07 kesä Esittelyssä paviljonki ja pihakalusteet
Tänään kauniin aurinkoisen sunnuntain jälkeen esittelen meidän uuden pavinjongin sekä pihakalusteet. Paviljonki ja kalusteet on ostettu Ikeasta.
Meidän pihalla on kolme terassia ja pavinjonki on yläterassilla, jossa on myös grilli ja grilliherkut nautimme kesäisin aina pavinjongin suojassa. Onhan siinä tietysti astioiden ja tarjottavien kantelua, mutta ei se ole koskaan haitannut.
Ostin Ikeasta pavinjonkiin suloiset valot, mutta ne eivät ole päässeet vielä testiin, kun ei olla valvottu niin pitkään. Pikkuhiljaa, kun tulee lämpöisempää, niin alamme Johnnyn kanssa istumaan iltoja ulkona ja sitten nappaan tunnelmavalot päälle.
Kesäkukkina olen jo usemman vuoden suosinut pelargonioita, sillä ne ovat kauniita ja erittäin kestäviä, vaikka kastelu joskus unohtuisikin. Toisethan pitävät näitä kukkia mummomaisina, ja kyllä oman mummonikin verannan ikkunalaudalta näitä löytyi joka kesä. On muuten jännä miten sitä ihastuu tiettyihin kukkiin ja sitten laittaa aina niitä samoja. Meidän pihan roikkukukatkin ovat olleet samanlaiset jo kolme kesää ja mun siskon kukkapenkistä löytyy aina tähtisilmiä. Valitsetteko tekin usein samoja kesäkukkia, vai vaihteletteko?
Kuvaan tässä kesän aikana meidän pihaa lisää ja esittelen pari ihanaa makoilupaikkaa!
Aurinkoista ja rentoa uutta viikkoa <3
Krista
Posted at 12:38h, 08 kesäkuunKotoisan näköistä! Ostan itse aina hortensiaa, sillä mummulla oli niitä.
johanna
Posted at 11:58h, 10 kesäkuunKiitos <3 Hortensia on kaunis <3