Koululaisen tyyli ja ensimmäisen luokan aloitus

ekaluokkalainen

Amalian tyyli on tehnyt valtavan muutoksen ja tyttö on valinnut päälleen jo jonkin aikaa paljon tummia värejä. Jo esikoulu vuonna vaatekaappiin alkoi ilmestyä tummansinistä ja mustaa eikä nyt kouluvaatteiksi hankittu yhtään suloista kisupaitaa eikä liiemmin kirkkaita värejäkään.

ekaluokkalainen

Hankimme uusia kouluvaatteita Lindexistä sekä yhdet legginsit H&M:stä ja kengät Prismasta. Lindexissä Amalia saa valita vaatteensa jo isojen tyttöjen puolelta, sillä koot alkavat siellä juuri 128cm, joka on tällä hetkellä Amalian vaatekoko. H&M:ssä isompien tyttöjen koot alkavat vasta 134cm, joten sieltä ei voi tehdä vielä löytöjä ja taas pienempien puolelta ei ainakaan tällä kertaa löytynyt kuin yhdet leggarit.

ekaluokkalainen

On aivan ihana katsella Amalian kiinnostusta vaatteisiin ja muotiin ja ainakin tällä ostosreissulla tehdyt ostokset taitavat olla muodin suurta huutoa. Mua nauratti muuten kauheasti tai nauroin tietysti sisäänpäin yhtiä mustia trumpettihousuja, jollaisia käytin ala-asteella ja ne oli ihan mun lempparit. Siis sellaiset tosi leveät lahkeet ja muuten vähän kuin legginsit, ihan jäätävää ja nyt ne ovat taas muodissa. Mä en kestä jos joskus laitan itse vielä sellaiset päälle 😉 Luojan lykky Amalia ei katsellut näitä housuja 😉

ekaluokkalainen

Vaaleanpunainen karvatakki oli ihan huikea alelöytö 9 eurolla ja ostettiin Iida serkulle sama takki. Kengät oli myös hyvässä alessa ja ne Amalia löysi Prismasta.

ekaluokkalainen

Me käytiin Amalian kanssa viime viikolla ihan kahdestaan kaupungilla ostamassa nämä kouluvaatteet, reppu ja koulutavarat ja viipotettiin kaupungilla useampi tunti. Lopuksi mentiin vielä Amalian lemppari ravintolaan syömään ja istuttiin viekukkain ja nautittiin hyvistä ruuista ja vielä jälkkärijätskistä sekä kahvista ja limusta. Aika kahdestaan esikoisen kanssa on aina ihanaa ja tekee meille molemmille tosi hyvää. Saadaan jutella rauhassa ja Amalia saa huomiota oikein kunnolla.

ekaluokkalainen

Amalia aloittaa ensimmäisen luokan huomenna ja tyttöä jännittää aika lailla. Me emme ole juurikaan puhuneet koulusta, sillä hän ei ole oikein halunnut, vaan ollaan nautittu kesälomasta ihan tähän päivään saakka. Iida oli juuri meillä kaksi yötä putkeen ja Milo mun siskon luona Eemin kamuna. Ei ollakaan ennen tehty tälläistä vaihtaria enkä olisi uskonut Milon jäävän vielä toiseksikin yöksi. Johnny on aloittanut kesäloman jälkeen työt tällä viikolla ja oli heti viime yön Porissa yötä, sillä hänellä oli aikaisin aamusta siellä muutama palaveri.

Huomenna Johnny pitää vapaapäivän ja saatamme Amalian kouluun yhdessä koko perhe ja haemme sitten koulupäivän päätyttyä. Johnnya jännittää kovasti ja hänestä tuntuu tosi oudolta, että meidän pikku Amalia aloittaa koulun. Mä olen itse rauhallisin mielin ja niin onnellinen siitä, että Amalialla on paljon ystäviä ja kaksi hyvää ystävää tulee samalle luokalle <3

ekaluokkalainen

ekaluokkalainen

Tästä se alkaa 🙂 Ihanaa koulupäivää kaikille uusille ja vanhoille koululaisille <3

 

9 Comments
  • Titiuu
    Posted at 21:51h, 07 elokuun Vastaa

    Valtavasti tsemppiä ja onnea Amalialle ekaan koulupäivään. Meillä kuopus aloittaa viskarin ja isommat tokan ja kolmannen luokan. Hirvittää ihan miten aika juoksee ja mulla ei oo kahden vuoden päästä enää yhtään päiväkoti-ikäistä. Nyyh!

