Meidän lemppari alkupala ulkomailla on valkosipulikatkaravut öljyssä ja sitä syödään aina joka ilta reissun päällä. Johnny testasi tätä nyt kotona ja oli kyllä hyvää! Vähän patonkia kyytipojaksi ja nam mikä alkupala tai noh tämä oli meidän yhden illan iltapala.

ruokaohje

Ohje:

katkarapuja
5 valkosipulinkynttä
1 tuore punainen chili
tuoretta persiljaa
oliiviöljyä
voita
suolaa
paprikajauhetta

Aloita kuivaamalla sulaneet katkaravut talouspaperilla. Pilko sitten valkosipulit ja chili. Kuumenna oliiviöljy ja voinokare pannulla. Öljyä saa olla sen verran, että ravut juuri peittyvät. Kuullota ensin hetki valkosipuleita ja chiliä voi-öljyssä ja lisää sitten katkaravut. Paista rapuja öljyssä pari minuuttia. Lisää ripaus paprikajauhetta, suolaa sekä silputtu persilja ja tarjoile heti öljyineen päivineen. Kyytipojaksi vielä sitä patonkia ja kyllä maistuu!

Nautinnollisia ruokahetkiä!

Johnnylla oli juhannusaatto töistä vapaa, joten vapaapäiviä tuli sitten kolme peräkkäistä. Nämä tavallista viikonloppua pidemmät vapaat ovat aina ihania ja silloin ehtii kivasti touhuta perheen kesken.

Juhannusaattona kävimme ruokakaupassa ja ostimme herkullisia grillattavia ja hoidimme samalla viikoittaiset ruokaostokset. Milo heräsi juhannusaattoon jo ennen kuutta, joten poika vetäisi lounaan jälkeen pitkät päiväunet. Me valmistimme tällä aikaa Johnnyn ja Amalian kanssa grilliherkkuja ja ehdimme jo aloittaa syömisenkin ennen pikkuisen heräämistä. Milo liittyi seuraamme kuitenkin hyvin pian, mutta grilliruoka ei maistunut vielä hieman uniselle pojalle. Mummi ja fafa sattuivat kylään juuri ruokailun aikana, joten myös he pääsivät nauttimaan pöydän antimista.

Oli ihana viettää aikaa Johnnyn vanhempien kanssa, sillä heidän kanssa ei ole tullut enää nähtyä niin tiivisti lasten aloitettua kerta viikkoisen hoidon mummilassa. Arki-illat ovat niin lyhyitä, kun Johnny on kotona vasta viiden jälkeen ja Milo käy sitten taas yöunille ajoissa. Täytyy yrittää skarpata taas tässä näkemisessä, sillä Johnnyn äidin ollessa vielä työelämässä näimme paljon enemmän, ihan hassua.

juhannus

Meidän juhannusherkkuihin kuului grillattavia lihoja, lihapullia, kebakoita, Johnnyn valmistamia perunoita, täytettyjä sieniä, maissia ja salaattia.

grilliherkkuja

Grilliherkkuja!

juhannus

Herkullisia perunoita!

grilliherkkuja

Täytettyjä sieniä!

juhannus

juhannus

Myöhemmin iltapäivästä lähdimme viettämään iltaa siskoni perheen luokse, johon tuli myös yksi yhteinen ystäväperhe. Näillä ystävillä on Milon ikäinen poika ja nämä vauhdikkaat viikarit leikkivät todella paljon yhdessä. Pientä vauvaakin pääsin sylittelemään ja ihastelemaan!

Tulimme kotiin vasta kymmenen jälkeen ja lapset kävivät suoraan nukkumaan. Otan aina siskoni luokse lapsille yöpaidat mukaan, jos olemme jäämässä pidemmäksi aikaa, niin lapset pääsevät sitten kotona heti nukkumaan, kun iltahommat on tehty jo valmiiksi. Harvoin me nyt näin myöhään missään olemme, mutta juhannusaaton kunniaksi oli kiva, että lapset jaksoivat!

Mitä Te lukijat touhusitte juhannuksena?

