24 kesä Kiitollinen näistä juuri nyt
-
- lasten ystävistä. On aivan ihanaa, kun molemmilla on useampi tosi hyvä ystävä ja oikeastaan aina löytyy leikkikaveri
- kesäilloista yhdessä Johnnyn kanssa tai yksin. Istutaan tai oikeastaan maataan meidän takapihan terassin aurinkovuoteella ja se on ihanaa
- kesästä ja tästä ihanasta onnentunteesta, joka mulla on ollut meidän Kreikan lomasta asti. Loma teki tosi hyvää ja sen tuntee kehossa ja mielessä
- blogin kirjoittamisesta. Loman jälkeen on tehnyt mieli kirjoittaa ja vitsit nyt tästä saa taas sen fiiliksen, kun ennenkin
- meidän lapsista. Kiitollinen olo, että saan olla heidän kanssa kotona
- siitä, että pääsin suklaakoukusta eroon Kreikan loman aikana. Siellä kun ei ollut mun lempparisuklaata, jota olen syönyt jo liian monta kuukautta levyn päivässä
- mökkiyöstä siskon ja niiden perheen mökillä. Serkukset leikki niin kovin, uivat ja pojilla oli ihan omat hölmöt jutut, joille me siskon kanssa naurettiin kippurassa
- meidän kauniista pihasta. Piha ei ole mitenkään viimesen päälle ja muutamat kesäkukatkin on päässyt jo kuolemaan ja lasten tekemiä sörsseleitä on varaston takaosa täynnä ja leluja hujan hajan, mutta näistä huolimatta täällä kukkii niin ihanasti monet entisen asukkaan laittamat kauniit kukat ja pensaat ja tietty meidän muutamat kesäkukat, jotka oon saanut pidettyä hengissä ja piha näyttää vaan niin kotoiselta
- uudesta harrastuksesta, joka antaa mulle niin paljon hyvää mieltä, energiaa ja innostusta
Ihanaa viikkoa kaikille <3
Kertokaa tekin mistä olette kiitollisia juuri nyt?
MillyVanilly
Posted at 10:55h, 25 kesäkuunOn kyllä ihan Milon näkönen, ilmeetkin samanlaisia 😁
johanna
Posted at 11:58h, 26 kesäkuunHih moni on sanonut samaa <3
Life with Satu
Posted at 16:19h, 27 kesäkuunIhana postaus <3 Juuri nyt olen kiitollinen lapsesta, miehestä ja mielekkäästä työstä. Ja siitä., että bloggaaminen maistuu taas pitkästä aikaa todella hyvältä <3
johanna
Posted at 16:35h, 27 kesäkuunKiitos <3 Ihania kiitollisuuden aiheita sinulla <3
lillamy
Posted at 20:04h, 04 heinäkuunSun asenne on kyllä mahtava, tämä oli tosi kiva kirjoitus ja pisti miettimään, mistä kaikesta saakaan olla itse kiitollinen 🙂
Mä olen kiitollinen läheisistä ihmisistä, siitä että terveydentilani on hyvä ja mm. siitä, että saan viettää kesäloman mökilläni nauttien puusaunan löylyistä, grilliruuista ja mansikoista sekä puutarhassa ja kasvimaalla puuhastellessa <3
Kiitollisuus ja onnellisuus -Sydän vähän kallellaan
Posted at 20:19h, 03 kesäkuun[…] kirjoittanut vuosi sitten kesäkuussa postauksen kiitollinen näistä juuri nyt ja muistan silloin ajatelleeni, että tämän voisi toteuttaa joka kuukausi. Kuinkas sitten […]