Äidin ylilyönnit vihaisena

Pidempään meitä seuranneet tietävätkin, että multa löytyy temperamenttia ja vihaisena tahtoo tulla ylilyöntejä ja tänään mä kirjoitan näistä hyvinkin avoimesti. Mä tiedän, että sellaisen viilipytty ihmisen on vaikea ymmärtää sitä, että joskus on kylmät perunat kattilasta lennelleet pitkin lattiaa ja kattila iskeytynyt niin kovalla voimalla kylpyhuoneen puuoveen, että kattila on mennyt soikeaksi. Näin meillä on kuitenkin käynyt ja kattilan heittäjänä on ollut tämä mukava, iloinen, huolehtivainen, lapsiaan ja perhettään rakastava äiti, joka kuitenkin vihaisena heittäytyy välillä melkoisen raivon valtaan. Alan tosiaan joskus viskelemään tavaroita, paukuttamaan ovia ja huutamaan niin kovin, että ikkunatkin melkein helisee. Ja se huuto mitä sieltä suusta pääsee ei ole tosiaankaan aina lapsille soveltuvaa, vaikka lapset sen toki kuulevatkin.

Mun “huutohuone ja paukutteluhuone” on meidän kodinhoitohuone/kylppäri ja kylppärin puuovea mä olen temponut niin paljon, että siinä ei ole enää lukkoa, kun se putosi. Toki paukutan välillä muitakin ovia, mutta tuonne pakenen piiloon päästelemään höyryjä, jottei lapset näe kun äiti takoo nyrkkejä seinään tai hakkaa ovea edestakaisin kiinni-auki pari kertaa. Toki he kuulevat tämän meuhkaamisen, sehän on selvä. Välillä pakenen tuonne muulloinkin ja hengittelen hetken ja palaan sitten sorvin ääreen rauhoittuneena ja näin kun osaisin aina toimia, niin olisin erittäin tyytyväinen.

ylilyönnit

Moni ehkä miettii mitä meidän lapset ovat tästä äidin käytöksestä mieltä ja eniten syyllisyyttä mulle aiheuttaakin juuri se miten hirveää ja surullista on, jos mun lapset pelkäisi mua. Me käydään jokainen raivonpuuska läpi ja mä kerron mistä syystä mulle se iski ja kerron myös sen, ettei se ole missään nimessä heidän vikansa eikä mun tulisi käyttäytyä niin.

Joskus Amalia on sanonut mulle, että muista äiti karhuhengitys ja se on tosi liikuttavaa ja niin mä vedän henkeä oikein isosti ja alkava raivon tunnetila laskee.

Moni puhuu aina kiihtyvänsä nollasta sataan, mutta tuskin se ihan kaikilla näin oikeasti on. Itse olen tehnyt tämän asian kanssa töitä 20-vuotiaasta asti ja edelleen näin 33-vuotiaana työstän asiaa ja opettelen, että saisin tunnetilan laskemaan tietyillä keinoilla, joista olenkin täällä kirjoitellut. Joskus vaan joudun sen tunteen valtaan sekunneissa ja sitten mennäänkin ja lujaa yli. Mutta kehitystä on tullut rutkasti, vaikka tuo kattila episodi sattuikin viime viikolla.

Joskus mä olen hakannut itseäni raivonpuuskassa ihan täysillä päähän, mutta tätä en ole enää vuosiin tehnyt, sillä pelkään, että saisin aivoverenvuodon. Koskaan en ole kuitenkaan koskenut lapsiin, en ole antanut luunappeja, en tukistanut, läpsinyt, lyönyt tai millään tavalla satuttanut heitä ja tätä en tekisi ikinä, vaikka olisin miten raivon vallassa.

Mun raivari tulee ja menee ja se on nopeasti ohi. Syyllisyys siitä ei sitten yhtä nopeasti menekään, mutta enää en jää ahdistuneena iltaisin rypemään, kuten ennen. Meidän perhe tietää, että tämä on mun suuri heikkous ja yritän kamppailla ja tehdä töitä sen kanssa ja se, että asiat käydään läpi ja pyydän anteeksi on helpottanut pikkuhiljaa omaa syyllisyyttä, vaikka näin olen toiminut aina. Ehkä olen oppinut armollisemmaksi itseäni kohtaan tässä asiassa. Mähän rakastan äitiyttä ja kaikkea tätä, välillä mä vaan uuvun ja silloin on etenkin vaara ylilyönneille.

ylilyönnit

Nyt kesän alussa olen löytänyt itselleni harrastuksen, ja tämä on tuonut ihan hirmuisesti hyvää oloa itselleni ja se, että lähden omaan juttuuni on tehnyt todella hyvää. Oma aika on niin tärkeää, mutta mun on ollut sitä vuosien aikana tosi vaikea ottaa, vaikka siihen olisi ollut aina mahdollisuus. Jotenkaan en ole löytänyt sitä omaa juttua ja vaikka mulle on kuinka toitotettu, että lähde kävelylle ynnä muuta, niin Johnnyn töistä tullessa olen halunnut viettää aikaa yhdessä koko perhe enkä suoraan sanoen ole jaksanut edes lähteä mihinkään lampsimaan.

