Heippa kaikille! Nyt ollaan uudessa blogikodissa täällä Lifiellä ja tämä on ihka ensimmäinen postaus täällä! Blogin osoite, jonka ilmoitin viimeisessä kirjoituksessani Kaksplussalla on muuttunut. Alusta vaihtuikin tuttuun wordpressiin bloggerin sijasta ja blogin uusi osoite on www.sydanvahankallellaan.com. Mä olen tosiaan tällä wordpressin alustalla kirjoittanut viimeiset viisi vuotta, joten on tosi kiva jatkaa samalla tutulla ohjelmalla. Kaikki uudet postaukset jaan edelleen blogin Facebook-sivuille, joten käy tykkäämässä siellä, niin jutut eivät mene ohi! Myös Instagram päivittyy säännöllisesti, etenkin videopuoli.

Toivottavasti te ihanat vanhat lukijat pysytte matkassa mukana blogimuutosta huolimatta ja olisi mahtavaa saada mukaan myös uusia lukijoita!

Ketäs me ollaan?

Näin ensimmäisen postauksen kunniaksi voisin kertoa hieman kuka olen ja keitä perheeseeni kuuluu ja muuta pientä hömppää meidän perheestä.

Mä olen reilu kolmekymppinen Johanna Lohjalta ja meillä on kaksi lasta, 6-vuotias Amalia tyttö ja 3-vuotias Milo poika. Odotamme tällä hetkellä kolmatta lastamme, jonka laskettu aika on kahden viikon päästä, iiiik!! Perheeseemme kuuluu myös aviomieheni Johnny, hassu koheltaja ukko, jonka kanssa yhteistä matkaa on kuljettu jo 15-vuoden ajan.

blogimuutto

blogimuutto

blogimuutto

Me eletään tosi perhekeskeistä elämää ja perhe ja lapset on meille molemmille vanhemmille kaikki kaikessa. Mä olen ollut yli kuusi vuotta kotiäitinä, joka jatkunee vielä useamman vuoden vauvan synnyttyä. Koulutukselta olen sairaanhoitaja ja mulla oli vielä hetki sitten vakituinen työpaikka muistisairaiden vanhusten parissa, mutta irtisanouduin työstäni, sillä halusin jäädä vielä kotiin hoitamaan lapsia, vaikka nuorin täyttikin kolme vuotta.

Olen opiskellut merkonomiksi ennen hoitajan opintoja ja kouluja käydessä työskennellyt monessa eri paikassa.

Blogia olen pitänyt pian kuusi vuotta ja kirjoitan paljon perhe-elämästä, muun muassa lapsista, raskaudesta ja äitiydestä. Olen rehellinen kirjoittaja ja kirjoitan myös vanhemmuuden haasteista, jaksamisesta ja vaikeistakin aiheista.

Asutaan todella rakkaassa ja ihanassa vaaleansinisessä omakotitalossa ja intohimoni on sisustaminen. Rakastan maalaisromanttista sisustustyyliä!

Raskauden ja synnytyksestä toipumisen jälkeen haluaisin aloitella liikkumista pikku hiljaa, siihen kun ei ole ollut enää moniin vuosiin paloa. Se toisi mulle omaa aikaa, sillä mulla ei oikeastaan ole mitään omia juttuja, paitsi tietty tämä blogi!

Luonteeltani olen äkkipikainen, kuten rakas poikanikin ja yritän opetalla kärsivällisemmäksi ja paremmaksi ihmiseksi joka päivä, mutta näin raskaana ollessa siinä on omat haasteensa, heh 😉 Johnny ja Amalia ovat rauhallisempia ja etenkin Johnny omaa ihan uskomattomat lehmän hermot.

blogimuutto
Rauhallinen pelihetki!

blogimuutto
Ja seuraavassa hetkessä patajumiin!

Meidän molemmat lapset ovat tosi avoimia, iloisia, suloisia, huumorintajuisia, tunteensa näyttäviä, suorapuheisia ja aivan mahdottomia höpöttäjiä. Toisinaan taas todella ärsyttäviä tappelupukareita ja pienempi melkoinen uhmaraivopää, mutta kaikin puolin molemmat niin rakastavia ja ihania lapsia.

blogimuutto

Nyt odotamme kaikki innolla synnytystä ja VAUVAA ja tuntuu huikealta päästä kokemaan kaikki tämä vielä kolmannen kerran <3

Hyppää mukaan seuraamaan meitä ja käy tutustumassa vanhoihin postauksiin! Ihana olla täällä <3

esikoulu

Oi sentään, meillä on täällä nyt esikoululainen ja pieni kerholainen, uskomatonta!! Amalia aloitti esikoulun toissaviikon torstaina ja ensimmäinen kokonainen viikko on eskaria takana ja pian jo toinen.

esikoulu

Ensimmäinen esikoulupäivä!

kerho

Ensimmäinen kerhopäivä!

