotellin uima-altailla. Yhtenä lomapäivänä lähdimme Miloa ja Johnnya lukuun ottamatta ostoksille Haniaan, jonne matka taittui bussilla. Shoppailtiin muutamia tunteja ja käytiin syömässä ja sitten päätettiin lähteä takaisin hotellille, kun oli aivan julmetun kuuma. Voisin kuvailla joitain meidän ostoksia tännekin, jos teitä kiinnostaa?

Suosittelen herkullista gyrosta

Viimeksi Kreikassa käydessä ruoka oli aika mautonta, mutta tällä kertaa valittiin selkeästi paremmat ruokapaikat, sillä joka päivä saatiin nauttia oikein hyvästä ruuasta. Ruokahetket ravintolassa oli kyllä hetkittäin tosi hermoja raastavia Milon kanssa ja sovimmekin Johnnyn kanssa, että hän huolehtii vilkkaan pojan, jotta minun ei tarvitse enempiä hiileillä.

Lounaalla käytiin useamman kerran yhdessä tosi hyvässä paikassa, jossa sai niin nannaa gyrosta. Gyros on Kreikan suosituinta pikaruokaa ja se on vähän kuin kebabia. Pitaleivän sisään saa valita kanaa, porsaan tai lampaanlihaa. Lisäksi gyroksesta löytyy taivaallista tsatsikia, tomaattia, raakaa sipulia ja ranskalaisia. Ranskalaiset olivat tosiaan siellä sisällä ja ne sopivat ruokaan tosi hyvin.

Myös Kreikan perinneruokaa moussakaa tuli syötyä sekä todella hyvää stifadoa, joka oli parasta porsaanlihan kanssa. Stifado on herkullinen pataruoka ja kuuluu myös Kreikan perinneruokiin. Muut aikuiset söivät muutamasti kreikkalaista salaattia, mutta tämän jätin itse väliin fetajuuston vuoksi. Mieli olisi toki sitä tehnyt ja se on niin hyvää Kreikassa.

Noh kylläpäs huomaa, että olen raskaana ja ruoka mielessä, kun näin paljon tuli höpötettyä ruuasta 😉

Mutta nyt annetaan kuvien puhua, jotta lomatunnelma välittyy teillekin!

kreikka

kreikka

Äijät nukkuu!

kreikka

kreikka

Väsy iski bussissa!

kreikka

kreikka

Amalia, Milo ja Eemi!

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

Ostoksilla!

kreikka

Awww...

kreikka

kreikka

kreikka

Kissanpennut rapsutteli meidän hotellihuoneen ikkunan takana..

kreikka

Drinkki!

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

kreikka

Äitikin hyppäs Milon kyytiin!

kreikka

Vauvamasu..

kreikka

Vähäks onnellinen!

Aika rento loma meillä, toivottavasti jaksoitte kuvatulvan!

Kivaa päivää kaikille, puss <3