Tämä viikko on ollut sateinen. Pari päivää helteiden jälkeen oli ihan jees, että satoi, mutta nyt aurinkoiset kelit äkkiä takaisin. Johnny aloittaa kesäloman ihan justiinsa, miehellä on enää huominen töitä ja sitten hän on kotona meidän kanssa kolme viikkoa. Odotan tätä jo tosi kovin.

Oma väsymys painaa edelleen, ja pinna on ajoittain tiukalla. Olen päättänyt aloittaa mielen harjoitteet heti Johnnyn loman alettua, kun aikaa itselle on enemmän. Toki näitä harjoitteita olisi ollut tässä koko ajan aikaa tehdä, kun olisi vain tehnyt eikä pyörinyt kiukkuisissa ja negatiivisissa fiiliksissä.

Tänään olo tuntuu hyvältä ja eilen juttelin pitkästä aikaa mun ystävän kanssa. Sekin on kumma, kun tässä tuntuu aivan erakoituvan eikä tule edes soiteltua kenellekään, paitsi siskolle. Toki en ole muutenkaan järin kova soittelija enää vuosiin ollut, mutta kuitenkin, tämän olen pistänyt merkille.

Toki olen tosi sosiaalinen esimerkiksi futiksessa, jossa mulla on aina kivaa ja huippu hyvä meininki ja siellä on ihania tyyppejä, joita voi jo ystäviksi kutsua.

Korona-aika teki sen, että erakoitui, mutta vähän se tuntuu jäävän mulla päälle. Pikkuhiljaa tässä keräilen voimia ja sitten jaksaa taas paremmin kaikkea. Nyt tuntuu turvallisemmalta vain käpertyä kotiin, vaikka se ei aina hyvä olisikaan.

loma

Lomalta odotan

    • lepoa. Sitä, että voi rauhassa nukkua päiväunet. Eilen ummistin silmiä riippumatossa Nupun päikkäreiden aikana ja vähän torkahdinkin, mutta ei unista tullut mitään, kun ovikello soi, Milolla oli asiaa, Amalia alkoi tiskaamaan käsin astioita ja siistimään keittiönkaappeja ja jouduin häntä hyssyttelemään, mutta en tohtinut hänen puuhia kieltää, kun niin hienosti teki
    • aikaa perheen kesken. Tämä on niin tärkeä ja tämä meillä on jäänyt viime aikoina vähemmälle
    • uintireissuja. Nuppu on nauttinut järvivedestä ihan hirmuisesti. Viimeksi pikkuinen ui isin sylissä eikä olisi millään halunnut lähteä vedestä pois. Isommat hyppivät laiturilta veteen ja hehän ovat olleet aina kunnon vesipetoja
    • siskon perheen mökillä vierailua
    • Johnnyn kanssa yhteisiä iltoja
    • Johnnyn kanssa yhteistä aikaa ihan kahdestaan (jos saisimme Nupun ensimmäistä kertaa yökylään) tai ainakin niin, että pääsisimme kahdestaan viettämään aikaa, veneilemään ja ravintolaan syömään
    • isommille lapsille aikaa vanhemman kanssa. Milo isin kanssa kalaan ja mun kanssa pyöräilemään, Amalian kanssa ravintolaan syömään tai vähän shoppailemaan. Tällä viikolla Amalia sai valvoa mun ja Johnnyn kanssa, kävivät yhdessä Johnnyn kanssa hakemassa meille ruokaa ja vähän herkkuja. Syönnin aikana katseltiin ohjelmia ja sitten alettiin pelaamaan monopolia. Amalia voitti pelin, mä jouduin vähän ennen loppua keskeyttämään, kun Nuppu heräili ja menin sitten sen kanssa nukkumaan. Kello tosin oli jo aika paljon ja mua väsytti eikä Amaliakaan ollut pahoillaan tästä
    • uusien hyvien grilliruokien kokeilua. Joka kesä kokeillaan jotain, viime kesänä tehtiin kesäpottuja ja kylmäsavulohta, nam!
    • omalla pihalla hengailua yhdessä koko perhe. Uima-altaassa istuskelua, musiikkia, sisiliskojen bongailua, kesäkukkien keräämistä, halimista, suukkoja, hyvää syötävää, pihapelejä ja super rentoa meininkiä

Oon tosi innoissani tulevasta lomasta, jihaa, huomenna se alkaa tai heh itseasiassa Johnnyhan lähtee huomenna työhommiin vielä Poriin ja on siellä yötä ja minä ja mukulat saadaan siskon lapset yökylään. Valvotaan ja herkutellaan ja saadaan sitten lauantaina Johnny kotiin ja aloitellaan lomanvietto <3

 

On ollut vaikea kirjoittaa mitään, kun oma fiilis on ollut kurja ja ärtynyt. Toki mulla alkoi menkat, joten kiukku ja ärtyneisyys nostaa enemmän päätä, mutta onhan tässä muutakin.

Tällä hetkellä tuntuu, että omat paukut alkaa olla lopussa. Sitä normaalia onnellisuuden tunnetta ei tunnu löytyvän yhtään ja mieli on kiukkuinen ja välillä surullinen.

