26 maalis Kaksi rankkaa vauvavuotta takana, jännittääkö kolmas?

Tätä postausta toivottiin ja olin jo itsekin päättänyt tästä kirjoittaa. Mua ei jännitä yhtään tuleva vauvavuosi kolmannen vauvan kanssa, vaikka Amalian ja Milon kohdalla vauvavuodet ovatkin olleet aika rankkoja. Mä muistan molempien vauvavuosista ihan hirmuisesti myös ihania asioita ja näen ne kuitenkin hyvin positiivisina.

Vauvan sairaus pelotti

Jo Amaliaa odottaessa mä olin ajatellut, että vauvavuosi tulee olemaan hullun rankka ja pienen vauvan kanssa tullaan valvomaan paljon. Amalian syntymän jälkeen olin ihan ihmeissäni, kun vauva ei valvonutkaan öitä, toki pikkuinen söi maitoa usein, mutta nukahti sitten heti uudestaan. Olin aivan haltioitunut ensimmäisestä vauvastani ja ehkä siitä syystä Amalian sairaus ja siitä johtuvat lääkärireissutkin otettiin vastaan tosi hyvin. Tottahan meitä pelotti vauvan terveyden puolesta, mutta pääasiassa me nautittiin vauvan tuomasta uudesta elämästä.

Toki Amaliankin kanssa valvottiin ja mä jotenkin silloin yritin vaan väen väkisin, että vauva nukkuisi omassa pinnasängyssä. Lopulta siinä vuoden tienoilla tai vähän ennen en enää jaksanut, vaan otin pikku mimmin meidän vanhempien viereen ja niin yöheräämiset oli paljon helpompia, kun ei tarvinnut nousta, vaan sai lohduttaa vauvaa siinä viekussa.

Jossain kohdin Amalialla oli kausi, kun hän valvoi yöllä kolme tuntia putkeen jos ei enemmänkin ja tämä vaihe oli kyllä tosi ärsyttävä. Amalia ei itkenyt, vaan häsläsi ja valvoi vaan siinä vieressä enkä mä saanut myöskään nukuttua.

Haasteina allergiat, astma ja refluksitauti

Milon vauvavuoden haasteina olivat pojan suolioireiset allergiat, refluksitauti ja astma. Itkuista oli siihen saakka, kunnes aloitin todella tiukan imetysdieetin, jolla saimme tilanteen rauhoitettua ja Milon kivuttomaksi.

Pahimmillaan Milo heräsi vauvana eräänä yönä jo illasta 8 kertaa ennen kuin olin ehtinyt itse edes yöpuulle. Meno jatkui yöllä samana ja herätyksiä oli varsin monta. Joka yö lähes vuoden heräsin pikkuisen kanssa kymmenisen kertaa yössä, useimpina öinä hyvin paljon päälle tämän.

Kipeä vauva

Milo joutui kärsimään kivusta elämänsä ensimmäisen vuoden aikana hurjan paljon. Milo huusi usean tunnin ajan 2 viikon ikäisestä lähes joka ilta 2 kuukauden ikään asti. Kannoimme pientä vuoronperään sylissämme, vaikka alkuun aika kauan kannoin yksin, kunnes onneksi lopulta ymmärsin, että yhtä lujaa vauva huutaa minunkin sylissäni kuin isänsä sylissä. Itkiessään Milon katse oli aivan kamala, vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun muistelen sitä pienen suurta hätää ja kipua mikä hänen silmistään paistoi.

15 ruoka-aineen imetysdieetti

Tiukka imetysdieetti oli tosiaan meidän pelastus. Milo alkoi voida paremmin, kun poistin ruokavaliostani kaikki pojalle epäsopivat ruoka-aineet ja niitähän oli hurjan paljon. Olin dieetillä 7 kuukautta ja söin useita kuukausia ainoastaan 15 eri ruoka-ainetta. Mausteina käytin vain suolaa ja persiljaa ja persilja oli yksi ruoka-aine näistä 15 ruoka-aineesta. Milon suoli oli niin huonossa kunnossa, ettei se sietänyt juurikaan mitään. Sain pojan kuitenkin kuntoon dieetin avulla ja pärjäsin itsekin, vaikka tottahan sitä olisi enemmän halunnut syödä.

