Nämä tonttukuvat Nupusta meinasivat jäädä kokonaan jakamatta, mutta voihan pikkuruista tonttutyttöä fiilistellä vielä näin tammikuussakin. Kuvailin pientä murusta jouluaaton aamukylvyn jälkeen muun väen ollessa joulusaunassa.

jouluvauva

Ihanuus hän on, eikö vain <3

Nupussa on paljon mun suvun näköä, mulla tulee tosi usein hänestä mieleen siskontyttö Iida, mutta esimerkiksi näissä kuvissa hänessä on jotenkin paljon mun serkun Annan ja mun äidin lapsuuskuvien näköä. Joskus taas näen hänessä paljon mua vauvana ja joskus taas tosi paljon isäänsä ja tietty paljon Amaliaa ja Miloa myös.

jouluvauva

Tällä viikolla alkoi arki lapsillakin. Ihme ja kumma molemmat heräsivät ihan itsekseen kahtena ensimmäisenä aamuna, vaikka lomalla ollaan nukuttu tosi pitkään. Tänään tosin Amaliaa olisi kovasti nukuttanut ja hän huokaisi sohvalla: oispa vapaa! Aamuhommat ovat sujuneet sukkelasti ja Amalia on mennyt innokkaana eskariin. Milo ei olisi välittänyt loman jälkeen mennä kerhoon ollenkaan, mutta usean suukon ja halin jälkeen juoksi muiden lasten luo. Näitä suukkoja ja haleja saimme Nupun kanssa molemmat!

Milon kerho kestää kolme tuntia ja tämä aika menee tosi nopsaa Nupun kanssa tässä kotosalla. Nuppu nukkui Milon ensimmäisen kerhopäivän aikana pienet unet ja mä tein blogihommia syöden siinä samalla ja lopuksi ryystin kahvin. Nuppu ei tosiaan kauaa nukkunut ja siinä sitten vauvelin herättyä hengailimme hetken ja tein hieman kotihommia Nuppusen leikkiessä sitterissä roikkuvilla leluilla. Popitettiin pari  Kaijan biisiä ja niinpä se aika hurahti ja oli aika lähteä hakemaan isoveikka kerhosta.  Päätin hakea lapset kävellen, jotta Nuppu saisi kunnon unet liikkuvissa vaunuissa. Jostain syystä tyttö on nukkunut hieman huonosti päikkäreitä, saa nähdä alkaako hänestäkin kuoriutua samanlainen puolen tunnin/vartin nukkuja kuin isot sisarukset pikkuisina.

jouluvauva

Haimme Amalian myös eilen eskarista kävellen ja tämä on tehnyt mulle tosi hyvää. Mä kun en mitään harrasta, en jumppaile kotona enkä muualla enkä ole toviin vaunuillutkaan ja olenkin suoraan sanottuna liikunnan suhteen äärimmäisen saamaton. Kävely ja ulkoilma on tehnyt hyvää ja siinä samalla saa lasten kanssa juteltua ihanasti kaikessa rauhassa kävelyn lomassa.

Johnnylla oli eilen työpäivän jälkeen työhommia vielä Porissa illalla ja tänään samaten, joten hän oli viime yön kotoa pois. Mä ehdotin lapsille pientä spesiaalia herkkuhetkeä ja haettiin siinä sitten samalla reissulla kaupasta herkkuja, kun kävelimme eskarista kotiin. Amalia ja Milo oli tästä tietysti aivan innoissaan!

Kotona lapset rentoutuivat jonkun aikaa ihan rauhassa katsellen lastenohjelmia ja mä laitoin ruuaksi kalapuikkoja, perunoita ja kermaviilikastiketta. Syötiin hippasen normaalia aikaisemmin, jonka jälkeen Amalia sai sekoitella dipit ja Milo laittaa namit kuppeihin. Mä laitoin leffan pyörimään ja leffavalinta oli Onneli Anneli ja salaperäinen muukalainen.