Eilen meillä oli ihana päivä lasten kanssa, mutta hieman ennen Johnnyn kotiintuloa huomasin, että mun pinna tiukkeni ja sanoinkin miehelle heti, että keitän meille kahvit ja painun hetkeksi omaan rauhaan makuuhuoneeseen kahvikupin ja puhelimen kanssa. Kerroin tämän myös Amalialle ja hän piti sitä hyvänä ideana. Ja miten hyvä idea se olikaan, olin poissa ehkä vartin jos sitäkään ja kuin uudestisyntynyt sen jälkeen ja miten pienellä jutulla.

Amalia on tosi ajattelevainen ja ymmärtää jo niin paljon ja hänen kanssa on helppo puhua. Meillä lapset osaa ja uskaltaa näyttää kaikki tunteensa enkä mä ole suinkaan ainoa “raivopää” täällä. Tämä kertoo myös sen, että mä en ole pilannut lapsia mun käytöksellä eivätkä he pelkää mua, sillä he uskaltavat ja voivat näyttää kaikki tunteensa avoimesti eikä meidän perheessä jätetä mitään sisälle kytemään, vaan höyryt päästellään ulos. Samoin ilon tunteet täällä kuuluu ja näkyy ja onneksi niitä on meillä rutkasti enemmän. Täällä rakastetaan täysillä ja ollaan onnellisia, vaikka kattilat välillä lentääkin <3

Ps. Lopuksi linkkaan ihanan Sallan ja Marian Kasvukipuja-podcastin tähän! Käykäähän kuuntelemassa.

Tässä jaksossa he puhuvat näistä samoista asioista ja mua vähän repeilytti, kun Salla sanoi kaatavansa joskus tuolin, kun miettii sitä sotkua, joka jonkun esineen heittämisestä voi tulla. Mä meinaan olen tehnyt tätä samaa 😉 

Tätä postausta multa on toivottu vertaistuen vuoksi ja musta näistä asioista on syytä puhua ja muutenkin kaikki kamalatkin ajatukset ja tunteet on tärkeä puhua ulos eikä jättää sisälle. Puhuminen kannattaa aina ja todella auttaa.

Mutta nyt jutellaan. Onko muilla vaikea hallita tunteita ja minkälaisia ylilyöntejä teillä on tullut? Puhutaan rohkeasti <3 

16 Comments
  • Lilli
    Posted at 21:41h, 26 syyskuun Vastaa

    Oon luullut olevani ainoa raivopää! Onneksi en ole 😀 onneksi raivoni yltyy pahimmilleen hyvin harvoin, mutta silti se on joka kerta kurjaa ja pistää ajattelemaan asioita.. Itsellä pahimmat raivokohtaukset tulee silloin, kun olen tarpeeksi väsynyt ja pitänyt asioita liian pitkään sisälläni.. kupla vain puhkeaa lopulta.

    Onneksi mulla on maailman ymmärtäväisimmät läheiset, joille saan tunteeni vapaasti näyttää ja he ovat jo tottuneet siihen, että joskus vain raivoamiseni lähteen vähän laukalle ja ovet paukkuu 😀 tavaroita heittelin nuorena paljonkin, monta puhelinta meni säpäleiksi.. siitä tavasta olen onneksi jo päässyt yli.. Lapsuuden kodissa on vieläkin kaksi rikkinäistä ovea, joihin olen raivoni purkanut.. omassa kodissa ovet ovat vielä ehjiä 😀

    • johanna
      Posted at 21:47h, 26 syyskuun Vastaa

      Kiitos Lilli, kun kommentoit <3 Mullakin on muistaakseni yks luuri mennyt nuorena 😉

  • Emmi Huttunen
    Posted at 22:01h, 26 syyskuun Vastaa

    Muutama vuosi sitten olimme miehen kanssa pidemmän tovin nahistelleet ja rakentava keskustelu päättyi armottomaan riitaan, joka taas päättyi siihen, että kerroin muuttavani pois. Pakkasin kaikki tavarani ja hajotin kaikki kuvat ja taulut lähtiessäni. Mies yritti vieressä rauhoitella ja otin maasta lasinsirut käteen ja heitin seinään. Tästä tietty päivystykseen tikkaamaan kättä ja siellä sitten saatiin asia sovittua, kun rouva oli lääkitty hyvin. 🤣 Tuo oli mulle sellainen herätys, että jotain pitää tehdä ettei tilanne pääsisi noin pahaksi, vaikka kuinka kiukuttaisi. Juurikin tuo tilanteen tajuaminen ajoissa ja 10min omaa aikaa on paras. Hurjaa tämä raivopäisyys, mutta huippua, että on muitakin.

