Kiitos aivan äärettömän paljon kommenteista, joita olen saanut edellisen postauksen jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu paremmalta ja isot kiitokset saa rakkaat tukijoukot, jotka ovat kerta toisensa jälkeen mut nostaneet ylös. Kiitos rakas aviomies, sisko ja äiti <3 Mua itkettää ihan hirveesti tätä kirjoittaessa, mutta tuntuu hyvälle ja taas kerran siltä, että täältä noustaan ja pian taas hymyilyttää enemmän kuin surettaa.

Mä oon elänyt aina tosi tunteella ja se ei ole aina ihan helppoa. Toisaalta näin mä olen just mä enkä haluaisi olla kukaan muukaan. Mulla on kyky luoda ympärille hyvää mieltä ja naurua, mä rakastan olla ihmisten tukena ja auttaa muita, mutta aina silloin tällöin huomaan kuinka putoan itse pohjamutiin ja tunteet heilahtaa täysin ääripäähän.

Tätä tämä on ollut aina ja paljon olen saanut apua tähän. Joka kerta Johnny sanoo, että selviät tuosta ja pian se menee ohi. Ja näin se on aina ollutkin, se tuntuu vaan niin raskaalta juuri sillä hetkellä, kun tunne on päällä eikä siitä näe minkäänlaista ulospääsyä eikä itse usko, että selviää ja pian taas helpottaa.

Mun elämässä on tapahtunut niin valtavasti isoja valtavan surullisia asioita ja ne on toki vahvistanut mua ihan hurjasti ja kasvattanut ja tehnyt musta just mut. Silti sitä ajautuu toisinaan niihin ajatuksiin kuinka eri tavalla asiat olisivat voineet mennä ja oliko kaikki tämä ihan tarpeellista.

Meidän lasten kanssa on puhuttu aina hyvin avoimesti kuolemasta, mutta Milo on nyt esikoululaisena alkanut kysellä enemmän menetetyistä ihmisistä ja se hämmästys ja ihmetys minkä oma rakas lapsi suhun luo, kun hän pienellä äänellä ihmettelee kuinka ihmeessä äiti sun pikkusisko on voinut kuolla niin pikkuisena, vain kaksivuotiaana. Sehän on äiti ihan pikkuinen, Nupun ikäinen. Vaikeita asioita, eihän tälläistä saata itsekään ymmärtää. Sitten mietin omassa päässäni oman isäni menetystä, jos kuolisin saman ikäisenä, kuolisin neljän vuoden päästä, ihan kamalaa.

mieliala
Iskä ja mä!

Paljosta on selvitty ja paljon on suojelusenkeleitä, näin ajattelen ja se ajatus luo mulle itselle sellaista turvaa ja sitä, että en kertakaikkiaan voi menettää enää yhtäkään tärkeää ihmistä liian aikaisin <3

 

 

Tällä ja viime viikolla mieli on ollut apea ja olo saamaton. Ei ole huvittanut lasten leikit, ulkoilu, ruuanlaitto eikä blogin kirjoitus. Läsnäolo lapsille on ollut surkeaa, ajatukset harhailleet ja mieli ollut vittuuntunut. Sekunnissa tullut ärsyyntynyt olo ja olen kiroillut aivan liikaa.

Toivoisin omaa aikaa pidemmäksi ajaksi kuin vain treenien ajaksi. Olisi ihana lähteä yöksi pois johonkin.

Korona alkaa taas vituttaa. Harmittaa, kun Johnnyn vanhemmilta jää niin paljon lapsista näkemättä. Onneksi rokote on tulossa ja toivottavasti riskiryhmäläiset saisivat sen nopeasti, jotta elämä voisi jatkua mielekkäämpänä taas.

Eilen laitettiin joulukuusi ja koristeltiin se samalla glögiä siemaillen. Lapset ryystivät glögiä mukeistaan lusikoilla ja Nuppukin tykkäsi tosi paljon. Kuusesta tuli aivan ihana ja sitä katsellessa hymyilyttää. Eli on meillä ollut mukavia juttuja tässä arjessa tietysti myös. Kävimme koko perhe uimahallissa ja se oli kivaa ja juuri sitä mitä kaipasin. Yhdessäoloa koko perhe. Myös eilen oli sellainen rento ja kiva päivä. Paljon mukavia pieniä hetkiä, vaikka ajoittain ärsyttikin.

syyllisyyden tunteet

Mun on mahdoton kirjoittaa huonolla mielellä, siis sellaisella vihaisella mielellä. Surullisena kirjoittaminen onnistuu, mutta vihaisena ei. Tähän kurjaan mieleen ei ole mitään erityistä syytä, luulen että on taas sellainen pieni väsymyksen hetki käsillä ja nyt asia on syytä jälleen korjata. On onni, että olen vuosien aikana oppinut tunnistamaan oman oloni hyvin ja niinpä sen saa myös korjaantumaan nopeasti. Itsessään tämä kirjoitus jo tekee älyttömän hyvää, kirjoittaa rohkeasti näistä tunteista, jotka elämään kuuluu.

