Raskausviikko 12 ja eka masukuva

Raskausviikko postaus tulee nyt pari päivää myöhässä, mutta tarkoitus on kuitenkin pyrkiä siihen, että se tulisi aina uuden viikon vaihtuessa eli tiistaina.

Nyt täällä ollaan viikolla 12 ja raskausviikkoja on tänään 11+2.

Sikiön paino nyt: 5 – 10 g
Sikiön pituus päästä peppuun nyt: (CRL): 41 – 52 mm

Ekat masukuvat

Raskausmassu alkaa näkyä jo ihan aamustakin, mutta iltaa kohden se on melkoisen kokoinen. Lapsetkin sen huomaavat ja vauva saa heiltä joka ikinen päivä monta suukkoa ja ihania sanoja. Vauvaa rakastetaan täällä jo tosi kovasti.

masukuva

Oma mieliala on ollut toisinaan hieman alakuloinen ja kiukkuinen, mutta tänään on huippu ihana päivä ja hymy on ollut kasvoilla koko päivän.

Pahoinvointi on tipotiessään ja se jos mikä on ihanaa. Myös väsymys on hellittänyt ja oikeastaan olo on tällä hetkellä sellainen ettei edes tunne olevansa raskaana.

Ihana keskiraskaus

Rinnat ovat tosin edelleen arat ja painavan tuntuiset, mutta muuten mitään oireita ei tällä hetkellä ole. Alkaahan se keskiraskaus sieltä puskea, kun alkuraskaus alkaa olla ihan pian takana ja keskiraskaudenhan sanotaan usein olevan aika seesteistä ja ihanaa odotuksen aikaa.

Nyt mä olen taas jaksanut enemmän ja olemme käyneet lasten kanssa avoimessa päiväkodissa ja kerhossa. Nämä ovat aina mukavia päivän piristyksiä ja sitten jaksaa taas loppupäivän kotona eikä päivä tunnu niin pitkältä. Tai noh eihän tässä nyt useinkaan ihan toimettomana olla ja peukaloita pyöritellä, mutta mulle on itselle tärkeää myös aikuisten seura. Ja onhan se ihana hetki, kun mies tulee töistä kotiin illalla ja ottaa usein hetkeksi vetovastuun lapsista ja mä saan oman hetken, joka on muuten tosi tärkeä.

Mielihalut

Mä olen aina rakastanut herkkuja, niin pizzaa, suklaata ja ihan kaikenlaista mättöä, mutta nyt raskaana niitä ei tee yhtään samalla tavalla mieli. Mielihalut ovat tällä hetkellä perunamuusi, piimä, kalaruuat ja hedelmät. Hyvin outoa, mutta siis tosi jees!!

masukuva

Mites muut odottajat, miten menee ja mitä te himoitsette?

20 Comments
  • Jenni
    Posted at 19:54h, 01 maaliskuun Vastaa

    Ihana masu! Ja voi miten olenkaan onnellinen sun ja koko teidän perheen mielestä! <3

    • Johanna
      Posted at 20:07h, 01 maaliskuun Vastaa

      Aww kiitos paljon Jenni <3 <3 <3

  • Emilia
    Posted at 19:56h, 01 maaliskuun Vastaa

    viidettä lasta odotan, raskausviikkoja 27+ 4 (ehkä 😅🙈) ja himoina joko raikkaat ja tuoreet jutut tai sitten se pizza, vähän päivästä riippuen 😋👍

    • Johanna
      Posted at 20:08h, 01 maaliskuun Vastaa

      Hihii voi onnea <3 <3

  • Jessica
    Posted at 20:48h, 01 maaliskuun Vastaa

    Täällä viikkoja tänään 13+1 väsymys ja pahoinvointi onneks helpottanu. Ikävä vaan että närästys jäi… toivotaan että sekin kohta ohitse. Ertyisesti juuri hedelmät olleet ykkös juttu koko alku raskauden ajan. Ja just kaikki raikkaat niinku salaatti on aika jees 👍

