Mun lapsuus ja tälläinen äiti mä pyrin olemaan

Tänään toivepostausta taas! Mä kopioin muutaman lapsuuskuvan vanhasta postauksesta ja ehkä tästä syystä lopputekstin väri muuttui. Älkää antako sen häiritä 🙂

Mun lapsuus on ollut tosi tavallinen ja lapsuudesta on vain hyviä muistoja. Meitä oli äiti ja isi ja sitten me lapset. Asuttiin rivitalossa, jossa oli paljon lapsiperheitä. Mun iskä kävi töissä ja äiti oli meidän lasten kanssa kotona 12-vuotta.

Me touhuttiin paljon äidin kanssa, käytiin kerhossa ja kerhonretkillä. Vietettiin hurjasti aikaa kotipihalla ja äiti teki usein leipäkoneella leipää ja leipoi paljon. Nämä on edelleenkin tosi lämmittäviä ja ihania muistoja. Koulusta oli ihana tulla kotiin, kun tiesi, että äiti odottaa kotona ja välipala on valmiina.

Mun vanhemmat erosi muistaakseni siinä kohdin, kun mä kävin kuudetta luokkaa. Mä en muista, että tämä olisi ollut kauhea kolaus, vaikka tottakai se pahaltakin tuntui. Mä muutin aika pian mun isän luokse ja me asuttiin kahdestaan kerrostalossa. Mä kävin äidin luona joka toinen viikonloppu ja samoin mun pikkusisko ja pikkuveli meillä.

Mun teini-ikä oli hankala ja iskä oli usein musta huolissaan. Mun iskä oli sellainen urheiluhullu ja jalkapallo valmentajanakin hän toimi. Iskä kertoi joka ilta rakastavansa mua ja häneltä mä olen oppinut tunteiden näyttämisen. Se on ehkä tärkein asia, minkä vanhemmalta voi saada ja mä olen tästä todella onnellinen. Amalia ja Milo saavat kuulla monta kertaa päivässä, että he ovat ihania ja heitä rakastetaan. Myös haleja ja suukkoja jaetaan meidän perheessä todella paljon.

äitiys

Äitinä mä pyrin olemaan lempeä ja rakastava. Meillä saa näyttää kaikenlaisia tunteita ja lapset tietävät sen. Välillä täällä on jumalattoman kiukkuista väkeä ja huuto raikaa, mutta sitten taas toisessa hetkessä pussataan ja halataan ja jutellaan miksi riideltiin. Äitinä mä haluaisin ehdottomasti olla vielä himpun verran kärsivällisempi. Etten menettäisi malttia ja huutaisi lapsille. Paljon tässä on petrattu, mutta vielä on opittavaa. Se on vaan toisinaan hankalaa, kun omat lapset ovat myös hyvin äkkipikaisia. Johnny tasoittaa meidän perhettä mukavasti ja se rauhallisuus on vain niin ihailtavaa tässä miehessä. Välillä on kuitenkin huojentavaa nähdä kuinka miestä vituttaa ja pinna on piukealla lasten kanssa, mutta hän ei vain ihan samalla tapaa tuo sitä esille kuin vaimo. Mutta se tunne on huojentava, kun näät että hei nyt tollakin meinaa palaa kerrankin käpy!

Äitinä mä olen hassuttelija ja tästä lapset tykkää. Mä myös jaksan heidän kanssa tehdä, en ehkä niinkään aina joka hetki leikkiä, mutta viedä heitä uimaan, sisäleikkipuistoon, leikkipuistoon, metsäretkelle, kylään ja avoimiin päiväkoteihin. Uiminen on tällä hetkellä ehkä se kaikkein rakkain yhteinen puuha. Se kun lapset onnellisina näyttävät äidilleen temppuja tai sen kuinka hienosti he laskevat vesiliukumäestä. Nämä hetket ovat kultaisia ja niinä hetkinä mä olen täydellisesti läsnä lapsille ja me kaikki ollaan niin onnellisia!

