Tämä saattaa olla tuttu tunne monessa parisuhteessa, etenkin jos yhteisiä vuosia on kuljettu jo hieman pidempään. Näitä ärsytyksen kausia tai vain hetkiä tulee ja menee ja välillä olen ihan kysynyt ääneen mieheltäni kuinka se oikein kestää mua ja haluaa mun kanssa elämänsä jakaa. Mutta siis nyt ei puhuta musta ja siitä kuinka ärsyttävä mä olen, vaan miehistä kuinka ne toisinaan saavat meidät muijat repimään hiuksemme päästä. Mun lähipiirissä monet naiset ärsyyntyvät miehiinsä aina välillä ja etenkin mun siskon kanssa me jutellaan ärsyttävistä miehistämme toisinaan. Eilen ehdotin jopa miesten vaihtoa, kun sisko ja sen mies nahistelivat, mutta en usko siskon miehen pääsevän mun kynsissä sen helpommalla.

Me riidellään Johnnyn kanssa harvoin ihan tosissaan, en oikeastaan muista yhteisistä vuosista ainuttakaan isoa riitaa. Meillä homma menee niin, että emäntä tulistuu, räyhää ja rauhoittuu sitten hyvin nopeasti. Mä nalkutan välillä, oikeasti aika useinkin ja tämä tapa ärsyttää myös mua ja yhtenä päivänä päätin tehdä Johnnylle listan hoitamattomasti asioista, jotta se voi sitten siitä katsoa ja tehdä niitä eikä asiat enää ressaa ja kuormita mua. Sillä mä en todellakaan ala listoja täällä kämpässä paikalleen laittamaan enkä myöskään kipua katolle rännejä putsaamaan. Joskus meillä alkaa tapahtumaan vasta siinä kohdin, kun uhkaan soittaa paikalle jonkun muun miehen (taas puhutaan siitä siskon miehestä, hah) hoitamaan homman. Tämä on viimeinen oljenkorteni ja käytän sitä vain hätätapauksessa.

Me ollaan Johnnyn kanssa täysin vastakohdat toisillemme, huumori tosin yhdistää meitä, mutta muuten luonteet on hyvin erilaiset. Me tykätään täysin erilaisessa musiikista, temperamentti on ihan erilainen, mä oon hirmusen touhukas, Johnny ei niinkään, herkkyys on tosi erilainen, mua koskettaa kaikki asiat ja Johnny ottaa kaiken tosi lunkisti ja välillä meinaan ihan hermostua etteikö sitä kosketa mikään, mutta se vaan ei puhu asioista samalla tapaa kuin mä ja ajattelee usein tosi neutraalisti.

Välillä luonne-erot aiheuttaa eripuraa, mutta olishan se nyt melkoista jos Johnny ei olisi tollanen viilipytty, vaan mun kaltainen äkkipikainen ihminen. Huh huh ei ehkä kestä edes ajatella ja me tuskin oltaisi edes yhdessä jos olisimme yhtä kiivaita molemmat.

Eniten mä ärsyynnyn Johnnyssa siitä, että tilannetaju puuttuu monesti lasten kanssa. Iltahommia ei voi viivästyttää loputtomiin, sillä muuten Milon iltapalan syömisestä ei tule väsykiukun vuoksi mitään. Iltapesut nyt tekee karjuvalle lapselle vaikka väkisin, mutta syöminen ei tietenkään onnistu ja siksi se on hoidettava ennen totaaliväsyn iskemistä. Pahin kaikista on siis se saamattomuus, kun mitään ei vaan tapahdu minkään asia suhteen, vaikka olisin asiasta sanonut sen miljoona kertaa.

rakasTyöpäivän päätteeksi vaimo antoi kuitenkin piparia 😉

Pieniä asioita, mutta välillä niin suuria ja ärsyttäviä. Ja näihin ärsytyksiin vaikuttaa suuresti myös naisen kuukautiskierto, auta armias, jos vaikka hengität väärin jossain kohdin kuuta 😉

Mikä teitä ärsyttää teidän puolisoissa vai onko elo yhdessä aina rentoa ja kivaa?

