On ollut vaikea kirjoittaa mitään, kun oma fiilis on ollut kurja ja ärtynyt. Toki mulla alkoi menkat, joten kiukku ja ärtyneisyys nostaa enemmän päätä, mutta onhan tässä muutakin.

Tällä hetkellä tuntuu, että omat paukut alkaa olla lopussa. Sitä normaalia onnellisuuden tunnetta ei tunnu löytyvän yhtään ja mieli on kiukkuinen ja välillä surullinen.

Koronakevät on ollut raskas ja ehkä se tulee nyt tässä kohtaa enemmän esille. Mies puhuu yhteisestä ajasta, mutta mulla on sellainen olo, että olisin ennemmin itsekseni, en jaksaisi edes häntä.

En jaksaisi kuunnella lasten taisteluita ja vinkumista enkä Nupun kitinää, ja mietin päässäni vaan vihaisesti, että pitäkää turvat kiinni. Äksyilen ja huudan ja tästähän tulee paha mieli tietysti.

Mulla on omaa aikaa, kun käyn jalkapallossa, Johnny taas käy kalastamassa. Olen kirjoittanut blogia nyt reilu kolme kuukautta tiiviimmin ja tämä on vienyt paljon aikaa. Siinä yrittää vielä räpiköidä kotihommia, ruuanlaittopuuhia ja lasten kanssa olla ja heidät hoitaa ja huolehtia. Vielä kaipaisi perheaikaa, joka jää auttamattomasti vähemmällä, kun on jalkapallo ja miehen kalastus ja tämä blogi. Jostain on tingittävä ja nyt se on ollut tämä blogi, vaikka se niin paljon mulle hyvää mieltä tuo. Kirjoitushan ei suju, kun asiat oman pään sisällä ei ole hyvin. Mutta sen tiedän, että tämän kirjoitettuani olo helpottaa enkä stressaa tästä blogista, kun saan teille purkaa sydäntäni. Kevät on ollut varmasti monelle raskas ja mulla se uupumus tuntuu puskevan nyt tässä kohtaa ulos.

uupumus

Onneksi Johnnylla alkaa kesäloma parin viikon päästä ja mies on sitten kolme viikkoa kotona. Saamme hengähtää molemmat eikä tarvitse joka ikinen aamu herätä ja aloittaa aamuhommia lasten kanssa, vaan tulemme vuorottelemaan välillä, jotta molemmat saamme nukkua pitkään. Näinhän me teemme viikonloppuisinkin. Lomalla on kuitenkin toisinaan kiva herätä yhdessä koko perhe ja nauttia herkullinen aamupala ulkona ja ottaa aamu rauhassa. Edellistä lausetta kirjoittaessa mun kasvoille nousi iso hymy ja se tuntuu hyvältä. Lomaa odotellessa, sitä tässä nyt selvästi kaipaa, jotta jaksaisi taas paremmin.

Onko muut uuvahtaneet kevään jäljiltä?

Jotain on tapahtunut. On ollut raskas olo ja raskaita viikkoja. Onko se tämä kaamos, vai mikä lie, mutta hetkittäin ei ole ollut hyvä olla. Milon kanssa on haastavaa, sillä hän on niin vilkas, enkä sano, että vilkkaus on huono asia, mutta Milolla se menee överiksi ja se väsyttää äidin. Ystäväni oli taannoin meillä lastensa kanssa leikkimässä, ja heillä on Milon ikäinen poika ja ero poikien käytöksessä oli valtaisa. Alkuun ystäväni hieman naureskeli Milolle, mutta lopulta ei enää ja hän totesikin minulle, että on sinulla aika raskasta.

Lapset

Äiti pyysi Miloa hymyilemään..

Äiti pyysi Miloa hymyilemään..

Viime päivinä olen karjunut Milolle useammankin kerran, ja olen kokenut tästä omantunnontuskia ja syystäkin. Eihän nyt tällä tavalla karjuta pienelle lapselle tai ylipäänsä kenellekään. Johnny on tehnyt pitkiä työpäiviä ja yhtenä päivänä ehdin saada jopa lapset yöunille ennen isin kotiin paluuta. Aamuisin Johnny lähtee töihin ajoissa eikä ole ikinä apuna aamutoimissa. Milo herää noin kuuden pintaan tai vähän jälkeen, joten päivät ovat pitkiä yksin lasten kanssa.

Lapset

Olemme hieman jämähtäneet kotiin, mikä ei ole hyvä asia, mutta nyt on ollut lenssua lapsilla päällä. Olihan minullakin kurkku käheänä ja vähän voimaton olo, joten sehän tietysti vaikuttaa paljon jaksamiseen.

Nyt on lauantaiaamu kirjoittaessani näitä tunteita ylös ja oma olo on ihan huippu. Eilinen kolmen tunnin Mindfulness sessio antoi voimaa jaksamiseen ja kotona tihrustetut kyyneleet musiikkia kuunnellen tekivät niin hyvää. Johnny oli koko ajan sohvan toisessa päässä ja näki vaimonsa pahan olon ja lopulta olimme kainalokkain sohvalla. Viimeisimmästä itkuhetkestä on tovi aikaa ja huomasin käyväni itkun aikana läpi monia elämässäni tapahtuneita surullisia vaiheita. Melkein jo tunsin katkeruutta, mutta lopulta olo oli puhdistunut ja kävin nukkumaan onnellisena.

Milo nappasi siskosta kuvan!

Milo nappasi siskosta kuvan!

Tai aikamoisen sarjan se näitä tykitti..

Tai aikamoisen sarjan se näitä tykitti..

Olen antanut tällä blogille paljon aikaa ja huomaan sen verottavan voimiani. En halua kuitenkaan päästää tästä irti, vaan olemme jo keksineet ratkaisun. Anoppi tulee jäämään eläkkeelle alkuvuodesta ja hän on luvannut hoitaa lapsia arkisin kerran viikossa, jolloin minä annan kaiken aikani blogille. Tämä alkaa käydä työstä, eikä homma toimi enää ilman apuja. Kerta viikkoon päiväkotipäivässä ei ole jotenkin järkeä, joten tämä ratkaisu on ihan huippu.
Kiitos vaan maailman parhaalle anopille, olet minulle todella rakas.

Loppuun vielä kaunis runonpätkä..

“Sinä uneksit niin paljon.
Kuin sinua hiveltäisiin
höyhenen päällä ihon alta.
Se on sinun pelastuksesi.

Sinä tiedät niin paljon.
Kuin ajattelisit matkaa
syysöisellä merellä.
Se on sinun pelastuksesi.

Jokainen päivä on
kysymys kestämisestä
Mitä meille siitä yli jää
on puhdasta voittoa meille”.

– Tommy Tabermann

Runo napattu täältä.

Amalia sai äidistä ja Milosta hellyyttävän kuvan

Amalia sai äidistä ja Milosta hellyyttävän kuvan

Rakkautta ja hyvää oloa viikonloppuunne <3