Hei jee jo helpottaa!! Häitä tosiaan juhlittiin lauantaina ja mukavat olot on sen jäljiltä kyllä ollu. Mä en ole koskaan sylkenyt kuppiin ja suuta alkaa napsumaan heti sen ekan huikan jälkeen ja tästä syystä mä en ole koskaan juonutkaan sitä yhtä saunajuomaa tai terassijuomaa, vaan ollut suosiolla ilman. Alkoholiongelmaa ei onneksi ole, mutta viinaa on tullut elämän aikana vedettyä ihan tarpeeksi ja edelleenkin reilu kolmekybäsenä se maistuu ihan samalla tavalla kuin ne ekat mehukattipullon kiljut. Lasten jälkeen juhliminen on tapahtunut hitusen hillitymmin kuitenkin ja kaiken maailman töryilyt jääneet vähemmälle. Toki se tasapaino joskus horjuu ja häissäkin tanssilattialla pyllähdykseltä ei vältytty, mutta hei kyllähän ne muutkin lenteli ja yhden naikkosen polvenkin sain hienosti sidottua. Meidän kaveripiiri on myös aika pitkälti sellasta, että kuppiin eivät hekään sylje ja häissäkin meidän peräpöytä sai aika ajoin huvittuneita katseita, kun nauru raikasi ja heh hyvä läppä lensi.

krapula
Tuhannen tuiskeessa!

Krapula mulle on tullut aina, mutta onhan se nyt melkoista, että se voi kestää kolme päivää. Ennen riitti sentään se yksi. Noh nyt on kaksi kuukautta aikaa taas toipua ennen seuraavaa juhlaa, joten eiköhän se viina sitten taas maistu ja tämä krapula ole unohdettu.

häät

Juhlitteko Te lukijat miten, hillitysti muutamalla vai räkä poskella kunnon känässä, vaiko jotain siltä väliltä?

Lauantaina oli suuri päivä, sillä rakkaat ystävämme menivät naimisiin! Olimme juhlissa ilman lapsia ja saimme nauttia näin rauhassa joka hetkestä. Jo kirkossa tuli iso itku, lähes vollotus, niin oli koskettavaa, kun neljä ihanaa rakasta lasta astelivat kirkon käytävää ennen äitiään. Ja morsian oli niin kaunis ja olin vain niin onnellinen näiden rakkaiden ihmisten puolesta ettei siinä itkemäti saattanut olla.

Hääjuhla oli rento ja ihana. Ruoka oli taivaallista ja nauru raikasi. Tanssimme ihan hirmuisesti eikä muutamilta kommelluksilta vältytty! Ihan super ihanat häät!!

häät

häät

Kiitos kaikille ja Onnea vielä Jenna ja Simo <3

Mä ostin Lanzarotelta jonkin verran itelleni vaatteita ja tässä yksi asukokonaisuus. Maximekko, laukku ja kengät ovat kaikki uusia ja tykkään niistä kovasti. Mulla on toinenkin maximekko, jota käytin viime kesänä tosi paljon. Myös tämä uusi harmaa tulee olemaan päällä varmasti paljon ja tuota suloista laukkua olen pitänyt jo monta kertaa enkä enää tunge tavaroita aina takintaskuun, vaan ne kulkevat nyt hyvin matkassa tässä pikkuruisessa käsiveskassa.

Tykkäättekö te lukijat maximekoista?

