2-vuotiaan raivarit

Meillä asuu täällä 2-vuotias pikkuinen poika, joka on useimmiten aivan ihastuttavan suloinen ja hassu, mutta lähes päivittäin myös aivan kamala raivopää. Uhmaahan tämä tietysti on, mutta tästä on hyvä puhua, sillä siellä ruutujen takana on varmasti lukuisia vanhempia, joilla on samanlaista helvettiä välillä.

taapero

Taapero voi menettää malttinsa lähes mistä vain ja välillä sitä onkin aivan ällikälle lyöty mistä se taas tulistui. Vanhempana sitä osaa aika hyvin arvioida lastaan ja tietää mistä mahdollisesti saattaa syttyä iso kiukku.

Viimeisimmällä HopLop-reissulla kaikki meni oikein hienosti siihen saakka, kunnes Milo sai poletilla toimivasta karkkikoneesta ainoastaan yhden karkin. Se oli meidän viimeinen poletti ja olin jo sanonut etten osta poletteja enää lisää. Annoin jo periksi poletin laiton karkkikoneeseen ennen ruokailua ihan vain siitä syystä, ettei taapero saisi hirmuista hepulia. Olin luvannut molemmille yhdet karkit ennen ruokaa, mutta nyt se koura antoikin vain yhden namin, kun yleensä sillä saa useamman karkin. Amalia isona tyttönä totesi heti Milon saavan namun, mutta ei se auttanut, sillä Milo alkoi olla jo silmittömän vihainen siitä, että koneesta tuli vain yksi nami ja poika tulistui niin, että se ainokainenkin karkki lensi useamman metrin hirmuisella voimalla.

taapero

Noh siinä yritin sitten ehdottaa sitä ruokailua ja mentiinkin jo valitsemaan juomia, mutta kaikki oli tietysti taaperolle EI EI! Tunnen poikani ja tiesin hänen voivan käyttäytyä tällä hetkellä hyvin arvaamattomasti. Karkkihyllystä tai juomahyllystä voisi pian alkaa lennellä tuotteita, joten totesin tiukkaan sävyyn, että lähtisimme sitten kotiin jos ruokailu ei onnistu. Olisi turha tilata ruuat ja pelätä sitten pöydässä sitä, kun ruuat alkavat lennellä pitkin poikin ja taapero karjuu ja lähtee pöydästä menemään ja voi pahimmassa tapauksessa rikkoa jotain tai ehkä jopa satuttaa toista lasta. Näin ei tosin ole ikinä käynyt, mutta mahdollista se olisi ollut.

Kenkiä laittaessa Amalia aneli Milolta parempaa käytöstä ja siinä kohdin Milo ehti heittää melkein kenkänsä menemään. Minä nappasin sitten pojan kainaloon samalla noukkiessa pojan kenkiä ja Amalia veti omia kenkiään jalkaan aivan hirvittävän lujaa itkien. Meidän meno kuului varmasti koko HopLoppiin!

Ulkona kävin vielä saman sisällä käydyn keskustelun muutamasti ja lupasin, että voimme palata sisälle jos Milo käyttäytyy ruokailun ajan ja tietysti muutenkin. Meillä oli hyvin vielä leikkiaikaa, joten tämä raivokohtaus tuli todella kurjalla hetkellä. Onneksi pääsimme pihalla nopeasti sopuun ja Amalia oli niin onnellinen, että pääsi jatkamaan vielä touhuja. Milokin käyttäytyi ja oli kuin mitään ei olisi ollutkaan. Loppuaika sujui oikein kivasti ja meillä oli todella hauskaa!

taapero

Milolla on ollut jo pitkään tapana huutaa sylissä auuu auuu sattuu, jos hän ei halua olla sylissä ja tämä on äärettömän inhottavaa. Yhtenä päivänä kerhon edessä hän teki tätä samaa ja yksi äiti totesi nauraen, että ihan kuin nipistelisin poikaani koko ajan salaa, kun hän huutaa noin. Yleensähän esimerkiksi kaupassa emme saa selitettyä vieraille ihmisille poikamme perätöntä huutelua ja onhan se todella kamalaa, kun moni varmasti luulee, että pidämme pojasta esimerkiksi liian lujaa kiinni tai jotain muuta. Yliveto on kuitenkin ollut ystäväni hyvin pienenä puhumaan oppinut tyttö, joka on huutanut äidilleen suuttuessaan älä lyö! Ja kuuna päivänä häntä ei ole tietenkään lyöty.

