07 maalis Kun vaan uskaltaa kirjoittaa

Meillä on ollut jo pitkään ihania päiviä ja arki tuntuu tosi kivalta! Viikonloput ovat olleet toisinaan rikkonaisia Johnnyn töiden ja Lontoo-reissun vuoksi, mutta se ei ole haitannut ja nyt tulevaa viikonloppua odotan jo innolla, kun isi on kotosalla.

Olemme ulkoilleet paljon, lapset ovat maalanneet vesiväreillä, Amalialla on ollut paljon leikkikavereita kylässä ja Milokin on saanut olla välillä tyttöjen leikeissä mukana. Toisinaan taas on muovailtu, piirretty, väritetty sekä askarreltu ja myös Milo on innostunut askartelusta ja varsinkin tarrojen liimailusta.

Junaleikki!

Lapset ovat olleet kerran viikossa mummin ja fafan luona hoidossa ja itse olen näpytellyt sen aikaa blogia. On ollut kiva saada blogihommille aikaa, mutta myös oman jaksamisen kannalta tämä on ollut ihan huippua, vaikka täytyy sanoa, että välillä kaipaan lapsia heidän ollessa poissa. On niin oudon hiljaista olla kotona kaksin Nuuskun kanssa ja ensimmäisenä hoitopäivänä pälyilin monta kertaa terassille, vaikka eihän Milo siellä päiväunia nukkunut. Blogihommien lisäksi olen usein pessyt myös pyykkiä ja viikannut puhtaita vaatteita kaappiin tietysti hyvän musiikin pauhatessa taustalla. Olen valmistanut aina myös päivällisen valmiiksi ja yhtenä aamupäivänä otin puolen tunnin meditaatiohetken. Pääasiassa olen kuitenkin kirjoittanut ja nauttinut tästä kovasti.

Mun omaa oloa kohensi tosi paljon postaus Kun mies ei halua lisää lapsia ja Teidän kommentit sekä vertaistuki on ollut kullanarvoista. Kiitos siis tästä! Enää en ole murehtinut asiaa, ja Johnnykin ehkä ymmärtää minua nyt paremmin luettuaan muutamia Teidän lukijoiden kommentteja. Iso syy omaan hyvää oloon ja jatkuvaan onnen tunteeseen johtuu pitkälti tästä, että uskalsin kirjoittaa ja julkaista tämän kirjoituksen. Nyt tuntuu hyvältä edetä rauhassa ja katsella mitä elämä tuo.

Minulle on tärkeää olla lasten kanssa läsnä ja esimerkiksi eilen kotipihan kadulla olevassa pulkkamäessä laskimme vuoronperään lasten kanssa peppumäkeä ja ai että meillä oli kivaa. Lasten mielestä kaikkein hauskinta oli se, että myös äiti laski ja kannustimme toisiamme kovasti. Lasten tuikkivien silmien näkeminen on parasta ja silloin, kun on aidosti lapsille läsnä niin itselläkin on kaikkein mukavinta.

Tietenkään aina ei jaksa eikä tarvitsekaan ja tänään aamupäivällä legoleikeissä en ollut niin aktiivinen leikkijä pidellessäni ukkelia kädessä. Olin silti lasten kanssa siinä leikkihuoneen lattialla ja he tykkäsivät. Myöhemmin katselimme pari jaksoa piirrettyä televisiosta kaikki kolme viltin alla ihan lähekkäin. Jopa Milo pysyi paikallaan yhden kokonaisen kymmenen minuutin jakson ajan ennen kuin mopolla ajelu vei voiton.

Ihania ihania päiviä ja ihanaa elämää. Hitsi että olen onnellinen <3