Meidän vauva on nyt 7 kuukautta tai oikeastaan jo lähes 7,5 kuukautta. On hassua miten tuntuu nyt jo tosi kaukaiselta se aika, kun hän oli juuri syntynyt ja on toisaalta kurjaa miten sitä on unohtanut näin pienessä ajassa paljon siitä ihan vastasyntynyt ajasta. Hetkeksi olisi ihana palata siihen, jotta muistot ja tunteet palaisivat elävinä mieleen.

vauva 7 kuukautta

On ollut mainiota seurata vauvan muuttumista isommaksi ja tuntuu edelleen niin kiitolliselta ja uskomattomalta, että saimme perheeseemme kolmannen lapsen ja juuri tämän ihanan Nuppu-vauvan.

Me olemme hänestä tosi onnellisia koko perhe ja Milon silmät oikein säihkyvät joka aamu, kun hän herää ja tulee antamaan aamuhalia ja suukkoa pikkusiskolle. Ja pikkusiskon kasvoille leviää aivan valtava hymy ja välillä hän oikein tärisee innostuksesta koko vauva.

Myös Amalia halaa ja pussaa Nuppua joka aamu ja samalla molemmat lapset aina lepertelevät vauvalle ja muuttavat oikein äänensä sellaiseksi suloiseksi ja etenkin Milon ääni muuttuu niin helläksi ja herkäksi, että joka ikinen kerta se liikuttaa minua aivan valtavasti.

vauva 7 kuukautta

Nuppu saa huomiota ja syliä paljon meiltä kaikilta. Hän ei järin kauaa välitä itsekseen leikkiä, vaan kaipaa seuraa ja tykkää olla paljon sylissä. Joskus se on tietysti väsyttävää itselle, kun yrität jotain tehdä ja lasket vauvan maahan ja hän alkaakin heti itkeä. Viikonloppuna Johnny hoiteli lapsia mun kampaaja käynnin ajan ja isommat lapset olivat hieman ihmetelleet, kun isi oli antanut Nupun kitistä ja itkeskellä leikkimatolla ja olivat tästä isiä huomauttaneet. Mä en jotenkaan halua antaa vauvan itkeä yksinään, vaan paukkaan aika nopeasti hänen luo ja pelastan syliin, vaikka hyvin voisin tehdä keskeneräisen asian loppuun niin kuin Johnny tekee. Tottakai mäkin välillä teen, mutta aika usein menen nappaamaan Nupun syliin ja teen homman sitten vauveli sylissä.

vauva 7 kuukautta

Nuppu on meidän lapsista herkin, hän itkee helposti jos pienesti vaikka kääntyessään kolauttaa päätään tai pää osuu vaikka mun olkapäähän. Hän rauhoittuu aina kuitenkin tosi nopeasti.

Nuppu on ensimmäinen meidän lapsista joka nukahtaa itsekseen yöunille. Imetän häntä aina ensin, mutta lähes joka kerta vauva havahtuu hereille tai on ihan kunnolla hereillä, kun lasken hänet sänkyyn. Nuppu nukkuu pinnasängyssä, josta on toinen laita pois ja sänky on kiinni meidän sängyssä. Mä makoilen siinä sängyllä sen aikaa, että Nuppu nukahtaa, mutta häntä ei tarvitse hyssytellä tai nukuttaa sylissä, vaan hän hetken pyörii sängyssään ja muutamasti laitan suusta tipahtaneen tutin suuhun takaisin ja sitten vauveli onkin jo sikeässä unessa.

Viimeisen kuukauden ajan Nuppu nukkunut paremmin ja heräilee öisin tissille enää kaksi kertaa ja muutamasti laitan tipahtaneen tutin takaisin tytön suuhun. Tällä hetkellä päällä on ensimmäinen korvatulehdus, joten yöt ovat olleet rikkonaisempia, mutta viime yö meni jo paremmin antibiootin alkaessa purra.

Päiväunia vauva nukkuu usein kaksi tai kolme kertaa puolen tunnin ajan, mutta yllättää välillä, tosin harvemmin nukkumalla jopa tunnin tai joskus puolitoista. Nyt kipeänä hän on nukkunut puolta tuntia pidempiä päiväunia ja tämä on ollut ihan huippua!