Tämä HopLopissa sattunut välikohtaus vitutti tietysti ja vähän jopa hävetti, vaikka yleensä en koskaan häpeile lasten kiukuttelua. On oikeasti hirmuisen helpottavaa välillä nähdä toisia raivopää-lapsia ja tästä syystä haluan tästä kirjoittaakin. Tietenkään ei pidä verrata omaa lastaan toisten usein niin kiltteihin lapsiin. Kaikki kun olemme erilaisia ja joku juttu voi olla tässä kohdin helpompi jollain lapsella ja myöhemmin ehkä me taas pääsemme jostain asiasta helpommalla.

Pliis nyt taas tässä kohtaa sitä vertaistukea, sieltä löytyy varppina muita raivopäiden vanhempia? 😉

36 Comments
  • Mippe
    Posted at 19:59h, 08 lokakuun Vastaa

    Kuulostaa todella tutulta. Meillä 2.5v. Tyttö joka myöskin raivostuu päivittäin. Uhmapyllyksi sanommekin. ? Kyllä se siitä ajan kanssa menee ohi.. (ja tulee joku uusi kiva kehitysvaihe:)).

    • Johanna
      Posted at 20:47h, 08 lokakuun Vastaa

      Hehheee näinpä 😉 <3

  • mamma11
    Posted at 20:33h, 08 lokakuun Vastaa

    Meillä alkoi tuollaiset raivarit vajaa kolme vuotiaana siihen asti ei mitään….nytkin poika (6v) on ihana ja saa paljon kehuja mutta edelleen saattaa räjähtää ihan tuosta vaan ja usein on pakko ottaa kiinni jottei satuta muita tai itseään ja itse osaan tulkita omaa lastani ja hän on pinennetyssä eskari ryhmässä jossa osataan jo aika hyvin ennakoida ja tulkita mutta raivareista johtuen käydään perhe neuvolassa koska alan itse olemaan aika loppu ja pojalla melkoset voimat joten jotain keinoja on keksittävä tosin kesän aikana poika sai selkeästi jostain järkeä päähän lisää ja arki on helpottanut ihan hirveästi! Meillä auttoi se myös paljon että muisti kehua ihan pienistäkin asioista! Zemiä!

    • Johanna
      Posted at 20:48h, 08 lokakuun Vastaa

      Joo toi kehuminen on tosi tärkeää <3 Tsemppiä teille kovasti <3 <3

  • Heiduska87
    Posted at 20:40h, 08 lokakuun Vastaa

    Meillä ollut myös Leevillä raivokohtauksia, lyö, räkii, puree, potkii, haukkuu tuntemattomia yms. Eikä vaan kohdistu enään muhun noi, naapurin lapsetkin saavat osansa. Otin yhteyttä perheneuvolaan, koska en pärjää poikani kanssa enään. Niin valitettavaa kun se on.. Mutta Leevillä tosin on ymmärtämis vaikeuksia, ei ymmärrä välillä mitä muut hänelle puhuvat, käytöshäiriö on järkyttävä. 🙁 Nyt meillä on apua. 🙂 Oletteko koskaan puhuneet asiasta esim neuvolassa?
    Tsemppiä, täällä myös yksi äiti joka taistelee! 🙂