Milon päiväkerho alkoi viime viikolla ja poika on ollut kerhossa nyt kolme kertaa. Milo käy seurakunnan päiväkerhoa ja kerho on kaksi kertaa viikossa kolmen tunnin ajan.

Kerho taipaleen piti alkaa jo tammikuussa heti Milon täytettyä kolme vuotta, mutta se ei kahden yrityksen jälkeen lähtenyt sujumaan, vaan poika itki hysteerisenä ikäväänsä. Teimme sitten päätöksen antaa pojan kasvaa ja kokeilla kerhoilua myöhemmin uudestaan, kun aika olisi kypsempi. Milo pääsikin kerhoilemaan siskon kerhon vappubileisiin huhtikuussa ja silloin se onnistui hienosti, vaikka jättötilanteessa tulikin iso itku. Sisko ja kerho-ohjaajat saivat pojan kuitenkin rauhoittumaan ja jossain kohdin päivää sain kerhosta ihanan kuvan, jossa Milo pelaili ilmapallon kanssa muiden kerholaisten joukossa. Tällä kerralla viejänä oli isi ja uskon sen olleen myös hyvä juttu, vaikka siskon tuki se taisi eniten merkata.

Miten on sujunut?

No mutta miten näillä kahdella on sitten sujunut. Heti alkuun voin kertoa, että aivan uskomattoman hyvin molemmilla ja mä olen todella helpottunut ja onnellinen. Mua mietitytti etenkin Milon kerhoilu, kun taas Amalia on kasvanut tässä viimeisen vuoden aikana niin huikeasti ja saanut rutkasti rohkeutta, että lopulta en ollut juuri lainkaan huolissani esikoulun aloituksesta. Mulla ei tullut edes itku esikoisen seistessä jonossa reppu selässä, sillä hän näytti niin onnelliselta ja levolliselta.

Ja kivaa on ollut, vaikka toki tämä on ollut iso muutos Amalialle, joka on ollut kuusi vuotta kotihoidossa ja käynyt kolmevuotiaasta kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerralla seurakunnan kerhossa. Eskarissa kun käydään joka arkipäivä ja päivä on neljätuntinen, 9-13. Vähän on ehkä ollut havaittavissa pientä väsymystä ja iltaisin ja viikonloppuisin sitä kaipaa hieman rauhaa eikä jaksa touhottaa kaikkea aikaa ystävien kanssa. Iltaisin nukkumaanmenoa ollaan aikaistettu ja alkuun aamuisin jouduin useampana päivänä herättelemään neitiä, joka tuhisi peiton alla niin lämpimänä täydessä unessa. Viime viikolla loppuviikosta Amalia alkoi heräillä ennen herätystä ja näin on menty siitä asti. Me tosiaan noustaan vasta hieman ennen kahdeksaa, ei sen aiemmin.

esikoulu

Kouluruoka ei vielä maistu

Eskarissa on käytössä wilma, johon opettaja laittaa aina viikko-ohjelman ja ihanan kattavasti oli kerrottu mitä kaikkea eskarissa on näinä ensimmäisinä päivinä touhuttu. Tämä on tosi kiva, sillä Amalia on toisinaan sellainen satutäti ettei aina ihan tiedä puhuuko hän totta vai ei.

Eskarilaiset käyvät koulun puolella ruokailemassa (eskaritilat ovat koulun vieressä parakissa) ja siellä otetaan ilmeisesti itse ruoka ja ainakin kannetaan tarjottimella pöytään. Amalia on kaikkiruokainen ja hyvä syömään, mutta kouluruoka ei ole juuri maittanut. Opettaja totesikin mulle yhtenä päivänä, että Amaliasta huomaa sen, että on tottunut kotiruokaan. Mua vähän nauratti, kun samaan aikaan mulla porisi uunissa herkullinen lihakastike. Noh pikkuhiljaa sitä varmasti tottuu ja onneksi nykyään ei sentään enää pakoteta syömään, mutta maistaa täytyy ja sen Amalia on tehnyt. Mä olen tarjonnut Amalialle lounaan kotosalla, kun kuitenkin mä ja Milo ruokaillaan joka päivä kotona.