Kun vauva nukkuu pidempiä päiväunia ehdin ottaa omia hetkiä, jos Milo on kerhossa, tehdä hieman kotitöitä kaikessa rauhassa tai touhuta isompien kanssa. Pidemmät päiväunet ovat kullanarvoisia ja vauvan lyhyet unet ovat tosi stressaavia ja ärsyttäviä. Oma rentoutuminen on hankalaa, kun odottaa jo koska se vauva alkaa taas itkeä ja joutuu käydä heiluttelemassa vaunuja ja sitten useinkaan se ei auta, vaan vauva herää.

vauva 7 kuukautta

Pääasiassa Nuppu on tyytyväinen ja hymyilevä vauva. Vierastaminen alkaa helpottaa ja eilen siskontytön syntymäpäivillä hän ei vierastanut ja uskalsi touhuta lattialla ja pyöri jopa kummisetänsä viereen leikkimään.

Vauveli ei vielä ryömi, mutta pääsee pyörimällä liikkumaan. Yhtenä päivänä laitoin tiskejä keittiössä, niin muija pyöri olohuoneesta leikkimatolta melkein keittiöön. Ai että meitä kaikkia nauratti! Nuppu on aikamoinen äidin tyttö, kuten jokainen meidän lapsista on vauvoina ollut.

Pikkuinen jää usein pyöriessä kiipeliin, kun pyörii kiinni sohvapöytään ja jää sitten siihen jumiin. Meillä ei ole Amalia ja Milo liikkuneet pyörimällä ja tämä on jotenkin tosi huvittava tapa liikkua.

Nuppu tykkää soivista leluista ja tunkee kaikki lelut suuhun. Hän rakastaa kutitusta, hassuttelua, halimista, pusuja ja kaikkea lasten ja meidän vanhempien outoa pöhköilyä.

Nuppu on hyvä syömään ja syö viisi kunnon ateriaa päivässä sekä tissiä. Tissillä ollessa hän vetää aina vain toisella puolella olevaa pitkää hiustupsuaan ja tämä on hassua, ihme ettei tupsu irtoa, kun hän repii sitä niin kovin. Toisinaan vauva pitää imetyksen aikana tiukasti mun sormesta kiinni tai räplää mun kaulakorua.

Nupulla on kolme hammasta, kaksi alhaalla ja yksi ylhäällä yläetuhampaiden vieressä. Toinen on juuri tulossa läpi ja pian hän on sitten söpö vampyyri.

Nuppu käy hienosti potalla ja oikeastaan vaippaan ei enää kakkoja ole tullut sen jälkeen, kun puolivuotiaana aloimme häntä potattaa.

Sellaisia seitsemänkuisen Nupun kuulumisia!  On hän vaan niin niin ihana <3

vauva 7 kuukautta

Minkälaisia vauvoja teillä on? 

Tänne rantautui flunssa ja ollaan oltu kaikki enemmän ja vähemmän kipeinä, Milo kaikista eniten. Johnny oli tietysti työmatkalla, kun me sairastimme ja tämä oli aika rankkaa. Riittämättömyyden tunne oli perjantaiyönä valtava, kun kuumeinen ja lujasti yskäinen Milo halusi hoivaa ja Nuppu-vauva itki kovasti hampaita. Siinä sitten olohuoneen lattialla siskonpedissä hytkytin Nuppua sylissä ja toisella kädellä silitin vieressä makaavaa Miloa. Tässä hetkessä toivoin Johnnyn olevan kotona ja mietin vihaisena päässäni, että tekisi mieli repiä mieheltä pää irti 😉

lapset

Noh seuraava yö meni mukavammin, saimme levättyä ja sunnuntaina oma olo oli parempi ja oma jaksaminen sen myötä hurjan paljon paremmissa kantimissa. Koko viikonloppu oli sairastelun vuoksi tosi laiska, katselimme paljon lastenohjelmia ja Nupun nukkuessa päiväunia Milo makoili mun sylissä sohvalla. Toki muutenkin poika sai olla sylissä ja lähellä, mutta pikkusiskon nukkuessa sai äidiltä täyden huomion ja hoivan.