Hetkeen ei ole tullut kirjoiteltua omista kiukunpuuskista enkä tee sitä sen kummemmin nytkään, mutta kuten kuvasta saatatte huomata on täällä emäntä kiukutellut. Eräänä iltana lepuutin hermojani lämpimässä suihkussa ja pois tullessa huomasin mieheni vaihtaneen hieman liitutaulun tekstiä tilannetta enemmän kuvailevaksi. Ja hei kyllä mua tää alkoi naurattaa, joten ei lainkaan huono veto.

onni

onnellinen perhe

Musta tuohon liitutauluun on ihana kirjoitella kaikkea, vaikka meillä tämän hoitaa usein Johnny. Olin bongannut tämän ylimpänä olevan tekstin: Täällä asuu onnellinen perhe Amalian ystävän kotiovelta ja mielestäni se on ihana. Teksti sai olla liitutaulussa muutaman viikon ja joka kerta silmien osuessa siihen sai teksti hymyn huulille ja ihanan olotilan aikaiseksi. Sillä näinhän se on, kiukunpuuskat mukaan lukien, kyllä täällä asuu onnellinen perhe!

majan rakennus

Meidän pihalla on tällä hetkellä hieno maja. Lapset rakensivat sen isänsä kanssa ja kaikki he olivat intoa täynnä. Musta on mieletöntä miten ihanasti Johnny heittäytyy aina lasten kanssa leikkiin ja lapsistahan on tietysti ihan parasta kun vanhempi leikkii mukana. Pienikin yhteinen leikkihetki on todella korvaamaton ja siitä tulee molemmille, niin lapselle kuin aikuiselle hyvä mieli.

majan rakennus

Amalia leikkii nykyään niin paljon ystäviensä kanssa, että hän ei juuri äitiä leikkeihin mukaan kaipaa. Usein käyn kurkkimassa huoneen ovelta tyttöjä, mutta saan nopeasti lähtöpassit huoneesta. Eivät he mua mukaan ota, vaan haluavat leikkiä kaikessa rauhassa ilman vanhempia.

majan rakennus

Onneksi Milon kanssa saa vielä touhuta ja pelaamme aika paljon jalkapalloa ja tämä taitaakin olla meidän lemppari puuha yhdessä. Mä en tiedä mikä ihme siinä on, mutta välillä mun on vain pakko potkasta palloa ihan täysillä ja vielä sisällä ja tänään jo säikähdin, että rikoin yhden parioven ikkunan ja yhtenä päivänä potkasin pallolla olohuoneen pöydältä kukkamaljakon nurin. Siinä oli lapset ihmeissään, kun vesi vaan valui pitkin pöytää ja lattiaa. Meillä siis todellakin saa pelata palloa sisällä, mutta rajansa kaikella, ehkä mun on aika hieman rauhottua!

majan rakennus

Loppuun vielä videonpätkä majan rakennuspuuhista!

Leppoisaa sunnuntaita murut <3

Tänään luvassa pitkästä aikaa toivepostausta! Mä olen alkanut pikkuhiljaa käydä blogista vanhoja postauksia läpi ja muutamia kuvia olen poistanut ja pikkuisen tekstiä myös. Olen pitänyt blogia jo noin viisi vuotta ja hiljalleen jutut esimerkiksi Amaliasta ovat muuttuneet hyvin paljon pintapuolisimmiksi kuin ennen. Amalian sairaudesta ja sairauteen liittyvistä lääkärikäynneistä en ole enää kirjoittanut ja blogin nimen tulen jossain kohdin myös vaihtamaan. Tuliluomen laserhoidosta ja hoidon vaikutuksista aion jakaa kuvia edelleen, mutta muut kontrollit sairauteen liittyen ovat jääneet pois.

On selvää, että blogi muuttuu lasten kasvaessa. Mä olen tykännyt kirjoittaa erilaisista aiheista ja jutuista eikä jokaisessa postauksessa lapset ole se pääjuttu.

keksisuu

Keksisuu!

Meidän lapset tykkäävät olla kameran edessä ja jos eivät välillä tykkää, niin silloin ei kuvailla lainkaan. Toivepostauksen esittäjä kysyi miten saan lapset olemaan kameran edessä niin luontevasti, kun ovat lukijan mielestä aina niin edukseen kuvissa. Tämä varmasti johtuu siitä, että lapset tykkäävät olla valokuvattavana ja usein blogistani löytyy kuvia arjen hetkistä, jotka on ollut kiva taltioida. Räpsin kuvia eri tilanteista useita ja sitten valitsen blogiin ne parhaat ja onnistuneimmat kuvat. Joskus kaikki kuvat ovat huonoja ja ne jäävät sitten blogista kokonaan pois.

kerholainen

Lähipiiri on suhtautunut alusta asti blogiin tosi luontevasti ja hyvin. Kehuvat paljon ja tykkäävät seurailla elämäämme myös tätä kautta, vaikka monesti tietävätkin jutut jo etukäteen. Tämä on perheellemme oikea muistojen taivas ja voi että miten tulin hyvälle mielelle vanhoja postauksia lukiessa. Alku oli hyvinkin tönkköä, mutta parani pikkuhiljaa. Oli ihana lukea omia vanhoja arjen kuulumisia ja todeta, että elämämme on yhtä tasapaksua ja ihanaa edelleen. Vieläkin saunotaan ja leivotaan sitä samaa maailman parasta pannukakkua.

