Takana aivan mahtava loma ja nyt lisää lomakuvia ja kuulumisia! Parasta oli olla lomalla isolla porukalla, vaikka alkuun vähän jännitti tuleeko kärhämää heh no äidin kanssa. Meillä on äidin kanssa läheiset välit, mutta olemme kyllä riidelleet paljon elämäni aikana. Reissussa meillä ei kuitenkaan ollut mitään riitaa ja kaikki meni aivan loistavasti!

Äiti ja tytär

Koko konkkaronkka!

Lomapäivät meni kutakuinkin saman kaavan mukaan. Meidän perhe nukkui joka aamu pisimpään lukuunottamatta isiä, joka oli käynyt lähes aina jo aamupalallakin ennen emännän ja lasten heräämistä. Siskollani pärähti aamuisin kello kahdeksalta pirisemään, koska ainuttakaan auringonsädettä ei voi menettää tämä auringonpalvoja. Siskoni oli ehtinyt olla jo Suomessa nokka kohti aurinkoa ja jo ennen reissua hän oli saanut väriä. Nythän siskoni on lähes musta, niin hyvin aurinko häneen tarttuu.

Tässä vielä iho vaaleana..

Saimme me muutkin väriä todella paljon, ja nautimme lämmöstä ja auringosta. Uiminen oli lapsista parasta lukuunottamatta Miloa, joka ei uinut lainkaan. Milo inhoaa kylmää vettä ja hänelle jopa lämmitetyt altaat olivat liian kylmiä. No yksi pulahdus viikarille tuli, kun askel uima-altaan reunalta horjahti ja se oli menoa se. Vahdimme poikaa kuin haukat, mutta pulahdus tapahtui sekunneissa ja vaikka olin pojan vieressä en ehtinyt napata kiinni. Tilanteesta selvittiin pienellä säikähdys itkulla ja jo paahdettiin menemään.

Milo tykkäsi ottaa vettä vesipyssyyn ja ammuskella. Välillä ammukset eivät lähteneet ihan sinne kuin piti, joten toisinaan vesipyssy oli otettava evakkoon. Milo oli reissussa todella villi ja kirmasimme pojan perässä vuorotellen. Ai että, kun sai hyvät naurut, kun siskoni ja äitini otti kunnon juoksuaskeleita vilkkaan pojan perässä. Harvoin näkee mummin juoksevan, joten tästä sai kyllä makoisat naurut.

Ruoka oli todella hyvää ja söimme illallisen aina eri ravintoloissa. Lounaaksi haimme vain lapsille jotain pientä altaille ja tämä oli helpompi, sillä ruokailut pikkumiehen kanssa olivat hieman kaoottisia.

Mamma!

Haba!

Iltaisin lasten käytyä yöunille me vanhemmat jatkoimme iltaa siskoni perheen terassilla höpötellen ja Uunoa pelaten. Meillä oli huoneet vierekkäin ja Eemi nukkui mummin kanssa koko loman ajan ja myös mummi kävi aina lasten kanssa samaan aikaan yöpuulle. Eilen puhuimme juuri siskoni kanssa kuinka on ikävä näitä yhteisiä iltoja, niin meillä oli hauskaa. Nauroimme välillä vedet silmissä ja siskoni ja hänen miehensä saivat “nauttia” mieheni laadukkaasta sähellyksestä ja “hyvästä” huumorista. Minähän tähän olen jo tottunut.

Pikkutytöt ja Eemi uivat todella paljon reissun aikana ja Eemi oppi heti snorklaamaan ja olin ihan ihmeissäni kuinka nopeasti se häneltä lähti sujumaan. Vietimme eniten aikaa hotellin uima-altailla, mutta kävimme myös rannalla. Rannalla oli helpompi olla Milon kanssa, sillä pojalla oli siellä enemmän tekemistä. Hiekkalinnojen tekoa sekä meriveden kantamista rantaan. Pojat ja Amalia uivat meressä, me muut pulikoimme vain altaissa.

Uinnin päälle vähän jätskiä!!

Ja äidin kainalossa lämmittelyä!

