Kiitos aivan äärettömän paljon kommenteista, joita olen saanut edellisen postauksen jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu paremmalta ja isot kiitokset saa rakkaat tukijoukot, jotka ovat kerta toisensa jälkeen mut nostaneet ylös. Kiitos rakas aviomies, sisko ja äiti <3 Mua itkettää ihan hirveesti tätä kirjoittaessa, mutta tuntuu hyvälle ja taas kerran siltä, että täältä noustaan ja pian taas hymyilyttää enemmän kuin surettaa.

Mä oon elänyt aina tosi tunteella ja se ei ole aina ihan helppoa. Toisaalta näin mä olen just mä enkä haluaisi olla kukaan muukaan. Mulla on kyky luoda ympärille hyvää mieltä ja naurua, mä rakastan olla ihmisten tukena ja auttaa muita, mutta aina silloin tällöin huomaan kuinka putoan itse pohjamutiin ja tunteet heilahtaa täysin ääripäähän.

Tätä tämä on ollut aina ja paljon olen saanut apua tähän. Joka kerta Johnny sanoo, että selviät tuosta ja pian se menee ohi. Ja näin se on aina ollutkin, se tuntuu vaan niin raskaalta juuri sillä hetkellä, kun tunne on päällä eikä siitä näe minkäänlaista ulospääsyä eikä itse usko, että selviää ja pian taas helpottaa.

Mun elämässä on tapahtunut niin valtavasti isoja valtavan surullisia asioita ja ne on toki vahvistanut mua ihan hurjasti ja kasvattanut ja tehnyt musta just mut. Silti sitä ajautuu toisinaan niihin ajatuksiin kuinka eri tavalla asiat olisivat voineet mennä ja oliko kaikki tämä ihan tarpeellista.

Meidän lasten kanssa on puhuttu aina hyvin avoimesti kuolemasta, mutta Milo on nyt esikoululaisena alkanut kysellä enemmän menetetyistä ihmisistä ja se hämmästys ja ihmetys minkä oma rakas lapsi suhun luo, kun hän pienellä äänellä ihmettelee kuinka ihmeessä äiti sun pikkusisko on voinut kuolla niin pikkuisena, vain kaksivuotiaana. Sehän on äiti ihan pikkuinen, Nupun ikäinen. Vaikeita asioita, eihän tälläistä saata itsekään ymmärtää. Sitten mietin omassa päässäni oman isäni menetystä, jos kuolisin saman ikäisenä, kuolisin neljän vuoden päästä, ihan kamalaa.

mieliala
Iskä ja mä!

Paljosta on selvitty ja paljon on suojelusenkeleitä, näin ajattelen ja se ajatus luo mulle itselle sellaista turvaa ja sitä, että en kertakaikkiaan voi menettää enää yhtäkään tärkeää ihmistä liian aikaisin <3

 

 

Tällä ja viime viikolla mieli on ollut apea ja olo saamaton. Ei ole huvittanut lasten leikit, ulkoilu, ruuanlaitto eikä blogin kirjoitus. Läsnäolo lapsille on ollut surkeaa, ajatukset harhailleet ja mieli ollut vittuuntunut. Sekunnissa tullut ärsyyntynyt olo ja olen kiroillut aivan liikaa.

Toivoisin omaa aikaa pidemmäksi ajaksi kuin vain treenien ajaksi. Olisi ihana lähteä yöksi pois johonkin.

Korona alkaa taas vituttaa. Harmittaa, kun Johnnyn vanhemmilta jää niin paljon lapsista näkemättä. Onneksi rokote on tulossa ja toivottavasti riskiryhmäläiset saisivat sen nopeasti, jotta elämä voisi jatkua mielekkäämpänä taas.