Minkälaisia muistoja teillä on omasta lapsuudesta ja minkälaisia vanhempia te pyritte olemaan?

8 Comments
  • Nimetön
    Posted at 08:54h, 22 marraskuun Vastaa

    yh alkoholisti äitini oli kaikkea muuta kun hyvä, tietty lapsuudestani on myös lämpimiä muistoja mutta ihan liikaa niitä ei niin hyviä muistoja.pyrin olemaan paikalla kun lapset tarvitsevat minua ja välittämään heistä. pinna on tosi kireellä välillä ja kuppi nurin olen tosi äkki pikainen ja tuntuu että esikoiseni elämän tehtävä on kokeilla kuinka paljon voi äitiä ärsyttää.toivon löytäväni sisäisen tyyneiden saa tunteita näyttää mutta rajat kai siinäkin.

    • Johanna
      Posted at 10:39h, 29 marraskuun Vastaa

      <3

  • Titti
    Posted at 11:41h, 22 marraskuun Vastaa

    Voi, tuollaisina pieninä minä teidät muistan!♥
    Ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta teille kaikille!

    • Johanna
      Posted at 10:40h, 29 marraskuun Vastaa

      Ihana Titti <3 Ja samoin sinne ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta <3 <3

  • Mari
    Posted at 12:35h, 23 marraskuun Vastaa

    Ihanalta kuulostaa sunkin lapsuus. <3 Meillä oli samanlaista, äiti paljon läsnä ja leipoi yms. Ja isä leikitti/touhus meidän kanssa kans aina kun ei ollu töissä. ? Itse yritän olla riittävän hyvä äiti lapsilleni. Olen kans mielettömän äkkipikainen, joten meilläkin huudetaan ja pyydetään anteeksi ja halaillaan ja pussaillaan paljon. ? Itse pidän todella tärkeänä vamhemmuudessa nykyaikana sitä, että ei roikuta oikeasti siinä puhelimessa ihan jatkuvasti. Mä rajoitan itseltäni kännykän käytön lasten päikkäreille ja iltaan, kun jo nukkuvat. Mulle tekee ihan oikeasti pahaa nykyään kun vanhemmat rakastaa sitä älypuhelintaan niin kovasti. Sanookohan ne niille luureilleenkin vaan että rakastan.. ? Eilenkin sisäleikkipaikassa juoksin poikien perässä/kanssa, niin paikalla olleet kaksi muuta äitiä ei ehtinyt päätä puhelimestaan nostaa, vaikka lapsi kilju äiti, äiti kato! Vähän väliä.. Tuli surullinen olo, kun äiti tiuskas siihen vaan NO MITÄ NYT? Joo-o! Eikä katse noussut edes silloin, kun kovalla rytinällä toinen muksu putos jostain.. Oli se luuri niin rakas. Mitä sä olet tästä mieltä? Vois olla jopa postauksen verran, jos herättää sussa tuntemuksia suuntaan tai toiseen? Tästähän on ollut nyt mediassakin juttua enemmän ja enemmän.

    • Johanna
      Posted at 10:42h, 29 marraskuun Vastaa

      Ihana, että myös sulla on hyvät muistot lapsuudestasi <3
      Jep tuosta sais varmasti kokonaisen postauksen aikaiseksi, tärkeä aihe!

  • lillamy
    Posted at 20:17h, 02 joulukuun Vastaa

    Lapsuuden muisteleminen välillä on ihanaa, voi kun olisikin silloin osannut arvostaa sitä lapsena oloa 😀 Mun lapsuus ei ole ollut noin onnellinen, mutta lämpimiä muistojakin löytyy toki paljon ja pyrinkin miettimään lähinnä niitä ikävien asioiden sijaan. Blogin kautta susta on välittynyt todellakin sellainen kuva, että olet lempeä, rakastava ja hassutteleva äiti <3

    • Johanna
      Posted at 19:47h, 04 joulukuun Vastaa

      Ihana, että myös lämpimiä muistoja löytyy paljon <3 Ihanasti sanottu, kiitos <3 <3

Post A Comment

*

code