Koronakevät on ollut raskas ja ehkä se tulee nyt tässä kohtaa enemmän esille. Mies puhuu yhteisestä ajasta, mutta mulla on sellainen olo, että olisin ennemmin itsekseni, en jaksaisi edes häntä.

En jaksaisi kuunnella lasten taisteluita ja vinkumista enkä Nupun kitinää, ja mietin päässäni vaan vihaisesti, että pitäkää turvat kiinni. Äksyilen ja huudan ja tästähän tulee paha mieli tietysti.

Mulla on omaa aikaa, kun käyn jalkapallossa, Johnny taas käy kalastamassa. Olen kirjoittanut blogia nyt reilu kolme kuukautta tiiviimmin ja tämä on vienyt paljon aikaa. Siinä yrittää vielä räpiköidä kotihommia, ruuanlaittopuuhia ja lasten kanssa olla ja heidät hoitaa ja huolehtia. Vielä kaipaisi perheaikaa, joka jää auttamattomasti vähemmällä, kun on jalkapallo ja miehen kalastus ja tämä blogi. Jostain on tingittävä ja nyt se on ollut tämä blogi, vaikka se niin paljon mulle hyvää mieltä tuo. Kirjoitushan ei suju, kun asiat oman pään sisällä ei ole hyvin. Mutta sen tiedän, että tämän kirjoitettuani olo helpottaa enkä stressaa tästä blogista, kun saan teille purkaa sydäntäni. Kevät on ollut varmasti monelle raskas ja mulla se uupumus tuntuu puskevan nyt tässä kohtaa ulos.

uupumus

Onneksi Johnnylla alkaa kesäloma parin viikon päästä ja mies on sitten kolme viikkoa kotona. Saamme hengähtää molemmat eikä tarvitse joka ikinen aamu herätä ja aloittaa aamuhommia lasten kanssa, vaan tulemme vuorottelemaan välillä, jotta molemmat saamme nukkua pitkään. Näinhän me teemme viikonloppuisinkin. Lomalla on kuitenkin toisinaan kiva herätä yhdessä koko perhe ja nauttia herkullinen aamupala ulkona ja ottaa aamu rauhassa. Edellistä lausetta kirjoittaessa mun kasvoille nousi iso hymy ja se tuntuu hyvältä. Lomaa odotellessa, sitä tässä nyt selvästi kaipaa, jotta jaksaisi taas paremmin.

Onko muut uuvahtaneet kevään jäljiltä?

Näin meillä ja varmasti monessa muussakin perheessä. Stressiä on, kun on huolissaan tästä kaikesta ja stressaantuneena olen usein kiukkuinen. Mielialat vaihtelee ja olo on välillä tosi ikävä.

Stressin lievittämiseen mulla on loistavia keinoja, mutta en kuitenkaan hyödynnä niitä. Mindfulness ja liikunta, niihin pitäisi nyt panostaa, mutta mielummin oman hetken koittaessa syön suklaata ja karkkia, näprään kännykällä ja selaan miljoonasti jotain ihan tyhjänpäiväistä. Sitten vituttaa, kun kaikki aika menikin tuollaiseen ja olo on entistä ärsyyntyneempi.

Tänään lähdin lasten kanssa metsäretkelle. Pakkasimme eväät mukaan ja lähdimme talsimaan kaikessa rauhassa metsään. Niin ihanaa ja niin vapauttavaa ja kivaa meistä kaikista. Mietin miksi en tulisi välillä yksin istumaan tälle isolle kivelle, hengittäisin raikasta ilmaa ja tyhjentäisin ajatuksia.

korona-arki

Olen ollut väsyneempi ja nyt pääsiäisen tuomalla minilomalla aion levätä ja ladata akkuja. Ottaa pieniä omia hetkiä, luvata liikkua, syödä hyvin, kirjoittaa blogia ja viettää yhdessä perheen kesken aikaa kaikessa rauhassa ilman Johnnyn töitä ja Amalian koulutehtäviä.

Aion nukkua joku päivä päiväunet ja lukea Antti Tapani kirjaa, jonka hetki sitten ostin. Haluan istua auringossa omalla terassilla, kuunnella linnunlaulua ja juoda kahvia. Haluan huomioida itseäni ja kerätä voimavaroja takaisin. Tämä koronatilanne vie multa voimia, henkisesti siis ja sitten, kun olo on hieman uupunut, on parempi tarttua tuumasta toimeen ja alkaa hoitamaan itseään kuntoon.

Yksi hyvä herätys tähän väsymiseen tapahtui toissapäivänä, kun huusin Johnnylle puhelimeen niin kovaa, että hänen pomo kuuli sen. Kyllähän siellä tiedetään, että tälläinen mä välillä olen, mutta se että joku muu kuin oma perheenjäsen kuulee sun kamalinta huutoa on jotenkin tosi noloa.