Meillä isommat lapset eivät nuku kipeinäkään päiväunia, mutta aika paljon Milo kuitenkin istuskeli sohvalla ja oli todella rauhallinen. Hieman leikimme legoilla ja pelasimme muumi-lottoa, labyrinttia, haikala-peliä ja rakensimme puupaloista dominon, joka kaatui hienosti.

lapset

Amalia oli Iidan serkun kanssa mun äidillä yökylässä lauantaina ja nautti valtavasti tästä. Amalia hoivasi mummin koiraa ja sunnuntaina tytön puheissa oli koiran hankinta. Amalia on jo päättänyt hankkivansa aikuisena monta koiraa ja paljon muitakin eläimiä, vaikka joinain päivinä hän sitten muuttaakin mielensä ja kertoo aikovansa asua aina äidin ja isin kanssa.

lapset

Amalia on aloittanut satubaletin ja tykkää tästä tosi paljon. Pian ballerinoilla on kevätesitys ja odotan sitä jo kovasti. Mä olen kuullutkin jo Amaliaa odotellessa, että esityksen musiikkina on Mestaripiirros ja voi sentään, kun melkein itken jo pelkkää laulua siellä odotustilassa, vaikka en näe edes lastani tanssimassa. Saa nähdä kuinka mun käy itse esityksessä.

Tämä satubaletti on Amalian ensimmäinen harrastus, jossa hän käy yksin ilman vanhempia. Odoteltiin ihan rauhassa koska tyttö on siihen valmis, Amalia kun on ollut pitkään aika arka tässä harrastuksen aloittamisessa. Näin se oikea aika sitten viimein tuli ja tuntuu ihanalta, kuinka oma lapsi on rohkaistunut hienosti tosi monessakin asiassa ja on valtavan ihanaa nähdä kuinka hän itsekin nauttii omasta uudesta harrastuksestaan.

lapset

Nuppu on täyttänyt 7 kuukautta ja teen tästä oman postauksen pian! Nuppu syö jo hyvällä ruokahalulla tosi monia ruokia ja hän oli meidän lapsista ensimmäinen, jota täysimetin sinne puoleen vuoteen asti. Jotenkaan tämän kolmannen kanssa ei ollut kiirettä aloitella kiinteitä ruokia aiemmin.

lapset

Puolivuotispäivän kunniaksi vauva pääsi maistamaan porkkanaa ja perunaa ja me oltiin koko perhe ihan fiiliksissä. Edelleen jaksan fiilistellä syömishetkiä ja syöttötuolissa pikku jalkojaan heilutteleva hymyilevä suloinen vauva on vaan niin ihana. Se kun puuroa tai muuta ruokaa on hiuksissa ja pitkin naamaa ja vauvalla naamalla maailman levein hymy, ei siinä voi kuin hymyillä itsekin.

lapset

Lasten kanssa on valtavan paljon hetkiä, jolloin sydämeni sulaa. He usein sanovat jotain ihanaa tai ilmeilevät, tai ovat vain hassuja. Meillä on aina paljon tunteita ja ollaan kaikki (Johnnya lukuun ottamatta) tosi tunteella eläviä. Tunteita on tietysti laidasta laitaan, me ollaan kovaäänisiä hyväntuulisina ja pahantuulisina ja mua nauratti yksi ilta, kun Johnny lähti normaalia kovaäänisemmin kiusoittelemaan mua ja Nupun alahuuli alkoi väpättää ja vauva parahti kovasti itkemään. Nuppu ei ollut ehkä ennen kuullut iskältä niin kovaa ääntä ja luuli kai Johnnyn olevan vihainen mulle, vaikka kaikki oli leikkiä. Se oli hassu tilanne, sillä Nuppu ei ole ikinä säikähtänyt mun kovaäänistä ilakointia, jota teen Nupulle ja muille meidän lapsille tai tosi kovaäänistä komentamista isommille lapsille tai Johnnylle kiukuttelua.

lapset

lapset

Nuppu on heräillyt öisin edelleen useamman kerran syömään ja välillä olen antanut vain tuttia, mutta usein ottanut tissille. Nyt tässä on tapahtunut ihan huikea muutos ja tyttö on ehkä viikon syönyt rintaa vain kahdesti yössä ja tuttia olen antanut muutamasti. Ihan luksusta ja on todella huomannut, että on saanut nukkua itsekin pidempiä pätkiä.

Mä olen suunnitellut, josko lähtisin rilluttelemaan ja kuuntelemaan Kaijaa Lohjan rantajameille heinäkuussa. Saas nähdä tuleeko siitä mitään, mä en ole Amalian ja Milon vauva-aikana käynyt viihteellä, vaan vasta myöhemmin. Mukavahan olisi jos yöimetyksistä päästäisiin ennen sitä tai sitten voisin pumpata maitoa ja toivoa, että vauveli joisi sen nokkamukista.