Eilen laitettiin joulukuusi ja koristeltiin se samalla glögiä siemaillen. Lapset ryystivät glögiä mukeistaan lusikoilla ja Nuppukin tykkäsi tosi paljon. Kuusesta tuli aivan ihana ja sitä katsellessa hymyilyttää. Eli on meillä ollut mukavia juttuja tässä arjessa tietysti myös. Kävimme koko perhe uimahallissa ja se oli kivaa ja juuri sitä mitä kaipasin. Yhdessäoloa koko perhe. Myös eilen oli sellainen rento ja kiva päivä. Paljon mukavia pieniä hetkiä, vaikka ajoittain ärsyttikin.

syyllisyyden tunteet

Mun on mahdoton kirjoittaa huonolla mielellä, siis sellaisella vihaisella mielellä. Surullisena kirjoittaminen onnistuu, mutta vihaisena ei. Tähän kurjaan mieleen ei ole mitään erityistä syytä, luulen että on taas sellainen pieni väsymyksen hetki käsillä ja nyt asia on syytä jälleen korjata. On onni, että olen vuosien aikana oppinut tunnistamaan oman oloni hyvin ja niinpä sen saa myös korjaantumaan nopeasti. Itsessään tämä kirjoitus jo tekee älyttömän hyvää, kirjoittaa rohkeasti näistä tunteista, jotka elämään kuuluu.

Mulla on luonnoksissa monta kirjoitus ideaa, jotka oli tarkoitus toteuttaa tässä kuussa. Harmittaa, kun en ole saanut yhtäkään niistä tehtyä, vaan joka päivä läppärin kannen avatessa olen vain sulkenut sen samantien ja todennut etten pysty kirjoittamaan mitään.

Rentoutuminen on ollut tosi vaikeaa. Häärään vaan siivoushommia enkä osaa rauhoittua.

Pitkästä aikaa syyllisyyden tunteet nostavat päätään. Olen huono äiti, huono vaimo ja huono ystävä, kun en jaksa ottaa kehenkään yhteyttä. En saa tehtyä blogia, vaikka olin päättänyt tekeväni säännöllisesti ja satsaavani tähän kuukauteen kunnolla. En ole pystynyt nauttimaan mistään muusta täysillä kuin jalkapallosta, kaipaan jotain, mutta en itsekään tiedä mitä…

Siinä meidän kolme murua yhdessä. Näillä kolmella on erittäin tiiviit ja rakastavat välit keskenään. He ovat toisilleen niin tärkeitä ja mun sydän pakahtuu onnesta, kun ajattelen, että olemme saaneet juuri nämä lapset.

perhe

Tämän koronan keskellä mun mielialat ovat seilailleet tavallista enemmän, mutta tällä hetkellä olo on oikein hyvä ja niin kiitollinen kaikesta. On leppoinen, rauhallinen ja onnellinen mieli ja se jos joku tuntuu hyvältä.

Mä saan voimaa auringosta ja nämä kaksi melkein kuin kesäpäivää ovat tuoneet niin paljon hyvää mieltä. Tällä hetkellä kello on hieman yli kuusi illalla ja istun etupihan terassilla kirjoittamassa radion pauhatessa vieressä. Johnny on Nupun kanssa pyörälenkillä ja isommat leikkivät ulkona.

Päivällä sisustin terassia hieman ja se on nyt suloisen kotoinen. Amalia teki koulutehtäviä samalla Milon kirmaillessa pyörällä. Nuppu oli tässä kohtaa jo päiväunilla.

Olen pitänyt huolta, että mulla on omia hetkiä päivän aikana ja tänään Nuppu meni niin aikaisin päiväunille, että nautin aamupalani ulkona lintujen laulaessa. Isommat olivat sisällä katselemassa lastenohjelmia ja oman rauhallisen hetken jälkeen aloitimme pikkuhiljaa Amalian kanssa koulun kanssa uurastuksen. Amalia sanoi tehtävien kimppuun hyökätessä, että hän miettii Tellun mökille menoa ja saa siitä voimaa koulujuttujen tekemiseen. Heh mua niin hymyilytti, Tellu on siis mun isän sisko, eli mun täti ja Amalialle tosi tärkeä ja Amalia odottaa kovasti, että pääsisimme Tellun mökille kesällä.

perhe

Me ollaan melkein asuttu ulkona viime päivät. Iltaisin on ollut raukea ja väsynyt olo. Ei ole montaakaan minuuttia jaksettu katsella sarjoja, kun ollaan Johnnyn kanssa molemmat simahdettu sohvalle.