    • johanna
      Posted at 22:28h, 07 elokuun Vastaa

      Kiitos ja tsemppiä sinnekin <3 Aika menee niin vauhdilla...

  • Nimetön
    Posted at 23:02h, 07 elokuun Vastaa

    Itse ostan tyttäreni (kohta 4.luokkalainen) vaatteet pääosin kirppareilta. Hän saa toki ilmaista henkilökohtaista tyyliään vaatteilla, mutta edelleen painavin sana on meillä vanhemmilla: mitä vain ei voi päälleen laittaa (esimerkiksi juuri nyt niin muodikkaat napapaidat on melllä kiellettt, vaikka niitä kaupasta tyttäremme koossa toki voisikin ostaa. Käytännöllisyys on edelleen etusijalla. Sen lisäksi, että vaatteen pitää olla tilanteeseen sopiva, sen pitäö olla mukava ja helposti pyykissä huollettava. Muovisia vaatteita olen pyrkinyt aktiivisesti välttämään ja tietoisesti siirtynyt luonnonkuituihin vaatehankinnoissa.
    Onneksi yhteknen sävel vielä löytyy ja löydetään tyttären kanssa vaatteita, jotka miellyttävät meitä molempia. Meillä menee vielä söpöt kisupaidatkin. Onneksi.

    • johanna
      Posted at 15:55h, 10 elokuun Vastaa

      Kiva, että teillä on yhteinen sävel vaatehankinnoissa 🙂 <3 Ja niin menee meillä toki myös ne söpöt kisupaidat, niitä ei vaan hankittu tällä kertaa 🙂

  • Nora Aalto
    Posted at 01:50h, 08 elokuun Vastaa

    Hienot vatteer. Ostitteko repun Stadiumilta? Onnea kouluun!

    • johanna
      Posted at 15:53h, 10 elokuun Vastaa

      Kiitos Nora <3 Reppu löytyi Prismasta 🙂

  • lillamy
    Posted at 19:09h, 08 elokuun Vastaa

    Muistan kuinka itse pienenä koululaisena pääsin äidin kanssa kahdestaan kouluvaateostoksille ja se oli ihan parasta <3 ja niin huvittavaa, että silloinen muoti alkaa palata yhä enemmän ja enemmän, oi että ne trumpettihousut, mullakin oli ja oli muuten tyylikäs olo ne päällä! 😀

    Toivottavasti koulun aloitus on mennyt hyvin! Amalia on kyllä niin fiksu, että varmasti pärjää hyvin ja sosiaalisen ja iloisen luonteen myötä tulee paljon uusia kavereita! <3

    • johanna
      Posted at 15:53h, 10 elokuun Vastaa

      Hahhaaa ai sullakin ollut trumpettihousut 😉 Ihana, että sulla on jäänyt näistä äitisi kanssa tehdyistä kouluvaateostoksista ihana muisto, toivottavasti myös Amalialle jää <3 Koulun aloitus on sujunut kivasti, mutta onneksi oli nyt alkuun vaan nää kaks päivää ja heti viikonloppu 🙂 Amalian mielestä koulussa on raskasta, mutta kivaa! Arvosanaksi antoi 2/5, mutta ehkä se siitä se arvosana paranee 😉

  • Liljaani
    Posted at 01:16h, 11 elokuun Vastaa

    Erikoista miten ajat on muuttuneet… Meillä mentiin ekaluokka kollege-asuissa, en ainakaan tiedä valitsiko kukaan lapsista itse vaatteitaan, kun ei niistä puhuttu. Puhuttiin hyppynaruista, tarroista, vakoilemisesta… vähän pojista. Ainoa muotijuttu mikä on jäänyt mieleen oli hiusdonitsit ja isot hiuspannat, ne oli upeita. Tokalle luokalle halusin farkut ja se oli hienoa. Onko aika kullannut muistot ja meillä vaan ei ollut rahaa muuhun kun mitä äiti toi kaupasta ja siksi muut asiat jääneet mieleen, vai loppuuko lapsuus niin kovin äkkiä nykyään….
    Toki ihanaa että Amalia on päässyt itse äidin kanssa valitsemaan juttuja ja muutenkin viettämään aikaa, teillä on kadehdittava äiti-tytär -suhde jonka luulen kantavan lapsuuden ja teinivuosien läpi aikuisuuteen ihan mahtavalla tavalla 🙂

Post A Comment

*

code