    • Johanna
      Posted at 20:47h, 08 lokakuun Vastaa

      Tosi kurja kuulla Heidi, mutta hyvä, että nyt ootte saanu apuja <3 Mä en oo kokenut, että tarvitsisin Milon kanssa mitään apua asian kanssa ja aika kivasti Milon uhmakohtaukset sitten talttuu! Tsemppiä ja jaksamista ihan hirmuisesti <3

  • Sara Viljanen
    Posted at 21:32h, 08 lokakuun Vastaa

    Kaksi ekaa lasta (ihan just 7 ja juuri 4 vuotta täyttäneet) ovat olleet melkoisen helppoja uhmineen, mutta uhmakohtauksia on toki muutamia ollut. Silloin ei äitiä naurata. Nuorimmainen on nyt 1v7kk. Hänellä omaa tahtoa on, mutta koska hän puhuu jo paljon, asioista pystyy paljolti käymään jo neuvotteluja. 😀 omien lasten kohdalla olen järkeillyt sen niin, että mitä paremmin on puhe sujunut siinä ennen kahta ikävuotta, niin helpommalla on päässyt. Lapsi osaa ilmaista tahtoaan selkeämmin ja häntä tullaan ymmärretyksi. Keskimmäinen oppi hirmu myöhään puhumaan ja hänen kanssaan on ollut kyllä eniten kiukkuiluja. 😀 tsemppiä sinne uhmineen, meilläkin tässä on kuopuksen kanssa moooonet julkiset raivarit edessäpäin. 😀

    • Johanna
      Posted at 15:10h, 09 lokakuun Vastaa

      Kiitos kommentistasi Sara ja toi on varmasti totta toi sun pohdinta tosta puhumaan oppimisesta! Tsempit myös sinne <3

  • Muumimamma
    Posted at 21:32h, 08 lokakuun Vastaa

    Täällä kans kohta 2v neiti saa ajoittain hirveitä raivareita. Huutaa lattialla ja yleensä ei kuuntele mitään. Lopulta saattaa nukahtaa, jos on sängyssä…

    • Johanna
      Posted at 15:10h, 09 lokakuun Vastaa

      Ihanaa vertaistukea 😉 Pitkää pinnaa sinne ja tsemppiä <3 <3

  • Tepa
    Posted at 22:17h, 08 lokakuun Vastaa

    Täällä myös yhden 3-vuotiaan raivopään äiti. Poikani on temperamentiltaan haastava ja tulistuu nollasta sataan hetkessä. Yleensä kohtaukset kohdistuu muhun, mutta kesän aikana töni kavereita pihalla, leikkipuistoissa vieraita lapsia. Minua lyö tai raapii suuttuessaan, muita ei. En oikein tiedän miten sen saa loppumaan. Rangaistus seuraa heti jos lyö. Kehumista pienestäkin onnistumisesta harrastan ja siirtymätilanteita ennakoin ja sanoitan. Toivottavasti tämä on vain vaihe ja menee pian ohi…

    • Johanna
      Posted at 15:12h, 09 lokakuun Vastaa

      Hienosti oot hoitanut noita tilanteita <3 Aika varmasti auttaa, luultavasti ihan normaali uhamvaihe teilläkin <3

  • Heidi määttä
    Posted at 22:19h, 08 lokakuun Vastaa

    Kyllä täällä neiti kohta 2 vee saa kanssa välillä sellaisia huutokohtaukia/itkukohtaukia ihan ilman syytä joo tiedän alkavaa uhmaa havaittavissa. Yksikin päivä huusi itki 45 minuuttia yritin parhaani häntä lohduttaa ja pitää sylissä, no kohtaus meni yhtä nopeesti ohi kun alkoikin ja taas jatkettiin kun ei mitään. Huh kyllä on välillä rankkaa kun yksin on lapsen kanssa. Mut silti nautin joka hetkestä.

