Nuppu on nyt 1,9 kuukautta ja täyttää siis 2-vuotta syyskuussa! On aika rientänyt, ei voi muuta sanoa. Vauva-aika oli aivan ihana ja Nuppu-taapero on mainio tapaus. Hän ei puhu juurikaan yhtikäs mitään, sanoja tulee ainoastaan muutama. Se on ollut vähän hämmentävää, kun Amalia puhua pälätti yksivuotiaana jo kunnon lauseita ja Milokin sanoi paljon sanoja, vaikka lauseita alkoikin puhumaan Amaliaa myöhemmin. Toisaalta Nuppu on ollut monella tapaa erilainen kuin isommat sisarukset. Amalia on rauhallinen myös, kuten Nuppu, mutta pienempänä Amalia oli paljon Nuppua vauhdikkaampi. Muutama päivä sitten uimarannallakin Nuppu napotti paljon paikallaan katsellen vaan, toki hän teki hiekkakakkuja, kävi leikkipaikalla ja vedessä varpaita kastamassa, mutta sillä tavalla rauhassa kaikki tapahtui eikä hän hötkyillyt. Pystyin siis vallan mainiosti mennä rannalle näiden kolmen kanssa yksin.

Vaikka Nuppu ei vielä puhu kuin muutaman sanan, niin hän tulee hienosti kuitenkin ymmärretyksi. Ruuan jälkeen pikkuinen osaa sanoa kiitos ja myös äiti sana löytyy sanavarastosta, kuten myös ankka, mopo ja nanna.

Nupulla on mainioita ilmeitä, hän pyöräyttää toisinaan silmiään ja jos hän tekee jotain kiellyttyä, niin laittaa nenän nyrpälleen ja heristää sormeaan. Se on niin hassua ja mua aina meinaa naurattaa. Tällä hetkellä Nuppu nappaa välillä sisaruksiaan hiuksista ja sitten heristää sormeaan ja sanoo ai ai samaan aikaan paijaten. Tietää tekevänsä tuhmasti vetäessään hiuksista, mutta silti tekee mieli niin tehdä, vaikka tietää, että oikea tapa olisi hellästi silittää.

1,9 kuukautta

Nuppu osaa hyppiä hienosti tasajalkaa ja trampalla hyppää jo tosi korkealle.

Pikkuinen rakastaa ruokaa ja on saanut maistaa jo herkkuja ja aina jotain hyvää saadessaan hän alkaa tanssia ja laittaa herkun suuhun.

Nupulla on vasta ensi viikolla neuvola, kun en ole saanut aikaiseksi varattua sitä aiemmin ja taitanee siinä samassa mennä jo melkein 2-vuotis neuvola. 1,5-vuotis neuvolaan kuuluu normaalisti lääkärintarkastus, mutta nyt se on koronan vuoksi peruttu. Ehkäpä se on sitten 2-vuotis neuvolassa. Vesirokkorokotteen Nuppu tulee saamaan ja onhan se mukava kuulla tytön mittoja, omaan silmään näyttää kasvaneen kivasti ja ruoka maistuu.

Nuppu on edelleen ujohko, mutta ei samalla tapaa kuin ennen. Mummejaan hän ei enää ujostele, vaikka syliin ei menekään. Mun sisko on ainoa, jonka syliin tyttö suostuu.

1,9 kuukautta

Ennen Nuppu ei viihtynyt autossa, mutta nykyisin se menee jo hyvin.

Hän tykkää kovasti ulkoilusta ja parasta on päästä äidin tai isin pyörän kyytiin. Pikkuinen ajelee mopolla usein ja menee sillä lujaa ja tasapaino on tosi hyvä. Hiekkalaatikolla Nuppu tykkää tehdä kakkuja, hyppii innoissaan trampalla, liukuu liukumäestä ja pelaa jalkapalloa.

