10 huhti Toivepostaus parisuhteesta, kun vauvavuosi on todella raskas

Olemme olleet Johnnyn kanssa yhdessä 13 vuotta. Näiden vuosien aikana olemme kokeneet paljon, niin hyviä asioita kuin suuria vastoinkäymisiä enkä usko, että on mitään mikä liittomme tulisi hajottamaan. Naimisissa olemme olleet pian 3 vuotta ja suhteessamme on kaikki hyvin. Olen onnellinen Johnnyn kanssa, vaikka usein mieheni saa hermoni äärirajoille ja usein räjähtämäänkin. Johnny tuntee minut läpikotaisin ja osaa rakastaa minua virheistä huolimatta. Johnny tasapainoittaa minua emmekä me yhdessä olisikaan ellei Johnny olisi näin rauhallinen.

Lasten saannin jälkeen parisuhdeaika on ollut vähäistä eikä Milo ole ollut vielä yöhoidossa kertaakaan. Johnny kaipaisi enemmän kahdenkeskistä aikaa siis sillä tavalla, että lapset olisivat jossain hoidossa ja me olisimme ihan kahdestaan. Johnny kuitenkin tietää sen ettei Milo ole vielä valmis yökylään, mutta ehkä jo kesällä voimme ottaa jonkin kivan irtioton arjesta ja lapsista ihan kaksin puolisoina.

Imetän Miloa edelleen, mutta olen irtautunut pojasta paljon. Milo tykkää jäädä isänsä ja siskonsa kanssa kaksin eikä itke perääni jos lähden omille menoilleni. Väsähdin aika kovasti lopetettuani yöimetyksen ja nyt olen yrittänyt hoitaa itseäni ottamalla enemmän omaa aikaa. Ystävien kanssa syömätapaamisia, kauppareissuja sekä shoppailureissuja ihan itsekseen. Olen aloittamassa myös mindfulness kurssin parin viikon päästä ja odotan tätä jo ihan hirmuisesti.

Johnny saa omaa rauhaa työmatkoilla, töissä sekä harrastusten parissa. Johnny käy pelaamassa siskoni miehen kanssa sulkapalloa kerran viikossa ja lisäksi Johnny pelaa sählyä kuntoilumielessä. Ystäviä Johnny näkee silloin tällöin ja kesäillan kalastusreissuja mies odottaa kuin kuuta nousevaa.

Yhteistä aikaa meillä on joka ilta lasten käytyä yöpuulle ja nyt täällä uudessa kodissa olemme viettäneet paljon iltoja yhteisen lempparisarjan parissa.

Meidän suhde ei ole pelkkää siirappista höttöä ja lapsista johtuvan väsymyksen ja pinnankireyden puran aina mieheeni. Johnnykin kiristelee toisinaan hampaita lasten kanssa, mutta enemmän vaimonsa kanssa. On kurjaa, kun oma käytös rakastamaa ihmistä kohtaan on välillä aivan ala-arvoista ja usein lastenkin kanssa tulee hermoiltua ihan turhaan. Tämä on kuitenkin elämää ja yritän juurikin tämän mindfulness kurssin avulla saada helpotusta ja apua omaan käyttäytymiseen.

Välillä tuntuu, että voimat loppuvat

Enemmän elämässä on kuitenkin niitä ihania ja hyviä hetkiä. Elämä ja parisuhde on tasapainossa ja iloista sekä hyvää elämää saamme viettää. Meidän suhteen vahvuus on se, että puhumme kaikista asioista emmekä jätä kurjia asioita mieliin pyörimään, vaan sanomme ne ääneen. Me myös vietämme sitä aikaa yhdessä ja rakastamme paljon samoja asioita. Lapsien kanssa olemme avoimia, hassuttelemme paljon ja kerromme lapsille monta kertaa päivässä miten ihania ja rakkaita he meille ovat tai no äiti kertoo isi ei ehkä ihan niin montaa kertaa päivässä, mutta näyttää rakkauttaan kuitenkin lapsiaan kohtaan joka hetki.

Tottahan se raskas vauvavuosi ja pikkulapsiaika muuttaa elämää paljonkin ja parisuhdetta on muistettava vaalia. Onneksi me molemmat Johnnyn kanssa haluamme tehdä suhteemme eteen töitä ja perhe-elämä on molemmille todella tärkeää. Meillä on elämässä samanlaiset arvot ja molemmille lapset ja perhe ovat kaikki kaikessa. Pikkuhiljaa tämä äiti on oppinut pyytämään apua ja ottanut omia hetkiä enemmän ja se on tuntunut hyvältä. On tärkeää muistaa rakastaa myös itseään.

Leppoisaa iltaa murut <3