Synnytystarina, kolmas ihan kamala synnytys


Vihdoin olen valmis kirjoittamaan kolmannen lapsemme syntymästä eli tässä tulee synnytystarina <3

synnytystarina

synnytystarina
Isi leikkasi taitavasti napanuoran!

synnytystarina

Synnytys oli aivan kamala ja eteni niin nopeasti etten pysynyt ollenkaan mukana. Kontrolli petti aivan täysin ja tämä oli yksi suurin pelkoni synnytyksessä.

Tämä yllätti hieman, sillä olin ollut koko raskauden ajan äärimmäisen rauhallinen synnytystä kohtaan, ihan raskauden loppuun asti ja sitten kaikki menikin täysin päinvastaisesti enkä ollut lainkaan rauhallinen synnytyksen aikana, vaan järkyttävän paniikin vallassa.

synnytystarina

Supistuksia mulla oli ollut paljon raskausviikosta 35 alkaen ja välillä jopa kellotin supistuksia ja kahdesti soittelin ihan synnärille asti.

synnytystarina
Ensikosketus pikkusiskoon <3

synnytystarina
Isin sydän suli <3

synnytystarina
Niin kuin kaikkien meidän <3

Synnytyssupistukset alkoivat lopulta vasta raskausviikolla 40+3. Ennen supistusten alkamista luulin, että mulla meni lapsivedet. Kirjoitin juuri postausta blogiin ja mulla oli vain pyyhe ympärilläni ja yhtäkkiä, kun nousin alkoi jotain valumaan ja Johnnykin näki, että jotain sieltä tulee ja tottahan luultiin sen olevan lapsivettä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan ehkä sitten limatulppaa, sillä vessaan mennessä pyyhkiessä tuli vähän veristä limaa/vuotoa. Noh tästä synnytyssupistukset lähtivät kuitenkin käyntiin jo vartin päästä eli perjantai-iltana kello 21. Anoppi tuli meille siinä ennen yhtätoista illalla ja synnytyssairaalassa olimme puoli kaksitoista. Sairaalan pihalla mun supistukset alkoi olla jo kovia ja takerruin Johnnyyn ja itkukin taisi päästä.

Sairaalassa meidät otti vastaan kätilöopiskelija, joka ohjasi meidät tutkimushuoneeseen. Opiskeli tarkasti kohdunsuun tilanteen ja olin kolme senttiä auki. Lapsivesitesti otettiin myös ja se oli negatiivinen. Kävin antamassa vielä pissanäytteenkin, joka oli musta täysin turhaa tässä vaiheessa ja opiskelija puhui, että katsotaan mihin tässä mennään. Hän mietti ilmeisesti onko synnytys edes kunnolla käynnissä, kun en ollut kai tässä kohtaa tarpeeksi kipeän näköinen ja supistukset olivat kuulemma aika lyhyitä. Jotenkin ehkä sitten tsemppasin hänen paikalla ollessa, koska kyllä mua sattui.

Tutkimushuoneessa opiskelija laittoi mut käyrään, jolla seurataan vauvan sydänääniä ja supisten vahvuutta ja kestoa ja vauvan reaktiota supistuksiin. Halusin seisoa, mutta käyrät hävisivät koko ajan, kun en pystynyt olla paikoillani. Kokeiltiin sitten sängyllä, mutta jo muutamien sekuntien jälkeen pomppasin sieltä pystyyn, kun en kestänyt supistuksia makuuasennossa.

Käyrää siinä sitten yritettiin väkisin ottaa, mutta ei se tuottanut tulosta, sillä olin niin kipeä enkä pysynyt paikoillani. Supistuksen tullessa mä nojasin Johnnyyn tai oikeastaan roikuin hänen kaulassa ja kätilöopiskelija hieroi voimakkaasti mun selkää ja se tuntui hyvältä, vaikka kivut olivatkin mahan puolella.

En muista missä kohdin kätilö tuli siihen opiskelijan kanssa, mutta tunnin jouduimme tutkimushuoneessa viettämään, kunnes pääsimme viimein synnytyssaliin. Puoli yhdeltä yöllä olimme salissa ja sain heti ilokaasua ja vaihdoin sairaalavaatteet. Olin niin kipeä, että Nupun syntymän jälkeen huomasin, että olin vaan heittänyt mun pikkuhousutkin lattialle.

