30 maalis Kaunis runo imetyksestä
Tämä runo kolahti ja herkisti ja haluan jakaa sen kanssanne. Meillä imetys on jo päättynyt, mutta se kesti pitkään ja matka oli tälläkin kertaa ainutlaatuinen ja ihana.
Sinulla on kiire.
Niin kiire kasvaa isoksi
oppia: ryömimään, konttaamaan, kävelemään…
Tahtoisit jo juosta.
Et enää ehdi syliteltäväksi.
Et kerkeä rinnalle kun meillä on vieraita
tai koiria
tai olemme matkalla jonnekin
tai ulkoa kuuluu joku ääni
tai tuuli puhaltaa korvaasi
Mutta kun traktorin ääni onkin liian suuri
saan sinut syliin hetkeksi
ja rinnalle
Ja sinä puhiset ja tuhiset ja sinun pulleat kätesi leipovat minua
Ja minun ihoni on onnesta värisevä
Maito tulvii yli.
Mutta sinä et enää itke sitä
päästät irti ja kikatat ja tarraat uudelleen kiinni kuin pieni peto
juot ahnaasti silmät säihkyen
Ja minä lupaan
ensin hiljaa ja sitten ääneen
että tämä hetki on meidän
niin kauan kuin sinä haluat
ja minä
koska sinä olet minun lapseni
tai oikeammin minä olen sinun
Eikä tämä onni kuulu muille
ei isoäidille, ei lääkärille, ei neuvolantädille, eikä sille kovin viisaalle sukulaiselle, kaiken lukeneelle kaverille, eikä edes sinun isällesi
Maailma vie sinut vielä
sinä juokset sen syliin nauraen
ja minä yritän laskea irti
onnellisena ja itkien
mutta tämä hetki on meidän
niin kauan kun sinä haluat
niin ja minä.
<3
