Tänään on sunnuntai, aurinko paistaa ja meidän suojaisessa pihassa on niin lämmin, että tuntuu ihan kesältä. Amalia on ollut Iida serkun kanssa mummin ja fafan luona viime yön ja Johnny lähti Milon kanssa kalaan ja Nuppu kävi päiväunille. Mä päätin alkaa kirjoittamaan ja lähdin selailemaan luonnoksista vinkkiä mistä tänään kirjoittaisin.

Listaan välillä luonnoksiin nopeasti vaikka otsikon, jos tulee joku hyvä aihe mieleen ja joskus sitten jatkan kirjoitukset loppuun, joskus poistan tai sitten annan niiden vain roikkua luonnoksissa ja tartun sitten niihin joskus tai sitten en.

Onneksi sain sinut otsikko viittaa Nuppuun, kuten moni varmasti aavistaakin.

Nämä kolme kuvaa on otettu Nupun ollessa viisikuinen ja silloin mä olen kuvat tänne blogiin jo laittanut, mutta postaus on jäänyt kuitenkin kirjoittamatta loppuun.

vauva

Moni ehkä muistaa sen, että meillä käytiin “hieman” vääntöä kolmannesta lapsesta ja silloin kirjoitin tunteen vallassa itselleni riipaisevan kirjoituksen Kun mies ei halua lisää lapsia.

Johnny on itse ainut lapsi, kun mulla taas on kolme sisarusta. Jenni pikkusisko on tosin menehtynyt muutamia päiviä ennen kaksivuotis syntymäpäiväänsä ja haluankin ajatella hänen olevan suojelusenkelinä Amalialle, toki myös muille lapsillemme ja siskoni lapsille.

Mutta siis se, kun toisella on sisaruksia ja toisella ei, luo helposti erimielisyyttä lapsilukuun, toki myös muut asiat.

Kolme lasta on Johnnyn mielestä jo hirmuinen suurperhe, kun itse taas ajattelen sen olevan ihan tosi normi perhekoko, kuten musta myös neljä lasta. Sitten kun lapsia on viisi tai enemmän, voidaan alkaa puhua suurperheestä, mutta tämä on vain mun ajatus.

vauva

Meillä kolmas lapsi on tuonut perheeseen tasapainoa enkä koe lainkaan kuormittavaksi kolmea lasta verrattuna kahteen. Noh ehkä tässä painaa nyt se, että Nuppu on ollut tosi tyytyväinen vauva ja rauhallinen, kun Milo oli silloin vauvana kovin itkuinen ja sitten liikkeelle lähdettyään hyvin meneväinen ja taaperoiässä jo niin villi, että huh huh.

Nyt tämä vilkas poika on pian viisivuotiaana rauhoittunut valtavasti, vaikka tottahan perusluonne on sellainen touhukas ja temperamenttinen. Milossa on tosi paljon mua ja me kiihdytään samalla tavalla sekunnissa iloon ja suuttumukseen, mutta lepytään nopeasti ja Milon raivokohtaukset alkavat olla menneen talven lumia ja jos niitä vielä tulee, ne menevät ohi hyvin nopeasti.

Kolmas vauva oli mulle unelmien täyttymys ja muistan edelleen ihan elävästi sen, kun istuttiin loppukesästä Johnnyn kanssa etupihalla Amalian ja Milon nukkuessa yöunta ja mies sanoi, että hänestä voisimme alkaa yrittää kolmatta lasta syksyllä. Onni kuohui sisälläni, otin tanssiaskeleita ja iloitsin niin lujasti.

Yritys alkoi siinä sitten aika pian ja tulin raskaaksi nopeasti, mutta ihanimmista uutisista tulikin ne surullisimmat, sillä raskaus meni kesken. 

Onneksi uusi raskaus alkoi sitten kahden kierron jälkeen, kun Nuppu-vauva ilmoitti tulostaan. Pieni tyttövauva kasvoi kohdussani ja olin niin äärettömän onnellinen. Vauvan syntymä oli unelmien täyttymys ja vauva arki oli niin ihanaa.