Nuppu on harjoitellut nokkamukista vedenjuontia ruoka-aikoina ja se on lähtenyt nyt sujumaan, niin että autan. Alkuun vauva vain puri tuttiosaa eikä ymmärtänyt imeä, mutta nyt välillä hän imee ja saa vettä jopa suuhunsa.

lapset

Huomenna on vappuaatto ja Amalialla on eskarissa naamiaiset herkkujen kera! Tyttö on jo suunnitellut naamiaisasunsa ja lupaan kuvata sen teillekin!

Mitä suunnitelmia teillä on vapuksi? Aurinkoisia päiviä kaikille <3

Heipparallaa pitkästä aikaa! Katselin tuossa kalenterista eilen, että viimeisimmästä kirjoituksestani tuli tasan kaksi viikkoa. Eipä näin pitkää kirjoitustaukoa ole ollutkaan näiden kuuden vuoden aikana mitä olen blogia pitänyt eikä tämä tauko ollut mitenkään suunniteltu ja siksi en siitä mitään etukäteen kirjoittanutkaan. Ei vaan ole ollut fiilistä kirjoittaa eikä juuri aikaakaan (heh just muistin, että mullahan oli selkä viikon verran rikki ja perään tuli rintatulehdus). Blogisivulla olen käynyt muutamasti kurkkaamassa onko joku jättänyt kommenttia, muuten läppäri on pysynyt visusti kiinni.

pääsiäinen

pääsiäinen

Täällä on nautittu auringosta ja ihanan lämpimistä ilmoista ja Johnny on ollut kotona pääsiäisen pyhät. Milolla oli torstaina pääsiäiskerho, johon koko perhe sai osallistua ja pyysin eskarista Amalialle vapaapäivän, jotta hänkin pääsi meidän mukaan. Johnny tosin oli töissä vielä torstain, mutta minä ja lapset olimme pääsiäiskerhossa. Siellä oli tipuja ja iso suloinen Kalevi-pupu. Lapset pääsivät myös askartelemaan ja treffasimme kerhossa mun serkun ja lasten rakkaat pikkuserkut.

pääsiäinen

Kerhoilun jälkeen piipahdimme Prismassa, josta haimme evästä ja jatkoimme siitä puistoon, johon olimme sopineet yhden ystäväperheen kanssa tärskyt. Lapset leikkivät yhdessä, Nuppu nukkui perinteiset puolen tunnin tirsulit ja me höpisimme ystäväni kanssa. Nuppu pääsi keinumaan toista kertaa ja vauveli kikatti kovasti Milolle, joka häntä hiljaa keinutti ja samalla nauratti.

Pääsiäislomalla isommat lapset olivat yhden yön mummin ja fafan luona ja me emme tehneet juurikaan yhtikäs mitään Johnnyn ja Nupun kanssa. Seuraavana päivänä tästä juhlimme mun serkun lasten synttäreitä ja sieltä menimme vielä siskoni perheen pihalle paistamaan nuotiomakkarat.

pääsiäinen
Tässä lapset olivat lähdössä mummin kanssa teatteriin!

Johnny on tehnyt hirmuisesti pihahommia, ja meidän piha näyttää jo aika siistiltä. Mä olen lakaissut terasseja ja sisustellut niitä hieman. Ulkona ollaan oltu tosi paljon ja Nuppu viihtyy hyvin vaunuissa, kun nostaa päätyä ylös. Siellä pikkuinen leikkii leluilla ja katselee meidän touhuja.

Päiväunia Nuppu nukkuu tosi huonosti, puolen tunnin pätkiä kolme kertaa ja tämä raastaa hermoa. Oma rentoutuminen on tosi vaikeaa, kun tämä nukkuminen on näin huonoa. Jotenkin silloin Nupun ollessa ihan pikkuinen, kun hän lähes vain nukkui ensimmäiset kolme kuukautta kuvittelin, että hän tulisi jatkossakin nukkumaan päikkäreitä paremmin kuin Amalia ja Milo aikoinaan, mutta eipä se niin mennyt.

pääsiäinen

pääsiäinen

Eilen kävimme Lohjalla SikaKiva-Eläinpihalla pääsiäistapahtumassa ja lapset saivat pidellä tipua ja käärmettä. Mulla tuli ihan paniikki, kun näin käärmeen kauempaa ja jouduin painelemaan ulos. Mä pelkään käärmeitä ihan kauheasti enkä saata ymmärtää miten mun lapset ottivat käärmeen tosta noin vaan käsiinsä.

pääsiäinen

pääsiäinen

pääsiäinen

Amalialla oli eläinpihalla mukana oma puhelin ja jessus miten paljon se kuvasi. Juoksi oikein ja räpsi kuvia, mua nauratti ihan kauheasti. Amalia on tosi eläinrakas ja Milo toki myös.

