Ihan uskomatonta, mutta meidän Nupullakin on mansikkaluomi. Milollahan on mansikkaluomi niskassa ja nyt yllätyin kovasti, kun pikkusiskolla on myös. Tosin hänellä luomi on toisen kulmakarvan alla ja se on paljon pienempi kuin Milolla.

mansikkaluomi

mansikkaluomi

Luulin alkuun muutaman viikon ajan, että Nuppu on vain raapaissut itseään tuohon kulmakarvan alle, mutta sitten yhtenä iltana iltapesuja tehdessä katselin jälkeä ja tajusin, että sehän onkin mansikkaluomi. Nyt se on ihan pikkuisen kasvanut ja tuntuu sormella, kun alkuun se oli ihan sileä.

Milollakaan mansikkaluomi ei ollut syntyessään, vaan olisiko se ilmestynyt noin kuukauden ikäisenä.

Amalialla ei ole mansikkaluomea, mutta hänellä on sitten taas laaja-alainen tuliluomi. Siihen verrattuna nämä pikkusisarusten luomet ovat aivan mitättömiä eikä niille tosiaan tehdä mitään ja Milon luomi on melkein jo itsestään kadonnut. Milon mansikkaluomi kasvoi ensimmäisen vuoden ja lähti sitten haalistumaan. Toivotaan ettei Nupun luomi tuosta kovasti kasva, kun on sen verran lähellä silmää. Toki mansikkaluomiakin hoidetaan, jos niistä on haittaa.

Amalialla on maaliskuussa tuliluomen laserhoito ja sitä odotellaan jo kovasti ja etenkin niitä tuloksia. Mä meikkasin tässä kerran Amalian tuliluomen piiloon ihan vaan mun meikkivoiteella ja herranen sentään sehän hävisi täysin. Ihan uskomatonta! Tuliluomiinhan on tietty meikkimerkki, Joe Blasco, mutta Amalian luomi meni piiloon näköjään jo ihan perusmeikillä. Meistä vanhemmista oli tosi hassua nähdä Amalia ilman luomea ja Amalia sanoi itse näyttävänsä ihan perunalta 😉 Amalian arvosana uudesta lookista oli 3/5 ja parempi on kuulemma ilman meikkiä. Ihanuus muija!

mansikkaluomi

Onko muiden lapsilla mansikkaluomia tai tuliluomia? 

Voi meidän Miloa, pikkuisella on taas kurkunpääntulehdus. Vastahan olimme sairaalahoidossa neljä yötä tämän kurjan taudin takia. Milo ehti olla tässä välissä täysin terve, joten kyseessä on uusi tauti. Onneksi tällä kertaa olemme selvinneet ilman sairaalahoitoa, vaikka lääkärissä olemmekin taudin vuoksi joutuneet kahteen otteeseen vierailla.

Maanantaina kävimme Mehiläisessä lastenlääkärillä, kun muutaman nuhaisen päivän jälkeen Milon hengitys alkoi olla todella rohisevaa ja vähän työlästäkin. Milo sai apua hengiteltävästä lääkkeestä ja lääkäri totesi meidän pärjäävän kotona ainakin maanantaipäivän.

Tiistaina tilanne oli ennallaan, joten lääkäriin ei tarvinnut lähteä.

Keskiviikkona Milolla oli allergioiden vuoksi kontrolliaika Lohjan lastenpolilla. Kerroin viimeksi, että jatkamme sittenkin yksityisellä puolella allergioiden selvittelyä, mutta päätinkin toisin lastenpolin lääkärin soiton jälkeen. Lääkäri oli puhelimessa ymmärtäväisempi ja vaikutti ottavansa Milon oireet nyt enemmän tosissaan.

Allergioiden suhteen kuviot ovat selvät, Milo syö tällä hetkellä bataattia ja maissia ja seuraavana on vuorossa porsaanlihan kokeilu. Lääkäri totesi, että näillä kolmella ruoka-aineella pärjää oikein hyvin alkuun ja liha kokeilun jälkeen yritän jälleen uudestaan omaan ruokavaliooni riisiä ja kauraa.