Nyt Nuppu on yksitoista kuukautta ja tässä jo mietimme yksivuotis syntymäpäiviä. Kakku on laitettu tilaukseen ja synttäriviikonloppu päätetty. Ihan hurjaa miten vauvavuosi on pian takana ja uudet kujeet alkavat.

vauva

Vaikka itse toivoisin, että meillä olisi aina vauva ja hoivaviettini on suuri, niin täytyyhän sitä järjellä ajatella ettei näin voi aina olla ja lapset kasvavat. Lasten kasvun seuraaminen on mielettömän upeaa ja olen hyvin kiitollinen, että olen saanut tehdä sen lähietäisyydeltä lähes joka hetki jo seitsemän vuoden ajan. Kotiäitiys on ollut upeaa, vaikka toki välillä hyvin raskasta ja uuvuttavaakin. Hyviä hetkiä on silti niin paljon enemmän ja tämä on paras elämäntyöni ja lapset ovat parasta ja tärkeintä koko elämässäni. Oikeastaan voisin vaihtaa otsikon, onneksi sain teidät.

Amalia, Milo ja Nuppu te olette elämäni ja rakastan teitä aina <3 

Tätä postausta toivottiin ja olin jo itsekin päättänyt tästä kirjoittaa. Mua ei jännitä yhtään tuleva vauvavuosi kolmannen vauvan kanssa, vaikka Amalian ja Milon kohdalla vauvavuodet ovatkin olleet aika rankkoja. Mä muistan molempien vauvavuosista ihan hirmuisesti myös ihania asioita ja näen ne kuitenkin hyvin positiivisina.

Vauvan sairaus pelotti

Jo Amaliaa odottaessa mä olin ajatellut, että vauvavuosi tulee olemaan hullun rankka ja pienen vauvan kanssa tullaan valvomaan paljon. Amalian syntymän jälkeen olin ihan ihmeissäni, kun vauva ei valvonutkaan öitä, toki pikkuinen söi maitoa usein, mutta nukahti sitten heti uudestaan. Olin aivan haltioitunut ensimmäisestä vauvastani ja ehkä siitä syystä Amalian sairaus ja siitä johtuvat lääkärireissutkin otettiin vastaan tosi hyvin. Tottahan meitä pelotti vauvan terveyden puolesta, mutta pääasiassa me nautittiin vauvan tuomasta uudesta elämästä.

vauvavuosi

Toki Amaliankin kanssa valvottiin ja mä jotenkin silloin yritin vaan väen väkisin, että vauva nukkuisi omassa pinnasängyssä. Lopulta siinä vuoden tienoilla tai vähän ennen en enää jaksanut, vaan otin pikku mimmin meidän vanhempien viereen ja niin yöheräämiset oli paljon helpompia, kun ei tarvinnut nousta, vaan sai lohduttaa vauvaa siinä viekussa.

Jossain kohdin Amalialla oli kausi, kun hän valvoi yöllä kolme tuntia putkeen jos ei enemmänkin ja tämä vaihe oli kyllä tosi ärsyttävä. Amalia ei itkenyt, vaan häsläsi ja valvoi vaan siinä vieressä enkä mä saanut myöskään nukuttua.

Haasteina allergiat, astma ja refluksitauti

Milon vauvavuoden haasteina olivat pojan suolioireiset allergiat, refluksitauti ja astma. Itkuista oli siihen saakka, kunnes aloitin todella tiukan imetysdieetin, jolla saimme tilanteen rauhoitettua ja Milon kivuttomaksi.

Pahimmillaan Milo heräsi vauvana eräänä yönä jo illasta 8 kertaa ennen kuin olin ehtinyt itse edes yöpuulle. Meno jatkui yöllä samana ja herätyksiä oli varsin monta. Joka yö lähes vuoden heräsin pikkuisen kanssa kymmenisen kertaa yössä, useimpina öinä hyvin paljon päälle tämän.