Me olemme nukkuneet taas aamuisin todella pitkään ja tästä syystä Milo ei ole nukkunut päiväunia moneen päivään. Tänään pikkuinen heräsi jostain syystä jo kello kuusi ja päiväunille hän kävi jo ennen puoltapäivää. Amalialla oli viimeinen kerhopäivä tänään ja tyttö on odottanut jo kovasti kesälomaansa. On se vähän hupsu, kun kokee kaksi kolmen tunnin kerhopäivää ja yhden mummilapäivän viikossa liian rankaksi. Välillä Amalia toteaa ennen mummilaan menoa, että olisi halunnut ottaa aamun rauhallisemmin ja minähän vien lapset usein vasta kymmenen pintaan hoitoon. Eihän Amalia tietysti voi ymmärtää minkälaista elämä olisi jos äiti kävisi töissä ja hän joka arkipäivä päiväkodissa. Silloinhan hoitoon meno olisi jo puoli seitsemän aikaan aamulla, joten onhan tämä nyt himpun verran erilaista tämä elämä, kun äiti on kotona.

amalia

amalia

Lauantaina on ystäviemme häät ja menemme häihin Johnnyn kanssa kaksin. Lapset pääsevät siskoni luokse hoitoon ja ovat myös yön yli hoidossa. Odotan häitä ihan hirmuisesti ja myös sitä, että pääsemme Johnnyn kanssa juhlimaan yhdessä pitkästä aikaa. Lasten syntymän jälkeen olemme juhlineet yhdessä kaksi kertaa ja se on tosi vähän, joten ei ihmekään, että olemme molemmat aika fiiliksissä.

Lainasin häihin pikkuserkultani kauniin puuteriroosan värisen mekon ja valkoisen jakkutakin, jota on nyt ainakin kirkossa pidettävä päällä. Johnnylla on vaatehommat vielä hieman vaiheessa, sillä miehen puku on lojunut pyykkikorissa siskoni häistä saakka eli vuoden päivät.

Viime viikolla olin tulevan morsiamen mukana koemeikissä -ja kampauksessa ja ai että miten kaunis tuo ihana ystävä olikaan. Häät ovat vaan niin ihana juhla ja en malta enää pysyä pöksyissäni.

amalia

Eilen piipahdimme Amalian ja äitini kanssa H&M:llä ja ostin lapsille hieman kesävaatteita. Milo sai oikein mageen lippiksen, sellaisen ison pojan lippiksen. Kävimme myös pizzalla Amalian toiveesta ja söimme tytön kanssa puoliksi juustopizzan. Kotimatkalla pyörähdimme vielä Jyskissä, josta löysin takapihan terassilla olevalle sängylle kauniin peitteen ja pikkuisille tuoleille peittoon mätsäävät tuolinpäälliset. Kesäpiha alkaa olemaan pikkuhiljaa kunnossa ja näyttää oikein kauniilta. Vielä tosiaan muutamia kukkia ja ehkä terassille toisenlainen matto.

Viikonloppuna meillä kävi pieni kömmähdys, sillä Milo livahti karkuteille. Johnny kysyi minulta aamupala sotkuja imuroidessani onko Milo kanssani ja totesin vain, että luulin hänen tulleen isänsä luokse. Noh Milon huoneen ikkunasta kurkatessa huomasimme pojan hyppivän alasti trampoliinilla. On se nopea ja aina tosiaan pitäisi sopia kumpi poikaa pitää silmällä eikä olettaa, että toinen varmasti pitää.

amalia

Tällä viikolla Johnnylla on vain kolme työpäivää, sillä helatorstai on vapaa ja mies pitää perjantaina etäpäivän. Perjantaina menemme hääpaikalle avuksi, mutta torstaiksi ei ole vielä suunnitelmia. Ilmojen salliessa päivä tulee varmasti vietettyä ulkosalla!

Ilmat ovat olleet mielettömät ja eilen illalla istuimme Johnnyn kanssa iltaa terassilla lasten nukkuessa yöunia. Mies joi miehekkäästi irish coffeeta ja minä teetä. Höpöttelimme niitä näitä ja ilta oli ihana.

Toivotaan nyt, että ilmat pysyvät lämpiminä ja saamme nauttia alkaneesta kesästä!
Ihanaa viikkoa kaikille <3 Ps. Huomenna vihdoin video, jossa vastaamme Johnnyn kanssa Teidän kysymyksiin!