    • Johanna
      Posted at 13:03h, 11 lokakuun Vastaa

      Sama täällä, mä nautin myös <3 Tsemppiä hurjasti sulle <3 <3

  • Heidi
    Posted at 22:20h, 08 lokakuun Vastaa

    Meidän kohta 2-vuotias neiti saa USEIN aivan käsittämättömiä raivareita. Huudetaan, hakataan ja potkitaan ja heittäydytään maahan. Tämä alkoi useampi kuukausi sitten, itsekin alkaa olla väsynyt jatkuvaan kiukkuumiseen. Pitää vaan koittaa ymmärtää lasta, vaikka välillä usko meinaa loppuakin. Eräs tuttukin kuuli toisesta huoneesta yhdet kilarit ja juoksi luo säikähtäen, että nyt sattui jotain pahasti kun lapsi huutaa sen minkä kurkusta lähtee, mutta eheeei taaperokärryn rengas oli jumissa syöttötuolissa eikä irronnut sillä sekunnilla..

    • Johanna
      Posted at 13:04h, 11 lokakuun Vastaa

      Ai jessus, tätä tää just on, että se huuto voi olla tosi kovaa ja syy juurikin tommoinen 😉 Tsemppiä sinne <3 <3

  • Nimetön
    Posted at 23:21h, 08 lokakuun Vastaa

    Usein kyllä ennakoi vaikeuksia jatkossakin jos uhma on tuollaista raivoamista, Ja kenkkua lapselle itselleenkin.Kukaan ei halua kutsua kaverisynttäreille tyyppiä joka saa raivareita milloin mistäkin. Tuttua ainakin oman lapsen päikkyryhmässä.Oma poikakin ilmoitti päättäväisesti että halua kutsua yhtä joka ”suuttuu ja heittelee tavaroita toisten päälle”! Tässä kyse kyllä jo vajaa neljä vee pojasta. Itse en kyllä ikinä suostu antamaan karkkeja ennen ruokailua,en yhtä enkä useampaa. Älä osta lasta herkuilla olemaan kunnolla – lapsi vaan oppii vedättämään ja kiristämään sua!

    • Johanna
      Posted at 13:48h, 11 lokakuun Vastaa

      Musta tää on ihan normaalia 2-vuotiaan uhmakkuutta, toiset uhmaavat enemmän kuin toiset. Ja jep tietenkään karkkia ei ole hyvä antaa ennen ruokaa!

  • Sofia
    Posted at 10:46h, 09 lokakuun Vastaa

    Kyllä, kyllä. Mun esikoinen oli äärimmäisen tottelevainen eikä oikeasti ole koskaan saanut itkupotkuraivaria (on nyt 9v). Toka sen sijaan…olen joutunut aika korkealta täydellisen äidin jalustalta laskeutumaan. Harvemmin enää onneksi näitä tulee julkisissa tiloissa, mutta ollaan koettu just näitä klassikko-selälleen-kirkuen-heittäytymisiä kaupassa. Ja ihmisethän katsoo ja päivittelee. Ne vielä alkoi kuin kirkkaalta taivaalta (toki joku triggeri aina oli, mutta sellainen, johon oli vaikea varautua), ja mulla ei ollut esikoisen jäljiltä mitään kokemusta tällaisesta, joten näytin varmaan vielä avuttomalta tumpeloäidiltä. Onneksi nämä näyttää kuuluvan 2-3v ikään ja ehkä jäämässä nyt pois.

    • Johanna
      Posted at 13:49h, 11 lokakuun Vastaa

      Hihiii mua jotenkin niin hymyilytti ja nauratti tää sun kommentti <3 🙂 Tsemppiä <3 <3

  • Sofia
    Posted at 10:48h, 09 lokakuun Vastaa

    Lisään, että mun pienempi ei koskaan vedä pultteja päiväkodissa eikä vieraiden aikuisten hoidossa ollessaan. PK:ssa kehutaan empaattiseksi ja sovittelevaksi, vaikka on vasta aloittanut. Vain vanhemmat saavat nuo raivot päällensä.

