16 kesä Akut ladattu Kreikassa
Heippa vaan! Me tultiin tänään viikon lomalta Kreikasta. Matka oli aivan loistava ja akut on nyt totaalisesti ladattu ja olo on aivan ihana, niin rentoutunut, levännyt ja erittäin onnellinen. Tehtiin matka oman perheen kesken Kreikkaan Rodokselle, tarkemmin vielä Kolymbiaan.
Kolymbia on rauhallinen pieni kylä Rodoksella ja me vietettiinkin koko viikko ihan vain oman hotellin alueella, yhtä kertaa lukuunottamatta, kun käväisimme kauppakadulla. Tylsää ehkä monen mielestä, mutta meille aivan täydellistä! Me kaikki rakastetaan aurinkoa ja uimista ja saatiin nauttia niistä yllin kyllin. Päivät oli samanlaisia, joka aamu nukuttiin yhdeksään, mentiin aamupalalle aamutoimien ja aurinkorasvausten jälkeen, siitä suoraan uima-altaalle ja siinä me sitten oltiinkin iltaan asti. Tietysti välissä käytiin lounaalla ja tällä reissulla meillä oli ensimmäisestä kertaa all inclusive, eli kaikki sisältyy hintaan.
Lasten kanssa tämä oli aivan täydellinen ja hotellin ruoka oli erittäin monipuolista ja hyvää jokaisella aterialla. Me säästimme tässä valtavasti eikä käyttörahaa mennyt paljoakaan. Lapset söivät paljon monipuolisemmin ja paremmin, kun vaihtoehtoja oli useita ja tästä lähin valitsemme aivan varmasti all inclusive palvelun, niin kauan kun lapset ovat pieniä. Meillä on aiheuttanut aina reissuilla sählinkiä juurikin ruokailu, kun Milo ei ole malttanut istua pöydässä edes sitä aikaa, kun olemme odottaneet ruokaa. Nyt pääsi heti syömään ja ruokailut eivät olleen lainkaan sähläystä ja hermojen kiristelyä, vaan jokainen sai nauttia ruuasta rauhassa. Emme me toki ruuan parissa niin kauaa viettäneet kuin monet muut, mutta saimme me lautaset tyhjiksi syötyä ja pureskeltua ruuan loppuun, ennen kuin taas mentiin 😉
Tällä reissulla huomasi todella selvästi sen, että meillä ei ollut taaperoikäistä lasta mukana, vaan kaksi isompaa lasta ja super rauhallinen ja helppo vauva. Ei tarvinnut hötkyillä ja perspitkänä juosta kenenkään perässä, vaikka toki Miloa oli pidettävä tarkasti silmällä, mutta häneen pystyy jo luottamaan, ja molemmat isommat lapset saivat hakea jäätelöä ja juotavaa ihan itse. Toki esimerkiksi autotien vieressä sinne kauppakadulle kävellessä Milo oli tiukasti käsipuolessa kiinni, sillä täyttä luottoa ei ole vielä siinä, että hän pysyisi varmasti vierellä, eikä näissä asioissa voi olla liian varovainen. Samoin lapsia kaitsettiin vedessä ollessa tarkasti ja muutenkin he olivat koko ajan näköetäisyydellä, mutta sellaista jatkuvaa perässä menoa ei ollut tällä reissulla, kun ovat jo sen verran isoja ja järkeviä.
Me uitiin tosi paljon yhdessä koko perhe ja välillä Nupun nukkuessa päiväunia uimme Johnnyn kanssa isompien kanssa. Toki vahtasin Nuppua vähän väliä altaasta. Nuppu nukkui matkarattaissa yllättävän hyvin ja otti usein kahdet päiväunet. Välillä jompikumpi meistä vanhemmista vietti Nupun päiväunihetken hotellin hiljaisella alueella aurinkotuolissa maaten toisen touhutessa isompien kanssa. Saimme juuri sitä mitä kaipasimme eli yhteistä aikaa perheenä ja lasten kanssa, sitä joka on niin tärkeää meille kaikille ja jota toki kotonakin vaalimme, mutta reissussa sille jää niin paljon enemmän aikaa, kun ei ole ruualaitto- ja kotihommia. Saimme myös lepoa ja olo on tosi levännyt ja innostunut.
Tää ilme Nupulla on aina, kun Milo tulee lähelle..
