Vauvavuoden uupumus

Mulle perhe on kaikki kaikessa, kuten varmasti te lukijat olette vuosien saatossa huomanneet. Silti ne mulle tärkeimmät ihmiset uuvuttavat mut toisinaan ja olenkin huomannut jokaisen lapsen vauvavuoden aikana tämän saman tunteen. Se ei tule heti, vaan kuukausien päästä eikä tunne ole läsnä koko aikaa, vaan vain välillä. Joskus on vaikeita päiviä tai oikeastaan hetkiä ja tuntuu, että kaikki vaan kaatuu päälle, vaikka mitään murhetta ei edes ole, vaan kaikki on enemmän kuin hyvin. Joskus isompien lasten kiukkuaminen ja raivonpuuskat ovat vain liikaa tai se kun Nuppu-vauva heräilee ihan jatkuvasti päiväunilta tai sitten nukkuu vain vartin ja haluaa jo herätä. Joinain päivinä tuntuu, että multa halutaan ihan joka sekunti jotain ja haluaisin vain olla rauhassa.

Mä olen luonteeltani äkkipikainen ja yrittänyt tehdä töitä itseni kanssa vuosikaudet ja tulla paremmaksi vanhemmaksi ja äidiksi. Välillä mietin, ettei kukaan ole näin huono äiti kuin mä eikä kukaan huuda lapsille näin tai paukuta ovia suutuspäissään.

Juteltiin yksi ilta Johnnyn kanssa tosi paljon ja rakas mieheni puhui musta äitinä niin kauniisti, että aloin itkeä. Hän kertoi kuinka ylpeä on musta äitinä ja kuinka hienosti mä olen jaksanut meidän lasten kanssa. Kuinka mä olen antanut heidän kasvaa tässä kotona kaikessa rauhassa ja laittanut aina lasten tarpeet omieni edelle. Johnny sanoi, että seitsemän vuotta olen omistautunut lapsille ja että hän on tosi ylpeä musta ja että hänen pitäisi sanoa se ääneen paljon useammin.

perhe

Mun heikkous tässä hommassa, siis äitiydessä on se, että otan omaa aikaa aivan liian harvoin. Monesti mä mietin miten mä kaipaisin sitä, että mun mummoni olisi vielä elossa ja voisin ajaa Nupun kanssa kaksin mummon hoiviin maalle ja olla siellä vaikka yhden yön ja jutella mummon kanssa ihan kaikesta, sillä hän todellakin oli sellainen mummo, jonka kanssa pystyi puhumaan ihan kaikesta seksistä kuolemaan. Mä haluaisin, että mulla olisi joku paikka mihin paeta hetkeksi ja mummola olisi ollut juuri se paikka. Voisinhan mä varata mulle ja Nupulle vaikka hotellihuoneen, mutta en mä ikinä yksin uskaltaisi ja jos mä nyt eksyn autolla täällä Lohjan tuppukylässäkin välillä, niin miten mä nyt kaksin vauvan kanssa mihinkään suureen kaupunkiin lähtisin.

Johnnyn kanssa juttutuokiot auttaa tosi paljon ja mulla on takataskussa matkan varrelta kerättyjä keinoja mielin määrin, joiden avulla pystyn voimaan itse paremmin ja jaksamaan paremmin, kun vaan muistaisi käyttää niitä keinoja.

Mulla on elämässä ihan äärimmäisen paljon ihania asioita ja mä olen valtavan kiitollinen mun perheestä, ystävistä ja lähipiiristä. Toisaalta mulle on tapahtunut myös äärimmäisen paljon surullisia asioita ja tiedän, että ne vaikuttavat muhun tosi paljon ja tulevat aina vaikuttamaan. Mä olen herkkä ja oikeesti onnellinenkin, että olen, vaikka välillä se on tosi raskasta.

Ja vaikka välillä mä koen olevani maailman huonoin äiti ja puoliso, niin olen oppinut uskomaan mun miestä, kun se sanoo, että se on pientä välillä kiroilla ja huutaa lapsille tai lasten kuullen, sillä maailmassa on niin paljon pahempia asioita. Uskon ja tiedän, että olen hyvä äiti ja näiden tiettyjen asioiden kanssa mun on vaan kamppailtava koko elämä. Välillä tulee niitä huonoja päiviä tai hetkiä, mutta me selvitään. Armollisuus itseään kohtaan on tärkeää ja sitä mä olen opetellut. Äitiys on opettanut paljon ja tämä on kaikesta huolimatta mun suurin unelma ja eniten maailmassa rakastan olla äiti <3

perhe

Mites muut äidit tai iskät, samaistuuko kukaan?

Ps. Sallan ja Marian Kasvukipuja-podcast on ihan huippu ja sieltä saa tosi ihanasti vertaistukea vanhemmuuteen, käykää kuuntelemassa <3

8 Comments
  • Jenni Silvennoinen
    Posted at 20:55h, 14 maaliskuun Vastaa

    Tuli jo otsikosta mieleen että otatkohan ollenkaan aikaa vain itsellesi. Nyt älä laittaa kalenteriin lenkki, kahvi, kauppa, jumppa mitä vain VIIKOITTAIN YKSIN! Nuppu pärjää kyllä 1-2h. Se on tosi tärkeetä.