Pitkällä yöimetyksellä saatoin tehdä hallaa Milolle, sillä refluksi oli pahana ennen kuin tajusimme lastenlääkärin kanssa, että nyt on aloitettava refluksitautiin lääkitys ja vähennettävä pikkuhiljaa yöimetyksiä. Tällöin imetin Miloa öisin tunnin välein. Olimme aikamoisessa oravanpyörässä, joka lopulta päättyi, kun jonkin kuukauden kuluttua refluksilääke oli tuonut avun ja pidimme unikoulun, jonka isi hoiti oikein hienosti.

Moni saattaa miettiä miksi jatkoin imetystä emmekä vain siirtyneet antamaan Milolle erikoismaitoja. Vaikeana päivänä mietin heittäväni hanskat tiskiin ja lopettavani imetyksen, mutta ei se erikoismaitojenkaan sopiminen ole itsestäänselvyys. Ennen sopivan maidon löytymistä Milo olisi voinut joutua todella koville rankoista maitoaltistuksista. Tuskinpa hänelle olisi se ensimmäinen maito sopinut, ei välttämättä vielä kymmeneskään. Jokainen altistus olisi luultavasti saanut pojan todella kipeäksi ja suolen toipumiseen olisi mennyt aikaa. Päätin silloin etten lähde tähän ennen kuin on ihan pakko ja onneksi ei tarvinnut.

Positiivisin mielin tulevaan vauvavuoteen

Siinä nyt pähkinänkuoressa Amalian ja Milon vauvavuosien haasteet ja kuten te ehkä olette vuosien varrella oppineet mua hieman tuntemaan, niin yritän ajatella positiivisesti pilke silmäkulmassa ja mietin ettei varmaan ainakaan pahempaa ole luvassa, ehkä? 😉 Ja jos on, niin siitä selvitään yhdessä perheenä.

Ihaninta olisi kokea sellainen elämä pienen vauvan kanssa ettei tarvitsisi kantaa hirmuisesti ylimääräistä huolta vauvan terveydestä ja olla sen vuoksi sydän syrjällään.

Mä en tosiaan jännitä sitä mitä tuleman pitää. Nyt nautin tästä ihanasta raskausajasta ja aika näyttää sitten sen minkälainen meidän vauva on. Nyt mä olen ollut tosi lunkisti ja uskon, että raskaus sujuu hyvin.

En mä mieti yhtään ettenkö jaksaisi tai pärjäisi vauvan kanssa tai kolmen lapsen kanssa, sillä mä uskon, että tämä huoli on turha. Nyt mä olen toki jo reilu kolmekymppinen, mutta kasvanut kahden lapsen myötä jo paljon ja aika rennosti mä osaan lasten kanssa ottaa.

Mä en ole koskaan ajatellut, että asiat pitäisi tehdä lasten kanssa tietyllä tapaa, en seuraa hulluna mitään lastenkasvatusoppaita, vaan mennään aika rennolla otteella ja sellaisella joka sopii meidän perheelle.

Meillä vanhemmilla on samanlaiset linjat kasvatuksen suhteen eikä kumpikaan meistä ole järin tiukka kasvattaja. Toki meillä on säännöt ja lapset tietävät sen ja joka päivä joudutaan kieltämään lapsia eikä täällä missään hattarassa elellä. Me yritetään kuitenkin pääasiassa nauttia kaikista päivistä ja elämästä. Me halutaan Johnnyn kanssa molemmat tehdä lasten elämästä ihanaa ja tehdään aika paljon asioita heitä miettien. Perhe on meille molemmille hyvin tärkeä ja kaikki kaikessa.

On ihanaa päästä seuraamaan vielä kerran uuden tulokkaan kasvua ja kehitystä. Amalia ja Milo ovat mainioita persoonia molemmat, todella avoimia ja heille saa nauraa joka päivä miljoona kertaa. Milo on tosi temperamenttinen, vauhdikas ja hassu ja Amalia ajattelevainen, huumorintajuinen ja kamala hölösuu. Saa nähdä minkälainen meidän vauvasta tulee, mutta uskon, että hän ottaa oman paikkansa perheessämme saman tien <3