Mun oma lemppari oli karvasika, se oli ihan mainio. Meni hirmuista vauhtia, kun emäntä sitä talutti ja omaa kuulemma todella lempeän luonteen.

Nuppu oli vuoroin meidän vanhempien sylissä ja heppa työnsi turpansa tosi lähelle Nuppua. Vauva katseli tipuja oikein kiinnostuneena, niitä kun oli monta siinä pyörimässä.

pääsiäinen

pääsiäinen

pääsiäinen

Heh mun toinen sukka on Johnnyn ja en yhtään korkeemmalle oo sitä saanu vedettyä 😉 

Eilen olikin käynyt pääsiäispupu meillä ja jättimunat löytyivät Nupun vaunuista! Aikamoisen saaliin molemmat saivat ja niin innostuneina etsivät munia.

Yleensä meillä on isot pääsiäismunat löytyneet saunan kiukaalta, mutta tänä vuonna aavistettiin lasten menevän sinne ekana ja päätettiin Johnnyn kanssa tehdä pieni jäynä ja laitettiinkin sinne ihan pikkuruiset munat. Noh pienempi ei tätä arvostanut 😉

pääsiäinen

pääsiäinen

pääsiäinen

Sellaisia kuulumisia tänne! Kivaa uutta viikkoa kaikille! Toivottavasti teillä on ollut mukava pääsiäinen <3

pääsiäinen

Uskomatonta, vai onko? No ei ollenkaan, eikä myöskään lainkaan vaikea vauvan oppia eikä juurikaan teetä lisätyötä vanhemmille.

Mun äiti on aikoinaan alkanut potattaa mua puolivuotiaana ja näin mä olen tehnyt myös Amalian kanssa ja sitten Milon ja nyt Nupun kanssa. Kaikki ovat oppineet tekemään pottaan tarpeensa nopeasti, Nuppu teki esimerkiksi kahden kerran jälkeen.

Mä en ole näistä pottahommista ennen kirjoittanut, mutta mitäpä ihmeellistä siinä nyt on, että vauva kakkaa ja pissaa ja musta tästä on kuitenkin hyvä vinkata, sillä harvalla ehkä tulee edes mieleen, että näin pientä voi ja jopa kannattaa alkaa potattaa.

Postauksen kuvat eivät ole pottakuvia, vaan napattu ihan vain ruokapöydän ääressä Nupun ollessa isin sylkyssä <3

pottailu

Mä uskon, että puolivuotiaana vauvalla on herkkyys oppia pottailu ja siinä iässä he eivät pistä vastaan. Monesti kuulee, että lapsi ei suostu istumaan potalla, mutta näin pienenä meillä on ainakin istuttu tosi hienosti ilman kitinöitä eikä ongelmia ole tullut sitten myöhemmin, kun ovat pikkuisista asti tottuneet.

Vauvasta pitää tietysti pitää kiinni, kun hän istuu potalla, sillä ainakaan meillä kukaan lapsista ei ole tässä kohtaa vielä osannut itsenäisesti istua.

pottailu

Laitamme vauvaa potalle aina heräämisen jälkeen aamulla, ja samaten joka kerta päiväunilta herättyä. Imetän toki ensin, jos vauva haluaa, mutta muutoin menemme suoraan potalle. Vauva käy potalla myös ennen unille menoa ja heti ruuan jälkeen. Todella usein pottaan tulee pissa ja lähes tulkoon kaikki kakat ovat tulleet pottaan pottailun aloituksen jälkeen.

Mukavampihan se on pestä vauvan peppu puhtaaksi pottailun jälkeen, kuin vaippaan tehty kakka, sehän on selvä. Ja voi miten vauvakin jo hymyilee, kun kurkkaamme yhdessä pottaan ja hihkumme ja taputamme sinne tehdystä tuotoksesta.

pottailu

Vaippaa meillä käytetään toki edelleen, mutta eihän niitä siihen tahtiin enää mene kuin ennen pottailua. Meillä on lapset oppineet kuiviksi varhain ja uskon, että Nuppu oppii myös.