Nuppu herää aamuisin puoli seitsemän-seitsemän aikaan ja käy päiväunille jo kello yksitoista. Hän nukkuu yleensä kaksi tuntia ja illalla uni tulee monesti vasta yhdeksän jälkeen. Ilmeisesti kaksi tuntia päiväunta on liikaa eikä illasta häntä meinaa saada aiemmin nukkumaan.

Meillähän Amalia ja Milo ovat jättäneet päiväunet pois jo tosi aikaisin, ja sitten käyneet yöunille ajoissa. Saa nähdä kuinka Nupun kanssa käy. Tällä hetkellä hän on ainakin ihan naatti jo yhdeltätoista ja nukahtaa saman tien.

Nuppu rakastaa kylpeä, käydä suihkussa ja saunoa. Saunassa hän heittää löylyä ja “laulaa” meidän kanssa saunalaulua. Hiustenpesu sujuu hyvin eikä meillä ole ollut ikinä sen kanssa kenenkään lapsen kohdalla ongelmia.

Nupulla on atooppinen iho, kuten Milollakin ja häntä on rasvattava. Nyt kesällä iho on parempi.

Nupun hiukset on kasvaneet paljon ja latvat kihartuvat suloisesti. Meillä ei olekaan ollut kihartuvia hiuksia Amalialla ja Milolla. Nuppu on vaalea, kuten Milo eikä halua käyttää pinnejä tai ponnaria. Välillä kokeilen laittaa Nupun hiuksia, mutta hän repii kaikki härpäkkeet heti päästä pois. Johnny sanoo aina Nupun näyttävän ihan Juice Leskiseltä, kun takatukka hulmuaa ja edestä tukka on paljon lyhyempi.

Nuppu tykkää antaa suukkoja ja haleja ja joka aamu on ihan täpinöissään, kun sisarukset heräävät ja syöksyy halimaan heitä. Imetyksen aikana Nuppu nostelee usein kesken kaiken paljaita jalkojaan mun naamaan ja mun pitää antaa hänen pehmeille jalkapohjille pusut. Tissi on Nupulle vielä tosi tärkeä ja päivisin hän syö tissimaitoa ehkä noin viisi-kuusi kertaa. Öisin hän ei ole syönyt maitoa enää unikoulun jälkeen. Imetän pikkuista niin pitkään, kun meistä molemmista tuntuu hyvältä.

Tälläinen ihana taapero täällä <3

Minkälaisia taaperoita muilla on? <3

 

 

 

Tänään kauniin aurinkoisen sunnuntain jälkeen esittelen meidän uuden pavinjongin sekä pihakalusteet. Paviljonki ja kalusteet on ostettu Ikeasta.

paviljonki

Meidän pihalla on kolme terassia ja pavinjonki on yläterassilla, jossa on myös grilli ja grilliherkut nautimme kesäisin aina pavinjongin suojassa. Onhan siinä tietysti astioiden ja tarjottavien kantelua, mutta ei se ole koskaan haitannut.

paviljonki

Ostin Ikeasta pavinjonkiin suloiset valot, mutta ne eivät ole päässeet vielä testiin, kun ei olla valvottu niin pitkään. Pikkuhiljaa, kun tulee lämpöisempää, niin alamme Johnnyn kanssa istumaan iltoja ulkona ja sitten nappaan tunnelmavalot päälle.

paviljonki

Kesäkukkina olen jo usemman vuoden suosinut pelargonioita, sillä ne ovat kauniita ja erittäin kestäviä, vaikka kastelu joskus unohtuisikin. Toisethan pitävät näitä kukkia mummomaisina, ja kyllä oman mummonikin verannan ikkunalaudalta näitä löytyi joka kesä. On muuten jännä miten sitä ihastuu tiettyihin kukkiin ja sitten laittaa aina niitä samoja. Meidän pihan roikkukukatkin ovat olleet samanlaiset jo kolme kesää ja mun siskon kukkapenkistä löytyy aina tähtisilmiä. Valitsetteko tekin usein samoja kesäkukkia, vai vaihteletteko?