Milo kasvaa oikein tasaisesti, joten ruoka imeytyy hyvin, vaikka vatsa onkin aina löysällä.

Lääkäri kuunteli samalla Milon keuhkot ja yritti tsekata korvat. Korvissa oli kuitenkin sopivasti vaikut edessä eikä niihin saatu näkyvyyttä. Korvien puhdistus ja imu ei tuottanut tulosta, joten ei auttanut kuin laitella kotona korviin vaikkua pehmentävää ainetta.

Keskiviikkoyönä Milo oli todella itkuinen ja kivulias, niinpä menimme aamulla Mehiläiseen lastenlääkärille tarkistuttamaan korvat. Siellä korvat saatiin puhdistettua, sillä vaikku oli muuttunut mukavan juoksevaksi. Korvatulehdushan sieltä löytyi, vasen korva oli oikein pahasti tulehtunut ja olihan tuo oikeakin kipeä. Lisäksi keuhkot olivat täynnä limaa ja Milo rohisi aika tavalla. Ei muuta kuin jälleen hengittelemään inhalaatiota ja tämän lisäksi Miloa lääkittiin kortisonilla. Pikkuinen sai murskatut tabletit veteen liuotettuina ruiskulla suuhun. Milon kurkussa näkyi myös peitteet eli nielutulehduskin pienellä vielä oli. Pienten nielutulehdus on lähes aina virustauti, joten antibioottia ei tähän vaivaan tarvittu. Korvatulehdukseen Milo sai kuitenkin antibioottikuurin ja kipulääkkeitä olemmekin jo kotona antaneet.

Lääkäri laittoi lähetteen Iho- ja allergiasairaalaan, jonne Milo pääsee tutkimuksiin. Astmaahan tässä taustalla luultavasti on. Milo sai ensimmäisen nuhansa alle kaksikuisena ja heti hän joutui hengitellä ventolineä. Nyt hän on mennyt aivan piippuun näiden kurkunpääntulehdusten kanssa, joten eihän se ihan normaalia taida olla. Lastenpolin lääkäri sanoi keskiviikkona, että Milo tulee saamaan luultavasti jokaisen perusflunssan yhteydessä kurkunpääntulehduksen.

Lastenpolilla lääkäri pisti merkille Milon niskassa olevan mansikkaluomen ja kertoi, että joskus hyvin harvoin niskassa oleva mansikkaluomi voi olla myös kurkussa. Lääkäri laittoi lähetteen Lohjan korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle asian selvittelyä varten. En halunnut edes alkaa kyselemään lääkäriltä tästä enempää, sillä tiedän, että tähystykseenhän poika joutuu, jos asia halutaan selvittää. Toivottavasti tälläiseen tutkimukseen ei tarvitsisi lähteä, sillä se tehdään tietysti pienelle lapselle nukutuksessa.

Illalla kotona hain hieman tietoa kurkunpään hemangioomista eli mansikkaluomista. Tälläistä tietoa löysin: “Kurkunpään hemangioomat ovat suhteellisen harvinaisia, eikä niiden olemassaoloa aina muisteta ottaa huomioon imeväisen laryngeaalisen hengenahdistuksen syynä. Huonosti hoitoon reagoivan tai toistuvista kurkunpäätulehduksista kärsivän lapsen kurkunpää ja hengitystiet on tähystettävä hemangiooman sulkemiseksi pois. Hengitystiet tulee tähystää myös lapsilta, joilla on niin sanotun parta-alueen hemangiooma, koska näihin liittyy usein myös alahengitysteiden hemangioomia. Propranololihoito on mullistanut subglottisten hemangioomien hoidon lähes täysin. Aiemmin näistä kasvaimista kärsiviä lapsia jouduttiin hoitamaan pitkäaikaisella kortikosteroidilääkityksellä, paikallisesti kurkunpäähän ruiskutetun kortikosteroidin avulla, hemangiooman laserpoistolla tai pahimmissa tapauksissa tekemällä hengitystieavanne. Kaikkiin hoitoihin liittyi vakavia haittavaikutuksia tai teknisiä ongelmia.”