Amalialla on samassa eskariryhmässä muutama kerhosta tuttu ystävä ja kivasti hän on tutustunut ja saanut lisää ystäviä. Koulun puolella ruokailun aikana hän on nähnyt naapurintyttöä ja muita meidän tuttuja ja tämä on ollut aina kivaa! Huomiseksi on sovittu eskarin jälkeen leikkitreffit yhden vanhan kerhokamun kanssa, tytöt kun joutuivat eri eskariryhmiin ja kaipaavat toisiaan.

Mites sitten tämän hepun kerhoilu

kerho

No se on lähtenyt käyntiin loistavasti ja kaksi ensimmäistä kertaa isi vei Milon kerhoon. Nyt mä vein viimeksi ekan kerran ja hyvin meni sekin! Amalia viedään aina ensin ja viimeksi Amalia seisoi vielä jonossa, kun Milo lähti jo paahtamaan reppu seljässä kerholle päin. Kyllä hieman nauratti. Kerhossa on ulkoiltu kahtena kertana, toisena kerholaiset tekivät pienen lenkin ja toisena leikkivät päiväkodinpihalla. Milo on aina syönyt kaikki eväänsä tai kurkunpätkistä on kuoret tulleet eväsrasiassa kotiin. Niitä Milo ei ikinä syö. Omien puheiden mukaan hän on leikkinyt paljon ja tykännyt kerhosta kovasti!

Ohjaajan sanoja lainaten: Milolla on mennyt kerho aivan täydellisesti! Ihan huikeaa ja hiukan olen ollut yllättynyt, hih <3

kerho

Miten muilla on lähtenyt lapsilla arki rullaamaan? 

Ehdottomasti ihastuttavin hankinta tulevalle vauvallemme on tämä kaunis kehto, jonka bongasin vauvan tavaroita selaillessa.

Kehto on meillä olohuoneessa ja vauva voi ottaa siinä sitten kaikessa rauhassa päiväunia. Amalia ja Milo nukkuivat aikoinaan ihan pikkuisina äitiyspakkauksen laatikossa, mutta tämä tuleva pikkuinen pääsee hivenen prameampaan pesään nukkumaan 😉

vauvan kehto

Tällä hetkellä kehdossa istuskelee Amalian hankkima soiva suloinen pupu, jonka ihana isosisko halusi välttämättä pikkusiskolle tilata. Pian pupu saa väistyä jalkopäätyyn, kun saamme ihka oikean pienen tuhisijan sinne nukkumaan <3

vauvan kehto

Onko muut hankkineet pinnasängyn lisäksi muuta petiä vauvalle? Ja minkälaisia?

Ps. Kehto on ostettu Jollyroomista.

Tänään raskausviikkoja on kasassa 35+2 ja eilen soitin jo synnytysosastolle kysyäkseni ohjeita, kun tuntuvia supistuksia oli tullut kaksi tuntia säännöllisesti noin 2 minuutin välein. Sain ohjeeksi juoda reilusti vettä, ottaa gramman panadolin, käydä makuulle jalat kohotettuina, seurailla vauvan liikkeitä ja tilanteen kehittymistä. Supistukset eivät meinanneet millään hellittää, mutta sitten ykskaks noin kahden tunnin jälkeen ne helpottivat ja niitä alkoi tulla epäsäännöllisemmin. Iltaa kohden supistukset loppuivat kokonaan ja yön sain nukuttua oikein hyvin ja tänään supistuksia on tullut vain muutama.

Sikiön paino: 2500 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 31 cm
Koko pituus: 42,5 cm

raskaus

Raskausviikko 34+3

Vauva yllätti isin ja Amalian

Tämä parivaljakko meni supistuksista aivan sekaisin, minä ja Milo olimme ihan viilipyttyjä. Johnny hoki vain ettei ole vielä valmistautunut tähän ja ryntäsi vessaan ruikuloimaan. Amalia hyppi riemusta, kiljui ja oli aivan täpinöissä. Iso itkukin neidiltä pääsi, kun tilanne niin jännitti. Lopputulema oli hyvä, siis se että supistukset hellitti ja vauva jäi vielä massuun kasvamaan, mutta tämä harmitti selkeästi isiä ja Amaliaa. Amalia ressasi myös pakkaamattomasta sairaalakassista ja alkoi pakkaamaan sitä. Ihanasti hän osasi ajatella mitä kaikkea sinne tarvitsee, toki sinne sujahti vauvalle hieman leluja, joille nyt ei ehkä ole ihan heti käyttöä 😉