Mulla on luonnoksissa monta kirjoitus ideaa, jotka oli tarkoitus toteuttaa tässä kuussa. Harmittaa, kun en ole saanut yhtäkään niistä tehtyä, vaan joka päivä läppärin kannen avatessa olen vain sulkenut sen samantien ja todennut etten pysty kirjoittamaan mitään.

Rentoutuminen on ollut tosi vaikeaa. Häärään vaan siivoushommia enkä osaa rauhoittua.

Pitkästä aikaa syyllisyyden tunteet nostavat päätään. Olen huono äiti, huono vaimo ja huono ystävä, kun en jaksa ottaa kehenkään yhteyttä. En saa tehtyä blogia, vaikka olin päättänyt tekeväni säännöllisesti ja satsaavani tähän kuukauteen kunnolla. En ole pystynyt nauttimaan mistään muusta täysillä kuin jalkapallosta, kaipaan jotain, mutta en itsekään tiedä mitä…

Johnny on ihan “pikkusen” innoissaan tästä ja mä myös. On hauska lähteä treeneihin yhdessä sunnuntaisin ja ensimmäisellä valmennus kerralla Johnny tuli loppupeleihin mukaan pelaamaan ja oltiin samalla puolella ja kulmatilanteessa hän ihanasti kädellä hellästi ohjasi mua oikeaan paikkaan. Tuli niin lämmin ja ihana fiilis, Johnny kun ei ole mikään kova poika halaamaan ja pussaamaan, niin tälläinen ihana hellä kosketus tuntui niin hyvältä ja vieläpä julkisesti.

Johnny käy treeneissä ainoastaan sunnuntaisin ja hän valmentaa sitten meidän kahta maalivahtia kentän toisessa päässä meidän pelaajien tehdessä omien valmenjiemme kanssa muita harjotteita.

maalivahtivalmentaja

Johnny on itse pelannut maalivahtina jalkapallossa ja sählyssä ja on tosi hyvä! Lisäksi mies tietää paljon jalkapallosta ja on seurannut jalkapalloa aina.

Hauskasti hän hämmentyi kun kerroin, että valmentajat pyysivät häntä maalivahtivalmenjaksi, mutta heti näin miten innoissaan ja otettu mies oli. Tottahan hän mukaan lähtisi, jos saisimme vain lastenhoidon järjestymään ja saimmehan me, kiitos Johnnyn äidin.

Heti seuraavana päivänä Johnnylla oli kansioon koottuna hirmuinen nippu harjoitteita ja ohjeita kuinka ohjata maalivahteja. Maalivahtivalmentaja on tärkeä olla joukkueessa ja mahtava, että saimme Johnnyn tähän hommaan!

 

Heipä hei! Tänään pitkästä aikaa kuulumisia. Meillä oli aivan ihana yhteinen aika Amalian kanssa eilen, kun lähdimme illalla extempore keskustaan pariin vaateliikkeeseen ja kahvilaan. Amalia puhua pälpätti ja saimme kaikessa rauhassa jutella ilman keskeytyksiä. Hän kertoi paljon koulusta ja siitä kuinka kiva uusi opettaja on. Kertoi kivasta koiraleikistä, jota leikkivät luokkakavereiden kanssa välitunnilla. Kertoi miten ihanaa on olla kahdestaan ja samaa mieltä minäkin olin. Nämä ovat meidän kahden juttuja ja niin tärkeitä. Usein käymme jossain syömässä, mutta tänään menimme kahvilaan kaakaolle, jonka päällä oli hurja määrä kermavaahtoa. Amalian silmät oikein suurenivat, kun kuppi tarjoiltiin pöytään. Mä tilasin caramel laten, joka oli tosi hyvää. Lisäksi herkuttelin keksillä ja Amalia kahdella erilaisella jätskimaulla. Toinen näistä oli meille molemmille ihan uusi, sillä Amalia valitsi porkkanakakkujäätelöä. Maistelin sitä hiukan ja kyllä toimi, oli ihan porkkanakakun makuista, eli superhyvää. Mä en ole itse tehnyt ikinä porkkanakakkua, mutta mun sisko on ja se on taivaallista!

