12 marras Uupunut kotiäitiyteen

Jotain on tapahtunut. On ollut raskas olo ja raskaita viikkoja. Onko se tämä kaamos, vai mikä lie, mutta hetkittäin ei ole ollut hyvä olla. Milon kanssa on haastavaa, sillä hän on niin vilkas, enkä sano, että vilkkaus on huono asia, mutta Milolla se menee överiksi ja se väsyttää äidin. Ystäväni oli taannoin meillä lastensa kanssa leikkimässä, ja heillä on Milon ikäinen poika ja ero poikien käytöksessä oli valtaisa. Alkuun ystäväni hieman naureskeli Milolle, mutta lopulta ei enää ja hän totesikin minulle, että on sinulla aika raskasta.

Äiti pyysi Miloa hymyilemään..

Viime päivinä olen karjunut Milolle useammankin kerran, ja olen kokenut tästä omantunnontuskia ja syystäkin. Eihän nyt tällä tavalla karjuta pienelle lapselle tai ylipäänsä kenellekään. Johnny on tehnyt pitkiä työpäiviä ja yhtenä päivänä ehdin saada jopa lapset yöunille ennen isin kotiin paluuta. Aamuisin Johnny lähtee töihin ajoissa eikä ole ikinä apuna aamutoimissa. Milo herää noin kuuden pintaan tai vähän jälkeen, joten päivät ovat pitkiä yksin lasten kanssa.

Olemme hieman jämähtäneet kotiin, mikä ei ole hyvä asia, mutta nyt on ollut lenssua lapsilla päällä. Olihan minullakin kurkku käheänä ja vähän voimaton olo, joten sehän tietysti vaikuttaa paljon jaksamiseen.

Nyt on lauantaiaamu kirjoittaessani näitä tunteita ylös ja oma olo on ihan huippu. Eilinen kolmen tunnin Mindfulness sessio antoi voimaa jaksamiseen ja kotona tihrustetut kyyneleet musiikkia kuunnellen tekivät niin hyvää. Johnny oli koko ajan sohvan toisessa päässä ja näki vaimonsa pahan olon ja lopulta olimme kainalokkain sohvalla. Viimeisimmästä itkuhetkestä on tovi aikaa ja huomasin käyväni itkun aikana läpi monia elämässäni tapahtuneita surullisia vaiheita. Melkein jo tunsin katkeruutta, mutta lopulta olo oli puhdistunut ja kävin nukkumaan onnellisena.

Milo nappasi siskosta kuvan!

Tai aikamoisen sarjan se näitä tykitti..

Olen antanut tällä blogille paljon aikaa ja huomaan sen verottavan voimiani. En halua kuitenkaan päästää tästä irti, vaan olemme jo keksineet ratkaisun. Anoppi tulee jäämään eläkkeelle alkuvuodesta ja hän on luvannut hoitaa lapsia arkisin kerran viikossa, jolloin minä annan kaiken aikani blogille. Tämä alkaa käydä työstä, eikä homma toimi enää ilman apuja. Kerta viikkoon päiväkotipäivässä ei ole jotenkin järkeä, joten tämä ratkaisu on ihan huippu.
Kiitos vaan maailman parhaalle anopille, olet minulle todella rakas.

Loppuun vielä kaunis runonpätkä..

“Sinä uneksit niin paljon.
Kuin sinua hiveltäisiin
höyhenen päällä ihon alta.
Se on sinun pelastuksesi.

– Tommy Tabermann

Runo napattu täältä.

Amalia sai äidistä ja Milosta hellyyttävän kuvan

Rakkautta ja hyvää oloa viikonloppuunne <3