03 joulu Synnytystarina, kolmas ihan kamala synnytys
Vihdoin olen valmis kirjoittamaan kolmannen lapsemme syntymästä eli tässä tulee synnytystarina <3
Isi leikkasi taitavasti napanuoran!
Synnytys oli aivan kamala ja eteni niin nopeasti etten pysynyt ollenkaan mukana. Kontrolli petti aivan täysin ja tämä oli yksi suurin pelkoni synnytyksessä.
Tämä yllätti hieman, sillä olin ollut koko raskauden ajan äärimmäisen rauhallinen synnytystä kohtaan, ihan raskauden loppuun asti ja sitten kaikki menikin täysin päinvastaisesti enkä ollut lainkaan rauhallinen synnytyksen aikana, vaan järkyttävän paniikin vallassa.
Supistuksia mulla oli ollut paljon raskausviikosta 35 alkaen ja välillä jopa kellotin supistuksia ja kahdesti soittelin ihan synnärille asti.
Ensikosketus pikkusiskoon <3
Isin sydän suli <3
Niin kuin kaikkien meidän <3
Synnytyssupistukset alkoivat lopulta vasta raskausviikolla 40+3. Ennen supistusten alkamista luulin, että mulla meni lapsivedet. Kirjoitin juuri postausta blogiin ja mulla oli vain pyyhe ympärilläni ja yhtäkkiä, kun nousin alkoi jotain valumaan ja Johnnykin näki, että jotain sieltä tulee ja tottahan luultiin sen olevan lapsivettä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan ehkä sitten limatulppaa, sillä vessaan mennessä pyyhkiessä tuli vähän veristä limaa/vuotoa. Noh tästä synnytyssupistukset lähtivät kuitenkin käyntiin jo vartin päästä eli perjantai-iltana kello 21. Anoppi tuli meille siinä ennen yhtätoista illalla ja synnytyssairaalassa olimme puoli kaksitoista. Sairaalan pihalla mun supistukset alkoi olla jo kovia ja takerruin Johnnyyn ja itkukin taisi päästä.
Sairaalassa meidät otti vastaan kätilöopiskelija, joka ohjasi meidät tutkimushuoneeseen. Opiskeli tarkasti kohdunsuun tilanteen ja olin kolme senttiä auki. Lapsivesitesti otettiin myös ja se oli negatiivinen. Kävin antamassa vielä pissanäytteenkin, joka oli musta täysin turhaa tässä vaiheessa ja opiskelija puhui, että katsotaan mihin tässä mennään. Hän mietti ilmeisesti onko synnytys edes kunnolla käynnissä, kun en ollut kai tässä kohtaa tarpeeksi kipeän näköinen ja supistukset olivat kuulemma aika lyhyitä. Jotenkin ehkä sitten tsemppasin hänen paikalla ollessa, koska kyllä mua sattui.
Tutkimushuoneessa opiskelija laittoi mut käyrään, jolla seurataan vauvan sydänääniä ja supisten vahvuutta ja kestoa ja vauvan reaktiota supistuksiin. Halusin seisoa, mutta käyrät hävisivät koko ajan, kun en pystynyt olla paikoillani. Kokeiltiin sitten sängyllä, mutta jo muutamien sekuntien jälkeen pomppasin sieltä pystyyn, kun en kestänyt supistuksia makuuasennossa.
Käyrää siinä sitten yritettiin väkisin ottaa, mutta ei se tuottanut tulosta, sillä olin niin kipeä enkä pysynyt paikoillani. Supistuksen tullessa mä nojasin Johnnyyn tai oikeastaan roikuin hänen kaulassa ja kätilöopiskelija hieroi voimakkaasti mun selkää ja se tuntui hyvältä, vaikka kivut olivatkin mahan puolella.
En muista missä kohdin kätilö tuli siihen opiskelijan kanssa, mutta tunnin jouduimme tutkimushuoneessa viettämään, kunnes pääsimme viimein synnytyssaliin. Puoli yhdeltä yöllä olimme salissa ja sain heti ilokaasua ja vaihdoin sairaalavaatteet. Olin niin kipeä, että Nupun syntymän jälkeen huomasin, että olin vaan heittänyt mun pikkuhousutkin lattialle.
Hengittelin ilokaasua jumppapallon päällä ja olin tosi kipeä, mutta tolkuissani vielä, vaikka paniikki teki tuloa. Kymmenen minuutin päästä tästä kätilö teki sisätutkimuksen ja olin viisi senttiä auki. Kätilö puhkaisi samalla lapsivesikalvot, sillä kunnollista käyrää ei edelleenkään saatu, kun oli niin kipeä enkä pysynyt paikoillani. Kalvojen puhkaisun jälkeen vauvan päähän saatiin pinni, joka rekisteröi vauvan sykkeen koko ajan, jotta nähdään, että vauva voi hyvin. Tämä oli mulle tärkeää ja halusin itsekin, että kalvot puhkaistaan juurikin sen vuoksi, että tiedän että vauva voi hyvin.