Siinä oli rutkasti lomakuvia ja höpinää! Toivottavasti tykkäsitte ja saitte kuvat auki, kun niitä oli niin hirmuisesti <3 Lisää lomakuulumisia pian! Puss <3

Lanzaroten lomalta palattu ja aivan ihana reissu takana! Olimme lomalla yhdessä äitini sekä siskoni perheen kanssa. Jaan lomakuulumisia useamman postauksen verran, koska ihania lomakuvia on paljon. Tässä alkuun ne parhaimmat eli hotellin valokuvaajan räpsäisemät huikeat kuvat Amaliasta, Iidasta ja Eemistä. Pikkumieshän ei kuvattavaksi ehtinyt 😉

Mitäs tykkäsitte?
Kivaa uutta viikkoa kaikille ja ihana olla taas täällä näppäimistön äärellä kanssanne <3

Huomenna me lähdemme viikon lomalle Lanzarotelle, ihanaa! Nyt tuntuu siltä, että loma tulee tarpeeseen ja on ihan parasta päästä viettämään aikaa perheen kesken. Johnnylla on ollut paljon töitä ja isi on ollut arjestamme aika paljon pois, joten loma tulee juuri passeliin saumaan. Myös te Suomeen jääjät saatte nauttia ihanista ilmoista, sillä tänne on luvattu aivan mahtavaa säätä. Viikon jälkeen kotiin päästyämme täällä tulee tosiaan olemaan jo täysi kevät!

Viime päivät olemme lymyilleet sisätiloissa kotona, sillä lapset tulivat kipeiksi heti alkuviikosta. On se nyt kumma, kun ovat olleet pitkään, siis todella pitkään terveinä ja nyt sitten iski flunssa. Noh onneksi olemme jo voiton puolella ja tauti alkaa pikkuhiljaa talttua. Milo on ollut kuumeeton kaksi päivää ja Amalia myös, vaikka nuhaisia ja yskäisiä vielä ovatkin.

Amalia odottaa reissua ihan hirmuisesti ja päiviä on tosiaan laskettu jo tovi. Eilen illalla tyttö oli hyvin huolissaan isin pakkaamisesta, sillä mies ei ollut pakannut vielä mitään saati pessyt vaatteitaan. Tietysti olisin isin vaatteet pessyt, mutta kun ne ovat olleet edelliseltä reissulta kassissa, jota mies ei ole saanut tuotua autosta sisälle. Tomerana miehenä isäntä laittoi sitten pesukonetta jylläämään eilen illalla kympin jälkeen, mutta vesihana suljettuna, joten eihän siitä sitten mitään tullut. Tänä aamuna uusi yritys ja nyt onnisti ja pyykit kuivuvat emännän toimesta telineellä. Kyllä Johnny on hupsu mies, vaikka välillä meinaan repiä hiukseni päästä sen kanssa.

Me olemme lasten kanssa tässä viikon aikana pakkailleet, ja yllätys yllätys Amalian laukku pursuaa ja sitä täytyy vielä käydä uudelleen läpi. Myöskään Milo ei missään nimessä voi ottaa kaikkia unikavereitaan mukaan, sillä poika nukkuu meidän makuuhuoneen aika ison kissa ovistopperin kanssa plus kahden aika ison koiran kanssa sekä nunnujensa eli muutaman viltin kanssa. Viltit toki pakkaamme mukaan, mutta muut saavat kyllä jäädä kotiin odottelemaan. Lainaamme matkalle mukaan siskoltani matkarattaat, joissa Milo voi välillä istuskella ja nukkua päiväunensa. Milo saa myös hieman purkkiruokia mukaan sekä jauhepuuropussin.

Loman jälkeen on aina ihana palata kotiin ja loman jäljiltä ihana virkeä olo pysyy aina matkassa hyvän tovin. Nyt tietysti tämä ihana kevät tuo voimia ja energiaa ja pian koittavasta kesästä tulee varmasti ikimuistoinen. Meidän perhe on selkeästi kesäihmisiä, vaikka toki tykätään lumesta ja joulunajastakin. Oikeastaan rakastan juuri näitä vuodenaikojen vaihteluita, sillä jokaisessa on omat hyvät puolensa.

Nyt alkaa lomakuume kohota taas ihan hirmuisesti ja iik huomenna loma jo koittaa. Mä olen ajastanut postauksia ihan kivasti koko ensi viikolle, joten lukemista teillä riittää!

Aurinkoista viikkoa kaikille Teille ihanille lukijoille, olette parhaita, puss <3

Kevät on täällä vihdoin ja viimein, ihanaa! Mä rakastan lämpöä ja aurinkoa ja jo ihan pian saamme varmasti laittaa kivoja leikkejä pystyyn ulkoterassille. Meillä on ollut tapana ottaa sisäleluja terdelle ja leikkiä siinä sitten kivassa lämpimässä ilmassa. Ulkoilu tuntuu niin paljon mukavammalta, kun aurinko paistaa ja mieli on tietysti myös parempi.

