16 heinä Nuuskun poismenosta jo vuosi
Amalia on tänä kesänä ostanut itselleen yhden oman kukan, pienen pienen kaksivärisen orvokin, jonka istutimme yhdessä kukkapenkkiin. Jokin aika sitten Amalia oli mun äidillä yökylässä ja seuraavana päivänä tyttö pääsi mummin kanssa kukkaostoksille ja sai valita neljä omaa kukkaa, jotka he mummin kanssa kahdestaan istuttivat. Paikaksi valikoitui Nuuskun hauta ja oi miten kauniita kesäkukkia siellä nyt kasvaa.
Nuuskun poismenosta tuli tässä kuussa vuosi ja koko perhe kaipaa Nuusku hauvaa edelleen. Amalia on hyvin eläinrakas ja kaipaa koiraa ihan hirmuisesti ja oikeastaan tällä hetkellä hänelle kävisi mikä eläin vain. Tyttö on ehdotellut siiliä ja pupua ja jopa kilpikonnaa.
Syksyllä meille syntyy vauva, joten tähän hätään emme hanki mitään eläintä. Mä itsekin kaipaan koiraa, mutta Milon allergiaoireet eläimille ovat isona esteenä uuden koiran hankinnalle. Milo alkoi joitain kuukausia Nuuskun kuoleman jälkeen allergisoitua mummin ja fafan hauvelille, joka on rodultaan bichon frise, aivan kuten Nuuskukin oli. Mähän olen itsekin allerginen eläimille, mutta Nuuskusta en ikinä saanut allergiaoireita eikä Milokaan.
Me puhutaan Nuuskusta edelleen päivittäin ja muistellaan lämmöllä tätä ihanaa koirulia, joka oli meille jokaiselle hyvin tärkeä ja rakas <3
Onko teillä lukijoilla perheessä lemmikkejä?
Jenni
Posted at 21:26h, 16 heinäkuunVoi että joko siitä on vuosi! Nuuskulla oli kyllä ihana ja rakastava perhe, välitty myös ruudun tälle puolen! Meillä miehen kanssa pieni kohta 6v koira täällä myös! Meillä ei oo vielä lapsia, joten koira on ikäänkuin lapsen roolissa 😀 älyttömän rakas perheenjäsen! Että mua harmittaa kun tulee niin harvoin kommentoitua, vaikka aina mielenkiinnolla luen kaiken ja facebookissa tykkään aina kun jaat uudet postauksen! 🙂
Johanna
Posted at 16:39h, 17 heinäkuunKiitos Jenni ihanasta kommentistasi, musta sä kuitenkin kommentoit suht usein <3 <3 Koira on kyllä ihan perheenjäsen tosiaan ja vielä ennen lapsia juurikin just ku lapsi <3 🙂
Alisa
Posted at 22:44h, 16 heinäkuunMeillä on kaksi pientä sekarotuista koiraa, toinen 4-vuotias ja toinen juuri täytti vuoden. Toinen koiramme haettiin kotiin viime syyskuussa ja lokakuussa saimme tietää odottavamme vauvaa, kieltämättä oli todella vaikea yhtälö pieni pentu ja vaikea raskaus. Rv 22 jälkeen vuodelevossa viikolle 34, jolloin vauva syntyi. Pieni vauvamme kärsii todennäköisesti keskoisuuden vuoksi vatsavaivoista, joten edelleen koirien hoito käy voimille, tai lähinnä tuon nuoremman kun pitäisi joka välissä olla opettamassa pikkuista tavoille. Ovat nuo energiapakkaukset silti maailman rakkaimpia, ja saavat itsenikin hyvin liikkeelle!
Johanna
Posted at 16:38h, 17 heinäkuunHuh Alisa, on sulla ollut tosiaan melkosta, tsemppiä hurjasti vauvan kanssa sekä koiruleiden, etenkin tämän nuoremman <3 <3
Liljaani
Posted at 13:35h, 17 heinäkuunHuh kun te olette taitavia näiden vaikeiden asioiden käsittelemisessä lasten kanssa. Teidän lapset saa kyllä ihan huippueväät elämään tunteiden käsittelyssä ja epäilen että itseluottamus tulee myös heillä olemaan todella terve. Ei tarvitse nuoruutta ja varhaisaikuisuutta ihmetellä tunnelukkojen ja kaikenlaisten pikkutraumojen kanssa, niin kun helposti tapahtuu ihan paremmissakin perheissä, kun vanhemmuutta ei ihan kunnolla olla oltu läsnä ja ajateltu loppuun asti lapsen näkökulmasta. Ja sitten se että mennään vähän sieltä missä aita on matalin, tiedän vanhempia jotka on salaa ostaneet samanlaisen lemmikin kuolleen tilalle, ja esimerkiksi omani panttasivat tietoa mummini koiran kuolemasta useita päiviä kun eivät kai tienneet mitä sanoa. Itse sitten jouduin 10-vuotiaana ihmettelemään ja pelkäämään missä koira on, etsin sitä joka paikasta ja koitin tehdä diiliä Jumalan kanssa että se löytyisi ja olisi vielä hengissä…
Johanna
Posted at 16:36h, 17 heinäkuunVoi ei kurja kuulla tuo sun kokemus mummisi koiran kuolemasta 🙁 Meillä tää on tuntunut aina tosi luontevalta ja tietysti, kun perheessämme on ollut muutama läheisen rakkaan poismeno lastenkin aikana, niin lasten kanssa näistä on puhuttu ja paljon heidän isomummuja muisteltu <3 Toki mä olen puhunut paljon myös mun rakkaasta isästäni eli lasten papasta ja jonkun verran myös mun pikkusiskosta, näistä elämäni isoimmista menetyksistä. Musta on ollut tärkeä jutella näistä, etenkin mun iskästä <3 Kiitos vielä Liljaani kauniista sanoistasi <3