03 maalis Koronaväsymys, huoli ja kateuden tunteet

Uusia rajoituksia on tulossa ja meininki on jokseenkin sekava. Rokotus hommakaan ei ole mennyt ihan putkeen. Tässä alkaa iskeä viime kevään kaltainen väsähdys. Mulla on kova huoli monista ihmisistä. Siitä kamalasta ahdingosta, kun ei ole töitä ja moni asia epävarmaa. Ihmiset on tosi kovilla henkisesti ja yksinäisyys huolettaa sekä mielenterveyden kanssa kamppailevat. Nuoret tietysti myös ja perheet, joissa voidaan huonosti.

Onneksi kevät tuo toivoa. Pimeys väistyy, aurinko lämmittää. Pikkuhiljaa sitä jaksaa ehkä nähdä asiat valoisammin. On tehtävä töitä sen eteen, että voisi paremmin. Muistaa pitää itsestään huolta ja tehdä itselle mieluisia asioita.

Mä olen nyt kirjoittamassa tätä postausta Johnnyn vuokraamassa toimistohotellissa ja oli niin hyvä päätös tulla tänne. Saan olla aivan rauhassa ja kirjoittaa hiljaisuudessa eikä kukaan keskeytä tai häiritse mua. Okei tämä huone on melkein kuin sauna ja istun rintsikat päällä tässä, kun tuntuu että sulan. Mä tiedän, että tekee tosi hyvää mulle, kun lähden pois kotoa. Olen totaalisesti taas jämähtänyt kotiin eikä se ole hyvä asia.

Olen huomannut viime päivinä itsessäni mulle erikoisen piirteen, eli kateuden toisia kohtaan. Se ei todellakaan ole mulle tavallista. Heräsin siinä sitten sitä pohtimaan ja kerroin ajatuksistani ääneen Johnnylle. Se helpotti paljon eikä kateuden tunnetta ole enää ollut.

Asiat, joista olin kateellinen olivat ihanat vauvauutiset, joista yleensä olen niin iloinen ja onnellinen, vaikka en ihmistä tietäisikään kuin somesta. Nyt kuitenkin kateus nosti päätään, ei suinkaan siitä, että haluaisin itse lisää lapsia, vaan siitä onnellisesta olosta, joka huokui näistä ihmisistä ja perheistä. Mäkin halusin olla onnellinen ja olin kateellinen toisten onnesta.

Toinen oli lastenhoitoapu. Joku sai lapset isovanhemmille hoitoon viikoksi. Meillä lapset on ollut vuoden aikana kaksi kertaa yökylässä eikä muuten hoidossa lainkaan. Jumalauta mäkin haluan mun lapset hoitoon ja huilata. Olen älyttömän väsynyt. En vielä niin väsynyt, että uupuisin, mutta ei se kaukana ole, jos ei mitään muuta.

Tämä on jo yksi iso tekijä, että lähdin tänne toimistohotelliin kirjoittamaan. Tiedän, että kotiin palatessa jaksan taas ihan eri tavalla. Ja kirjoittaminen tuo mulle niin paljon nautintoa. Niin ja tietysti rauha, hiljaisuus ja yksinolo.

Olen onnellinen, että herään nykyään nopeammin huolehtimaan itsestäni eikä tilanne pääse pahemmaksi. Selkeästi mun on edelleen vaikea ottaa omaa aikaa. Jalkapalloharkkoihin lähdin joka viikko kolme kertaa, mutta nyt kun niitä ei pariin kuukauteen ole ollut olen taas jämähtänyt kotiin.

Sovimme Johnnyn kanssa, että alan käymään jatkossa kirjoittamassa täällä ja jos joskus tuntuu etten jaksa kirjoittaa, niin tulen sitten tänne vaikka vain hengittelemään tai mitä vaan, mutta lähden kotoa pois.

Olen viime päivinä tehnyt pieniä hemmottelujuttuja itselleni. Saunonut, tehnyt kasvonaamioita ja meikannut useammin. Näistä saan mielihyvää. Myös lasten kanssa yhteiset pulkkamäkireissut tai sylissä pitämiset, pusuttelut ja halit ovat ihania ja tuovat niin paljon hyvää mieltä. Olen parina viime päivänä nauranut ja hymyillyt paljon ja se on tuntunut taas ihanalta <3

Miten te muut voitte? <3