Hengittelin ilokaasua jumppapallon päällä ja olin tosi kipeä, mutta tolkuissani vielä, vaikka paniikki teki tuloa. Kymmenen minuutin päästä tästä kätilö teki sisätutkimuksen ja olin viisi senttiä auki. Kätilö puhkaisi samalla lapsivesikalvot, sillä kunnollista käyrää ei edelleenkään saatu, kun oli niin kipeä enkä pysynyt paikoillani. Kalvojen puhkaisun jälkeen vauvan päähän saatiin pinni, joka rekisteröi vauvan sykkeen koko ajan, jotta nähdään, että vauva voi hyvin. Tämä oli mulle tärkeää ja halusin itsekin, että kalvot puhkaistaan juurikin sen vuoksi, että tiedän että vauva voi hyvin.

Tämän jälkeen kaikki menikin sitten niin vauhdikkaasti, että kontrolli petti aivan täysin ja supistuskivut olivat sietämättömiä. Opiskeli laittoi mulle tipan ja kätilö soitteli anestesialääkärin puudutuksen laittoon. Ennen lääkärin tuloa mä ehdin kivuissani huitaisemaan kättäni niin, että tippa irtosi. Sain töryttyä myös selkäni, joka pestiin puudutusta varten, sillä huitaisin kädelläni sinne ja selkä on pidettävä tietysti steriilinä. Siinä meni sitten uusiksi selänpesu ja tipan laitto.

Anestesialääkäri tuli kello yksi yöllä eli puoli tuntia siitä, kun olimme päässeet synnytyssaliin ja soitti vielä anestesiahoitajan mukaan puudutuksen laittoon. Lääkäri yritti laittaa puudutusta ja pisti mua selkään kolme kertaa eikä onnistunut. Mä olin koko ajan niin kipeä ja Johnny kertoi myöhemmin, että mulla pyöri silmät vaan päässä. Supistukset vyöryivät päälle eikä niissä ollut yhtään taukoa. Sitten mua alkoi ponnistuttamaan ja huusin lääkärille, että pistä nyt vittu se puudute!! Eihän sitä tietenkään enää ehtinyt laittaa, kun vauva oli jo tulossa.

Anelin sitten kohdunkaulan puudutetta ja muistan kuinka epätoivoisesti piipitin, että laittakaa nyt edes se kohdunkaulan puudutus. Kätilö soitti toisen kätilön laittamaan sen ja vartin yli yksi yöllä kätilö tutki kohdunsuun, joka oli täysin auki. Kätilö puudutti kohdunkaulan puudutteella toisen puolen, jonka jälkeen oli tullut runsaasti veristä vuotoa. Vuoto onneksi rauhoittui pian ja kätilö sai puudutettua toisenkin puolen.

Tämä puudutteen laittanut kätilö jäi ponnistusvaiheen ajaksi tukemaan mun jalkaa, kun taas toinen kätilö tuki toista jalkaa ja opiskelija sai hoitaa vauvan ulostulon. Ponnistaminen alkoi saman tien, kun kohdunkaulan puudute oli saatu laitettua. Synnytys papereihin on kirjoitettu, että mä olin tässä kohtaa silmin nähden paniikin omaisessa olotilassa enkä pystynyt keskittymään ponnistamiseen. Mua jouduttiin aika napakasti puhuttelemaan ja mä ilmeisesti vähän rauhoitun sitten ja hakeuduin puoli istuvaan asentoon ja pystyin kuuntelemaan ohjeita. Nuppu syntyi sitten kahdella työnnöllä kello 1.26 3810 gramman painoisena ja 52 senttiä pitkänä ja taas multa kysyttiin, kun vauvan pää oli vain ulkona, että haluanko katsoa. No en halunnut 😉 Nupun synnyttyä mä olin edelleen ihan paniikissa ja tärisin vaan. Mä tajusin kyllä, että vauva syntyi, mutta en itkenyt liikutuksesta tai hymyillyt ja anoppikin sanoi Johnnyn lähettämästä kuvasta, että mun silmistä paistoi kauhu.