kuulumisia

Tänään käppäiltiin Nupun kanssa suoraan koululta leikkipuistoon, jonne oltiin sovittu treffit ystävän ja tämän pojan kanssa. Puistoiltiin kaikessa rauhassa ja oli ihana, kun itsellä oli aikuinen kaveri, jonka kanssa höpötellä. Me ollaan Nupun kanssa muutoin aika paljon vaan kotosalla, paitsi perjantaisin, sillä silloin käymme perhekerhossa. Kerho on tosi kiva ja Nuppu alkoi yhtenä maanantaina itkien osoittaa kerhoa, kun olisi halunnut mennä sinne leikkimään. Nuppu on rohkaistunut kerhossa hienosti lauluhetkissä ja viimeksi hän tanssi laululeikit upeasti mukana. Hän myös hakee ja palauttaa soittimet aina hienosti opettajalle ja hakee itselleen pyllyn alustan ja vie sen tomerasti takaisin paikalleen.

Johnnyn kanssa juotiin ensimmäiset glögit eilen illalla. Samalla katselimme Suomen jalkapallopeliä, joka oli huikeaa katseltavaa. Nuoret kollit tekivät upeat maalit ja Suomi voitti Ranskan 2-0. Kyllä me tuuletettiin ja heitettiin yläfemmoja ja mä kävin vähän hyppimässä keskellä olkkarin lattiaa. Ennen peliä pidettiin meidän marsuvauvoja sylissä sohvalla ja nauratti, kun molemmilla oli omat marsut rapsuteltavana lasten nukkuessa. Niin ihanaa, Kaneli ja Joda on suloisia ja Johnnykin on ihan myyty. Jopa mun sisko tykkää näistä kovasti, vaikka ei ole kovinkaan eläinrakas, kun on niin monelle eläimelle allerginen.

Iltaisin ollaan nukahdettu Johnnyn kanssa ihan yhtäkkiä monena iltana. Mulla tulee univelkaa aina tiistain treeneistä, kun ne loppuu vasta kympiltä ja siinä kestää kauan ennen kun on valmis maate ja saamaan unta, kun käy kierroksilla hyvien treenien päätteeksi. Toisaalta näin myöhäinen treeniaika mahdollistaa sen, että ehdin hyvin auttelemaan lasten iltatoimissa eikä kaikki jää Johnnylle.

kuulumisia

Tällä viikolla kävimme Nupun kanssa Milon esikoulussa esikoulu keskustelussa. Voi miten ylpeä sainkaan olla pojastamme. Eihän sieltä muuta tullut kuin kehua kehun perään. Olin uumoillutkin, että Milolla menee varmasti hienosti ja tiesin että hän on saanut paljon ystäviä. Poika on kuulemma kuin kala vedessä eskarissa, vaikka on ihan loppuvuoden lapsi ja vasta viisivuotias. Milo on kaikessa niin innokkaana aina mukana eikä jyrää ketään ja on niin ystävällinen. Ihanan kauniita sanoja. Milo kertoo kuulemma upeasti kaikesta, kun esimerkiksi aamu tai päiväpiirissä jotain kysytään tai jostain keskustellaan. Kerroin opettajalle, että Milo on ollut pienestä asti villi, mutta esikoulussa hän on kuulemma oikein rauhallinen. Haluaa aina ulos pelaamaan jalkapalloa, kun saa valita leikkiikö ulkona vai sisällä. Kouluruokaa ottaa usein tosi pienen annoksen ja on ensimmäisten joukossa palauttamassa astioita. Kotona meillä on heti ruoka tai ainakin välipala valmiina, sillä Amalia on myös kehno syömään koulussa.

Tänä aamuna Milolla oli lokerossa esikoulukaverin piirtämä piirros ja päivän päätteeksi poika muisti, että se on haettava vielä sisältä ja näytti sitä mulle innoissaan ja kehui kuinka hieno se on. On se ihanuus lapsonen!

Meillä on syksyn pihahommat ihan vaiheessa. Yhtenä päivänä haravoin pienempien kanssa ja he auttoivat keräämään lehtikasoja pussiin. Mä pidin pussia auki ja Milo ja Nuppu laittoivat lehtiä sinne. Homma tyssäsi sitten johonkin ja sitä olisi jatkettava joku päivä. Tekisi mieli leikata muutamaa puskaa myös, jotta kaikki ei olisi edessä sitten keväällä. Aika ei tahdo aina vain riittää eikä se mitään. Sisällä olen siivoillut kaappeja jonkun verran ja hyväntekeväisyyteen on menossa paljon lastenvaatteita.