paviljonki

Kuvaan tässä kesän aikana meidän pihaa lisää ja esittelen pari ihanaa makoilupaikkaa!
Aurinkoista ja rentoa uutta viikkoa <3

Se on viikonloppu jälleen edessä, parasta! Tänään on suunnitelmissa viettää iltaa Johnnyn kanssa, sillä tällä viikolla meidän kahdenkeskinen aika on jäänyt tosi vähäiseksi. Yleensähän vietetään aikaa yhdessä joka ilta, mutta tämä viikko on ollut erilainen.

Maanantaina meillä oli siskon lapset yökylässä, tiistaina Johnny oli ihan väsy ja nukahti aikaisin, keskiviikkona mä kävin maate samaan aikaan lasten kanssa ja eilen Johnny oli ystävänsä kanssa kalassa ja tuli kotiin vasta yhdentoista pintaan ja mä nukuin jo. Tämä on harvinaista meillä, siis se ettei yhteistä aikaa juuri ole ja nyt mulla on jo vähän ikävä mun miestä ja odotan iltaa kovasti. Kotona me ihan ollaan ja lapsetkin ovat, mutta se, että tietää, että tiedossa on toisen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja herkuttelua on niin kivaa!

Nuppu heräsi tänä aamuna puoli seitsemän ja isommatkin jo puoli kahdeksalta, joten saadaan lapsukaisia ihmisten aikaan nukkumaan. Johnny hilpaisee luultavasti hakemaan meille ruokaa, pizzaa ja hampparia ja varmasti herkutellaan lisäksi vielä karkeilla, maataan sohvalla ja katsellaan ohjelmia. Ehkä saunotaan koko perhe illasta ja lasten käytyä yöunille voisin sytytellä muutamat kynttilät. Hetkeen ei ole tullut kynttilöitä poltettua, kun on niin pitkään valoisaa.

paavolan tammi

Viikonloppuna olisi kiva tehdä pieni retki perheen kesken. Keväällä käytiin katsomassa Lohjansaaressa Paavolan tammea ja tämä oli kiva reissu. Meillä oli evästä mukana ja tammen ihastelun jälkeen talsimme vielä luontopolun. Paavolan tammelle vievä metsäreitti on kuin sadusta, suosittelen käymään.

paavolan tammi

Tällä viikolla satutin futiksessa oikean nilkan ja jouduin jättää sitten keskiviikon treenit väliin. Ai että, kun harmitti. Täytyy hankkia toiseenkin nilkkaan tuki, kun tuolla lailla heilahtelevat. On se nyt kumma, kun kausi ei ole vielä edes startannut, ja mulla on ollut jo polvi ja nilkka vaivaa.

paavolan tammi

Amalia ikävöi Johnnyn vanhempia kovasti ja mummi tuli Nappe-hauvan kanssa meille ja lähdimme yhdessä lenkille. Amalia sai taluttaa Nappea koko ajan ja oli niin tohkeissaan. Nuppukin jaksoi kävellä pitkän matkan ja kokeili hänkin taluttaa koirulia, mutta piti niin hellästi hihnasta kiinni, että se putosi kädestä joka kerta.

paavolan tammi

Johnny alkoi ajamaan nurmikkoa heti töistä tultuaan ja mies oli niin polleana, kun meidänkin nurmikko on hyvässä kunnossa. Tosin vähän mua nauratti, kun ruohonleikkurista oli pudonnut yksi rengas matkan varrelle, mutta eipä tuo näyttänyt haittaavan.