Kipeä vauva

Milo joutui kärsimään kivusta elämänsä ensimmäisen vuoden aikana hurjan paljon. Milo huusi usean tunnin ajan 2 viikon ikäisestä lähes joka ilta 2 kuukauden ikään asti. Kannoimme pientä vuoronperään sylissämme, vaikka alkuun aika kauan kannoin yksin, kunnes onneksi lopulta ymmärsin, että yhtä lujaa vauva huutaa minunkin sylissäni kuin isänsä sylissä. Itkiessään Milon katse oli aivan kamala, vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun muistelen sitä pienen suurta hätää ja kipua mikä hänen silmistään paistoi.

vauvavuosi

15 ruoka-aineen imetysdieetti

Tiukka imetysdieetti oli tosiaan meidän pelastus. Milo alkoi voida paremmin, kun poistin ruokavaliostani kaikki pojalle epäsopivat ruoka-aineet ja niitähän oli hurjan paljon. Olin dieetillä 7 kuukautta ja söin useita kuukausia ainoastaan 15 eri ruoka-ainetta. Mausteina käytin vain suolaa ja persiljaa ja persilja oli yksi ruoka-aine näistä 15 ruoka-aineesta. Milon suoli oli niin huonossa kunnossa, ettei se sietänyt juurikaan mitään. Sain pojan kuitenkin kuntoon dieetin avulla ja pärjäsin itsekin, vaikka tottahan sitä olisi enemmän halunnut syödä.

Pitkällä yöimetyksellä saatoin tehdä hallaa Milolle, sillä refluksi oli pahana ennen kuin tajusimme lastenlääkärin kanssa, että nyt on aloitettava refluksitautiin lääkitys ja vähennettävä pikkuhiljaa yöimetyksiä. Tällöin imetin Miloa öisin tunnin välein. Olimme aikamoisessa oravanpyörässä, joka lopulta päättyi, kun jonkin kuukauden kuluttua refluksilääke oli tuonut avun ja pidimme unikoulun, jonka isi hoiti oikein hienosti.

Moni saattaa miettiä miksi jatkoin imetystä emmekä vain siirtyneet antamaan Milolle erikoismaitoja. Vaikeana päivänä mietin heittäväni hanskat tiskiin ja lopettavani imetyksen, mutta ei se erikoismaitojenkaan sopiminen ole itsestäänselvyys. Ennen sopivan maidon löytymistä Milo olisi voinut joutua todella koville rankoista maitoaltistuksista. Tuskinpa hänelle olisi se ensimmäinen maito sopinut, ei välttämättä vielä kymmeneskään. Jokainen altistus olisi luultavasti saanut pojan todella kipeäksi ja suolen toipumiseen olisi mennyt aikaa. Päätin silloin etten lähde tähän ennen kuin on ihan pakko ja onneksi ei tarvinnut.

vauvavuosi

Positiivisin mielin tulevaan vauvavuoteen

Siinä nyt pähkinänkuoressa Amalian ja Milon vauvavuosien haasteet ja kuten te ehkä olette vuosien varrella oppineet mua hieman tuntemaan, niin yritän ajatella positiivisesti pilke silmäkulmassa ja mietin ettei varmaan ainakaan pahempaa ole luvassa, ehkä? 😉 Ja jos on, niin siitä selvitään yhdessä perheenä.

Ihaninta olisi kokea sellainen elämä pienen vauvan kanssa ettei tarvitsisi kantaa hirmuisesti ylimääräistä huolta vauvan terveydestä ja olla sen vuoksi sydän syrjällään.

Mä en tosiaan jännitä sitä mitä tuleman pitää. Nyt nautin tästä ihanasta raskausajasta ja aika näyttää sitten sen minkälainen meidän vauva on. Nyt mä olen ollut tosi lunkisti ja uskon, että raskaus sujuu hyvin.

vauvavuosi

En mä mieti yhtään ettenkö jaksaisi tai pärjäisi vauvan kanssa tai kolmen lapsen kanssa, sillä mä uskon, että tämä huoli on turha. Nyt mä olen toki jo reilu kolmekymppinen, mutta kasvanut kahden lapsen myötä jo paljon ja aika rennosti mä osaan lasten kanssa ottaa.