Mä laitan pian lisää lomakuvia! Ihanaa ja kesäistä tulevaa viikkoa kaikille <3
Memmu
Posted at 22:40h, 16 kesäkuunMissä hotellissa olitte? Me olemme menossa myös Kolymbiaan lomalle, kiva olisi tietää jos sattui olemaan sama hotellli =) Riskillä sitä aina varaa hotellit ym 😀 😀
johanna
Posted at 14:34h, 19 kesäkuunHotelli oli TUI Family Life Atlantica Aegean Blue Resort. Oli kyllä tosi ihana hotelli! Mukavaa matkaa teille, ja tulehan kertomaan mitä piditte paikasta <3
Liljaani
Posted at 10:01h, 17 kesäkuunIhanan kuuloinen helppo loma! Aina ei tarvitse nähdä nähtävyyksiä tai kauppoja. Itsekin menisin mielelläni ihan vaan lepolomalle! Järkevää lasten kanssa, samoin tuo all inclusive. Joskus ihmiset taitaa tulla lomalta rasittuneempina kuin ennen sinne lähtöä, onko siinäkään mitään mieltä ! 😀
Ja toivotaan että Nupusta tulee myös rauhallinen taapero, jos sellaisia on 😉
johanna
Posted at 14:37h, 19 kesäkuunTämä oli todellinen rentoilu loma <3 Joo toi on ihan kauheeta, jos lomalla on hirmu ressi ja menee sellaseksi suorittamiseksi, pitää osata vaan tehdä niitä asioita, jotka sopii omalle perheelle <3 Kaikki merkit ennustavat rauhallista tyttöä, ehkä teini-iässä hän on sitten kuin äitinsä eli ihan kamala 😉
Tiina/Fit Fat Mama
Posted at 13:26h, 17 kesäkuunAll Inclusive on lasten kanssa niiiiin helppoa ja mekin valitaan aina se kun lasten kanssa kohteena on rantaloma :).
Pari kertaa käydään yleensä jossain lietsuamassa, mutta just se rentous on lomalla parasta
johanna
Posted at 14:38h, 19 kesäkuunJep rentoilu on parasta ja nyt kun Milokin oli isompi tällä reissulla, niin oli oikeasti yllättävän helppoa <3
Hanna
Posted at 17:30h, 17 kesäkuunHei,
Minua ja varmaan monia muitakin kiinnostaa aina kuulla tarkemmin hotellista siltä varalta jos vaikka itsekin haluisi samaan kohteeseen. Olisiko mahdollista kertoa tarkemmin teidän hotellin hyvät ja huonot puolet. Kiitos paljon blogistasi!
johanna
Posted at 14:39h, 19 kesäkuunHotelli oli TUI Family Life Atlantica Aegean Blue Resort ja voin kirjoittaa tästä vielä oman postauksen! 🙂 Kiitos Hanna kauniista sanoistasi <3
Eepu
Posted at 21:59h, 18 kesäkuunEn todellakaan halua sanoa tätä mitenkään “paheksuen”, mutta mielenkiinnosta kysyn, että voisiko ulkomaankaupan korvata ihan vaan kylpylälomalla suomessa? Siis jos tarkoitus lähinnä syödä hyvin ja uida. Jos haluaa nähdä muutakin ympäristöä, niin se on toki asia erikseen 🙂
Sen rahan mitä säästää lennoissa, saisi sijoitettua jo aika luksuslomaan suomessa. Hiilijalanjälki on lentomatkailussa valtava, eli samalla tulisi säästettyä tätä palloa meidän lapsille ja rahat jäisivät myös tukemaan Suomen taloutta.
Itse kärsin aika ilmastoahdistuksesta, joten siksi olen ruvennut itse kyseenalaistamaan ja miettimään eri vaihtoehtoja.
johanna
Posted at 14:40h, 19 kesäkuunEi tätä olisi voinut korvata millään kylpylälomalla suomessa tai muullakaan suomen matkailulla, valitettavasti 🙁
lillamy
Posted at 06:09h, 19 kesäkuunVoi miten kivaa, että sulta oli tullut postaus <3 ihania reissukuvia ja aivan mahtavaa, että loma sujui hyvin <3 tuollainen rentoiluloma tuli varmasti tarpeeseen, eikä se kuulosta yhtään tylsältä, ei aina tarvitsekaan kierrellä ympäriinsä. Ihanaa kesän jatkoa teille, nyt on Suomessakin aika kivat ilmat 🙂
johanna
Posted at 14:42h, 19 kesäkuunNyt on tullut super verkkaiseen tahtiin postauksia, pahoittelut siitä 🙁 Pian tulossa lisää lomakuvia <3 Kiitos, kun jätit kommentin, ja ihanaa kesää <3 <3
Hotelli ja lisää lomakuulumisia -Sydän vähän kallellaan
Posted at 21:56h, 19 kesäkuun[…] jo aikaisemmassa lomapostauksessa kerroin me vietimme aikaa paljon uima-altailla. Altaita oli useampi, yksi auringolta suojattu […]
bansku
Posted at 12:29h, 21 kesäkuunOlipas ihanaa lukea teidän reissusta, ja seurata menoa instagramista 😊 Mekin ollaan miehen kanssa lähdössä huomenna viikoksi Rodokselle, ja otettiin myös tuo all inclusive 😋 Mutta ensin vietetään juhannus täällä Suomessa 😁 Hyvää juhannusta teidän perheelle!
johanna
Posted at 13:11h, 22 kesäkuunIhanaa lomaa teille <3 <3 Ja mahtava kuulla, että oot päässyt nyt instavideoita katselemaan, eikös sulla ollutkin joskus ongelmia tämän kanssa?
bansku
Posted at 19:43h, 22 kesäkuunJoo.. En vaan tajunnut, mistä niitä katsotaan.. 😳 Mutta kyllä mä sen sit lopulta hokasin 😅 Kiitos!
johanna
Posted at 20:01h, 22 kesäkuunNo hyvä!;) <3