Tänään ilma kaunistui illasta ja tuli ihan lämmin. Keiteltiin iltakahvit, napattiin kaffekupit mukaan ja käppäiltiin Nupun vieressä pikkuisen huristellessa mopolla. Amalia on ollut illasta vähän väsähtänyt, rankka ensimmäinen kesälomaviikko 😉

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua <3

Olen kirjoittanut vuosi sitten kesäkuussa postauksen kiitollinen näistä juuri nyt ja muistan silloin ajatelleeni, että tämän voisi toteuttaa joka kuukausi. Kuinkas sitten kävikään 😉

Jotkuthan pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa, jonne rustaavat tai miettivät mielessä asioita, joista on ollut kiitollinen päivän aikana. Tätä voisi toteuttaa yksin tai yhdessä Johnnyn kanssa iltaisin, kun joka ilta muutenkin höpistään. Uskon, että Johnny lähtisi tähän mukaan mielellään.

Kiitollinen näistä juuri nyt

  • siskon lapset olivat meillä yökylässä maanantaina ja meillä oli ihana ilta, lapset nautti niin kovin ja sitä on aivan parasta katsoa. Itsekin olin hymyhuulilla koko ajan ja mietin miten ihania ja upeita pieniä ihmisiä heistä jokainen on
  • olin maanantaina jalkapalloharkoissa ja tiistaiaamuna mun jalat särki ja heräsin lasten vierestä siskonpedistä kello kuusi. Nousin ylös, keitin kahvit ja menin riippukeinuun aamuaurinkoon nautiskelemaan. Auringon siirryttyä etupihalle painelin sinne läppärin kanssa ja sain idean toteuttaa tämän postauksen
  • Johnnyn kesäloma on edessäpäin ja sen odottaminen tuntuu kutkuttavalta
  • ollaan vietetty paljon enemmän aikaa mun äidin kanssa ja se on ollut ihanaa, niin musta kuin lapsistakin

kiitollisuus

  • omasta kodista ja ihanasta pihasta
  • kivoista pyörälenkeistä lasten kanssa ja kauniista maisemista
  • auringosta ja siitä, että olen osannut rentoutua hieman paremmin
  • jalkapallosta. Se tuo niin paljon iloa ja mietin pelaamista ja joukkuetovereita tosi usein ja aina hymyilyttää
  • siitä, että kesä on vasta aluillaan
  • omasta veneestä. On huikeaa olla vesillä, vaikka meidän perheellä se ei ole mitään rauhallista ja hiljaista ja vähän saatetaan kiristellä hampaita, mutta sitähän se meidän elämä muutenkin on
  • aviomiehestäni Johnnysta. Se, että ollaan oltu jo 18-vuotta yhdessä ja silti mietin miestä katsoessani miten söpö ja ihana hän on
  • omien ja siskon lasten huumorintajusta. Luoja ne on hauskoja. Ei kaikki lapset voi olla näin härskejä, mutta meiltähän se on opittu
  • elämästä
  • terveydestä
  • onnellisuudesta. Onnellisuus on yksi tärkeimmistä <3

Mistä te olette kiitollisia? Pitääkö joku kiitollisuuspäiväkirjaa? 

Aivan ihana viikonloppu takana! Aurinko paistoi ja oli niin lämmin. Perjantaiaamu alkoi jo aivan ihanasti, kun lähdin lasten kanssa pyörillä palauttamaan Amalian aapisen koululle, ja samalla Amalia sai pulpetista muutamat piirustukset, jotka esitteli innoissaan kotona. Koulussa on saanut piirtää satua kuunnellessa, mikä on aika kiva. Myös kovalla sadesäällä on saanut jäädä sisälle piirtämään ja ilmeisesti myös silloin, jos on ennättänyt tehdä tehtävät etuajassa. Amalia toivotti opettajalle reippaasti Hyvää kesää ja jatkoimme koululta matkaa mun äidin luokse. Ei tiedetty onko mummi kotona vai töissä, mutta päätimme käydä kolkuttelemassa ja oli iloinen yllätys, kun mummi vietti vapaapäivää. Menimme porukalla mummin taloyhtiön leikkipaikalle ja lapset tekivät innoissaan hiekkakakkuja, keinuivat ja höpöttivät.