    • Johanna
      Posted at 10:13h, 04 maaliskuun Vastaa

      Joo sama, että kaikki raikas maistuu 🙂 Toivotaan, että närästys helpottaisi sulla <3

  • Syyskuinen
    Posted at 21:20h, 01 maaliskuun Vastaa

    Mäkin haluun mahan jo kunnolla näkyviin! Tämän hetken himona on ainakin maitorahka mangopiltillä 😀 tosin koskaan en oo vielä pitsasta kieltäytynyt, ehkä kieltäytyis nytkään.. t. Syyskuinen rv 13+1

    • Johanna
      Posted at 10:12h, 04 maaliskuun Vastaa

      Nyt tästä kolmannesta tää maha tuli kyllä nopeasti <3 Hihiii ihana <3 😉

  • Jasmiina Hoo
    Posted at 21:42h, 01 maaliskuun Vastaa

    Mulla ei ole ollut minkäänlaisia mielitekoja tai ällötyksiä mitään ruokia kohtaan koko raskausaikana 😀 Nyt viikkoja on 34+3.

    • Johanna
      Posted at 10:11h, 04 maaliskuun Vastaa

      Oho aika jännä ja olet jo noin pitkällä 🙂 <3

  • Mia
    Posted at 00:46h, 02 maaliskuun Vastaa

    Voi onnea koko perheelleesi <3

    • Johanna
      Posted at 10:10h, 04 maaliskuun Vastaa

      Kiitos hirmuisesti <3 <3 <3

  • Emminkemmi
    Posted at 07:16h, 02 maaliskuun Vastaa

    Saako vauva oman huoneen?Vai missä hän nukkuu?Hankitteko vauvalle kaikki uutena? Ihanaa odotusta teidän perheelle vauvan johdosta.

    • Johanna
      Posted at 10:10h, 04 maaliskuun Vastaa

      Vauva saa tulla meidän vanhempien makkariin, katotaan sitten missä hän nukkuu, pinnasängyssä vaiko mun vieressä <3 Mä oon säästänyt kaikki vauvajutut, joten paljoakaan ei tarvitse hankkia <3 Ja kiitos paljon <3 <3

  • Sari - Saron blogi
    Posted at 08:47h, 02 maaliskuun Vastaa

    Ihanaa keskiraskautta, se on tosiaan ihanaa aikaa kun alkuraskauden haasteet alkaa olla ohi! Aurinkoista viikonloppua!

    • Johanna
      Posted at 10:08h, 04 maaliskuun Vastaa

      Kiitos Sari <3 <3 Aurinkoista sunnuntaita sinne <3

  • Susamama
    Posted at 13:37h, 02 maaliskuun Vastaa

    15+5 menossa, neljäs lapsi tuloillaan! Himoitsen kasvisruokia (mitä en ole IKINÄ ennen erityisemmin arvostanut)! Ja aamu starttaa maitokahvilla ja marjaisalla smoothiella.😋

    Masu on jo hyvänkokoinen täälläkin ja LIIKKEET tuntuu!!😍

    • Johanna
      Posted at 10:07h, 04 maaliskuun Vastaa

      Oih onnea <3 <3 Kuulostaa nannoilta noi ruokahimot, paitsi toi kahvi, mua kuvottaa kahvi niin paljon etten saata edes ajatella sitä, vaikka huono olo onkin väistynyt ja ennen raskautta join kahvia paljon 🙂

  • lillamy
    Posted at 19:38h, 05 maaliskuun Vastaa

    Ihana maha ja ihana sinä! <3 ei voisi vauva rakastavampaan perheeseen syntyä :') onneksi pahoinvointi ja väsymys ovat hellittäneet ja vitsi mitä mielihaluja! Varsinkin toi piimä 😀

    • Johanna
      Posted at 19:07h, 06 maaliskuun Vastaa

      Awww kiitos ihana <3 <3 <3

Post A Comment

*

code