    • Johanna
      Posted at 13:49h, 11 lokakuun Vastaa

      Näinhän se usein on! <3

  • Leena
    Posted at 11:47h, 09 lokakuun Vastaa

    No juu, meillä keskimmäisellä (nyt jo 15v varmastikin keskimääräistä helpompi ja asiallisesti teinityttö) oli aivan hirveä uhmaikä, joka kesti 1,5-vuotiaasta 5-vuotiaaksi asti ja sen jälkeen hän on ollut kuin ihmisen mieli – pientä murkkukiukkuilua lukuunottamatta. Ihan joka päivä oli puoli tuntia-tunnin kestävä raivari, ja jos OIKEIN kamalasti kiukutti niin huutamista jatkui siihen asti että laatta lensi. Ja raivari jälkeen neiti oli taas kuin ei mitään, mutta itsellä kesti vähän kauemmin palata sopuisaan mielentilaan…Ja näitä raivareita tuli siis ihan perinteisistä ‘veli painoi ensin hissinnappia’, ‘joku avasi oven ennen minua’, ‘leikit piti lopettaa’ kuin myös jostain mielenkiintoisemmistakin aiheista ‘äiti sanoo että.lumi on valkoista vaikka minusta se on mustaa’, ‘apteekki on mennyt jo kiinni vaikka ollaan menossa sinne’ jne jne. Rankkaa oli se aika, onneksi myös hän oli muun ajan niin iloinen ja suloinen että sen turvin jaksoi.

    Tsemppiä siis kaikkien ihmisten vanhemmille, useimmiten sekin menee.ohi :-).

    • Johanna
      Posted at 13:53h, 11 lokakuun Vastaa

      Joo nää on pahoja nää äiti sanoo että lumi on valkosta vaikka minusta se mustaa 😉 Sitten ite on aina, et whatt mitä täällä nyt tapahtuu.. Useinhan nämä melkein naurattavat ja toinen on ihan raivona 🙂 Mutta on se huumori välillä kaukana vanhemmilta näissä uhmakiukuissa <3 Kiitos paljon, kun kommentoit <3 <3

  • Kaima
    Posted at 13:35h, 09 lokakuun Vastaa

    Täysin normaalia käytöstä tuon ikäiseltä. Ehkä väsymys painaa tai ylivirittyneisyys. Sitä testaillaan vähän äidin rajojakin. Tuon ikäisillä saattaa olla kasvukipuja, tehdään ehkä viimeisiä hampaita, tulee lisää uusia tunteita jne. Meillä ollut aivan samaa ja on vieläkin toisinaan, erityisesti väsyneenä. Tuo kyseinen käytös kertoo myös hyvästä ja läheisestä suhteestasi Miljoona kun uskaltaa raivota ja tietää ettei äiti hylkää. Tsemppiä!! ?

    • Johanna
      Posted at 13:54h, 11 lokakuun Vastaa

      Joo musta kans täysin normaalia <3 Tsemppiä sinne myös ja kiitos, kun kommentoit <3 <3

  • Helena
    Posted at 14:30h, 09 lokakuun Vastaa

    Minun 2,5v siskontyttö on myös luonteeltaan tosi temperamenttinen. Tulistuu nollasta sataan ihan sekunneissa. Hän myös saattaa heittää tavaroita suuttuessaan. Vien usein häntä Hoploppiin, kauppaan ja muihin aktiviteetteihin, ja kyllä on minullakin hermot koetuksella hänen kanssaan. Yritän aina vain muistaa, että se miten minä tilanteessa käyttäydyn, vaikuttaa myös lapseen. Jos minäkin hermostun, on tuloksena kaksi raivoavaa raivopäätä. 😀 Vaikka siskontyttöni onkin välillä haastava, on hän silti niin ihana ja rakas. Odotellaan kyllä silti sitä hetkeä, kun hänelläkin tuo uhmaikä loppuu. Mukavaa viikkoa teidän perheelle! <3