Mä en ole koskaan ajatellut, että asiat pitäisi tehdä lasten kanssa tietyllä tapaa, en seuraa hulluna mitään lastenkasvatusoppaita, vaan mennään aika rennolla otteella ja sellaisella joka sopii meidän perheelle.

Meillä vanhemmilla on samanlaiset linjat kasvatuksen suhteen eikä kumpikaan meistä ole järin tiukka kasvattaja. Toki meillä on säännöt ja lapset tietävät sen ja joka päivä joudutaan kieltämään lapsia eikä täällä missään hattarassa elellä. Me yritetään kuitenkin pääasiassa nauttia kaikista päivistä ja elämästä. Me halutaan Johnnyn kanssa molemmat tehdä lasten elämästä ihanaa ja tehdään aika paljon asioita heitä miettien. Perhe on meille molemmille hyvin tärkeä ja kaikki kaikessa.

On ihanaa päästä seuraamaan vielä kerran uuden tulokkaan kasvua ja kehitystä. Amalia ja Milo ovat mainioita persoonia molemmat, todella avoimia ja heille saa nauraa joka päivä miljoona kertaa. Milo on tosi temperamenttinen, vauhdikas ja hassu ja Amalia ajattelevainen, huumorintajuinen ja kamala hölösuu. Saa nähdä minkälainen meidän vauvasta tulee, mutta uskon, että hän ottaa oman paikkansa perheessämme saman tien <3

 

 

 

Raskausviikko postaus tulee nyt pari päivää myöhässä, mutta tarkoitus on kuitenkin pyrkiä siihen, että se tulisi aina uuden viikon vaihtuessa eli tiistaina.

Nyt täällä ollaan viikolla 12 ja raskausviikkoja on tänään 11+2.

Sikiön paino nyt: 5 – 10 g
Sikiön pituus päästä peppuun nyt: (CRL): 41 – 52 mm

Ekat masukuvat

Raskausmassu alkaa näkyä jo ihan aamustakin, mutta iltaa kohden se on melkoisen kokoinen. Lapsetkin sen huomaavat ja vauva saa heiltä joka ikinen päivä monta suukkoa ja ihania sanoja. Vauvaa rakastetaan täällä jo tosi kovasti.

masukuva

Oma mieliala on ollut toisinaan hieman alakuloinen ja kiukkuinen, mutta tänään on huippu ihana päivä ja hymy on ollut kasvoilla koko päivän.

Pahoinvointi on tipotiessään ja se jos mikä on ihanaa. Myös väsymys on hellittänyt ja oikeastaan olo on tällä hetkellä sellainen ettei edes tunne olevansa raskaana.

Ihana keskiraskaus

Rinnat ovat tosin edelleen arat ja painavan tuntuiset, mutta muuten mitään oireita ei tällä hetkellä ole. Alkaahan se keskiraskaus sieltä puskea, kun alkuraskaus alkaa olla ihan pian takana ja keskiraskaudenhan sanotaan usein olevan aika seesteistä ja ihanaa odotuksen aikaa.

Nyt mä olen taas jaksanut enemmän ja olemme käyneet lasten kanssa avoimessa päiväkodissa ja kerhossa. Nämä ovat aina mukavia päivän piristyksiä ja sitten jaksaa taas loppupäivän kotona eikä päivä tunnu niin pitkältä. Tai noh eihän tässä nyt useinkaan ihan toimettomana olla ja peukaloita pyöritellä, mutta mulle on itselle tärkeää myös aikuisten seura. Ja onhan se ihana hetki, kun mies tulee töistä kotiin illalla ja ottaa usein hetkeksi vetovastuun lapsista ja mä saan oman hetken, joka on muuten tosi tärkeä.

Mielihalut

Mä olen aina rakastanut herkkuja, niin pizzaa, suklaata ja ihan kaikenlaista mättöä, mutta nyt raskaana niitä ei tee yhtään samalla tavalla mieli. Mielihalut ovat tällä hetkellä perunamuusi, piimä, kalaruuat ja hedelmät. Hyvin outoa, mutta siis tosi jees!!

masukuva

Mites muut odottajat, miten menee ja mitä te himoitsette?