Postaus kuvitettu muutaman kuukauden takaisilla suloisilla pikkuisen Milon kuvilla!

Tänään lapset ovat olleet mummin ja fafan luona hoidossa ja jo perjantaina lähdemme Lanzaroten lämpöön. Sieltä palattuamme täällä on jo varmasti ihan täysi kevät ja viimeisetkin lumet sulaneet. Pian saa kaivaa kevätvaatteet päälle, mutta me aloitamme nyt jo kesävaatteilla, sillä lomalla varmasti lämpöä piisaa.

Johnny oli viikonlopun töissä messuilla Porissa ja me vietimme lasten kanssa mukavan viikonlopun keskenämme. Toki meillä oli seuraa, sillä lauantaipäivän vietimme mummin ja fafan tykönä ja eilen saimme nauttia omasta äidistäni, joka piipahti meillä kylässä kaksikin kertaa. Amalialla oli leikkikaveri koko eilisen päivän ja tytöillä oli niin mukavat leikit. Viikonloppu meni siis todella kivasti, vaikka iltaisin lasten käytyä yöunille kaipasin Johnnya. Johnny on ollut aika paljon pois kotoa ja ennen nautin siitä, kun sain olla yksin iltaisin, mutta tällä kertaa tunsin itseni hieman yksinäiseksi ja käperryin lasten viekkuun nukkumaan jo aikaisin.

Odotan viikon lomaa jo kovasti ja Amalian kanssa olemme laskeneet jo tovin päiviä loman alkuun. Nyt on enää neljä yötä ja se on tosi vähän se. Reissusta tulee ikimuistoinen ja on ihanaa, kun tällä kertaa mukaan lähtee myös mummi ja siskoni perhe. Ehkä me aikuiset tytöt käymme joku ilta katsastamassa yöelämää sillä tavalla hillitysti ja luulen myös miesten kurkkaavan muutamina iltoina paikallisia pubeja. Ja olisihan se kiva käydä ravintolassa syömässä rauhassa Johnnyn kanssa kaksin ja luulen, että myös tämä järjestyy, kun on useampia aikuisia mukana. Eniten odotan kuitenkin sitä lasten riemua, kun saamme katsella heidän pulikointia ja ilakointia.

Milo aikoo istua Eemi serkun vieressä lentokoneessa, mutta saa nähdä mitä ekaluokkalainen Eemi on tästä mieltä. Amalia istuu kuulemma äidin viekussa, mutta saapi nyt nähdä miten paikat lopulta jaamme. Lentomatka on reilu kuusituntinen, mutta jo kokemuksesta tiedän, että se menee varmasti hyvin. Milo kuitenkin nukkuu päiväunet lentokoneessa ja tähän menee jo tovi matkasta. Ja aina se on uutta ja ihmeellistä päästä lentsikkaan, joten tuskinpa kiukuttelulle jää aikaa.

Nuusku saa olla matkan ajan mummin ja fafan hellässä huomassa, kuten myös äitini koira Luis. Koiruleillakin tulee olemaan ihan varmasti kiva viikko!

Aloitin eilen Milon huoneen remonttia pojan päiväunien aikana ja sain revittyä vanhoja tapetteja paljon pois. Tänään Johnny saa irroittaa huoneesta listat ja revin vielä loput tapetit, niin huomenna voin päästä jo maalaushommiin. Yhdelle seinälle tulee tapetti, mutta tapetointi hoidetaan sitten reissun jälkeen. Lisäksi toivoisin Johnnyn viimeistelevän Amalian huoneen ja keittiön, joista puuttuu osa listoista. Olen patistanut miestä asian kanssa jo pitkään ja nähtäväksi jää hoituuko hommat vaiko ei. Milon huone ja keittiö ovatkin ainoat, jotka ovat vielä esittelemättä kodistamme ja niistä kuvia sitten remontin jälkeen. Keittiö toki on jo valmis listoja lukuunottamatta.

Ikkunanpesuhommia olisi tiedossa myös, mutta taidan pestä ne vasta reissun jälkeen. Muuttaessamme en pessyt ikkunoita lainkaan, joten nyt auringonvalo tuo kaikki liat esille.

Reissun jälkeen saamme alkaa laittaa lasten kanssa pääsiäistä kotiin ja rairuohot kasvamaan. Voisimme ehkä askarrella tänäkin vuonna maitotölkeistä oman näköisemme kipot ruohoille. Mukavan pehmeä lasku sitten loman jälkeen, kun isi on töissä vain viikon ja sitten seuraavalla viikolla onkin jo pääsiäinen ja muutama ylimääräinen vapaa.