Tänään mun mieli on hyvä ja tuntuu ihanalta aloittaa pääsiäispyhät. Kello on nyt hieman yli viisi ja Johnny on ulkona lasten kanssa mun kirjoittaessa tätä tekstiä. Tuntuu niin hyvältä avata sydäntä tänne ja kirjoittaessa mulla on hymy huulilla ja tuntuu tosi helpottavalta <3

Onko yhtään tuttuja tuntemuksia? 

Tsemppiä kaikille ja virtuaalihaleja <3

 

Mulle perhe on kaikki kaikessa, kuten varmasti te lukijat olette vuosien saatossa huomanneet. Silti ne mulle tärkeimmät ihmiset uuvuttavat mut toisinaan ja olenkin huomannut jokaisen lapsen vauvavuoden aikana tämän saman tunteen. Se ei tule heti, vaan kuukausien päästä eikä tunne ole läsnä koko aikaa, vaan vain välillä. Joskus on vaikeita päiviä tai oikeastaan hetkiä ja tuntuu, että kaikki vaan kaatuu päälle, vaikka mitään murhetta ei edes ole, vaan kaikki on enemmän kuin hyvin. Joskus isompien lasten kiukkuaminen ja raivonpuuskat ovat vain liikaa tai se kun Nuppu-vauva heräilee ihan jatkuvasti päiväunilta tai sitten nukkuu vain vartin ja haluaa jo herätä. Joinain päivinä tuntuu, että multa halutaan ihan joka sekunti jotain ja haluaisin vain olla rauhassa.

Mä olen luonteeltani äkkipikainen ja yrittänyt tehdä töitä itseni kanssa vuosikaudet ja tulla paremmaksi vanhemmaksi ja äidiksi. Välillä mietin, ettei kukaan ole näin huono äiti kuin mä eikä kukaan huuda lapsille näin tai paukuta ovia suutuspäissään.

Juteltiin yksi ilta Johnnyn kanssa tosi paljon ja rakas mieheni puhui musta äitinä niin kauniisti, että aloin itkeä. Hän kertoi kuinka ylpeä on musta äitinä ja kuinka hienosti mä olen jaksanut meidän lasten kanssa. Kuinka mä olen antanut heidän kasvaa tässä kotona kaikessa rauhassa ja laittanut aina lasten tarpeet omieni edelle. Johnny sanoi, että seitsemän vuotta olen omistautunut lapsille ja että hän on tosi ylpeä musta ja että hänen pitäisi sanoa se ääneen paljon useammin.

perhe

Mun heikkous tässä hommassa, siis äitiydessä on se, että otan omaa aikaa aivan liian harvoin. Monesti mä mietin miten mä kaipaisin sitä, että mun mummoni olisi vielä elossa ja voisin ajaa Nupun kanssa kaksin mummon hoiviin maalle ja olla siellä vaikka yhden yön ja jutella mummon kanssa ihan kaikesta, sillä hän todellakin oli sellainen mummo, jonka kanssa pystyi puhumaan ihan kaikesta seksistä kuolemaan. Mä haluaisin, että mulla olisi joku paikka mihin paeta hetkeksi ja mummola olisi ollut juuri se paikka. Voisinhan mä varata mulle ja Nupulle vaikka hotellihuoneen, mutta en mä ikinä yksin uskaltaisi ja jos mä nyt eksyn autolla täällä Lohjan tuppukylässäkin välillä, niin miten mä nyt kaksin vauvan kanssa mihinkään suureen kaupunkiin lähtisin.

Johnnyn kanssa juttutuokiot auttaa tosi paljon ja mulla on takataskussa matkan varrelta kerättyjä keinoja mielin määrin, joiden avulla pystyn voimaan itse paremmin ja jaksamaan paremmin, kun vaan muistaisi käyttää niitä keinoja.

Mulla on elämässä ihan äärimmäisen paljon ihania asioita ja mä olen valtavan kiitollinen mun perheestä, ystävistä ja lähipiiristä. Toisaalta mulle on tapahtunut myös äärimmäisen paljon surullisia asioita ja tiedän, että ne vaikuttavat muhun tosi paljon ja tulevat aina vaikuttamaan. Mä olen herkkä ja oikeesti onnellinenkin, että olen, vaikka välillä se on tosi raskasta.

Ja vaikka välillä mä koen olevani maailman huonoin äiti ja puoliso, niin olen oppinut uskomaan mun miestä, kun se sanoo, että se on pientä välillä kiroilla ja huutaa lapsille tai lasten kuullen, sillä maailmassa on niin paljon pahempia asioita. Uskon ja tiedän, että olen hyvä äiti ja näiden tiettyjen asioiden kanssa mun on vaan kamppailtava koko elämä. Välillä tulee niitä huonoja päiviä tai hetkiä, mutta me selvitään. Armollisuus itseään kohtaan on tärkeää ja sitä mä olen opetellut. Äitiys on opettanut paljon ja tämä on kaikesta huolimatta mun suurin unelma ja eniten maailmassa rakastan olla äiti <3

perhe

Mites muut äidit tai iskät, samaistuuko kukaan?

Ps. Sallan ja Marian Kasvukipuja-podcast on ihan huippu ja sieltä saa tosi ihanasti vertaistukea vanhemmuuteen, käykää kuuntelemassa <3