Mä rakastan tätä, kun ilmat lämpiää, linnut laulaa ja kesä on tulossa <3

Aurinkoisia päiviä murut <3

Johan tässä vierähti viikko edellisestä kirjoituksesta. Hulinaa pukkaa, kun arki on täällä taas ja kalenterissa jälleen merkintöjä rennon kesäloman jälkeen. On koulua, on kerhoa, on joka arkipäivä aikatauluja ja mun aivot ovat jääneet vielä kesälomalle.

Amalian ollessa esikoulussa olin aina tosi tarkka ja muistin kaikki metsäretket, eväät sun muut spesiaalimmat jutut ja luin mahdolliset wilma-viestit joka ilta tai jo päivän aikana. Nyt ensimmäisen luokan alettua mä olen ollut hajamielinen, unohtanut lukea wilmaa, unohdettu jo yhdet läksyt (toki nämä Amalia huolehtii itse ja oli itse unohtanut, että myös toisesta kirjasta tuli läksy), on unohdettu liikkakamat ja vielä kahtena peräkkäisenä päivänä (ekana päivänä suhasin tosin kotiin ja vein ne kouluun, mutta toisen unohduksen tajusin vasta myöhemmin).

Aamuisin säntäilen pitkin kotia, kun en koskaan ikinä jaksa laittaa vaatteita sun muita valmiiksi edellisenä iltana ja en voi käsittää miksi en opi tätä, sillä se helpottaisi niin paljon. Hyvin monina aamuina lähdön hetkellä on itsellä stressi ja pinna kireällä, vaikka joka aamu olemme ajoissa, ihan liiankin ajoissa ja odottelemme sitten kellojen sointia ainakin vartin verran.

Ehkä mä yritän nyt tsempata tässä ihan oikeasti ja haalia kaiken valmiiksi aamua varten jo illalla.

Miten muilla, ennakoitteko kaiken vai etsitäänkö teillä kamoja kasaan aamulla hiki otsalla? 

pyöränistuin

Mun hajamielisyys johtuu varmasti väsymyksestä. Johnnylla on ollut loman jälkeen jo useampi työmeno, jolloin hän ollut yötä pois kotoa ja lapset ovat yksin mun kontolla.

Iltaisin on ihana valvoa, kun saa lapset nukkumaan, vaikka järkevämpää olisi käydä aika pian heidän jälkeen itsekin yöunille. Oma aika ja miehen kanssa yhteinen aika on vaan niin tärkeää ja nipistän sitä sitten omista yöunista.

Hormonit tuo tietysti ihan omat juttunsa mielialaan ja väsymykseenkin ja PMS-oireet ovat tehneet paluun, kun kuukautiset alkoivat lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Tämäkin oli taas niin koomista, sillä menkat alkoivat saaressa olevalla mökillä eikä kenelläkään tietysti ollut mitään sidettä tai tamponia mukana. Siinä sitten oli hieman sovellettava ja Johanna nukkui sitten Nupun vaippa pikkuhousuissa 😉

Noh vaikka olen ollut hieman hajamielinen ja toisinaan huonotuulinen, niin Amalian koulu on mennyt kivasti ja Milon kerho myös. Iltaisin olemme olleet yhdessä koko perhe ja Amalia on halunnut olla aika paljon rauhaksiin eikä ole niin paljon jaksanut leikkiä ystäviensä kanssa. Sama meininki oli silloin eskarin alussa.