Illalla mun sisko ja Iida piipahtivat meillä ja Nuppu vierasti ihan hulluna mun siskoa. Hän alkoi itkeä jopa sitä, kun Miia täti jutteli hänelle vähän matkan päästä ja vauveli oli mun sylissä. Voi sitä, kun se alahuuli menee aivan mutrulle ja sitten tulee perään aivan kamala itku. Miia on tosi tumma, ehkä tästä syystä Nuppu vierastaa vielä enemmän. Nuppuhan vierastaa myös mun äitiä ja Johnnyn äitiä.

Aina kun Johnny on yötä pois, niin Amalia pääsee mun, Milon ja Nupun kanssa nukkumaan ja se on Amaliasta ihanaa. Nuppu nukkui omassa pinnasängyssä, kun muuten meillä olisi ollut liian ahdasta. Muutoin hän nukkuu mun vieressä meidän vanhempien sängyssä. Toki pinnasängyssäkin hän on vieressä, kun laitaa ei ole, mutta ei kuitenkaan niin lähellä kuin meidän sängyssä nukkuessa.

Nuppu nukahti ensimmäisenä mun syliin ja Milo ja Amalia siinä sitten vasta jälkeen. Jäin itse vielä valvomaan ja otin vauvelin sohvalle nukkumaan alkuyöksi. Myöhemmin nukahdin Nupun viereen ja siirryttiin makkariin yhden aikaan hänen herätessä syömään. Nuppu syö öisin vain pari kertaa, joka on ihan huikeaa. En käsitä miten me saatiin tälläinen helppo vauva, ihan uskomatonta. Milo kun heräsi öisin välillä lähes parikymmentä kertaa ja Amalia taas saattoi valvoskella yöllä/aamuyöllä kolmekin tuntia putkeen, niin onhan tämä vähän toista Nupun kanssa. Mua ei ole väsyttänyt vielä kertaakaan ja jaksan hyvin viettää Johnnyn kanssa aikaa iltaisin, kun tietää ettei yö mene valvomiseksi.

jouluvauva

Meillä oli Milon kanssa yksi ilta ihana yhteinen ulkoiluhetki. Mentiin kotikadulle laskemaan liukureilla ja pulkalla ja viiletettiin pulkalla yhdessä aika kovaa, vaikka vähän pikkukivet pilkistikin lumen alta. Siistittiin myös Nuuskun hauta ja Milo kaivoi lunta haudan päältä kaivurilla. Lopuksi päätettiin yhdessä sytyttää kynttilä palamaan Nuuskun haudalla olevaan lyhtyyn.

Tykättiin molemmat tästä yhteisestä ajasta ja Milo olisi halunnut mennä iltapalan ja suihkun jälkeen takaisin ulos äidin kanssa. Itkuhan siinä sitten pääsi, kun totesin kellon olevan liian paljon ja nukkumaanmenon olevan käsillä.

Mulle on tosi tärkeitä ne hetket lasten kanssa, kun oikeasti keskityn sataprosenttisesti heihin. Viime viikonloppuna vein molemmat uimahalliin ja Johnny lenkkeili sillä aikaa Nupun kanssa ja tavattiin sitten uimahallin kahvilassa. Nuppu tosin ei herännyt edes kahvilassa, vaan veteli hirsiä ja lopulta syötin hänet vasta kotosalla.

Lapset nauttivat kovasti yhteisestä uimareissusta äidin kanssa ja todettiinkin yhdessä viime kerrasta olleen pitkä aika. Se oli joskus ennen kesää kai. Milokin on kasvanut pituutta niin paljon, että hän yltää lastenaltaassa pohjaan syvimmässä kohtaa ja tämäkös meitä kaikkia nauratti.

jouluvauva

Tänään ollaan ehditty Milon kanssa kahdestaan pelailla pleikkaria, pelataan sellasta peliä missä saadaan pelata yhtä aikaa, ihan parasta! Nupun herättyä matkustettiin kaikki yhdessä Milon toiveesta Kreikkaan, eli sohvalle ratti ja julmetusti vauvoja ja eiku menoks! Mulla oli vain Nuppu-vauva ja Milolla loput. Milo oli iskä, mutta hienosti iskäkin imetti vauvansa. Lopulta leikki meni peppu, pimppi-jutuksi ja alettiin katselemaan sitten kirjoja ja tämän jälkeen poitsu teki hienosti muutaman palapelin. Milohan ei juurikaan ole palapelejä harrastanut, mutta nyt on kiinnostusta alkanut tulla.