Amalia ja Milo ovat syntyneet molemmat vasta lasketun ajan jälkeen ja saa nähdä miten käy tämän kolmannen kanssa. Mun oma veikkaus on tällä hetkellä se, että niin pitkälle ei tulla pääsemään, mutta koskaan ei voi tietää. Lohjan sairaalassa saan kuitenkin jo synnyttää, vaikka synnytys lähtisi jo näillä viikoilla käyntiin. Se on mulle tärkeää, koska Lohjan synnytysosasto on niin ihanan kodinomainen ja siellä olen tuntenut oloni turvalliseksi synnytyksen aikana. Toki siellä on muutamia ihania vanhoja työkavereitakin töissä ja samassa sairaalassa eri osastoilla sisko, äiti ja muutamia parhaita ystäviä, joten siksikin on ihana synnyttää tutussa talossa. Äitini ei sentään ole enää synnärillä töissä, joten ehkä tällä kertaa hän ei pidä ruokataukojaan mun ja vauvan huoneessa 😉

Mutta siis kyllä nämä supistukset nyt avasivat silmiä siihen, että pian meillä on vauva ja nyt voi jo alkaa availemaan vaippapakettia ja pesaista vielä pinnasängyn lakanoista pölyt pois. Niin jännittävää ja ihanaa <3

Miten muilla odotus sujuu? Onko supistellut paljon? 

 

 

Meidän perheen yhteinen kesäloma päättyy tänään, sillä Johnny aloittaa huomenna työt kolmen viikon kesäloman jälkeen. Kauaahan mies ei töissä ehdi olla, kun isyysloma kolkuttelee jo ovella. Ajatelkaa mulla on raskausviikkoja kasassa tänään jo 34+5 ja laskettu aika on ensi kuussa! Tämän kesän aikana vauvoja on syntynyt tosi paljon etuajassa ja saa nähdä milloin meidän pieni näkee päivänvalon.

raskaus

Raskausviikko 32+1

Avointa keskustelua lasten kanssa

Amalia ja Milo ovat molemmat pohtineet paljon vauvan syntymää, synnytystä ja sitä minkälainen vauva sitten on. Meidän perheessä asioista on aina puhuttu avoimesti eikä täällä pimpit tai pippelit ole mitään etupyllyjä. Molemmat lapset ovat jo hyvin pienistä asti tienneet, että vauvat syntyvät äidin pimpistä tai sitten mahasta leikkauksen avulla.

Nyt kuusivuotiaana Amalia on pohtinut kuinka isoksi pimppi oikein tulee syntymän hetkellä ja minä olen sitten kertonut mitä supistukset aiheuttavat. Lapset ymmärtävät asioita ihan älyttömän hyvin ja Amalia onkin kysynyt tuleeko vauvan syntymän aikana äidiltä pissa vauvan päälle ja tähän olen todennut ettei pissa tule, mutta kakka kylläkin. Tämä sai hienoisen irvistyksen neidin kasvoille, mutta selitin heti perään ettei se äidin kakka vauvan päälle tule ja kätilö siivoaa sen heti sängyn päällä olevalta suojalta pois.

Luonnollisesti molemmat lapset ovat kysyneet sattuuko synnytys äitiä ja Amalia on miettinyt myös sitä voiko äidille tai vauvalle käydä pahasti. Milo on kysynyt tuleeko touhussa verta ja pojan kasvoille levisi vekkuli hymy, kun kerroin, että kyllä siinä aina vähän verta tulee. Milohan on ollut jo alta kaksivuotiaasta asti ihan fiiliksissä omista haavereista, joissa tulee hieman verta ja pikkuisesta asti hän on esimerkiksi Miia tädille nostanut housun puntit ylös ja esitellyt innokkaana polvensa haaverit.

Musta on hyvä, että lapset kyselevät asioita eivätkä pohdi niitä vain hiljaa mielessään. Toki kaikki lapset eivät välttämättä pohdikaan asioita niin laajasti kuin toiset. Amalia oppi puhumaan jo tosi varhain ja on siitä asti janonnut tietoa monista asioista ja ollaan niistä sitten puhuttu yhdessä lapsen ikätasoisesti.

Kaikilla meillä on hyvä mieli lähenevästä synnytyksestä ja vauvan tuloa odotellaan kovasti. Milo pussaa ja halii nykyään lähes aina mun massua, kun kävelee mun ohi tai tulen vaikka kaupasta kotiin. Iltaisin nukkumaan mennessä vauva saa paljon pusuja ja haleja sekä hauskaa ja suloista höpötystä. Milo on aina vauvalle jutellessaan sellaisen ujon ja niin valtavan onnellisen näköinen <3

Minkälaisia mietteitä teidän lapsilla on ollut synnytyksestä ja vauvan tulosta?