Mä en olisi synnytyksen jälkeen enää halunnut, että muhun kosketaan yhtään ja istukan synnytyskin pelotti mua kamalasti, vaikka eihän se satu. Tikkaamisen ja istukan synnytyksen aikana otin ilokaasua ja mun jalat jouduttiin laittamaan jalkatukiin, kun mun oli niin vaikea avata ja rentouttaa mun jalkoja. Tikkaamisen ajaksi Nuppu annettiin Johnnyn syliin, kun pelkäsin, että pudotan vauvan, kun tärisin ja mua pelotti edelleen niin kovin. Lopulta mä aloin rauhoittumaan, kun sain vauvan uudestaan kaikessa rauhassa rinnalle ja tiesin, ettei kukaan enää koske muhun. Saatiin Johnnyn ja vauvan kanssa jäädä ihan rauhassa synnytyssaliin kolmistaan ja me vanhemmat saatiin syötävää ja Nuppu imi rinnalla tunnin verran. Onni vauvasta tuli tässä kohtaa, tässä ihanassa ja kauniissa rauhallisessa hetkessä <3

synntystarina

Itse synnytyksestä meillä ei ole yhtään kuvaa. Eihän siinä Johnnylla tullut mieleen alkaa kuvailemaan vaimoaan.

synnytystarinaHuh huh olipas melekonen synnytys, miettii iskä 😉

synnytystarina
Mun ikioma pikkusisko <3

synnytystarina
Ja mun <3

Amalia halusi pitää rakasta pikkusiskoaan ihokontaktissa, mikä oli jotenkin niin liikuttavaa <3

synnytystarina
On se ihmeellinen, miettii isosisko..

synnytystarina
..ja isoveli!

Amalia ja Milo tulivat heti lauantaiaamuna pikkusiskoa katsomaan ja Amalia halusi jäädä mun ja vauvan luokse sairaalaan koko päiväksi. Johnny ja Milo tulivat uudestaan myöhemmin ja sain pakottaa Amalian heidän mukana kotiin syömään iltaruuan, jonka jälkeen tyttö tuli taas takaisin sairaalaan mun kummitädin ja sedän kyydillä heti vierailuajan alettua. Ja tulihan sieltä vielä isi ja Milokin iltasella, kukapa ei tämän ihanuuden luona haluaisi olla <3

synnytystarina

Sunnuntaina pääsimme kotiin ja koko perhe oli koossa <3 Kertokaa tekin teidän synnytystarinoita <3

16 Comments
  • Martta
    Posted at 21:35h, 03 joulukuun Vastaa

    Mun synnytys käynnistyi parin päivän supistelujen jälkeen viikoilla 39+1, ja tavallaan jäi kyllä pelkotiloja synnytyksestä. Synnytysairaalaan mentiin maanantai-aamuyöllä, jossa sain ensimmäiset kivunlievitykset supistuksiin ja pari tuntia unta. Päivällä supparit kuitenkin lakkasivat, mutta en halunnut lähteä kotiin, koska olin päättänyt että vauva syntyy 😀 Parin kävelylenkin jälkeen supistukset tulivat illalla takaisin hyvin kivuliaina, ja ennen saliin pääsyä sain kohdunkaulan puudutteitta, mutta ei niistä juuri apua ollut. Päästiin saliin noin 22.30 maanantai iltana.

    Supistukset olivat hyvin kipeitä, mutta kohdunsuu ei ollut riittävästi auki epiduraalille. Sain yön aikana useita kohdunkaulan puudutteita. Epiduraali laitettiin siis viiimein vasta aamuyöllä, tosin sen laitto epäonnistui koska siitä jäi kauheat hermosäryt. Viisi tuntia kärvistelin kipeänä, kunnes kätilö ehdotti uutta epiduraalia. Toisella yrittämällä se onnistui, ja kivut hävisivät. Oli tiistai päivä, klo noin 12. Kalvot puhkottiin ihan hetken kuluttua tästä.