Aika paljon ehdittiin touhuilemaan aamupäivällä ja päivällä anoppi haki ensin Milon ja he menivät sitten hakemaan Amalian eskarista ja lapset pääsivät mummin ja fafan luo leikkimään. Mun oli tarkoitus tehdä blogihommia, mutta vähälle tämä jäi, kun Nuppu nukkui vaunuissa vain puolisen tuntia ja sitten mun sylissä tovin.

jouluvauva

Ihanasti oli tullut yön aikana lunta. Niin kauniilta ulkona näyttää <3

Kivaa iltaa murut <3

kirjoitus vauvalle

Synnyit meidän perheeseen kolmantena lapsena syyskuussa 2018. Olet nyt kolmen kuukauden ikäinen tätä kirjoitusta kirjoittaessani. Nimesi on Nuppu Elvi Alisa ja olet aivan nimesi näköinen. Suloinen ja kaunis Nuppu. Mummomainen kuin Elvi ja kutsuimmekin sinua vastasyntyneenä mummoksi, kun näytit aivan pikkuruiselta mummolta ja isosiskosi suuttui meille vanhemmille joka kerta, kun nimitimme sinua tällä nimellä.

Olet aivan ihana tyttö ja olen äitinäsi aivan häkeltyneen onnellinen sinusta joka hetki. Olen tietysti loppuelämäni, kuten jokaisesta meidän lapsestamme, mutta jotenkin sinun kohdallasi tämä on erilaista, kun tiedän etten taida enää vauvaa sinun jälkeesi saada.

Pidän sinua sylissä paljon, niin paljon ettei edes neljä tuntia HopLopissa tuntunut missään. Hyvä kun yöksi raaskin sinut laskea sylistäni. Olen tuntenut ikävää sinua kohtaan, jos olet ollut hetken sylistäni poissa ja ajatellut miltä ihana pehmeä vauvan ihosi tuntuu, kun saan sinut taas syliini.

Hymyilet minulle aina, kun katson sinua ja höpötät minulle paljon. Meillä on ihana yhteys toisiimme jo nyt, vaikka olet vasta hetki sitten elämäsi täällä aloittanut. Olen kertonut sinulle tuhannesti kuinka paljon sinua rakastan ja pussannut ja halinut sinut lähes ruttuun.

kirjoitus vauvalle

Rakastan hoivata sinua ja hihkuin innosta, kun opit tarttumaan leikkimatolla leluihin. Rakastan katsella nukkuvia kasvojasi ja öisinkin haluan pitää sinut vierelläni.

Imettäessäni sinua olet alkanut tarttumaan sormeeni ja pidät siitä niin tiukasti kiinni. Joskus syödessäsi tissi putoaa suustasi, kun hymyilet minulle niin kovin, että suusi on aivan ammollaan. Tämä on maailman suloisinta.

Olet uskomattoman tyytyväinen vauva. Kanssasi on helppo olla missä vain ja sinut on helppo rauhoittaa, jos paha mieli joskus iskee.

Olen sinusta aivan äärettömän kiitollinen ja lupaan antaa sinulle aina rakkautta, hellyyttä, iloa ja naurua ja pidän sinusta ikuisesti huolta.

Olet minun vauvani ja rakastan sinua <3

kirjoitus vauvalle

Se olisi nyt tammikuun toinen päivä ja uusi vuosi on alkanut. Johnny lähti tänään töihin noin puolentoista viikon joululoman jälkeen, ja jotenkin ihanaa että arki on palannut. En odota lasten eskarin ja kerhon alkua niinkään, mutta mies oli mukava saada töihin 😉

Tänään on ollut ihan hurjan tuulinen päivä ja Nuppu on nukkunut päiväunensa sisällä. Normaalisti tytsy nukkuu takapihan terassilla vaunuissa ja nukkuu tällä hetkellä kolmet eripituiset päiväunet ja jaksaa valvoskella jo kivasti.