  • Riina
    Posted at 21:43h, 14 maaliskuun Vastaa

    Todellakin samaistun! Meillä on kaksi ERITTÄIN vilkasta poikaa, nuorempi 1v8kk, joita hoidan kotona vielä toistaiseksi, Ja välillä vaan tuntuu että pää leviää kun aamusta iltaan kiukutellaan ja huudetaan ja lapset härnää toisiaan.

    Silti hyviä hetkiä on paljon, välillä sitä vaan kaipaa rauhaa ja sitä että olisi välillä muuta kuin äiti. Musta se on ihan inhimillistä, varsinkin kun isovanhemmat asuu monen sadan kilsan päässä ja itse saa aina tehdä kaiken. Silti tehdään parhaamme vaikka tunteet kuohahtelee päivittäin. Ja pojat on meille äärettömän rakkaita. Tsemppiä meille äideille 😊

  • Taru
    Posted at 21:55h, 14 maaliskuun Vastaa

    Suosittelen lukemaan sellaisen kirjan kuin rakkausen kieli – kirja 😊

  • irmeli
    Posted at 10:03h, 15 maaliskuun Vastaa

    Olen jo kahden aikuisen lapsen äiti mutta samaistun hyvin tuohon kun muistelen lasten pikkulapsi aikaa. Sillä erotuksella vaan että minulla ei ollut noin kannustavaa ihanaa miestä :/ Yksi syy avioeroon sekin jne mutta ei nyt siitä, siitä tulisi kokonainen romani jos kaiken kertoisin. Sitä vaan halusin sulle Johanna sanoa että olet siunattu äiti ja vaimo kun sinulla on noin ymmärtäväinen ja empaattinen aviomies ja lasten isä 🙂 Älä pidä sitä vaan koskaan itsestään selvyytenä, niin monella muulla ei ole tuollaista aarretta. Nyt oikein sen tajuan ja ymmärrän miten olisin just tuollaista miestä ja lasten isää kaivannut aikoinani,Olisi saanut tukea ja lohtua siltä kaikkein läheisimmiltä ihmiseltä, olisi varmasti auttanut jaksamaan. Ja nuo teidän yhteiset juttu hetket ja kaikki, Tosi ihania asioita. Kaikkea hyvää teille ja jaksamista !

  • Pm
    Posted at 17:31h, 15 maaliskuun Vastaa

    Ihana postaus, vertaistukea toiselle samanlaisella. Oot huippu tyyppi! 🙂 <3

  • niiskuneiti
    Posted at 18:15h, 15 maaliskuun Vastaa

    Ihana postaus! Olet kyllä rohkea ja avoin kertoessasi näitä asioita, jotka ovat varmasti jokaisessa perheessä sitä JUURIKIN arkea pienten lasten kanssa. Äideilläkin on oikeus väsyä, uupua ja hermostua, eikä se todellakaan tarkoita, että nyt meni se vuoden äiti palkinto sivu suun 😉 On myös ihailtavaa, miten miehesi kanssa keskustelette ja pystytte puhumaan kaikesta. Miehesi tsemppaa ja kehuu sinua, kuten kuuluukin, koska sen sinä kyllä ansaitset kuulla!
    On muuten aivan ihana tuo teidän Nuppu! Väheksymättä tietenkään kahta muuta ihanuutta 🙂
    Oikein ihania päiviä ja tsemppiä!

  • Eija
    Posted at 15:31h, 16 maaliskuun Vastaa

    Olipa sydämeen käyvä postaus asioista, joista on monesti vaikea puhua ääneen. Olette Johnnyn kanssa ihanat vanhemmat lapsillenne ja teillä on todella läheinen ja rakastava suhde toisiinne. Komppaan Irmeliä siinä, että Johnny on erityisen kultainen ja ymmärtävä aviomies ja että tämä ei todellakaan ole itsestään selvyys. Ota todellakin aikaa itsellesi ihan hyvällä omallatunnolla <3

  • Dariia
    Posted at 12:39h, 17 maaliskuun Vastaa

    Olipa ihana kirjoitus, Johanna. Itse olen myös temperamenttinen ja nopeasti tulistuva ja tunnistan niin nuo huonot fiilikset joita tulee, kun rähjään lapsille. Silloin on todellakin se maailman paskin äiti -fiilis.
    Välillä terästäydyn ja huomaan selvästi miten lepo ja oma aika auttavat pidentämään pinnaa. Näin ei vain jatkuvasti ole, vaan unen, parisuhdeajan ja tukiverkostojen puute on jatkuva. Silti koen joka päivä, että tämä on sitä arkea ja elämää jota haluan elää ja rakastan lapsiani yli kaiken. Tätäkään ei kestä ikuisesti.
    Sinulla on kyllä ihana mies kun noin kauniisti puhuu ja kannustaa sinua.

Post A Comment

*

code