08 helmi Jäin yksin, kun menetin isäni
Mainos SOS-Lapsikylä
Mä koin elämäni raskaimman ja surullisimman vastoinkäymisen teini-iässä, kun menetin mun isäni. Asuin iskän kanssa kahdestaan, joten jäin isäni kuoleman jälkeen yksin. Olin vasta 15-vuotias, kapinallinen ja pahassa murrosiässä.
Mä olin ajellut juuri edellisenä päivänä bussilla ystäväni kanssa
Meilahden sairaalaan iskää moikkaamaan, kun oli vaan sellainen tunne, että on pakko mennä. Muistan kuinka iskä raotti silmiään pikaisesti, kun pidin häntä kädestä ja kerroin kuinka paljon häntä rakastan. Muistan, että oli vaikeaa puhua hänelle, kun teho-osaston hoitaja ei voinut lähteä sängyn viereltä, vaan jouduin puhumaan hoitajan läsnä ollessa.
Seuraavana yönä näin kummallista unta kuolevasta syöpää sairastavasta tytöstä ja aamulla heräsin ovikellon soittoon, kun äitini ja kummitätini toivat raskaat suru-uutiset isäni kuolemasta.
Kuolisinpa itsekin
Tää oli mulle tosi kova paikka eikä elämä iskän kuoleman jälkeen ollut helppoa tai suoraan sanottuna en mä olisi enää halunnut itsekään elää.
Mä olisin ehdottomasti tarvinnut enemmän apua ja lopulta mun pelastus oli mun paras ystävä, joka muutti mun luokse asumaan. Vuosi yhdessä oli aika hullu ja elämä oli tosi villiä, mutta mulla oli siinä joku tärkeä koko ajan vierellä.
Vuosi iskän kuoleman jälkeen mä rakastuin Johnnyyn, joka todella pelasti mut ja opetti taas elämään. Valo palasi enkä mä sen jälkeen enää ajatellut haluavani kuolla.
Mun iskä kuoli sydänsairauteen vain 39 vuotiaana, juuri siinä kohdin, kun mä olisin tarvinnut häntä ehkä eniten. Olihan mulla muitakin aikuisia elämässä, kuten äiti, iskän sisko ja mun mummot. Siitä huolimatta se tärkein hävisi, se jonka kanssa mä elin sillä hetkellä ja joka oli mulle se tärkein ihminen koko maailmassa.
Miten mä selvisin
Ehkä ei ollut ihan järkevää jäädä asumaan yksin niin nuorena ja vielä valtavan suuren surun keskellä.
Mä olin kuitenkin tosi nuori ja muutenkin vaikeassa ja herkässä iässä. Ei mun olisi kuulunut kasvaa yksin aikuiseksi, vaan aikuisen kanssa.
Kyllä mä sanon, että selvisin isäni kuolemasta mun ystävän ja Johnnyn avulla. Mä olin niin rikki, että harva sitä näki. Mä hukutin mun pahan olon alkoholiin enkä halua edes ajatella millä tiellä mä olisin nyt, jos Johnny ei olisi astunut mun elämään.
SOS-Lapsikylä tukena
Mun on vaikea kertoa mistä mä sain hädänhetkellä apua, koska en mä valitettavasti sitä saanut. Nyt asia saattaisi olla toisella tapaa, kun esimerkiksi SOS-Lapsikylä tarjoaa tukea lapsille, jotka ovat menettäneet vanhempansa tai eivät voi asua heidän kanssaan ja juuri tälläistä apua mäkin olisin aikoinaan kaivannut.
SOS-Lapsikylä tukee heikommassa asemassa olevia lapsia ja perheitä, niin Suomessa kuin maailmallakin. Järjestö pystyy tarjoamaan lapselle mahdollisuudet kasvaa turvallisessa sijaisperheessä ja moniammatillisen yhteisön tukemana. SOS-Lapsikylä panostaa sijaishuollossa kasvaneiden nuorten opiskeluun ja tukeen itsenäistymisvaiheessa ja tämä on todella tärkeää.
Juuri siksi tämä kampanja on ehdottomasti tärkein missä saan olla mukana ja en miettinyt hetkeäkään osallistumistani kuukausilahjoittajaksi SOS-Lapsikylälle. Jos mä voin auttaa lahjoituksen avulla edes yhtä lasta, joka kokee turvattomuutta, huomiotta jättämistä, väkivaltaa ynnä muuta, niin olen onnellinen ja ehdottomasti oikealla asialla.
Monella lapsella ei kuitenkaan loppupeleissä käy näin hyvin miten kävi mun kohdalla.
Lisätietoja SOS-Lapsikylästä löydät täältä.