Illalla Amalia sai valvoa meidän vanhempien kanssa ja pienempien nukahdettua tyttö pääsi isin kanssa kauppaan ostamaan herkkuja ja hakemaan ravintolasta pizzaa ja hampparia. Sauna oli päällä ja syömisen jälkeen mentiin kolmisin saunaan. Saunan jälkeen tehtiin Amalian kanssa kasvonaamiot, mutta Amalia ei halunnut pitääkään naamiota, kun se tuntui hänestä inhottavalta. Saunanraikkaina sitten herkuteltiin sohvalla sipseillä ja nameilla ja nukahdettiin kaikki kolme sohvalle.

mökki

Lauantaina mä sain nukkua pitkään ja heräsin vasta kymmenen jälkeen ja kuulin, että Johnny leikkaa ulkona jo nurmikkoa. Kävin kurkkimassa missä muu perhe menee ja Nuppu tuli tomerana vastaan persiljan ja tillin taimet molemmissa käsissään. Ai että mua nauratti, meillä ei taida nämä yrtit vielä tänä kesänä kasvaa. Anoppi oli jo kauhuissaan, kun oltiin ostettu taimia, kun ne on kuulemma niin kalliita. Harmi, kun ei ollut puhelin kädessä, että olisi saanut Nupusta kuvaa revityt taimet käsissä. Mummi olisi ollut kauhuissaan.

mökki

Nuppu heräsi jo kello kuusi lauantaiaamuna ja he olivat Johnnyn kanssa aamusta vähän siivoilleet ja menneet jo aikaisin ulkoilemaan. Milo ja Amalia olivat heränneet myös ajoissa ja Milokin leikki kotipihalla jo puoli yhdeksältä.

Nupun käytyä päiväunille pojat lähtivät ruokakauppaan ja Motonettiin ostamaan matoja kalastusta varten. Milo pääsi ensimmäistä kertaa aikoihin ihmisten ilmoille.

Mä en avannut tietokonetta ollenkaan, vaan otin rennosti Amalian kanssa. Katseltiin sisustuslehdestä erilaisia koteja ja annettiin pisteitä. Amalia tykkää tästä kovin. Käytiin myös trampalla hyppimässä, mutta kauaa en kyennyt hyppimään, kun tuntui alkavan pyörryttää. Lämpö ja trampalla hyppiminen oli liikaa ja lähdettiin takaisin makoilemaan.

Nupun unien ja välipalan jälkeen lähdettiin siskon perheen mökille. Heillä on mökki tässä Lohjalla ja hurautimme ensin autolla rantaan ja siitä mentiin veneellä mökille.

mökki

Päivä oli aivan ihana ja niin rento. Siskoni toimi grillimestarina ja syötiin pihviä, makkaraa, parsoja pekonin kera, halloumijuustoa, tuoretta patonkia ja perunasalaattia.

Lapset uivat ja lopulta Milokin sukelsi, kun yllytettiin. Milo on vilukissa ja keskittyy uinnin sijaan aina kalastukseen. Poika jaksaa kalastaa tuntitolkulla. Amalia ja Iida uivat usein pelastusliivit päällä, vaikka molemmat osaavat uida. Se on vaan heistä niin kivaa. Molemmat hyppäsivät meidän veneestä veteen ja lilluttelivat laudalla. Tytöt pitävät aina valtavaa mekkalaa uidessa, iloinen nauru ja kiljunta kuuluu varmasti pitkälle. Nuppu kasteli hieman varpaitaan, mutta ei mennyt yhtään pidemmälle. Lapioi hiekkaa ja vettä ja heitteli lapiota järveen. Nuppu nautti mökillä olosta tosi paljon ja hänen kanssa oli helppo olla siellä. Paljon pikkuinen keskittyi syömiseen ja halusi tietysti kaikkea mitä muutkin söivät. Nupusta vaikuttaa kuoriutuvan samanlainen herkkusuu kuin Amalia on. Äiteen tyttöjä.