    Kohdunsuu avautui hyvin hitaasti ja iltavuoroon tullut kätilö ehdotteli jo sektion mahdollisuutta kun synnytys ei tuntunut etenevän. Verikokeita otettaessa huomattiin tulehdusarvon olevan koholla, ja minulla oli kuumetta. Yövuoroon tullut kätilö oli kuitenkin sitä mieltä, että vauva syntyy alakautta, vaikka olin jo aivan puhki, olimme olleet jo salissakin pelkästään 24h.

    Monen mutkan kautta kuitenkin keskiviikko-yönä vauvan sykkeet nousivat yli 200, ja sektiopäätös tehtiin. Vauva syntyi puolen yön jälkeen siis kiireellisellä sektiolla. Kohdunsuu oli auki lopulta noin 8cm, ja vauva oli jo kiinnittynyt, ja leikkauksessa joutuivat tekemään töitä jotta saivat vauvan ulos. Sairaalassa oltiin viisi päivää tämän jälkeen ja olen toipunut hyvin leikkauksesta.

    Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä näistä voi jäädä ikäviä kokemuksia ja ajatuksia. Kuulostaa tosi kurjalta tuo sinunkin kokemuksesi. Kaikki on tapahtunut niin äkkiä. Tsemppiä sinne ja toivottavasti sait käsitellä synnytyskokemuksesi kunnolla.

    • johanna
      Posted at 17:25h, 04 joulukuun Vastaa

      Huhhuh tuota sinun synnytystäsi 🙁 Loppu hyvin, kaikki hyvin, hyvin sanottu <3 Mä oon jutellut synnytyksestä paljon mun perheelle ja ystäville enkä koe tarvetta käydä sitä enää läpi. Aika näköjään auttoi eikä se palaa ahdistavana enää mieleen. Kiitos, kun jaoit synnytystarinasi <3

  • Jasmiina Hoo
    Posted at 21:43h, 03 joulukuun Vastaa

    Kiva kun jaoit synnytyskertomuksen, näitä on aina kiva lukea! Tuossa linkistä löytyy mun synnytyskertomus huhtikuulta, mulla jäi hyvät kokemukset synnytyksestä 🙂

    http://jasmiinah.blogspot.com/2018/05/synnytyskertomus.html?m=0

    • johanna
      Posted at 17:21h, 04 joulukuun Vastaa

      Kiitos linkistä, käyn lukaisemassa <3

  • Emmi
    Posted at 21:48h, 03 joulukuun Vastaa

    Kurjaa, että teille sattui noin huono kokemus!
    Mulla synnytyksessä oli pelko vahvimpana tunteena läsnä kun synnytin rv 34, itkin läpi synnytyksen sitä etten saisi vauvaa itselleni vaan hänet vietäisiin heti lastenlääkärille. Synnytys sinänsä sujui hyvin, kivut olivat kovat, mutta en ottanut mitään lääkkeellistä niihin sillä toivoin kovin saavani vauvan rinnalle ja ajattelin kaikinkeinoin välttää lääkkeistä johtuvia mahdollisia oireita. Sairaalassa ehdittiin olla reilu tunti ja vauva syntyi 6 minuutin ponnistamisen jälkeen, ja hän parkaisi heti. Koko elämäni onnellisin hetki oli se kun vauvan pää oli jo syntynyt ja lääkäri tokaisi ”hän on uskomaton, annetaan rinnalle vaan ensin”. Itkin aivan hysteerisenä että saan vauvani rinnalle ja siinä hän sai olla elämänsä 5 ensimmäistä tuntia, myöskin matkan keskolaan. En edes huomannut tikkausta, olin niin onnellinen. Vaikeat repeämät ja kolmessa kerroksessa 29 tikkiä, paljon sai tuo 2030g ja 45cm aikaan😂

