Posted at 20:25h
in
Yleinen
by johanna
Heipparallaa! Täällä sitä ollaan vielä yhdessä kasassa, vaikka lauantaina meinasin lähteä jo synnyttämään. En toki synnärille ehtinyt, mutta supistuksia tuli koko päivän tosi paljon ja illalla ne säännöllistyivät, mutta sitten lopahtivat. Raskausviikkoja on tänään 38+6, eli loppu häämöttää. Laskettu aika on ensi viikon tiistaina ja yhtään ei tiedä koska meidän pieni syntyy. Aikaisemmat synnytykset ovat käynnistyneet supistuksilla eikä mulla ole kummastakaan lapsivedet menneet itsestään, vaan kalvot on puhkaistu aina vasta synnärillä.
Tulevan synnytyksen suhteen olen ollut koko raskauden tosi rauhallinen, mutta nyt hieman jo jännittää, mutta enemmän hyvällä tavalla, vaikka välillä kouraiseekin semmonen vähän isompi jännitysaalto. Mä tiedän kuitenkin sen, että Johnny on valtavan ihanana tukena synnytyksessä, kuten on aina ollut ja se helpottaa paljon. Toisinaan mua oikein itkettää, kun mietin meidän tulevaa vauvaa, mä olen hänestä niin onnellinen jo nyt. Amalia ja Milo odottaa vauvaa valtavasti ja etenkin Milo pussailee ja halii vauvaa massun päältä miljoonasti päivässä.
Vauvan odottelun lisäksi meidän arkea rytmittää Amalian esikoulu, joka on edelleen sujunut tosi hienosti ja Milon kerho kahtena päivänä viikossa, joka sekin on mennyt niin hyvin. Milon kerhokeskustelussa olen jo käynyt ja kuulin aivan ihania juttuja villiviikaristani.
“Ihana ja hyvin touhukas suloinen tähtisilmä ei ole tulistunut kerhokamuilleen, mutta kyllä hän suuttua osaa ja heittäytyy sitten hetkeksi naama mutrussa ja kädet puuskassa mököttämään. On tosi paljon leikeissä mukana ja leikkii niin tyttöjen kuin poikien kanssa ja osallistuu tosi innokkaana kaikkeen touhuun”.
Mököttävää Miloa ei ole kotona nähty, vaan täällä kun tulistutaan, niin ihan näin vähällä ei päästä. Aina Miloa kerhosta hakiessa poika antaa isot halit kerhotädeille ja lähettää oikein suuren suuret lentosuukot. Hän syö aina kaikki eväänsä ja huolehti ihanasti viime kerralla siskon kaulakorun kotiin asti, kun halusi sitä lainata kerhopäiväksi. Miloa alkaa aina kutittaa tämä koru, mutta ihanasti se löytyi kerhorepun pikkutaskusta, awww. Mä olen tosi ylpeä mun pikkuisesta!
Yökylää, jääkiekkoa ja uusia ystäviä
Viikonloppuna Amalia pääsi mun kummitädille yöksi, joka on myös mun iskän sisko ja tosi läheinen meille. Amalia oli tästä ihan älyttömän innoissaan ja kivaa oli ollut. Mun serkkukin oli ollut miehensä kanssa siellä herkuttelemassa ja nämä kolme naikkosta olivat käyneet yhdessä ostelemassa herkkuja ja Amalia oli kovaan ääneen tokaissut: sit ei osteta kyllä mitään terveellistä!!
Seuraavana päivänä Amalia pääsi mun kummitädin ja sedän kanssa markkinoille, joissa oli päässyt ensimmäistä kertaa ponin selkään. Markkinoilla he olivat treffanneet Amalian pikkuserkkuja eli mun serkun lapsia ja olivat herkutelleet jätskit. Tyttö palautui kotiin lauantaina puoli kolmen pintaan niin onnellisena. Mä olen itse ollut mun kummitädin kanssa aina tosi läheinen ja musta on aivan ihanaa, että mun oma tytär luo nyt samanlaista suhdetta tähän valtavan ihanaan ja tärkeään ihmiseen.
Viikonloppuna me aherrettiin Johnnyn kanssa hommia aika tavalla ja nyt meidän vaatehuoneessa, joka on ollut aina ihan pommi on käytännöllinen ja hyvä säilytysjärjestelmä. Myös ulkovaraston takana ollut valtava puutarhajätekasa on viety kaatopaikalle ja huh mikä homma siinä olikin. Ehkä tästä savotasta johtuen mua supistelikin niin kovin lauantaina.
Sunnuntaina me oltiin aamusta Tenavatohinoissa, jotka järkätään Lohjalla Tennarissa kerran kuussako tai parin viikon välein. Iida oli meidän mukana ja tohinoiden jälkeen mentiin katsomaan jäähallille Eemin lätkäpelejä. Mä aivan liikutuin, kun näin rakkaan siskonpojan siellä pelaamassa. Tapasin siellä myös monen vuoden tauon jälkeen lapsuudenystäväni perheineen ja nyt on kyllä otettava tavaksi nähdä aina välillä.
Milo kannusti Eemia ihanasti, taputti lujasti ja huusi kovaa hyvä Eemi ja tee Eemi maali!! Poika kannusti Eemiä, vaikka serkkupoika oli vaihdossa 😉 Myös Amalia nautti jääkiekon katselusta ja kannusti hänkin kovasti serkkuaan! Mua nauratti mun asu jäähallilla, mä lampsin halliin ihan vaan varvastossuista ja maximekosta muiden hytistessä takit, lakit ja huivit päällä.
Milo on muuten löytänyt itselleen hyvän ystävän jumpasta, jossa käydään kerran viikossa. Jumppa ei ole mikään sitova harrastus eikä siellä ole ohjattua toimintaa, vaan siellä touhutaan vanhemman vastuulla. Jumpassa on ihan huippu juustomeri ja paljon kaikkea muuta ja viimeksi hyppäsin paniikissa itsekin juustomereen, kun Milo hyppäsi sinne pää edellä ja luulin, että poika jäi jumiin. Sitten yksi lapsuudenkamu ryki mua ylös sieltä ja ai luoja mikä köntys mä olin.
Milon uusi ystävä on Milolle tosi tärkeä ja ollaan jo pojan äidin kanssa sovittu, että kaveri tulee meille joku päivä leikkimään. Poika on jo viiden vanha, mutta Milo tykkää isommista kamuista ja leikit menevät tosi hyvin yhteen hieman isompien kavereiden kanssa.
Viimeksi mun serkulla kyläillessä Milon ekaluokkalainen pikkuserkku ihmetteli onko Milon ääni muuttunut ja revettiin mun serkun kanssa ihan täysillä nauruun ja oltiin vaan että ei kai se ole. Milo siis muuttaa aina isompien poikien kanssa äänensä sellaiseksi möreämmäksi ja nyt pikkuserkkukin huomasi sen 😉
Ihanaa viikkoa kaikille <3