Teksti lainattu täältä.

Päätin etten aio alkaa stressaamaan tätä asiaa, koska en enää kykene pian pitämään itseäni kasassa näiden kaikkien vastoinkäymisten johdosta. Eilinen aivan ihanan aurinkoinen päivä tuli tarpeeseen ja nautimme päivästä ihan hirmuisesti. Kyllä se onni tästä vielä kääntyy, viimeistään eläkepäivillä niin kuin Johnny tuppaa sanomaan 😉

IMG_6512

Mukavaa viikkoa muruset <3

Amalian Sturge-Weber oireyhtymä ei ole perinnöllinen, joten en ollut raskausaikana huolissani, etteikö Milo olisi sairaudelta terve. Myöskään tuliluomien perinnöllisyys ei ole lainkaan tavallista, mutta kuinkas kävikään?

Huomasin reilu kuukausi sitten Milon niskaan ilmestyneen tummanpunaisen jäljen. Amalia oli osunut samoihin aikoihin vahingossa Milon niskaan hieman terävällä prinsessalinnallaan, joten pohdin alkuun voisiko jälki olla vain verenpurkauma. Jälki näytti kuitenkin hieman erikoiselta ja koska se ei lähtenyt lainkaan parantumaan, huolestuin.

Näytin jälkeä lastenlääkärille samalla, kun kävin lääkärin vastaanotolla Milon rohinoiden vuoksi. Jäljen nähtyään lääkäri totesi pirtsakalla äänellä: tämä on VAIN tälläinen tuliluomi! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, valahdin aivan kalpeaksi ja jalat tuntuivat hyytelömäisiltä. Kerroin lääkärille Amaliasta ja totesin, ettei voi olla mahdollista, että Milollakin olisi tuliluomi. Lääkäri rauhoitteli ja sanoi, ettei kyseessä olisi Sturge-Weber, mutta tottahan sitä äitinä alkoi pohtimaan kaikenlaista. Mielessä pyöri monta asiaa, joutuisiko Milokin magneettikuvauksiin, vaikka luomi olikin vain niskassa. Pelko hiipi mieleeni, joutuisimmeko käymään läpi kaiken saman kuin Amalian kanssa, sen kaiken epävarmuuden, jota sairaus aiheuttaa ennen kuin Milo saisi terveen paperit, jos saisi. Järki sanoi, ettei Milolla voisi olla siskonsa kanssa samaa sairautta, se ei vain olisi mahdollista.

Kävimme lääkärin vastaanotolla pari viikkoa sitten ja heti seuraavana aamuna soitin Lastenklinikalle kirurgianpoliklinikalle, jossa työskentelee verisuonikirurgi, jonka luona Amalia vierailee kerran vuodessa. Hoitaja pyysi minua kuvaamaan Milon jäljen ja lähettämään sen sähköpostitse. Seuraavalla viikolla saisimme vastauksen, kun verisuonikirurgi olisi nähnyt valokuvat. Edessä oli hieman piinallinen viikonloppu ja stressaaja luonteena vastauksen odottaminen oli tuskallista. Huoli pienestä vauvasta oli suuri, vaikka olin varma, että vaikka kyseessä olisikin tuliluomi, niin kyseessä ei missään nimessä voisi olla Sturge-Weber oireyhtymä.

Viikon alussa sain sähköpostiini huojentavan viestin. Milon niskassa oleva jälki on mansikkaluomi. Luomelle ei tarvitse tehdä mitään, ellei se ala vaivata tai ihon pinta mene rikki. Hemangioomat eli mansikkaluomet saattavat ensimmäisen vuoden aikana kasvaa ja lähtevät siitä sitten hitaasti pienenemään. Mansikkaluomia on 5-10% lapsista ja ne ovat vaarattomia.

IMG_4489

Voitte varmasti kuvitella kuinka helpottuneita olimme <3