  • Mari33
    Posted at 22:06h, 03 joulukuun Vastaa

    Voi että kuulostaa ihan karmeelta! Mä pystyn samastuun ihan täysin kyllä tohon sun kokemukseen. Mun toinen synnytys meni niin, että olin ihan pirun kipeenä kotona 3h supistuksista ja ihan omassa kipukuplassa, kunnes mentiin sairaalaan ja mun ilmeen perusteella pääsin suoraan synnytyssaliin ja olinkin jo 9,5cm auki. Sanoin heti, että haluun spinaalin (tiesin ekasta synnytyksestä, että on mulle hyvä) ja lääkäri oli onneksi heti vapaa ja tuli saman tien ja lisäksi laitto onnistui heti ekalla yrityksellä. Sen jälkeen taivas aukeni ja mua vaan hymyilytti, kun se kipu katos. Kätilöt sanokin, että harvoinpa ovat nähneet noin hyväntuulista ja hymyilevää ponnistajaa. Aloin siis heti ponnistaa omaan tahtiin ja kaks minuuttia myöhemmin vauva olikin jo siinä. Oltiin miehen kanssa molemmat ihan että häh, miten tää näin meni! Ehdittiin olla sairaalassa 1h. Kuulemma ei kannata jättää ens kerralla ihan näin tiukille. Eli mä uskon, että mun kohdalla synnytyskokemuksen pelasti tuo spinaalin nopea saanti ja varmasti se olisi ollut ratkaiseva sullakin. Todella harmi, että siellä tutkimushuoneessa käytettiin niin paljon aikaa! Sen ajan olis voinut käyttää siihen spinaalin laittoon. Toivottavasti oot puhunut fiiliksistäsi myös sairaalan suuntaan. Kaikesta oppii kuitenkin nekin! Mut hienoa, että rankka synnytys ei vaikuttanut sun kiintymyssuhteeseen vauvan kanssa. Niinkin olisi voinut huonolla tsägällä käydä. Tsemppiä arkeen!

    • johanna
      Posted at 17:21h, 04 joulukuun Vastaa

      Lopulta sun synnytys meni hurjan hienosti, vaikka varmasti olit huippu kipeä ennen spinaalia <3 Ja juu varmasti olisi mullakin ollut eri tilanne jos puudute olisi saatu laitettua.. Mä oon kans harmitellut sitä tutkimushuoneessa oloa, ihan turhaa se oli 🙁 Synnytys käytiin läpi sairaalassa, mutta ihan eri kätilön kanssa. Annoin synnytyskokemuksesta pisteeksi 1, Amaliasta aikoinaan muistaakseni 4 tai 5 ja Milosta 9. Juu onneksi ei vaikuttanut yhtään <3 Ja kiitos <3 Ja kiitos vielä, kun jaoit oman synnytystarinasi <3

  • K. O
    Posted at 23:12h, 03 joulukuun Vastaa

    Esikoinen synty 3vrk yrittämisen jälkee. 40+1… En muista paljonkaan, olin niin hädissäni, kaikki oli uutta ja pelottavaa… Synnytys siis pysähtyi kun sain epiduraalin ja sitä sitten yritettiin saada takaisin vauhtiin se pari vrk… Sitten kun kaikki alko etenemään niin homma meni nopeasti… Nukuin tyytyväisenä hyvissä kipulääkkeissä kun kätilö tuli tarkistamaan tilannetta ja totesi kauhuissaan että päälaki on jo ulkona jotta nyt ponnistetaan, unenpöpperössä ja hiukan kiukkusena herätyksestä punnasin 2min ponnistuksella 51,5cm ja 3160g pojan maailmaan…

    Toinen poika oli sitten vauhdikkaampi. Supistuksien alettua 40+3 päätettiin vielä käydä huoltsikalla hakemassa herkkuja ja tekemistä ennen synnäriä… Synnärille sitten käyriin ja sain siinä vielä torkuttua ennen ku supistukset alko vyöryä päälle ja sain itradekalipuudutteen… 3h kokonais synnytys ja 3min ponnistus kun poika 48cm 3625g syntyi…

    Kolmas poika syntyi vielä vauhdikkaammin kun lähdin tarkastukseen 36+1 kovan vatsakivin vuoksi ja ultrassa selvisi että istukka on osittain irronnut, siitä lähdettiinkin sitten vaihdilla leikkuriin ja poika 2910g 46cm syntyi hätäsektiolla… Vietti 8pv keskolassa infektion ja molemminpuolisen ilmarinnan joka syntyi kun veti eka kerran ilmaa keuhkoihin vuoksi…