Tämän jälkeen kaikki menikin sitten niin vauhdikkaasti, että kontrolli petti aivan täysin ja supistuskivut olivat sietämättömiä. Opiskeli laittoi mulle tipan ja kätilö soitteli anestesialääkärin puudutuksen laittoon. Ennen lääkärin tuloa mä ehdin kivuissani huitaisemaan kättäni niin, että tippa irtosi. Sain töryttyä myös selkäni, joka pestiin puudutusta varten, sillä huitaisin kädelläni sinne ja selkä on pidettävä tietysti steriilinä. Siinä meni sitten uusiksi selänpesu ja tipan laitto.
Anestesialääkäri tuli kello yksi yöllä eli puoli tuntia siitä, kun olimme päässeet synnytyssaliin ja soitti vielä anestesiahoitajan mukaan puudutuksen laittoon. Lääkäri yritti laittaa puudutusta ja pisti mua selkään kolme kertaa eikä onnistunut. Mä olin koko ajan niin kipeä ja Johnny kertoi myöhemmin, että mulla pyöri silmät vaan päässä. Supistukset vyöryivät päälle eikä niissä ollut yhtään taukoa. Sitten mua alkoi ponnistuttamaan ja huusin lääkärille, että pistä nyt vittu se puudute!! Eihän sitä tietenkään enää ehtinyt laittaa, kun vauva oli jo tulossa.
Anelin sitten kohdunkaulan puudutetta ja muistan kuinka epätoivoisesti piipitin, että laittakaa nyt edes se kohdunkaulan puudutus. Kätilö soitti toisen kätilön laittamaan sen ja vartin yli yksi yöllä kätilö tutki kohdunsuun, joka oli täysin auki. Kätilö puudutti kohdunkaulan puudutteella toisen puolen, jonka jälkeen oli tullut runsaasti veristä vuotoa. Vuoto onneksi rauhoittui pian ja kätilö sai puudutettua toisenkin puolen.
Tämä puudutteen laittanut kätilö jäi ponnistusvaiheen ajaksi tukemaan mun jalkaa, kun taas toinen kätilö tuki toista jalkaa ja opiskelija sai hoitaa vauvan ulostulon. Ponnistaminen alkoi saman tien, kun kohdunkaulan puudute oli saatu laitettua. Synnytys papereihin on kirjoitettu, että mä olin tässä kohtaa silmin nähden paniikin omaisessa olotilassa enkä pystynyt keskittymään ponnistamiseen. Mua jouduttiin aika napakasti puhuttelemaan ja mä ilmeisesti vähän rauhoitun sitten ja hakeuduin puoli istuvaan asentoon ja pystyin kuuntelemaan ohjeita. Nuppu syntyi sitten kahdella työnnöllä kello 1.26 3810 gramman painoisena ja 52 senttiä pitkänä ja taas multa kysyttiin, kun vauvan pää oli vain ulkona, että haluanko katsoa. No en halunnut 😉 Nupun synnyttyä mä olin edelleen ihan paniikissa ja tärisin vaan. Mä tajusin kyllä, että vauva syntyi, mutta en itkenyt liikutuksesta tai hymyillyt ja anoppikin sanoi Johnnyn lähettämästä kuvasta, että mun silmistä paistoi kauhu.
Mä en olisi synnytyksen jälkeen enää halunnut, että muhun kosketaan yhtään ja istukan synnytyskin pelotti mua kamalasti, vaikka eihän se satu. Tikkaamisen ja istukan synnytyksen aikana otin ilokaasua ja mun jalat jouduttiin laittamaan jalkatukiin, kun mun oli niin vaikea avata ja rentouttaa mun jalkoja. Tikkaamisen ajaksi Nuppu annettiin Johnnyn syliin, kun pelkäsin, että pudotan vauvan, kun tärisin ja mua pelotti edelleen niin kovin. Lopulta mä aloin rauhoittumaan, kun sain vauvan uudestaan kaikessa rauhassa rinnalle ja tiesin, ettei kukaan enää koske muhun. Saatiin Johnnyn ja vauvan kanssa jäädä ihan rauhassa synnytyssaliin kolmistaan ja me vanhemmat saatiin syötävää ja Nuppu imi rinnalla tunnin verran. Onni vauvasta tuli tässä kohtaa, tässä ihanassa ja kauniissa rauhallisessa hetkessä <3
Itse synnytyksestä meillä ei ole yhtään kuvaa. Eihän siinä Johnnylla tullut mieleen alkaa kuvailemaan vaimoaan.
Huh huh olipas melekonen synnytys, miettii iskä 😉
Mun ikioma pikkusisko <3
Ja mun <3
Amalia halusi pitää rakasta pikkusiskoaan ihokontaktissa, mikä oli jotenkin niin liikuttavaa <3
On se ihmeellinen, miettii isosisko..
..ja isoveli!
Amalia ja Milo tulivat heti lauantaiaamuna pikkusiskoa katsomaan ja Amalia halusi jäädä mun ja vauvan luokse sairaalaan koko päiväksi. Johnny ja Milo tulivat uudestaan myöhemmin ja sain pakottaa Amalian heidän mukana kotiin syömään iltaruuan, jonka jälkeen tyttö tuli taas takaisin sairaalaan mun kummitädin ja sedän kyydillä heti vierailuajan alettua. Ja tulihan sieltä vielä isi ja Milokin iltasella, kukapa ei tämän ihanuuden luona haluaisi olla <3
Sunnuntaina pääsimme kotiin ja koko perhe oli koossa <3 Kertokaa tekin teidän synnytystarinoita <3