Viime kesänä siskon perhe rakensi mökille pikkuruisen saunan, sellaisen suloisen pienen söpön, kuten itse mökkikin. Sisko lämmitti saunan ja isommat lapset saunoivat keskenään ja uivat välillä. Amalia ja Iida saunoivat kaikkein pisimpään ja olivat eniten vesipetoja. Miehet saunoivat myös ja hetken päästä Nuppu lähti määrätietoisesti saunalle päin ja pääsi miesten kanssa saunomaan. Nuppuhan rakastaa saunomista ja välillä suihkussa tai kylvyssä käydessä yrittää avata saunan ovea ja näyttää pääseekö saunaan.

Kotona olimme kahdeksan pintaan ja suihkun ja iltapalan jälkeen lapset kävivät nukkumaan. Nuppu nukkui jo ennen puolta yhdeksää ja mä menin ulos istuskelemaan, lakkailin kynsiä ja kuuntelin musiikkia. Johnny nukahti isompien lasten viereen ja puoli kympin pintaan menin kurkkaamaan huoneeseen nouseeko mies sieltä ollenkaan. Noh nousihan se, mutta koomaili sohvalla siihen malliin ettei hänestä paljon seuraa ollut.

mökki

Sunnuntaiaamuna oli Johnnyn vuoro nukkua pidempään ja mua vähän nauratti, kun Nuppu nukkui kasiin, jota ei ole tehnyt moneen kuukauteen. Lauantainahan Johnny nousi tytön kanssa kello kuusi ja mä sain jäädä koisimaan. Johnny oli hieman katkeraa poikaa.

Mietiskelin aamusta heti miten kiva olisi viedä lapset uimaan mökille ennen Nupun päiväunia. Veneellä kun matka taittuu nopeasti ja helposti, niin voi ihan vain piipahtaakin välillä eikä jäädä aina asumaan. Siskon perhe oli mielissään, kun kysyin voidaanko tulla ja kaikki lapset niin tohkeissaan. Kiukkuhan siitä tosin Amalialle ja Iidalle tuli, kun lähdettiin lounaaksi kotiin, mutta on se sama kiukku välillä muutenkin erotessa. Noh nyt alkoi kesäloma, joten voi yökyläillä useammin.

Loppupäivän vietimme kotosalla. Lapset saivat juosta sadettajan läpi ja me vanhemmat istuskeltiin auringossa ja katseltiin. Kävin iltapäivästä ruokakaupassa ja grillattiin herkullinen päivällinen.

Illalla lähdin jalkapalloharkkoihin ja Eemi ja Iida tulivat meille lasten kanssa touhuamaan. Johnny jäi viiden lapsen kanssa kotipihalle vaimon heilutellessa kättä hyvästiksi.

Johnnyn sähly on ollut koronan vuoksi tauolla, kuten oli mun jalkapallokin, mutta sähly on aina myös kesätauolla, joten miehellä tulee pitkä tauko harrastamiseen. Olen yrittänyt tsempata, että Johnny kävisi vaikka lenkillä, mutta ymmärrän ettei huvita itsekseen lähteä. Me ollaan molemmat sellaisia, että tarvitaan ryhmä liikunnan kipinän saamiseksi.

Onneksi Johnnylla on tuo kalastus ja vesillä hän saa omaa aikaa ja tehdä sitä mitä rakastaa. On tärkeä pitää huoli, että molemmilla vanhemmilla on aikaa itselleen. Tässä viimeisien kuukausien aikana Johnny on sanonut, että välillä tuntuu, ettei ole muuta kuin työ ja koti. Ennenhän miehellä oli aika paljon työmatkoja, välillä jopa ulkomailla asti ja näistä hän nautti kovin ja sai kivasti hengähdystaukoja arjesta.

Tämä uusi viikko vaikuttaa hieman pilvisemmältä ja viileämmältä. Äkkiä takaisin lämpö <3

Ihanaa viikkoa murut <3