    Kaksostytöt syntyi 36+3… Menin näytille kurjan olon ja pistävän kivun takia, edellinen synnytys kummitteli mielessä mutta kaikki oli hyvin ja sain luvan lähteä kotiin, kätilö meni hakemaan neuvolakorttiani ja silläaikaa pötkötellessä hulahti jotain pöksyyn jonka testi osoitti olevan lapsivettä… Siinä sitten odoteltiin supistuksia 16h ennen kun ne yöllä alko just ku päätin alkaa nukkumaan 😀 tyypillistä… No tunti katseltiin tilannetta osastolla josta yhden aikaan siirryttiin saliin ja soiteltiin anestesiaa paikalle laittaa puudutusta mutta hänpä ei pitänytkään kiirettä ja tajusin kovien tuskieni läpi että nyt ponnistuttaa… Selälleen ja jalat telineisiin, 2min ja eka tyttö oli ulkona, tässä vaiheessa hyökkäs yks kätilö mahan päälle puoliksi makaamaan ja pitämään B vauvaa oikeassa asennossa ja laitettiin tippaa vauhdittamaan uusia supistuksia… Tasan 30min myöhemmin 3min ponnistuksella syntyi B vauva… Synnytys kesti siis kaikkiaan tasan 4h ja tytöt A 2,2kg 45,5cm ja B 2,6kg ja 45cm…

    • johanna
      Posted at 17:15h, 04 joulukuun Vastaa

      Ohhoh melkonen tuo esikoisesi synnytys <3 Oi sentään tuo kolmannen poikasi syntymä, onneksi kaikki meni lopulta hyvin <3 Oi herttinen sentään sinun tyttöjesi syntymää, uskomatonta miten hienosti meni <3

  • Karoliina
    Posted at 09:06h, 04 joulukuun Vastaa

    Esikoinen syntyi hieman samalla kaavaa, kävin päivällä sairaalassa josta lähdin sitten turhautuneena kotiin kun sanottiin että voi mennä vielä päivästä viikkoon. Kotona kävin saunassa ja lähdin takaisin koska ei kipuja voinut sietää. Sairaalassa kymmenen aikaan, siitä osastolle jossa sain kipupiikin soiteltuani kelloa jonkin aikaa järkyttäviin kipuihin. Kipupiikki tehos siinämielessä että olo oli niin kamala, maailma pyöri, että makasin puolituntia samassa asennossa silmät tiukasti kiinni. Auttoikin se, sillä olin avautunut 1,5 sentistä kuuteen, abt puolessa tunnissa. Siitä sitten saliin, ja soitto miehelle että kätilö sanoi että voit alkaa rauhassa liikkua tännepäin. Salissa kärvistelin yksin, ei muistikuvia paniikin takia, jalat vain tärisi ja olo oli ihan hirveä!! Jossain vaiheessa kätilö kävi kyselemässä vointia ja varasi sen anestesia lääkärin laittamaan epiduraalia. Tippakin laitettiin tässä vaiheessa. Se lähti sitten ja soitin hätäpuhelun miehelle että missä viipyy. Ei uskaltanut heti sanoa että oli nukahtanut 😀 mutta lähti tulemaan. Soittelin kätilöä kun kivut oli ihan järkyttävät, ja sisätutkimuksessa olin täysin auki. Kello oli jotain puoli yksi, 11 jälkeen mentiin sinne saliin. Paniikki siitä ettei mitään puuduttavaa saa, oli kamala. Ponnistamaan siis. Karjuin kuin mikäkin sitä hätää ja tuskaa. Mieskin tuli jossain vaiheessa, ja totesi vain huoneen ovella ettei mun puoliso oo siellä, kun ei ollut mun kuullut huutavan sillätavalla. Rauhotuin kun mies tuli ja keskityin ponnistamiseen. Anestesia kurkkasi tässä vaiheessa ovelta ja totesi ettei enää tarvitse tulla. Sitten syntyi pää, ja loppu meni muutoinkin hyvin. Kestoksi merkattiin 4,5h. Neiti huusi ensimmäisen tunnin, johon kätilökin meinasi että temperamenttia riiträä. Nyt ihana 4vuotias, jolla vauhtia ja luonnetta riittää 😘