Hän on alkanut tarttumaan leluihin leikkimatolla ja on tarkkaavainen ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Vierastamaan vauveli on alkanut jo nyt ja itku alkaa oikeastaan kaikkien muiden sylissä, paitsi äidin, isin, Amalian, Milon ja Iida serkun.

Kolmen kuukauden neuvolassa oli kaikki hyvin ja Nuppu sai rokotukset ja on kasvanut rintamaidolla hyvin. Sosemaistelut saa aloittaa neljän kuukauden ikäisestä, mutta suositus on neuvolatädin mukaan täysimettää puolivuotiaaksi. Katsotaan kuinka me tehdään, Amalian ja Milon kanssa aloiteltiin maistelut jo ennen puolenvuoden ikää.

Menneen ajan joulumarkkinat
Söpö muumitalo löytyi Lohjan Menneen ajan markkinoilta!

Uutta vuotta vietimme perinteisesti siskoni perheen luona. Söimme nakkeja ja perunasalaattia, joimme glögiä ja herkuttelimme. Olimme hankkineet ihan vähän raketteja, sellaisia ihan pikkuisia ja yhden taivaalle lentävän.

Johnnyn oli tarkoitus lähteä Amalian ja Milon kanssa katsomaan Lohjan ilotulitus, mutta lapset halusivat jättää sen väliin ja olla pidempään serkkujen luona.

Kotiin palasimme puoli kymmenen jälkeen illalla ja raahasimme patjat olkkariin ja teimme samanlaisen siskonpedin kuin jouluaattona. Katselimme leffaa ja herkuttelimme hieman lisää ja lapset saivat valvoa niin pitkään kuin jaksoivat. Amalia alkoi pilkkiä ensimmäisenä ja nukahti puoli yksitoista, mutta Milo kävi vielä puoli kaksitoista ikkunassa kurkkimassa raketteja, kunnes simahti. Tuhistiin siis kaikki vuoden vaihtuessa vieri vierin siskonpedissä.

Menneen ajan joulumarkkinat

Aamulla nukuttiin pitkään, Amalia ja Johnny nousivat ysiltä ja me muut vasta kymmenen aikaan. Hassua miten Nuppukin aina vaan nukkuu näin pitkään jos muutkin.

Uudenvuodenpäivä sujui ihan sunnuntaitunnelmissa, vaikka olikin tiistai. Siivoskeltiin yhdessä, Johnny laittoi hyvää nuudeliwokkia ruuaksi meille aikuisille ja mä tein lapsille niiden herkkua eli spagettia ja jauhelihakastiketta. Illalla lapset kävi nukkumaan aikaisin ja me saunottiin Johnnyn kanssa kahdestaan tai ainakin melkein.

Saunassa istuessamme Amalia tuli yhtäkkiä kylppäriin huhuilemaan ja väitti ettei ollut vielä nukkunut yhtään. Saunasta päästyämme Milo alkoi itkeä makkarissa ja menin lohduttamaan häntä. Siinä sitten kesken kaiken Nuppu heräsi ja menin sitten sen luo ja Johnny tuli Milon luo ja Milo raivostui siitä, että isi tuli eikä suostunut enää nukahtamaan. Nuppu itki kovasti ja näytti siltä, että hänellä oli pitkästä aikaa massu kipeä. Amaliakin siinä sitten pomppasi vielä jossain vaiheessa olkkariin ja Milo jouduttiin ottamaan sohvalle, kun ei rauhoittunut sänkyyn. Tässä showssa meni sellanen puolitoista tuntia ja mua ketutti aivan helvetisti.

Lopulta, kun kaikki lapset nukkuivat ja mä pääsin vitutuksesta eroon, niin halattiin Johnnyn kanssa pitkään ja alettiin katsella yhtä hyvää sarjaa.

Yleensä meillä on iltaisin rauhallista, vaikka Milo lähes joka yö herääkin aika pian nukkumaan mentyään. Mistä lie johtuu, ehkä hänellä on jotain vaivaa, mahakipua, kutinaa tai refluksivaivaa, ken tietää. Toisaalta Amaliakin heräili tosi pitkään eikä hänellä ole ikinä edellä mainittuja vaivoja ollut.