Koulun jälkeen Amalia haluaa aina rentoutua hetken, syödä välipalan ja katsella sitten puhelimella videoita. Sen jälkeen vuorossa on läksyt, jotka hän on tehnyt tosi hienosti ilman apua. Vieressä olen aina katselemassa kuitenkin. Lukuläksyt tosin ovat tuottaneet vaikeuksia, mutta ei auta kuin treenata. Mä muistan itse, kun väänsin aina itkua keittiönpöydän äärellä juurikin lukuläksyjen kanssa ja näen Amaliassa niin paljon itseäni, kun hän tekee lukuläksyjä.

välipala

Miloa kiinnostaa Amalian läksyt ja poika on alkanut puhua omista kerhoreppuun laitetuista kerhoposteista läksyinä. Kerhopostit ovat siis erilaisia tiedotteita kerhosta. On muuten ihan hassua ajatella, että Milo on ensi vuonna esikoululainen. Jotenkin se tuntuu ihan oudolta, mutta näin se vaan on.

Onneksi on Nuppu-vauva, jonka kanssa saa jatkaa vielä kotona oloa kaikessa rauhassa. Tänäänkin olin Nupun ja Milon kanssa perhekerhossa ja oli ihana seurata miten rohkeasti Nuppu siellä tutki leluja ja jopa konttasi välillä vieraiden ihmisten keskelle hetkeksi ennen kuin tulikin kova kiire taas äidin helmoihin. Nuppu soitti hienosti marakassia laulun aikana ja sydämeni suli, kun Milo nappasi pikkusiskon syliinsä istumaan ja siinä nämä kaksi sitten olivat niin suloisina. Nuppu on aivan haltioissaan Milosta ja toisinpäin samaten ja näiden välinen suhde on aivan mielettömän ihanaa seurattavaa.

Nyt aloitamme viikonlopun ja on ihanaa, kun Johnnykin on kotona eikä miehellä ole mitään menoja. Perjantain kunniaksi herkutellaan ja aion laittaa kynttilät palamaan siistiin lasten kanssa vasta siivottuun kotiin <3

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3 

Hyvin surullinen viikonloppu takana. Tunteet ovat heitelleet todella pahasti, toisinaan olen itkenyt, mutta enimmäkseen olo on ollut hyvin kiukkuinen ja mieli on ollut todella maassa. Tälläisinä hetkinä pitäisi pitää omia läheisiä hyvänä, halia ja rakastaa enemmän, mutta sitä en kuitenkaan ole tehnyt, vaan olen purkanut näille tärkeimmilleni pahaa oloani kiukuttelemalla ja olemalla ilkeä. Nyt tätä kirjoittaessa oma käytös tuntuu pahalta, vaikka anteeksi olen tietysti lapsilta ja Johnnylta pyytänyt. Mieli on hyvin herkillä ja Turun tapahtumat pyörivät mielessä jatkuvasti.

Elämä kuitenkin jatkuu eikä meidän pienet lapset tiedä näistä hirvittävistä tapahtumista mitään. He elävät hetkessä, nauravat, kiukkuavat, leikkivät, hassuttelevat ja elävät elämää onnellisina ja lupaan yrittää elää heidän tavallaan, sillä sen he ansaitsevat.

sisarussuhde

Keskityn nyt näihin:

* luen uutisia vähemmän, etenkin ollessani lasten kanssa

* hymyilen, sillä se antaa hyvää oloa ja voimaa voida paremmin

* mietin mielessäni tai sanon jopa ihan ääneen: olen onnellinen!

* olen läsnä lapsille ja elän hetkessä

* itken, kun itkettää, mutta yritän kaikin keinoin pitää kiukun tunteet hallinnassa

* meditoin

* otan etäisyyttä kaikelle negatiiviselle

* teen asioita, jotka tuottavat nautintoa ja hyvää oloa

* puhun pahasta olosta (lauantaina lähdin siskoni luokse illalla, istuimme ulkona ja puhuimme ja puhuimme ja olo helpotti paljon. Ennen kotiinlähtöä rutistin siskoani kiitokseksi)

* jätän kännykän selaamisen iltaisin, keskityn ennemmin sarjan katseluun yhdessä Johnnyn kanssa

* muistan höpötellä mieheni kanssa joka ilta ainakin hetken aikaa, keskityn toiseen, olen lähellä ja rakastan..

Voimia kaikille <3