    Ja Onnea teille vielä pienokaisesta 😘

    • johanna
      Posted at 15:53h, 04 joulukuun Vastaa

      Ohhoh nopeasti meni, kiitos kun jaoit tarinasi <3 Ja kiitos <3

  • teija sorva
    Posted at 22:59h, 04 joulukuun Vastaa

    Esikoinen. Maanantai-aamuna lapsivedet meni, yhtään supistusta ei tuntunut. Illalla sairaalaan tarkistukseen. Kotiutus lupa olis tullut mutta sen verran matkaa etten uskaltanut. Tiistaina jotain tuntemuksiaoli, mut juurikaan ei tuntunut. Joskus 14. Jälkeen sain 1/4 cytotecia ja samoihin aikoihin alkoi jotain tuntumaan. Rauhoittu kuitenkin, ku vaan oli. 15 aikaan kätilö kurkkas tilanteen ja määräys saliin, kysyttiin kivunlievityksestä. En oikein osnnu sanoo, kun ei ollu siihe mennessä sattunu yhtää. Epiduraali laitettii ja aloin nukkuun. Illalla 19.40 kätilö käy kurkka ja sanoo, et vielä matkaa. Soittakaa kelloa jos jotain tulee. 19.45 kelloa soitettiin. Kätilö sapuu ja tsekkaa kaiken olevan yllätykseksi valmista. 20.00 syntyy meidän neiti, 7 min ponnistuksen jälkeen. Tämän synnytyksen jälkeen en edes tiennyt mitä supistus on.

    Kakkosta odotellessa jännitti, et ehditäänkö sairaalaan (tai lähinnä osataanko lähteä, jos vedet ei mee aluks). No neiti viihty vatsassa, oltiin aiemmin ollu päivällä sopimassa käynnistyksestä, mutta illalla alkoi jotain tuntua. Ei ne supistukset ollu kipeitä, mut kellottelin niitä ja mietin, onkohan nää nyt niitä vai ei. No mentiim 23.00 sairaalaan, jossa todettiin olenvan muutamia senttejä auki. Kotiinkin olis saanu lähteä, mut uudelleen 2 h päästä näytille, onneks miehen sisko asu kaupungissa. Sinne sios mentiin ja pompin siä jumppapallolla. Puol kahden aikaan mentiin takas, käyrät ja saliin. Siel päädyin ottaan taas epiduraalin, ku se toimi viimeksikin. No voin kertoo, et synnytyksen kivuliain osa oli se, kun sitä ei meinattu saada laitettua. Lopulta saatiin. Mitään en taaska tuntenu, ja lopulta 1min 20 sek ponnistus ja muksu maailmassa.
    Hyvä mieli molemmista reissuista. Uusiakki vois, jos raskausaika olis jotain muutaku 24/7 oksentamista

  • Suvi
    Posted at 08:46h, 05 joulukuun Vastaa

    Kiitos kun jaoit sun kertomuksen. Onneksi kaikki meni hyvin. 🙂
    Mun neljäs synnytys elokuussa oli myös kipein synnytykseni. Menetin hallinnantunteen ja rentouden, ja omasta toiveesta en ottanut mitään lääkkeelistänkivunlievitystä. Ekaa kertaa synnyttäessä pelkäsin kun ponnistin (6min) viimeistä vauvaani maailmaan, surkuhupaisaa. 😬

    Tuosta lapsivesitestistä, niin olen lukenut monia kokemuksia siitä, että ne testit voi näyttää väärin. Todennäköisesti oli lapsivettä, vaikka testi muuta väitti. Limatulppa on kiinteä köntti (vrt kananmunan valkuainen löysäksi keitettynä). 😮