Tänään vein lapset HopLoppiin lounaan jälkeen ja oltiin siellä yli viisi tuntia. Johnny tuli iltasella töiden jälkeen sinne myös ja tilattiin siinä sapuskaa, kun kello oli niin paljon. Lapsilla oli ihan super kivaa ja Nuppu nyt oli niin helppo kuten aina. Nukkui parit unet mun sylissä ja muuten katseli ja ihmetteli. Tavattiin siellä yllärinä mun ystävä lapsineen ja oli ihana jutella pitkästä aikaa.

Nyt lapset ovat kylpeneet ja pian laitellaan niitä nukkumaan ja toivotaan ettei kukaan häiritse meidän vanhempien rauhaa tänä iltana 😉

Mites muilla on uusi vuosi alkanut ja miten juhlistitte uutta vuotta? 

Kulunut vuosi 2018 on ollut huikea! Parasta ja ihaninta on ollut tietysti Nupun syntymä. Meidän koko perhe ja perhepiiri on ollut aivan äärimmäisen onnellinen tämän pienen tytön saapumisesta perheeseen. Hän on valloittava, äärimmäisen rauhallinen, hymyilevä ja niin ihana pakkaus ettei mitään rajaa.

vuosi 2018

Nyt muistellaan mennyttä vuotta lemppari kuvien ja muistojen kera. Lisäsin linkkejä kuluneena vuonna kirjoittamiini postauksiin, jos haluatte lukea!

Tammikuussa Amalia täytti 6-vuotta ja sai viettää ihanat kaverisynttärit, joissa parasta taisi olla tietysti lukuisat ystävät, mutta myös tanssileikki ja onginta, jossa isi hassutteli ja jokainen vieras onki “haisevan” villasukan ennen oikeaa saalista. Tänä vuonna Milon synttäreillä muutama mukula onki vaipan, heh Johnnyn huumori sai taas loistaa 😉

Tammikuussa teimme lomamatkan Dubaihin ja sinne Amalia haikailee ihan hirmuisesti.

vuosi 2018

Helmikuussa kävimme ultrassa ja siellä se Nuppu-vauva köllötteli. Koko perhe oltiin hurjan onnellisia <3

vuosi 2018

Hahhhaa tota Milon sukkaa 😉

Maaliskuussa perinteisesti virvottiin ja lapset saivat pääsiäisen aikaan etsiä pääsiäispupun piilottamia munia. Niitä löytyy aina ympäri kämppää kattolampuista kiuaskiviin.

vuosi 2018

Huhtikuussa Amalia neiti on hieman hienostellut ja hiuksissa roikkuu pari eriväristä lettiä. Vitsi miten paljon Amalia on tästä kuvasta kasvanut ja muuttunut isomman näköiseksi.

vuosi 2018

Toukokuussa taisi olla jo tosi lämmin ja koko kesä oli super kuuma. Mä muistan niin ihanana yhden rantareissun Amalian ja Milon kanssa. Istuin ison massun kanssa bikinit päällä rantahiekassa katsellen lasten juoksua viltiltä vesirajaan ja siitä molemmat heittivät pienet keltaiset kylpyankat veteen ja toistivat tätä niin iloisina ja onnellisen näköisinä hurjan monta kertaa. Mä pidin kättä mun vatsalla ja mietin miten onnekas olen, tämä on yksi onnellisimmista muistoistani viime kesältä.

vuosi 2018

Kesäkuussa oltiin Kreikassa lomalla siskon perheen ja meidän äidin kanssa. Lapset nautti valtavasti uimisesta ja toistensa seurasta.

vuosi 2018

Muistan kuinka pomppasin ison massun kanssa hirmusta kyytiä aurinkotuolista ylös, kun Milo hyppäsi yhtäkkiä voltin uima-altaaseen.

vuosi 2018

Elokuussa Amalia aloitti esikoulun ja Milo kerhon. Molemmilla sujui aloitus niin hienosti ja edelleen menee oikein hyvin.

uosi 2018

vuosi 2018

Syyskuussa perheeseemme syntyi Nuppu. Mä en osaa teille sanoin kuvata kuinka onnellinen mä olen tästä vauvasta. Tästä vauvasta haaveilin ja tätä vauvaa niin kaipasin. Tämän pienen tytön syntymä teki perheestämme täydellisen ja mua ihan itkettää kuinka onnellinen mä hänestä olen ja tietysti yhtä lailla Amaliasta ja Milosta myös.