Meillä on uusi joulukuusi, sellainen lumihuurrettu ja tekisi niin kovin mieli laittaa se jo esille. Kai tässä olisi maltettava vielä hetki. Muistan aina mun siskon, se laittoi joulukuusen aattona tai aatonaattona ja otti heti joulupäivänä pois. Ai sentään kuinka me ollaan monessa asiassa erilaisia, vaikka on meissä paljon samaakin.

Kivaa viikkoa kaikille <3

 

marsu

Tämä tuli aika yllättäen ja ollaan koko perhe aivan äärimmäisen iloisia ja täpinöissämme. Meille saapui kaksi marsua viime torstaina, pikkuiset siskokset, joiden nimiksi lapset antoivat Kaneli ja Joda. 

marsu

He ovat aivan ihania ja voi miten onnelliseksi meidän rakas esikoinen tulikaan. Toki olemme kaikki onnellisia näistä uusista lemmikeistä, mutta Amalia varmasti ei enää paljoa onnellisempi voisi olla. Hän on niin kauan kaivannut perheeseemme eläintä, itkenyt monet itkut ja ollut joskus äärimmäisen vihainen.

marsu

Nuppu on jo kivassa iässä ja tässä kohtaa meille vanhemmille tuli tunne, että nyt olisi hyvä aika antaa koti eläimelle. Marsut ovat suloisia ja tykätään marsuista Johnnyn kanssa molemmat.

Lähdettiin sitten eläinkauppaan yhdessä koko perhe ja Milo kävi tiskillä ilmoittamassa myyjälle, että ostettaisiin marsu. Meille tulikin sitten uutena tietona, että marsuja ei enää myydä yksittäin, vaan niitä olisi otettava kerralla kaksi. Toki myydään yksittäinkin, mutta ei mielellään. Nauratti Johnnyn ilme, kun yksi marsu muuttui kertalaakista kahteen. Mutta ihanaa, että niitä on kaksi ja ovat sisaruksia. Heillä on seuraa toisistaan ja vaikuttavat tosi läheisiltä keskenään. Ihanasti makoilevat välillä päällekkäin tai vipeltävät Amalian huoneessa peräkanaa.

marsu

Eläinkauppaan oli juuri seuraavana päivänä tulossa neljä marsua, joten meillä kävi melkoinen tuuri. Hankimme siinä sitten ensin häkin, ruuat ja kaikki muut tarvittavat jutut ja seuraavana päivänä pääsimme näkemään marsut.

Marsujen nimet lapset keksivät itse. Olivat päättäneet nimet jo edellisenä iltana ennen kuin näimme marsut, mutta toisen nimi muuttui. Marsuja oli tosiaan neljä ja lapset saivat valita heistä kaksi. Valitsivat niin suloiset pikkuiset. Jodalla on vähän kuin silmälasit päässä, kun on mustat ympyrät molempien silmien ympärillä ja Kanelilla on kaunis vaaleanruskea pää. Amalia huudahti heti Kanelin nähdessä, että tämän nimi on sittenkin Kaneli eikä Joda. Joda oli siis Amalian valitsema nimi, mutta Milo halusi sitten Joda nimen silmälasipäiselle marsulle eikä halunnutkaan käyttää aiemmin valisemaansa Dumle nimeä.

marsu

Marsuilla on valtava häkki, sillä Amalian huoneessa on niin hyvin tilaa. Heillä on omat mökit, vaikka välillä ovatkin samassa mökissä. Lapset ruokkivat marsuja ja huolehtivat tästä äärimmäisen hyvin. Yhdessä otamme marsuja häkistä jaloittelemaan ja Amalian huoneessa he saavat olla ihan vapaasti. Niitä on ihana katsella, silitellä ja hoitaa. Pienenpien kanssa olemme mukana, kun marsut ovat vapaina, mutta esimerkiksi Amalia ja Iida voivat olla marsujen kanssa ihan kaksin, sillä he ovat jo niin isoja ja osaavat olla rauhallisia ja varovaisia.

Marsut ovat kesyyntyneet tosi nopeasti, vaikka myyjä kertoi, että pitää olla kärsivällinen ja kesyyntyminen vie aikaa. Toinen on kuitenkin arempi, mutta reipastunut jo tosi paljon. Syövät hyvin ja napostelivat lasten kädestä jo heti seuraavana päivänä, kun olivat tulleet meille. Joda rakastaa silitystä ja oli viikonloppuna ihan lötkönä ja nautti vain lasten silityksestä.

Ihanaa, kun on marsuja. En osannut ajatella kuinka hirmuisesti ne voivatkaan tuoda iloa <3

marsu