16 helmi Mummi jää eläkkeelle ja meidän arki muuttuu
Meidän arki tulee muuttumaan hieman ensi viikosta alkaen, sillä Johnnyn äiti jää eläkkeelle ja alkaa hoitamaan Amaliaa ja Miloa kerran viikossa, jotta minä saan tehdä hommia blogin parissa. Tämä tuntuu kyllä ihan mielettömältä ja olen enemmän kuin innoissani. Mummin ja fafan lähellä on avoin päiväkoti ja lapset voivat välillä käydä mummin kanssa leikkimässä siellä tai sitten olla ihan vain mummin ja fafan tykönä. Amalia ja Milo rakastavat olla mummilassa ja mummi leikkii heidän kanssa aina niin mielellään.
Mummin ja fafan luona saa leikkiä kaikenlaista eikä mummi sano varmasti millekään leikille ei. Amalia on pienestä tytöstä asti tykännyt matkustaa mummin kanssa Afrikkaan ja matkustella he taitavat edelleenkin, liekö vain kohde vaihtunut eikä matkaa tehdä enää vanhoissa rattaissa istuen. Mummin vaatteilla ja laukuilla on myös kiva leikkiä mannekiinia, samaa leikkiä, jota mummi on itse leikkinyt pikkuisena tyttönä!
Toimistoleikki isin vanhassa huoneessa on yksi suosikkileikki Amalian ja Iidan kesken ja Iida serkkukin viihtyy mummin ja fafan luona loistavasti. Milo taas tykkää leikkiä isin vanhoilla metallisilla pikkuautoilla ja jaksaa järjestää niitä riviin olohuoneen lasipöydälle.
Välillä mummia meikataan ja kammataan ja kerran mummi on lähtenyt Amalian loihtimassa meikissä ulos koiran kanssa ja oli vain ihmeissään pannut merkille naapurintädin pitkän katseen tajuamatta edelleenkään miltä näyttää, ja kotona oli sitten peiliin katsomisen jälkeen hieman naurattanut. Mummi ei koskaan hermostu lapsille ja jaksaa heidän kanssa hyvin. Isi on ehdottomasti perinyt mummilta lehmänhermonsa. Mummi heittäytyy täysillä leikkiin ja on läsnä lasten kanssa touhutessa koko ajan. Mummi huolehtii lapsista tarkkaan ja lapsilla on aina niin kivaa, ettei kiukuttelulle ehdi jäädä edes aikaa.
Lapset rakastavat mummin tekemiä jauhelihapihvejä ja niitä Amalia tilaa aina jos mummi kysyy mitä mukulat haluavat kylässä syödä. Mummin ja fafan luona saa aina myös jätskiä ja vierailun päätyttyä mummi pakkaa lapsille mukaan pikkupusseihin muutaman kettukarkin ja keksin.
Mummin ja fafan luona on kiva soittaa kosketinsoittimilla ihan täysillä eikä mekkala haittaa mummia ja fafaa. Milo sotkee aina radiokanavat ja vääntää radion lujalle, ja mummi antaa pojan tohottaa. Välillä Amalia leikkii Robinin vaimoa ja ai että, kun mummia nauratti tämä leikki ensimmäistä kertaa. Amalian kanssa tahtoo naurattaa usein ja välillä on nieltävä nauru, kun toinen on niin tosissaan. Amalia on aina mainion näköinen innostuessaan leikissä, katselee silmät pyöreinä ja on niin aikuista jutuissaan. Välillä Amalian koko kroppa oikein hytkyy innostuksesta ja tätä hän on tehnyt pikkutytöstä asti.
Me olemme todella onnellisia mummin eläkkeelle jäämisestä ja odotamme jo innolla yhteisiä ihania hetkiä. Mummin ja fafan luokse on ihana mennä ja minäkin voin olla siellä kuin kotonani. Lapset ja me vanhemmat olemme onnekkaita, kun meillä on näin ihania isovanhempia <3
Ihania eläkepäiviä rakas anoppi <3
Ellamari
Posted at 22:44h, 16 helmikuunOi että oli kyllä kivasti kirjoitettu lasten mummista ja fafasta. Kiva myös että sinullakin synkkaa heidän kanssaan, se kun ei ole itsestäänselvyys (etkä varmasti sellaisena itsestäänselvyytenä pidäkkään).
Johanna
Posted at 10:34h, 22 helmikuunKiitos <3 Meillä on aina synkannut hyvin ja juu ei todella mikään itsestäänselvyys, että tulee toimeen appivanhempien kanssa 🙂
Gunilla
Posted at 11:17h, 17 helmikuunkyllä kirjoitat kaunisti isovamhemista,on hieno että arvostaa niitä.Harvoin tulee sanottu tai kirjoitettua ,läheisistä jotain kaunista.
kaikkia hyvää
tGunilla
Johanna
Posted at 10:35h, 22 helmikuunKiitos Gunilla <3 Kaikkea hyvää sinne myös <3
HL
Posted at 09:32h, 18 helmikuunNiin kauniisti kirjoitat mummista. Meidän mummi, minun äiti, jäi joulukuussa eläkkeelle mutta välimatkaa on 450 km joten ei meidän arkeen juuri vaikuttanut 🙁 Ihanaa että voitte nauttia lähellä asuvista ja läheisistä isovanhemmista 🙂
Johanna
Posted at 10:36h, 22 helmikuunKiitos paljon <3 No juu ei varmasti vaikuta, kun on noin hirmunen välimatka 🙁 Me ollaan tosi onnekkaita, kun kaikki on tässä lähellä <3