synnytystarina

kaksi kuukautta

kaksi kuukautta

Lokakuussa Johnny palasi kolmen viikon isyysloman jälkeen töihin ja arki kolmen lapsen kanssa lähti sujumaan ihan uskomattoman hyvin.

vauva

Marraskuussa aloiteltiin joulutorttujen ja pipareiden leipominen, vai alkoikohan se jo syyskuussa.  Leivottiin monta kertaa näiden kuukausien aikana ja aina soi joululaulut taustalla.

tontut

tontut

Joulukuussa juhlittiin neljävuotiaan Milon synttäreitä. Milo heräsi synttäriaamuna viimeisenä ja alettiin olkkarista hoilottamaan hänelle onnittelulaulua ja Milo ottikin takapakkia ja hävisi sänkyyn peiton alle. Tämä oli aivan hassua, taisi olla meidän kaunis kuoro liikaa uniselle Milolle 😉

vuosi 2018

vuosi 2018

Amalia odotti kovasti tätä joululomaa ja loma on ollut tosi ihana. Milo totesi viimeisen kerhopäivän jälkeen mulle: äiti alkoiko nyt se kesäloma? 

Tänään juhlitaan jo uuttavuotta ja ensi vuodesta tulee varmasti tosi ihana!

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille rakkaille lukijoille koko meidän perheeltä <3 

vuosi 2018

Joulu 2018 on nyt vietetty ja ihana joulu olikin. Johnny on ollut lomalla koko jouluviikon ja palaa töihin vasta uuden vuoden jälkeen keskiviikkona.

Nuppu vietti ensimmäistä jouluaan ja voi miten ihanaa olikaan, kun saimme nauttia joulusta tämän pienen kolmikuukautisen ihanuuden kanssa. Amalia oli aikoinaan ensimmäisenä joulunaan jo melkein yksivuotias ja Milo taasen aivan vastasyntynyt viiden päivän ikäinen suloisuus. Milon ensimmäinen joulu oli taianomainen, jouluvauva on jotain aivan ihanaa.

joulu 2018

Aatonaattona Amalia sai puhuttua meidät vanhemmat ympäri ja pääsi nukkumaan mun, Milon ja Nupun kanssa meidän sänkyyn. Tämä oli virhe, sillä Amalia heräsi jouluaattoaamuun jo kello viisi ja herätti täpinöissään veljensä enkä saanut heitä enää nukkumaan. Niinpä nousin sitten isompien lasten kanssa kello viisi, onneksi sentään Nuppu jäi vielä koisimaan.

Makkarista päästyämme lapset kuikuilivat heti kuusen alle ja olihan tonttu sinne tuonut kolme pakettia. Lasten riemu oli valtava ja molemmat olivat niin innoissaan siitä, että tonttu oli tuonut pikkusiskollekin lahjan.

Muutaman tunnin päästä mua alkoi väsyttää muutamasta kaffekupillisesta huolimatta ja torkuin sohvalla, kunnes Johnnyn herättyä siirryin hetkeksi Nupun viereen sänkyyn. Amalia ja Milo kävivät isin kanssa joulusaunassa, joka on ollut meillä jokavuotinen perinne. Mä olin päättänyt skipata saunan ja hengailin Nupun kanssa. Olin nauttinut saunasta edellisenä iltana kahdestaan Johnnyn kanssa kaikkien lasten nukkuessa yöunta.

Joulusiivouksista ei otettu stressiä, sillä mä olin siivonnut kaappeja ennen Nupun syntymää enkä siis jouluksi siivoillut kuin muutamat kaapit. Johnny halusi kuitenkin pestä tapansa mukaisesti saunan ja kylppärin ja oli ihana käydä putipuhtaassa saunassa löylyttelemässä.