Tässä kesän aikana siskoni poika Eemi on ollut muutamasti meillä kylässä, jottei pojan tarvitse olla yksin kotona vanhempien ollessa töissä. Eilen pyysin Eemin ja Iidan molemmat meille yökylään ja näin Iidakin sai aloittaa kesälomansa hieman aikaisemmin. Me tykkäämme molemmat siskoni kanssa hoitaa toistemme lapsia ja autamme aina tarvittaessa toisiamme, mutta useimmiten lapset kyläilevät puolin ja toisin ihan muuten vain. Iidahan on ollut meillä jo ihan pikkutytöstä asti ja on kunnon kyläluuta, kuten äitinsäkin aikoinaan ja Amalia on nyt pikkuhiljaa rohkaistunut myös kyläilemään enemmän ja on viettänyt siskoni perheen luona aikaa ihan kivasti.

kesäpiha

Siskoni ottaa myös Miloa tarvittaessa hoitoon eikä koe pojan hoitoa rankkana. Milo on aina hirmuisen kiltti siskoni luona ja puuhastelee ulkona kaikenlaista. Milo rakastaa auttaa siskoni miestä remppahommissa ja on yhtä hymyä saadessaan ojentaa työkaluja sun muuta mopomiehen ohjeiden mukaan.

Amalia ja Iida leikkivät usein kahdestaan eikä Amaliasta ole kuulemma mitään vaivaa. Kivahan se on Iidallekin, että on leikkikaveri ja varmasti ihanaa, kun saa välillä leikkiä myös kotona eikä aina vain meillä.

Tyttöjen lempileikkejä on barbileikit, kotileikit, littlest pet shopit sekä kaikenlaiset mielikuvitusleikit, joissa matkustetaan esimerkiksi lentokoneella tai laivalla jonnekin ja pakataan tietysti matkalaukku täyteen tavaraa.

Milo osaa olla jo leikeissä kivasti mukana, ja nyt yökyläilyn aikana lapset ovat leikkineet yhdessä ja erikseen todella kivasti. Toki välillä riitaakin on tullut ja olen sitten ollut erotuomarina. Amalia ja Iida harvoin riitelevät, mutta tämä pikkumies osaa olla välillä todella hankala ja sitten onkin kaikki jo toistensa kimpussa.

kesäpiha

Tänään mä puhuin mun ystävän kanssa puhelimessa ja totesin hänelle, että tuo vaan välillä lapsia tänne meille leikkimään, niin saa hetken aikaa omille jutuille tai ihan vain levolle. Ystäväni totesi mulle: sä olet tollanen supermutsi! Todellisuudessa en tosiaankaan ole! Mäkin väsyn välillä lapsien kanssa, niin omien kuin toistenkin, mutta tykkään paljon siitä, että meillä käy lapsia kylässä. Joskus kaipaan tietysti myös aikuista seuraa itselleni ja välillä onkin kiva järjestää leikkitreffejä, joissa on äidit mukana. Mä kuitenkin nautin lapsista paljon ja mietin usein, että hyvin tässä vielä vauvakin menisi. En toki joka päivä, jos leikit ei suju eikä mikään tunnu muutenkaan sujuvan ja joudun koko ajan olla komentamassa lapsia. Mä olen ihan samanlainen äiti, vaikka meillä on lapsia kylässä eli komennan ja joskus huudankin. En tosin huuda muiden lapsille, mutta omille joskus eikä kukaan ole täällä sitä hätkähtänyt. Toki tiedän, että siskonikin joskus karjaisee omilleen, ja saattaapi näin tehdä moni muukin vanhempi. Kerran naapurintyttö repesi nauramaan, kun puhaltelin hermostuneena suullani ja sitten aloin itsekin nauraa räkättää ja kiukku meni ohi.

Joskus on päiviä, jolloin soitan Johnnylle töihin ja kiukuttelen ja kysyn raivopäänä milloin se oikein tulee kotiin. Eihän se mitään auta ja aiheutan tällä Johnnyllekin kurjan mielen, mutta toisaalta pääsen päästämään hieman höyryjä ulos. Luulen, että moni muukin vanhempi laskee joinain päivinä minuutteja päivän loppumiseen tai siihen puolison kotiintuloon. Huonot päivät vain kuuluvat elämään ja niitä on jokaisella.

kesäpiha

Lapset varmasti viihtyvät meillä, sillä annan lapsien leikkiä aika vapaasti. Mietin aina, että kyllä sotkut saa siivottua ja sohvatyynyt takaisin temppuradalta paikoilleen. Nytkin nuo kolme serkusta järjestävät naapurintytölle juhlia tuolla kodinhoitohuoneessa ja kaikki askartelujutut ovat leviällään, keittiöntuoli sankarintuolina ja silityslauta pöytänä, mutta mitäpä siitä, varmasti ihanat juhlat on tulossa!