    • johanna
      Posted at 17:22h, 27 syyskuun Vastaa

      O-ou, kiitos, kun rohkeasti jaoit kilahtamisesi <3 Joo just toi tilanteen tajuaminen ajoissa ja sit pienikin hetki omaa aikaa! Ja jep huippua tosiaan, että löytyy muitakin, vertaistuki tässäkin on niin tärkeää <3

  • Gia
    Posted at 16:47h, 27 syyskuun Vastaa

    Tuli yks kaks mieleen että ootko kuullut ns. erityisherkkyydestä? Omiin raivonpuuskiin tuli selitys tämän kautta ja selvisi moni muukin jo lapsuudesta asti vaivannut asia. Kannattaa perehtyä jos yhtään epäilet että sinusta tätä ominaisuutta löytyy 🙂 T: täälläkin lentää tavarat, hajotin vihanpuuskassa 300 euron puhelimen viime kuussa

    • johanna
      Posted at 17:23h, 27 syyskuun Vastaa

      Kiitos vinkistä <3 Auts toi puhelin, kiitos kun rohkeasti kerroit tämän <3

  • Krista
    Posted at 18:42h, 27 syyskuun Vastaa

    Uskalsit rohkeasti kertoa millainen olet, pisteet siitä! Moni maalailee mediaan paljon kaunistellumman kuvan itsestään kuin mitä oikeasti on, mutta sinä olet aidosti oma itsesi. Juuri tämän takia tykkään lukea blogiasi 🙂

    Äitini kuulostaa hieman samalta: aamulla kaikki voi olla loistavasti, mutta sitten appajee jos jokin asia ei mene kuten hän haluaa niin helvetti on irti. Itse sorrun enemmän mököttämiseen, joka on todella ärsyttävää kumppanille :/

    • johanna
      Posted at 21:10h, 28 syyskuun Vastaa

      Awww niin ihana kommentti, kiitos hurjan paljon <3 Mököttää mä en taas oo koskaan osannut, mutta ei sekään kivaa ole ja siitä mököttämisen tunteesta on vaikea kuulemma päästä yli ja on sekin varppina ärsyttävää tosiaan kumppanille tai kelle sitten mököttää.. Mutta mutta mieluummin mököttäisin 😉

  • Sallaoona
    Posted at 19:54h, 27 syyskuun Vastaa

    Ihana oot Johanna🖤

    • johanna
      Posted at 21:11h, 28 syyskuun Vastaa

      Samoin ihana <3

  • pm
    Posted at 00:02h, 28 syyskuun Vastaa

    Kiitos ihanasta vertaustukipostauksesta. <3 mä huudan isännälle kovaa ja tosi rumasti kun oikein menee hermo. Pahin mieli tulee taatusti itselle. :/

    • johanna
      Posted at 21:12h, 28 syyskuun Vastaa

      Ihanaa, kun rohkenit kertoa tämän, kiitos <3

  • Anna
    Posted at 00:02h, 29 syyskuun Vastaa

    Kun kärsin pms-oireista, niin puhun tosi rumasti miehelleni. Se kestää korkeintaan tunnin ja sitten itkettää. Onneksi hän jaksaa ymmärtää. Kiitos Johanna tästä tekstistä. Ja muutenkin aidosta blogista, joka on muutakin kuin sommiteltuja perhekuvia.

    • johanna
      Posted at 11:17h, 09 lokakuun Vastaa

      Onneksi on tosiaan ymmärtävät miehet <3 Kiitos paljon, kun kerroit tämän <3 Ja kiitos todella kauniista sanoistasi, ne merkitsevät paljon <3

  • Tikruäiti
    Posted at 06:34h, 29 syyskuun Vastaa

    Kiitos, Johanna, kun uskalsit kertoa avoimesti kipeästä ja monesti hävetystä asiasta. ❤️

    Olet rohkea nainen ja siksi hieman sinua vanhempana seuraan välillä postauksiasi. Näen itsessäni paljon samaa, mutta olen, erityisesti nuorempana, padonnut tunteita sisälleni. Se saa paljon pahaa aikaan. On parempi, että saat raivareita ja lapsesi kuulevat ja ehkä näkevätkin ne.

    Lapsesi oppivat hyväksymään erilaisuutta ja uskomaan siihen, että rakkaus ei lopu, vaikka joskus “hieman kiehahtaa yli”. Mielestäni on tärkeää, että keskustelet näistä asioista lastesi kanssa ja pyydät oikeasti anteeksi.

    Tiedän kokemuksesta, että itselleen on vaikeinta antaa anteeksi raivokohtauksen jälkeen.

    Minusta on ihanaa, että kuuntelet Amaliaakin ja kunnioitat hänen mielipidettään. Teillä on kaunis parisuhde, joka on hyvä kotipesä teidän lapsille. ❤️

    • johanna
      Posted at 11:18h, 09 lokakuun Vastaa

      Mulla tuli ihan kyyneleet silmiin sun kommentistasi, kiitos <3 <3

Post A Comment

*

code