Tänä jouluna emme keitelleet kotona riisipuuroa, vaan lähdimme äitini luokse riisipuurolle. Meidän perheen lisäksi paikalla olivat myös siskoni perhe sekä pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä. Äidin uusi koira luuli ilmeisesti Nuppua leluksi, sillä hän yritti hyppiä sylissä olevaa Nuppua kohti ja jouduimme laittamaan koirulin ulos jäähylle. Sisällä äiti piti Zeroa hihnan päässä ja saimme olla rauhallisin mielin. Zero on vielä nuori koira ja vilkas tapaus eikä ole tottunut pikkuisiin vauvoihin ja ei tietysti haluttu ottaa mitään riskiä, että hän näykkisi leikkimielisesti Nupun jalkoja. Hän pääsi vauvaa kuitenkin varovaisesti nuuskuttelemaan eikä ole siis mitenkään vihainen koira.

Lapset saivat mummilta puuron jälkeen pienet lahjapussukat, joissa oli hieman namia ja me aikuiset nautimme kahvia ja osa herkutteli äidin tekemää jouluista kakkua.

Muutaman tunnin jälkeen palasimme kotiin ja pian tulivat mummi, fafa ja Nappe-hauva meille. Joulupukkikin tuli aika pian vieraiden tultua ja lapset olivat niin täpinöissä. Nuppu oli juuri nukahtanut mun syliin, joten hän ei pukkia nähnyt, vaikka syliin joutuikin muutaman kuvan ajaksi, kunnes tuli itku.

joulu 2018
Ei luoja tätä pukkia 😉

joulu 2018

joulu 2018

joulu 2018
Milo on niin jännittynyt ja pukillakin melkoinen ilme 😉

Lahjoja tuli aika paljon ja Amalia jakoi lahjat yhdessä isin kanssa. Lapset olivat intoa täynnä ja tässä vaiheessa Nuppukin oli jo herännyt.

joulu 2018

Lahjojen availun jälkeen aloimme lämmittelemään laatikoita ja asettamaan jouluherkkuja tarjolle. Tässä kohtaa Nupulle iski nälkä, joten poistuin keittiöstä keinutuoliin syöttelemään Nuppua. Johnny hääräsi keittiössä äitinsä kanssa ja pian saimme alkaa syömään herkullista jouluruokaa.

joulu 2018

Milo väsähti aivan täysin kesken ruokailun ja kiipesi itkuisena mun syliin ja nukahti siihen. Tämä oli aivan uskomatonta, mutta jotenkin niin hellyttävää ja ihanaa. Siirsin pojan hetken päästä sohvalle, jossa hän koisi lopulta melkein kaksi tuntia.

joulu 2018

Nuppukin nukkui ruokailun ajan kehdossa ja kävin muutamasti vain tuttia antamassa. Söin itseni aivan ähkyyn ja kahvin jälkeen myöhemmin Johnnyn vanhempien lähdettyä oloni oli tosi tukala. Miten sitä aina pitääkin ahtaa itsensä niin täyteen jouluruokaa. Ja kuinka ollakaan lämmittelin vielä myöhemmin lisää jouluruokaa itselleni, kun ähky oli hellittänyt 😉

Illalla teimme siskonpedin olohuoneen lattialle, jossa nukuimme koko perhe yhdessä. Tästä tulee aivan varmasti uusi jouluperinne. Katselimme siskonpedistä jouluista leffaa, joka oli muuten aika hyvä ja Milokin jaksoi keskittyä ihan koko elokuvan ajan. Amalia simahti leffan jälkeen, mutta Milo katsoi vielä Johnnyn kanssa Kotia kohti -elokuvan kokonaan ja aloitti vielä uudestaan aiemmin katsomamme jouluelokuvan. Milo nukahti vasta puolenyön aikaan ja joulupäivän aamuun heräsimme puoli kymmeneltä, tosin Amalia oli noussut jo ennen, mutta katseli siskonpedissä peiton alla uudet joululahjaksi saadut kuulokkeet päässä puhelimesta videoita.

joulu 2018

Parasta joulussa on aina lasten ilo ja riemu. Ne innostuksesta tuikkivat silmät ja naurava suu saavat sydämeni lepattamaan. Yhteinen aika perheen ja läheisten kanssa, hyvä jouluruoka ja siskonpeti olivat tämän joulun kohokohdat ja loivat ihanat ja rakkaat muistot <3

Miten te vietitte joulua?