  • Nimetön
    Posted at 04:28h, 07 joulukuun Vastaa

    Esikoisen syntymä meni uutta asiaa ihmetellessä. Sairaalassa sattui kohdalle vanhempi kätilö, joka määräsi, ja minä tottelin, kun en muusta tiennyt.
    Toisella kertaa synnytys oli hurjan nopea, lapsikin pitkälle yli neljä kiloa. Kohdalle osunut henkilökunta ihanaa anestesialääkäriä myöden. Olin koko ajan asian päällä ja hommassa mukana, vaikka tilanne eteni nopeasti ja synnytyksen kokonaiskesto jäi kolmeen tuntiin.
    Kuopuksen syntymä on kokemuksena kamalin kaikista. Käynnistetty synnytys oli yhtä tauotonta supistusta, joilla ei toisaalta ollut juuri tehoa. Synnytys ei ikäänkuin koskaan käynnistynyt oikeasti, vaan koko työ saatiin tehtyä lääkkeiden voimalla. Olin tosi kipeä, lepotaukoa ei supistusten välillä ollut.
    Lisäksi synnytysosasto oli tuona kesäyönä ääriään myöten täynnä. Puudutusta sain odottaa kolmatta tunia, kun oli niin kiirettä lääkärillä. Kätilö kohteli todella alentavasti, eikä ponnistusvaiheen alkaessa meille edes riittänyt sellaista omaan huoneeseen. ”Kyllä teidän rouva pitää hmmärtää, että meillä on täyttä ja naapurihuoneessa ponnistaa ensinertalainen”. On muuten niitä tilanteita, jossa ymmärrystä ei meinannut riittää 😉

    Kaikissa kolmessa synnytyksessäni ponnistusvaihe on ollut se paniikin paikka. Viimeisessä menin panikkiin jo ennen ponnistusvaihetta, kun tajusin, että kaikki paukut on jo käytetty, mutta pahin vielä edessä. Toki kaikista synnytyksistä on myös selvitty. Kolmanne kerralla sain jopa lapsen rinnalleni synnytyssalissa. Aiemmilla kerroilla ovat menneet suoraan tehojoitoon.

  • Siru
    Posted at 21:29h, 07 joulukuun Vastaa

    Mulla oli vauva perätilassa ja olin aikeissa synnyttää alakautta, mutta kävikin niin, että vauva syntyi sektiolla rv 40+1. Edellisenä päivänä lääkäri ultrasi ja totesi että vauva on ehkä sittenkin liian iso tulemaan alateitse (koko raskauden ajan mulle hoettiin, että ei ole mikään jättivauva ainakaan tulossa). Ei onneksi tarvinnut kuin se yksi päivä pelätä sektiota, kun seuraavana päivänä se jo tehtiin.

    Puudutteiden laitto oli tosi pelottavaa. Pysyin onneksi paikoillani vaikka tärisytti. Sektion aikana oli tunne kuin olisi ihan jäässä kun oli niin tunnoton keho. Silti sen kyllä tuntee kun kahdet kädet on sun vatsan sisällä. Muljahtelee ja ihoa revitään ja venytetään ja yh.
    Vauvan ääni oli ihanan omalaatuinen. <3 Mäkään en pitänyt kuin hetken tyttöä rinnalla koska tuntui epämukavalta kun mua ronkittiin vielä vaikka kuinka kauan siinä. Lisäksi mua vähän oksetti. Leikkauksessa meni vain 10 min, että vauva oli ulkona. En kovinkaan liikuttunut syntymän hetkellä (tai ehkä pari sekuntia kun kuulin tytön äänen). Mua laitettiin sitten kiinni vielä joku tunti ja sen ajan tyttö oli isän sylissä toisessa huoneessa mua odottamassa. 4070 g ja 51 cm oli syntymämitat. 🙂

    Kiva seurata sun blogia. Seurasin jo raskausaikana. Meillä on nyt 3,5 kk esikoinen. 🙂

  • Sande
    Posted at 22:53h, 07 joulukuun Vastaa

    Kuulostaa samantyyppiseltä paniikilta kun mulla ja kun menettää kipujen takia kontrollin,, sattuu vaan niin että oot ihan huuruissa.. huutelin kans jotain että vittu tehkää nyt ym… en ollut täysin oma itteni. Kiitos kertomuksesta oli ihanaa lukea. Kaikenkaikkiaan myöhemmin voi tuntuakin paremmalta tai sitten ei? Onneksi vauva syntyi ja kaikki oli hyvin <3 mutta ei mikään kivoin tunne kun asiat vaan tapahtuu etkä pysy perässä ja kaikki kivut siihen.. silti odotan itse innolla toukokuisen syntymää! Toivon että saisin nyt jotain kontrollia itseeni.. 🙂

Post A Comment

*

code