Kylmäsavulohinapit joulupöytään

Heippa ja ihanaa joulunalusaikaa! Täällä on jouluvalmistelut ihan vaiheessa, mutta ei hätää, kyllä sitä ehtii. Tänään olen lähdössä hieman kaupoille yksinäni ja huomenna isommat lapset menevät mummin ja fafan luokse leikkimään, jotta me pääsemme Johnnyn kanssa rauhassa ostelemaan jouluruokia joulupöytään.

Halusin tulla vinkkaamaan yhdestä herkullisesta pikkusuolaisesta, jota olen valmistanut lasten sukulaissynttäreille monta kertaa ja viime jouluna joulupöytäänkin. Nämä kylmäsavulohinapit tekevät aina kauppansa eikä niitä jää ikinä yli, vaikka teen joka kerta ison satsin. Nyt siis äkkiä ohje talteen ja hakemaan joulupöytään tarpeet tähän makoisaan kylmään herkkuun.

Resepti on bongattu Valion-sivuilta, mutta olen joutunut sitä hieman muuttamaan, sillä en ole löytänyt tilli tuorejuustoa monestakaan kaupasta ja olenkin korvannut sen useamman kerran tällä creme bonjour tilli ja sitruuna hässäkällä. Tätä käyttäessä en ole lisännyt Valion ohjeessa olevaa sitruunamehua, sillä tästä creme bonjourista löytyy sitruunaa.

kylmäsavulohinapit

Ohje:

Ruissipsejä menee kaksi pussia ja makuna valkosipuli. Myös tilli ja sitruuna creme bonjouria saa laittaa kaksi purkillista, kuten myös kylmäsavulohta. Sipulia laitoin yhden tosi ison sipulin, mutta normaalin kokoisia menee kaksi.

Sipulit ja kylmäsavulohi pilkotaan pieneksi ja laitetaan kulhoon, johon kumotaan creme bonjour-purkit. Sekoitellaan hyvin ja laitetaan jääkaappiin makuuntumaan. Hieman ennen tarjoilua täytetään ruisnapit täytteellä ja tarjoillaan nautittavaksi! Täytettä ei kannata laittaa tosiaan kovinkaan paljon etukäteen ettei ruisnapit vety.

Ps. En tietysti muistanut ottaa kuvaa valmiista herkuista, mutta lupaan, että hyviä ovat <3

4 Comments
  • lillamy
    Posted at 16:56h, 20 joulukuun Vastaa

    Helppo ja ihana ohje ❤️ En tee näitä nyt jouluksi, mutta illanistujaisiin ihan mahtava tarjottava!

    • johanna
      Posted at 09:24h, 23 joulukuun Vastaa

      Mekin joskus aikaa sitten maistettiin Johnnyn kanssa näitä yksien ystävien luona, jossa istuttiin aikuisten kesken iltaa. Sen jälkeen oon väsänny näitä juhliin ja joulupöytään, nams <3

  • Veera
    Posted at 13:24h, 22 joulukuun Vastaa
    • johanna
      Posted at 09:23h, 23 joulukuun Vastaa

      Nam noi kuulostaa kans niin hyvälle!! 🙂

Post A Comment

*

code