Mä mietin aina tarkkaan mitä julkaisen blogissa ja joskus olen jo alkanut kirjoittaa jotain juttua ja pyyhkinyt sen sitten kokonaan pois ja todennut, että en haluakaan kertoa tästä. Aika avoimin mielin tätä blogia on tullut kuitenkin tehtyä, mutta paljon on myös sellaista mistä en ikinä kirjoittaisi ja jakaisi blogissa.

kerholainen

Aiheet kirjoittamiseen löydän helposti. En koskaan väännä tänne mitään väkisin, vaan lähes aina kun kirjoitan näppäimistö sauhuaa hirmuisella tahdilla. Jos ei kirjoitusfiilistä ole, pidän muutaman päivän tauon.

Blogi on mulle hirmuisen rakas ja Te rakkaat lukijat olette todella tärkeitä. Teidän kommentit ovat kultaa ja niitä on ihana vastaanottaa. Joskus kommenttien vähäisyys aiheuttaa itselleni kehnon tunteen ja mietin herättääkö blogi enää mitään tunteita lukijoissa, kun yhtään kommenttia ei tule, mutta sitten voikin yhtäkkiä tulla ihan puskista jokin kommentti, joka saa hymyn huulille ja tiedän taas, että kyllä siellä tykätään ja menossa kuljette mukana edelleen. Kommentit on kuitenkin iso osa blogia ja ilman niitä tuntuisi tyhjältä kirjoittaa. Kommentit ovat kirjoittajalla tärkeitä ja vastaaminen lukijalle yhtä lailla. Mä pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin, vaikka joskus siinä voi mennä jopa muutama päivä.

Blogi on antanut mulle todella paljon ja sen kautta olen saanut kokea kivoja juttuja ja päässyt tutustumaan moniin ihmisiin, myös teihin lukijoihin. Iso kiitos teille kaikille ketkä vuodesta toiseen olette mukana olleet ja tietysti samoten uusimmille lukijoille. On ihan parasta välillä saada kommentti lukijalta, joka on vasta hypännyt matkaan ja on halunnut kahlata blogin alusta asti läpi ja on kiitollinen ja onnellinen löydettyään sen <3

Viime päivät ovat olleet aika kivoja. Viikonloppuna teimme lasten kanssa kylpyläreissun ja tästä lisää heti, kun saan puhelimeni taas kuntoon ja sieltä muutamat kylpyläkuvat. Mulla on ollut hieman huonoa tuuria luurien kanssa, sillä toukokuussa lasten kanssa yhteisen laivareissun päätteeksi hävitin puhelimeni. Nyt sain viimein hetki sitten kunnon puhelimen taas, mutta tätä onnea ei kauaa kestänyt, sillä puhelin putosi asfaltille ja näyttö pamahti rikki. Nyt olen jälleen ilman instagramia ja muita nettijuttuja, mutta pääasia, että saan puhelimella edes soitettua.

Sunnuntaina kylpylästä palattuamme Amalia lähti melkein heti Iida serkun luokse leikkimään ja me vanhemmat hengailtiin Milon kanssa kotona todella lunkisti. Tämä tarkoitti paljon lastenohjelmia ja löhöilyä sohvalla ja ehkä jopa tylsistymistä, mutta olipas ihana sunnuntai. Illalla piipahdimme siskoni perheen luona teellä ja kaffella ja haimme Amalian samalla kotiin.

naamiaisasu

Mun äitiä olemme nähneet myös todella paljon viime aikoina, sillä mummi oli lomalla ja lapset ovat olleet todella innoissaan, kun mummi on käynyt usein kylässä. Mummin loman aikana Amalia pääsi mummin luokse yöksikin ja tämä oli Amaliasta ihan parasta. Mummi on lapsille todella tärkeä, kuten myös Johnnyn vanhemmat eli mummi ja fafa.

iltapalalla

Avoimessa päiväkodissa vierailimme Milon kanssa kaksin alkuviikosta Amalian kerhon aikana ja kyllä oli outo tunne, kun Milo vaan touhusi itsekseen ja toisten lasten kanssa ja mulla oli ihan toimeton olo. Milo on tehnyt aikamoisen kasvupyrähdyksen kaikin puolin ja elo pojan kanssa on helpottanut ihan hirmuisesti. Enää ei tarvitse koko ajan vahdata mitä toinen tekee eikä kiipeilykään tunnu olevan enää lempipuuhaa. Toki välillä, mutta ei enää jatkuvasti. Milo on alkanut myös puhua paljon enemmän ja lauseita tulee jo monia. On todella suloista, kun pikkuinen puhua pulputtaa, vaikkakin tänään suuttuessaan hän osoitti mua ja sanoi: kakkapökäle! Noh onneksi enemmän tulee ihan ystävällistä juttua kuitenkin.

kukkuu

Kukkuuu!