Kannustan pottailuun näin ajoissa siitä syystä, että pottailusta tulee heti kiva juttu eikä sitten vuoden iässä tai myöhemmin sen aloittaessa tule hankaluuksia. Lisäksi se on tosi hauskaa musta ja näyttää olevan myös vauvasta eikä tosiaan ollenkaan vaivalloista. Se fiilis on ihan huippu, kun pottaan tulee pisu tai kakka ja vauvat oppivat tosi nopeasti tämän homman <3

pottailu

Missä vaiheessa teillä on aloitettu pottailu ja miten se on sujunut?

Tervehdys, se olis lauantaiaamu nyt, kun tätä kirjoitan ja me herättiin lasten kanssa olkkarin lattialta siskonpedistä! Johnny oli viime yön pois, sillä mies oli kaverinsa kanssa Kingston Wall-keikalla Helsingissä ja miehet yöpyivät siellä.

Me herkutellaan lasten kanssa aika usein Johnnyn ollessa poissa ja näin tehtiin tälläkin kertaa. Myös siskonpeti on tullut tavaksi laittaa ja nautitaan tästä kaikki aivan valtavasti! Siinä sitten siskonpedissä ensin herkutellaan ja sotkujen siivouksen jälkeen pestään hampaat ja jatketaan leffan katselua makuuasennossa. Eilen meille kaikille iski väsy normaalia aikaisemmin (tosin Nuppu veti hirsiä jo reilu tunti ennen tätä) ja jätettiin leffa vähän kesken ja lapset jatkoivat sen katsomista loppuun aamulla mun hääräillessä Nupun kanssa aamuhommia.

Eilen meillä oli kauan odotettu ja jännä päivä, sillä Amalialla oli pitkästä aikaa tuliluomen laserhoito. Luomea vaalennettiin Töölössä ja hoito tehtiin nukutuksessa ja sen suoritti kokenut plastiikkakirurgi. Tämä hoitokerta oli jo yhdestoista. Ennen Amalian hoidot tehtiin lastenklinikalla väripulssilaserilla, mutta se ei enää tuottanut tulosta tuliluomen tummimpiin kohtiin ja nyt niitä hoidetaan toisella koneella Töölössä. Uudessa lastensairaalassa hoitoja tullaan tekemään myöhemmin tuliluomen vaaleampiin kohtiin, sillä niitä ei voi taas käsitellä Töölössä olevalla koneella, sillä se menee niin syvälle ja näin ollen vaurioittaisi ihoa.

laserhoito

Amalialle tämä oli jo 13 nukutus ja se sujui jälleen tosi hienosti ja Amalia oli super reipas, kuten aina. Tipan laitto ei tytön mielestä sattunut yhtään ja se oli kiva, sillä sitä Amalia jännitti kaikista eniten. Mä laitan Amalian kämmenselkään joka kerta puudutelaastarin, joka on tosi tehokas eikä tipan laitosta jää sitten ikävää ja kivuliasta kokemusta.

Sain olla mukana leikkaussalissa siihen saakka, kunnes Amalia nukahti ja mulle soitettiin heti heräämöstä Amalian herättyä ja menin sinne sitten hippulat vinkuen. Amalia istui siinä isolla sairaalasängyllä ja oli vähän tokkurassa.

Johnny ja Nuppu odottivat osastolla, jonne Amalia pääsi aika pian heräämisen jälkeen. Milo oli jäänyt kotiin mummin hoteisiin. Kotiin pääsimme jo puoliltapäivin ja hurautimme perinteisesti Espoossa sijaitsevaan kebabpaikkaan nappaamaan mukaan maailman parhaat kepsut! Lohjalle päästyä piipahdimme Cittarissa, josta Amalia sai valita palkinnon laserhoidosta ja tyttö valitsi L.O.L-yllätyspallon. Tehtiin samalla reissulla pikkusen ruokaostoksia ja ostettiin illaksi herkut.

Eilinen päivä meni siis oikein loistavasti ja oli oikea päätös pitää Amalia esikoulusta kotona tämän viikon. Siellä jyllää siis norovirus ja sovittiin opettajan kanssa yhteistuumin, että on parempi, että Amalia on tämän viikon kotona, jotta pysyisi terveenä hoitoa varten.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, ilma on lämmennyt ihanasti <3