Aika huikean ihanaa <3 Aurinkoista viikkoa kaikille! <3 Ps. Kirjoitin tämän postauksen päivällä ja nyt sataa kunnolla lunta ja lapset ovat molemmat kuumeessa 🙁 Mutta onneksi tässä on päiviä aikaa toipua, joten peukut pystyyn!! <3

Tällä viikolla vietetään hiihtolomaviikkoa ja meidän perheeseen se vaikuttaa siten, että Amalialla ei ole kerhoa. Myöskään seurakunnan perhekerho ei ole auki ja siellä olemme tänä vuonna yrittäneet käydä. Isillä ei ole tässä kohtaa lomaa, vaan hän on töissä normaalisti. Kuitenkin tuntuu siltä, että on lomaviikko meneillään ja sehän on oikein kiva tunne! Aurinko paistaa ja valoisuus tuntuu niin hyvältä. Huomenna lapset menevät mummin ja fafan luokse hoitoon ja Amalia totesikin, että vähän samanlailla, kun menisimme päiväkotiin!
Vien lapset aamutoimien jälkeen mummilaan ja haen sitten iltapäivästä. Milo saa siis nukkua päiväunensakin siellä. Milo simahtaa onneksi päikkäreille oikein helposti ja nukkuu unensa aina ulkona rattaissa. Tällä välin Amalia saa sitten mummin täyden huomion!

Tänään kävimme jäähallilla luistelemassa ja Milo oli jäällä ensimmäistä kertaa. Noh ei Amaliakaan mikään haka hommassa ole, sillä tämä oli tytön kolmas kerta luistimilla. Itse en ole luistellut vuosiin ja kyllähän tuossa vähän jalat väsyivät äidilläkin. Luistelun jälkeen kävimme Hesburgerissa syömässä ja tästä ylläristä lapset olivat mielissään. Mukana touhuissa oli myös siskoni lapsineen ja pikkuserkkunikin oli lastensa kanssa luistelemassa, kuten myös yksi Amalian ystävistä!

Eilinen aamupäivä meni avoimessa päiväkodissa, johon olimme sopineet treffit kolmen muun perheen kanssa. Oli ihana treffata näitä leidejä ja heidän ihania lapsia. Tykkään kovasti tästä avoimesta päiväkodista, siellä on tosi ihanat opettajat ja aina niin lämmin tunnelma.

Meidän viikonloput on usein rentoja ilman kummempia suunnitelmia ja meistä tämä on kiva. Näissä kuvissa Amalia ja isi ovat saaneet nauttia kahdenkeskisestä ajasta legoja rakennellen äidin ja Milon ulkoillessa. Meillä vierähti Milon kanssa ulkona muutama tunti ihan hujauksessa mäkeä laskien ja höpötellen ja Amalia sai nauttia rauhallisesta legohetkestä isänsä kanssa. Välillä on kiva touhuta vain yhden lapsen kanssa kerrallaan ja lapsetkin toki nauttivat tästä ihan hirmuisesti.

Hieno koti!

Piha!

Viime viikonloppuna Amalia pääsi isänsä kanssa uimahalliin pikkuveljen päiväunien aikaan. Uimamaistereiden kotiuduttua lähdimme mummin ja fafan luokse, jossa söimme päivällistä ja vietimme loppuillan. Olimme keränneet mummille hauskan lahjan eläkkeelle pääsyn kunniaksi ja lahjakassista löytyi mummin lemppari keksejä, lankakerä ja kutimet, ihanan pehmeä torkkupeitto, tulppaaneja, sisuaski ja nessuja, jos alkaa kovasti niiskututtamaan, kun ei enää pääse töihin sekä lahjakortti rentouttavaan jalkahoitoon. Mummi oli ihan yllättynyt lahjasta, mutta hyvin mielissään.

Tänään kävin vihdoin ja viimein kampaajalla, sillä shokkivärien käyttö on nyt tullut tiensä päähän ja halusin vaaleat hiukset takaisin. Hiuksiini laitettiin vaaleita raitoja ja sitten vielä jonkunmoinen vaalennuspesu, jolla saatiin viimeiset pinkit värinrippeet päästä veke.
Tälläisiä touhuja täällä ja loppuviikoksi on tiedossa ainakin HopLoppia ystäväperheiden kera sekä isännällä yhdet varpajaiset perjantaina.

Kivaa hiihtolomaviikkoa kaikille, olette sitten lomalla tahi ette 🙂