Warning: "continue" targeting switch is equivalent to "break". Did you mean to use "continue 2"? in /home/clients/670df0887837b9922f20cf65f9464851/web/wp-content/plugins/revslider/includes/operations.class.php on line 2851

Warning: "continue" targeting switch is equivalent to "break". Did you mean to use "continue 2"? in /home/clients/670df0887837b9922f20cf65f9464851/web/wp-content/plugins/revslider/includes/operations.class.php on line 2855

Warning: "continue" targeting switch is equivalent to "break". Did you mean to use "continue 2"? in /home/clients/670df0887837b9922f20cf65f9464851/web/wp-content/plugins/revslider/includes/output.class.php on line 3708
menetys Archives - Sydän vähän kallellaan
 

Kiitos aivan äärettömän paljon kommenteista, joita olen saanut edellisen postauksen jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu paremmalta ja isot kiitokset saa rakkaat tukijoukot, jotka ovat kerta toisensa jälkeen mut nostaneet ylös. Kiitos rakas aviomies, sisko ja äiti <3 Mua itkettää ihan hirveesti tätä kirjoittaessa, mutta tuntuu hyvälle ja taas kerran siltä, että täältä noustaan ja pian taas hymyilyttää enemmän kuin surettaa.

Mä oon elänyt aina tosi tunteella ja se ei ole aina ihan helppoa. Toisaalta näin mä olen just mä enkä haluaisi olla kukaan muukaan. Mulla on kyky luoda ympärille hyvää mieltä ja naurua, mä rakastan olla ihmisten tukena ja auttaa muita, mutta aina silloin tällöin huomaan kuinka putoan itse pohjamutiin ja tunteet heilahtaa täysin ääripäähän.

Tätä tämä on ollut aina ja paljon olen saanut apua tähän. Joka kerta Johnny sanoo, että selviät tuosta ja pian se menee ohi. Ja näin se on aina ollutkin, se tuntuu vaan niin raskaalta juuri sillä hetkellä, kun tunne on päällä eikä siitä näe minkäänlaista ulospääsyä eikä itse usko, että selviää ja pian taas helpottaa.

Mun elämässä on tapahtunut niin valtavasti isoja valtavan surullisia asioita ja ne on toki vahvistanut mua ihan hurjasti ja kasvattanut ja tehnyt musta just mut. Silti sitä ajautuu toisinaan niihin ajatuksiin kuinka eri tavalla asiat olisivat voineet mennä ja oliko kaikki tämä ihan tarpeellista.

Meidän lasten kanssa on puhuttu aina hyvin avoimesti kuolemasta, mutta Milo on nyt esikoululaisena alkanut kysellä enemmän menetetyistä ihmisistä ja se hämmästys ja ihmetys minkä oma rakas lapsi suhun luo, kun hän pienellä äänellä ihmettelee kuinka ihmeessä äiti sun pikkusisko on voinut kuolla niin pikkuisena, vain kaksivuotiaana. Sehän on äiti ihan pikkuinen, Nupun ikäinen. Vaikeita asioita, eihän tälläistä saata itsekään ymmärtää. Sitten mietin omassa päässäni oman isäni menetystä, jos kuolisin saman ikäisenä, kuolisin neljän vuoden päästä, ihan kamalaa.

mieliala
Iskä ja mä!

Paljosta on selvitty ja paljon on suojelusenkeleitä, näin ajattelen ja se ajatus luo mulle itselle sellaista turvaa ja sitä, että en kertakaikkiaan voi menettää enää yhtäkään tärkeää ihmistä liian aikaisin <3