En siis todellakaan ole mikään supermutsi, vaan ihan tavallinen äiti <3

Tänään kuvia kesäpihastamme ja aloitan kesäpihan esittelyn meidän yläterassilta, johon hankimme paviljongin viime kesänä. Myös kalusteet ostettiin viime kesänä ja olemme tykänneet molemmista kovasti. Paviljonki ja pihakalusteet ovat Sotkasta.

paviljonki

Kesäisin syömme lähes aina ulkosalla ja juurikin täällä paviljongin suojassa. Siellä on aina viileämpää ja saa olla suojassa ötököiltä. Myös grilli on yläterassilla, joten ruokien kuskaaminen suoraan grillistä pöytään ja lautasille käy kätevästi. Toki sisältä riittää aina ruokien ja astioiden kantamista riittämiin, mutta vaiva on sen arvoista, sillä kesäisin on vaan niin ihana nauttia ruoka ulkona.

Kesäkukiksi valitsin helppohoitoisia pelargonioita, sillä ne eivät ota nokkiinsa jos ja kun niitä ei muista päivittäin kastella. Roikkuvasta kukkaruukusta löytyi ystäväperheen antama ruusu, joka valitettavasti kuoli aika nopeasti. Nyt ruukku on tyhjillään, mutta se on silti ihan söpö. Linnunpöntön löysin Lohjan Latvalasta ja se on koristeena vain. Myös roikkuva kukkaruukku on Latvalasta.

Lehtien lukuun on toivottavasti aikaa Johnnyn kesälomalla ja muutama sisustuslehti lehtikorista jo löytyy!

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

paviljonki

On ollut ihana sisustella pihaa ja laittaa kukkia, vaikka näitä paikkoja saisi olla vähän väliä siistimässä lasten leikeistä. Mutta leikkikööt vapaasti, eihän kodin ja pihan tarvitse olla koko ajan tiptop kunnossa. Nyt olen kyllä kieltänyt hiekan tuomisen yläterassille, sillä eräs kaunis päivä sitä löytyi sieltä melkein enemmän kuin hiekkalaatikosta 😉

Minkälaisia kesäpihoja tai parvekkeita Teiltä löytyy ja mitä piditte tästä meidän kesäisestä paviljongista?

Ps. Tässä alla vielä video kesäpihasta!

https://youtu.be/5JSoCgfCP90

“Kaupallinen yhteistyö Travalle Remu”.

Näin juhannuksen jälkeen alkaa ALE-myynnit ja nyt onkin oiva tilaisuus käyttää hyvät alet hyödyksi ja tilata huippuedullisesti Travalle Remun verkkokaupasta lapsille syksyksi vaatetta!

Me saimme valita keväällä lapsille ihanat haalarit Remulta ja nämä samaiset haalarit menevät hyvin vielä syksyllä! Amalian haalari on ihastuttava kukkakuosinen söpöys ja Milon taas pirteän keltainen. Molemmat tykkäävät haalareistaan kovasti ja syksyllä on taas ilo pukea nämä päälle.

Mä tykkään Remun ulkoiluvaatteista juurikin niiden ihanien kuosien vuoksi, mutta myös teknisiltä ominaisuuksilta ne ovat loistavia! Pitävät siis hyvin vettä, kuivuvat pesun jälkeen nopeasti sekä pitävät tuulta hyvin ja lapset pysyvät lämpiminä. Hinnatkaan eivät päätä huimaa, etenkään nyt ALE aikaan, jolloin Remuhaalareita myydään alkaen 39€, housuja alkaen 19€ ja Remutakkeja alkaen 36€. Outletin puolella Remutakkeja on jopa 29€!

Travalle Remu

Valinnanvaraa Travalle Remun mallistossa on ihan hirmuisesti. Paljon takkeja sekä erilaisia housuvaihtoehtoja, muun muassa jalkalenksujen kanssa tahi ilman tai jopa henkseleillä. Värejä ja kuoseja on paljon ja jokainen löytää varmasti omat lempparinsa! Haalareista löytyy myös paljon erilaisia malleja, juuri sopivia perheen pienimmille, mutta myös isoille lapsille!

Travalle Remu

Travalle Remu

Travalle Remu

Tilaamia tuotteita ei tarvitse pitkään vartoa, sillä Travalle Remun verkkokaupassa on nopeat toimitukset ja tuote on perillä 1-3 arkipäivässä!

Mä voin lämpimästi suositella Remun ulkoiluvaatteita, ja oli kiva päästä vinkkaamaan
Teille tästä ALESTA!

Mukavia ostoshetkiä!