Iltaisin nukkumaan mennessä Milolla on ollut jo pitkään tapana painaa mua nenän päästä ja samaan aikaan sanoa: töttöröö ja sitten mun pitää tehdä sama hänelle. Tämän jälkeen on hyvä alkaa nukkumaan ja meitä molempia aina naurattaa tämä yhteinen traditio.

naamiaisasu

Milo on alkanut jaksaa paljon paremmin ilman päiväunia eikä neljän-viiden välillä iske enää väsy. Hän jaksaa hienosti touhuta koko päivän, vaikka puoliltapäivin me usein hieman rauhoitutaan lastenohjelmien pariin, etenkin jos aamupäivä on ollut touhukas. Milo on alkanut tosiaan viimein seurata lastenohjelmia ja tämä on kiva juttu!

naamiaisasu

Tänään lasten ulkoillessa siistin hieman takapihan terassia, viskoin kuolleet kukat roskiin ja nappasin penkkien päälliset sekä rautasängyn viltin ja tyynyt pesuun. Talviteloille tässä saa alkaa pikkuhiljaa pihaa laittaa ja lyhtyjä terasseille roikkumaan. Illalla on kiva poltella kynttilöitä ja nauttia hiljaisuudessa ja kauniista tunnelmasta. Tänään aiomme katsella Johnnyn kanssa viime perjantain Vain elämää jakson ja käydä ehkä myös saunassa.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Mukavaa sunnuntai-iltaa lukijat! Tänään esittelen ostoksia, joita löysin taannoiselta Kasvihuoneilmiön reissulta. Tämä sisustuskauppa on äärimmilleen täynnä kaikkia ihania vanhoja ja uusia aarteita ja meillä meni kiertelyyn aikaa todella kauan. Lapsia ei tällä reissulla ollut mukana, vaan olin liikenteessä yhdessä äitini ja siskoni kanssa. Meiltä täältä Lohjalta Kasvihuoneilmiöön matkaa noin puolisen tuntia, me toki teimme pienen ylimääräisen lenkin, sillä kartturi unohti mainita yhdestä käännöksestä.

Ostosten lomassa joimme myös kahvit ja herkuttelimme hieman huikopalaa. Meillä oli todella hauskaa yhdessä ja naurunremakkakin jo kertoi sen.

Olisin niin halunnut kotiuttaa yhdet söpöt pinkit rautaiset pihakalusteet, mutta 400 euron hinnalla olisin joutunut oitis ulkoruokintaan kotiin tullessa.

sisustus

Tähän valkoiseen rautaiseen koriin ihastuin välittömästi, vaikka heti en edes tiennyt mihin sen laittaisin. Kori lähti kuitenkin matkaan ja nyt se on löytänyt paikkansa sohvan vierestä ja säilytän siinä sisustuslehtiä.

sisustus

sisustus

Pelikortteja meillä ei tällä hetkellä edes ole, mutta rasia korteille nyt kuitenkin löytyy, hyvin järkevää. Tämä akka oli meille juuri sopiva kuosi!

sisustus

sisustus

Näin syksyn tullessa kynttilöitä ei voi olla liikaa ja niinpä tämä kynttilänjalka lähti matkaan ja nyt siinä palaa lähes joka ilta Ikean vanilian tuoksuinen kynttilä.

sisustus

Tämä ihana henkari ei ole vielä löytänyt paikkaansa ja kuvasin sen nyt vain tässä olohuoneen pariovella. Ehkä sen voisi ajatella laittavansa vaikka Amalian huoneeseen ja henkariin jotain roikkumaan, vaikka tuskin siinä mikään pysyykään roikkumassa jos se tytön huoneessa on.

sisustus

Sitten vielä linnuille juomakuppi. Tämä roikkuu etupihan terassilla, tosin en ole nähnyt yhtään lintua tällä kipolla.

sisustus

Oletteko te lukijat vierailleet Kasvihuoneilmiössä? Jos on mahdollisuus käydä, niin suosittelen ehdottomasti!

sisustus

Onnellinen emäntä!

Ihanaa iltaa kaikille, puss <3