    • Johanna
      Posted at 13:56h, 11 lokakuun Vastaa

      Voi miten kauniisti ja rehellisesti kirjoitit ihanasta siskontytöstäsi, ihan liikutuin <3 <3 Kiitos, kun kommentoit <3
      Mukavaa viikkoa sinne myös <3

  • Eija
    Posted at 23:02h, 09 lokakuun Vastaa

    Hyvä postaus taas, Johanna. Tuollaistahan se on välillä muksujen kanssa.. ja vaikka joku ehti kauhistelemaan sitä karkin antamista ennen ruokailua, on se vaan usein turhautuneen vanhemman epätoivoinen keino välttää raivarit. Selvisitte kuitenkin tuosta välikohtauksesta ihan kunnialla. Joskus sitä vaan hävettää ja nolottaa oman porukan toilailut. Nykyään kun hoidettavat ovat lemmikkejä, symppaan remmirähjää koiraa siinä kun ennen tunsin vertaisläheisyyttä kaupassa tms raivoavan kiukkupussin äitiparkaa kohtaan..

    • Johanna
      Posted at 13:58h, 11 lokakuun Vastaa

      Kiitos paljon Eija <3 Joo mulla on myös tapana aina tsempata muita äitejä, jotka ovat pinteessä ja todeta, että samassa veneessä ollaan 😉 Ihana tuo viimeinen lause kommentistasi <3 <3

  • Kerttu
    Posted at 19:32h, 11 lokakuun Vastaa

    Itselläni ei ole lapsia joten äitiyden näkökulmasta en osaa ottaa kantaa, mutta muistan että olin itse pienenä kova kiukuttelija ja sain mitättömistä asioista kauheita kohtauksia. Äiti osasi niihin suhtautua rauhallisesti mutta isäni ei ollut sanaa uhmaikä kuullutkaan eikä ymmärtänyt lapsen oloa. Kuri oli muutenkin hänen puoleltaan tiukempaa ja vanhanaikaista, huutaa ei saanut esim. leikinkään tiimellyksessä ja kaupassa piti kulkea kiltisti hiljaa vieressä (mikä ei sinänsä ole mikään kohtuuton vaatimus mutta eihän lapsi osaa varsinkaan alussa omia tunteitaan, esim innostusta hallita). Jos sitten joku haluttu asia esim karkki tai lelu jäi saamatta, siitä tuli tietysti paha mieli. Tähän ei kuitenkaan isän puolelta suhtauduttu mitenkään suurella kärsivällisyydellä vaan alettiin ikäänkuin kiukutella ja äkäillä takaisin ja näytettiin oikein että nyt olen vihainen kun oot niin tuhma etkä osaa käyttäytyä. Tästä tuli tietysti sellainen olo että en ole minkään arvoinen eikä minusta välitetä ja siitähän seurasi aina vain enemmän itkua ja muistan pelänneeni isän vihastusta ja olo oli hyvin turvaton. Muistan myös nähneeni hyvin nuoresta asti (n. 2-3-vuotiaasta) unia jossa äiti ja isä hylkäävät eivätkä tule takaisin. Kaupasta lähdettiin usein kesken pois suutuspäissään mikä on jäänyt ikuisesti mieleen. Näin jälkeenpäin ajateltuna nuo tilanteet eivät olisi ahdistaneet niin paljon jos olisi pysytty rauhallisina ja määrätietoisina, tuo kaupasta ym paikasta pois lähtökään ei olisi ollut niin paha jos olisi rauhassa ja ilman suuttumusta sanottu että miksi nyt lähdettiin pois. Mutta se viha minkä isä näytti noissa tilanteissa tuntui hirveimmältä ja sai aina olon yhtä turvattomaksi ja tuo olo ei ole unohtunut vieläkään. Onneksi äiti oli siinä ikäänkuin tasapainona. Kyllä hänellekin tuli kiukuteltua mutta tilanne oli tunnelmaltaan erilainen sillä häntä ei tarvinnut pelätä.

