Vuosi 2015

Vuosi 2015 on ollut perheellemme raskas monellakin tapaa, mutta silti ikimuistoinen. Milo vauva on kasvanut pienen pienestä tuhisijasta (viimeisintä sanaa Milosta ei kyllä oikeastaan voi käyttää) vauhdikkaaksi taaperoksi. Amalia on kasvanut vuodessa hurjasti ja on ollut ihan ihmeellisen reipas ja kärsivällinen, kun äidin huomio on ollut paljon vauvassa. Isistä on tullut Amalialle huipputärkeä ja näillä kahdella hassulla on ihan omat juttunsa! Äiti ja isi ovat puhaltaneet paljon yhteen hiileen ja tämä on ollut tärkeää. Juuri yhtenä iltana Johnny tuli alakertaan saatuaan Milon takaisin nukkumaan ja totesi: ollaan me aika vahva pari, kun ei olla missään käyty kahdestaan vuoteen ja silti menee hyvin!

Tää on vaan niin <3

Nyt muistellaan mennyttä vuotta kuvien muodossa! Uskoisin, että saan hymyn Teidän lukijoiden huulille!

Tammikuu Tammikuu

Helmikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Huhtikuu

Toukokuu

Toukokuu

Kesäkuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Elokuu

Syyskuu

Syyskuu

Lokakuu

Lokakuu

Marraskuu

Marraskuu

Joulukuu <3 Joulukuu

Minkälainen vuosi Teillä on eletty?
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

Tags:
14 Comments
  • Titiuu
    Posted at 21:08h, 30 joulukuun Vastaa

    Usein sanotaan, että lapsi ei parisuhdetta korjaa, mutta mulla on sellainen tunne että meillä menee paremmin kuin ennen kuopuksen syntymää. Kolmen lapsen kanssa ei vaan iltaisin enää jaksa riidellä. Läheisyyttäkin tuntuu olevan enemmän mitä ennen kuopusta. Hassua 😀 Yhdessä hoidetaan lapsia ja joskus saatetaan jonnekin päästäkin, kaksin.

    • Titiuu
      Posted at 22:22h, 30 joulukuun Vastaa

      Ps. Aivan ihania kuvia lapsista. Vuosi menee äkkiä.

      • Johanna
        Posted at 20:24h, 02 tammikuun Vastaa

        Kiitos <3 Hurjan äkkiä 🙂

    • Johanna
      Posted at 20:24h, 02 tammikuun Vastaa

      Ihanalta kuulostaa <3 <3

  • jenspa
    Posted at 23:16h, 30 joulukuun Vastaa

    Ihania kuvia ❤ täälläkin ikimuistoinen vuosi takana, perheemme kasvoi toisella prinsessalla ja vaikka rankkaa on ollut kahden pienen kanssa, päivääkään en vaihtaisi pois. Miehen kanssa myös menimme kihloihin ? onnellista uutta vuotta teidän perheelle!

    • Johanna
      Posted at 20:26h, 02 tammikuun Vastaa

      Kiitos jenspa <3 Paljon isoja ja ihania juttuja on siellä tapahtunut <3 <3

  • Suwi
    Posted at 00:54h, 31 joulukuun Vastaa

    Teillä on kyllä todella kauniit lapset! Ja ihana vuosi teilläkin ollut. Meillä oli monella tapaa samanlainen kun saimme heti tammikuun ensimmäisinä päivinä toisen lapsen eikä elämä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Mutta niin täynnä rakkautta ja onnea silti! Kyllä sitä vauvaa jää taas kaipaamaan. 🙂

    • Johanna
      Posted at 20:29h, 02 tammikuun Vastaa

      Voi kiitos Suwi <3 Ihanalta kuulostaa teidän vuosi <3 On tää taaperoikä ihana ja hauska, mutta vauva on aina vauva, awww <3

  • pikkupoikien äiti
    Posted at 12:17h, 31 joulukuun Vastaa

    Kauniita kuvia! Meidän vuosi on ollut aika muutosrikas, mä olen vaihtanut työpaikkaa ja vaihdettiin asuntoa, ja miehen kanssa perustettiin yhteinen yritys. Ensi vuonna yritetään vähän rauhoittua 🙂
    Ihanaa Uutta Vuotta teidän perheelle! Näitä sun postauksia on aina niin kiva lukea.

    • Johanna
      Posted at 21:05h, 02 tammikuun Vastaa

      Kiitos <3 Ohhoh no onpas teillä ollut, ehkä vähän rauhaksemmin tämä vuos 😉 Kiitos ihanista sanoistasi ja ihanaa uutta vuotta Teille <3

  • Piia
    Posted at 12:20h, 31 joulukuun Vastaa

    Ihania kuvia! Amaliallakin kasvot ovat muuttuneet ison tytön kasvoiksi vuoden kuvista lokakuun kuvaan. Hyvää Uutta Vuotta sinulle Johanna ja perheellesi. Kaikkea hyvää

    • Johanna
      Posted at 21:07h, 02 tammikuun Vastaa

      Kiitos Piia <3 Näistä kuvista huomaa hyvin kuinka paljon lapset ovat kasvaneet! Kaikkea hyvää sinnekin, kiitos vielä kommentistasi <3

  • Linnea
    Posted at 23:40h, 03 tammikuun Vastaa

    Onks tää blogi tuttu? Sama sairaus kuin Amalialla. http://josetsitmuaniintaallaoon.blogspot.com

    • Johanna
      Posted at 20:03h, 04 tammikuun Vastaa

      On tuttu, me ollaan tämän bloggaajan kanssa pidetty yhteyttä jo pitkään <3 🙂

Post A Comment

*

code