    Joten sanoisin että kunhan lapsen kanssa pysyy määrätietoisena ja rauhallisena ja muistetaan kertoa että hänestä välitetään kaikesta huolimatta niin luulisi kiukkuilusta joskus selviävän ja sen jopa joskus loppuvan. Kehutaan kun toimii oikein ja torutaan kun on aihetta. Teillä nyt on muutenkin ihan eri perhedynamiikka mitä minulla oli lapsuudessa, lapsista selvästi välitetään ja se myös näytetään lapsille, joten nuo asiat varmasti täyttyvät teillä. Kyllä se on normaalia että vanhempikin kiukustuu ja turhautuu joskus, ihmisiä tässä ollaan. Mutta se että lapsen ei tarvitse pelätä on tärkeä juttu. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oma äidille kiukuttelu saattoi olla jonkinmoista luottamuksen osoitusta kun taas isän kanssa tapahtuva kiukuttelu lähti ikäänkuin molemmilta aina lapasesta, sama miten pieni ja mitätön asia oli kyseessä. Tällaista näkökulmaa 🙂

    • Johanna
      Posted at 21:54h, 11 lokakuun Vastaa

      Kiitos Kerttu, kun kommentoit <3 Tosi kurja kuulla miten isäsi on toiminut näissä tilanteissa ja että se on selvästi jättänyt suhun arvet 🙁

      Lapselle on tärkeää yrittää selittää asiat ja juurikin tuo kehuminen on todella tärkeää <3 Kiitos paljon kommentistasi ja haleja sinulle <3 <3

  • Aurinkomamma
    Posted at 22:49h, 18 lokakuun Vastaa

    Voih päivän pelastus ❤ Mulla 3 lasta ja tää nuorin on ehdottomasti haastavin tapaus. Aivan jäätävä uhma jo nyt vaikka neiti vasta 1v8kk. Ulos lähdöt on nykyään sellaista taistelua vaatteiden pukemisesta että ihan hirvittää jo kun talvi tulee ja vaatteet lisääntyy. Kun vaatteet on puettu ja ollaan ulkona on kaikki taas niin hyvin. Voimia sinne kovasti, tiedän todella mistä kirjoitat ja puhut ❤

    • Johanna
      Posted at 07:44h, 19 lokakuun Vastaa

      Mahtavaa, että koit postauksesta pientä helpotusta ehkä 🙂 <3 Tsemppiä sinne myös <3 <3

  • Maisu
    Posted at 13:52h, 07 marraskuun Vastaa

    Meidän juuri 2 vuotta täyttänyt poika on raivonnut nyt puoli vuotta. Jos en kanna häntä aina kun hän tahtoo, saan osakseni lyyhistyvän lapsen joka huutaa, potkii, riehuu syliin otettaessa. Komennettaessa poika saattaa alkaa viskelemään tavaroita, repii kynsillä, joskus koittaa purra, yrittää lyödä ja vastarinta on aikamoista. Nykyään osaamme ennakoida tilanteita ja hoitaa asiat vähän keplotellen, antamatta kuitenkaan periksi asioissa. Taktikointia sanoisinko 😀 Kaupassa poika käyttäytyy super nätisti, myös pukemistilanteisiin minä olen saanut auktoriteetin, miehellä on vielä vaiheessa… Silti meidän taapero on super rakas ja ihana, halutessaan todella huumorintajuinen, empaattinen, hoivaava pikkusiskolleen, iloinen poika! Meillä kommunikointi on vähän hankalaa, poika ei puhu montaa sanaa vielä ja välillä on vähän epäselvää paljonko hän ymmärtää, kiska ei ole sanoja joilla vastata. Tsempit ja pitkää pinnaa kaikille samassa tilanteessa oleville 🙂

    • Johanna
      Posted at 18:28h, 07 marraskuun Vastaa

      Kiitos kommentistasi ja tsempit ja pitkää pinnaa sinne myös <3 <3 Ja juu toi ennakointi jeesaa tosi paljon!

Post A Comment