07 syys Onnellinen elämä
Aikoihin ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia, joten tällä kertaa niitä. Amalian kerho alkoi viime viikolla eikä tyttö jäänyt sinne mielellään. Amalian vanhassa kerhotilassa alkoi yllättävä remontti ihan hetkeä ennen kuin kerhon oli tarkoitus kesäloman jälkeen alkaa ja niin kerho alkoikin kahta viikkoa myöhemmin ja kerhopaikka vaihtui remontin ajaksi. Tutut kerhotädit vaihtuivat myös, mutta tämä oli tiedossa jo kesälomille lähtiessä. Muutokset vaikuttivat kuitenkin Amaliaan ja hän jäi kerhoon itkemään todella kovasti. Kurjaahan se oli kaikille, mutta näin meillä alkoi kerhon aloitus viime talvenakin. Laitoin kerhoon hetken päästä viestiä ja Amalia oli rauhoittunut nopeasti ja kaikki oli hyvin.
Onneksi seuraava kerhoon jääminen sujui oikein hienosti, Amalia vain vilkutti heipat ja paineli reippaana laittamaan reppuaan ja takkiaan naulakkoon. Olin hieman hoomoilasena, mutta tajusin sentään häipyä äkkiä pois. Kerhopäivän päätyttyä Amalia hihkui innoissaan: äiti minä en itkenyt yhtään, kun jäin kerhoon!
Hymyilimme leveästi Amalian lausahdukselle kerhotätien kanssa.
Amalia on nyt siinä iässä, että ystävät ovat hänelle hurjan tärkeitä ja sovimme oikeastaan jokaiselle päivälle jotain aktiviteettia. Usein ulkoilemme lähes naapurissa asustelevan ystäväperheen kanssa ja pari kertaa olemme käyneet avoimissa päiväkodeissa, joissa myös Milo viihtyy huippuhyvin. Milo viihtyy kotonakin hyvin ja elämä on helpottanut todella paljon.
Milo on nyt 8 kuukautta ja aivan ihana tapaus. Hän on kova poika touhuamaan ja rakastaa mennä mukaan siskon leikkeihin. Milo ryömii kovin ja konttaakin vähän. Milo on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten, ja se on kyllä melkoisen hurjaa touhua. Milo on hyvin holtiton, mutta äiti on saanut tähän asti kopin pojasta.
Amalia on ollut mummin eli äitini luona yökylässä kahdesti lyhyen ajan sisällä. Mummi on kesälomalla ja aikoo ottaa Amalian yökylään vielä kolmannenkin kerran lomansa aikana. Ihan mahtavaa, sillä Amalia on ollut mummin luona yötä viimeksi reilu kaksi vuotta sitten, kun menimme Johnnyn kanssa naimisiin. Amalia tykkäsi yökyläilystä ihan hirmuisesti.
Kotiuduttuaan Amalia halasi ja pussasi veljeään kovasti, taisi olla ikävä molemmilla.
Milo käy välillä istumaan polviseisonnasta, mutta ei osaa vielä istua ihan itse tai osaa muuten, mutta saattaa kaatua helposti taaksepäin. Sivuille päin horjahtaessa Milo ottaa kädet avuksi ja tasapainottelee jo hyvin, mutta taaksepäin mentäessä pieni kellahtaa kyllä seljälleen jos häntä ei kaitse.
Milo osaa sanoa jo sanoja eikä siskoni tätä uskonut, mutta niin vaan Milo näytti hänelle, että kyllä minä vaan osaan. Pyysimme Miloa sanomaan ISI ja niin hän hienosti toisti ihan selvästi tädilleen isi. Täti oli hämmästynyt. Isin lisäksi Milo on sanonut äiti, vauva ja kakka. Amaliahan alkoi puhumaan jo todella aikaisessa vaiheessa ja pikkuveli taitanee olla samaa maata.
Nuusku on voinut hyvin ja laiskasti. Nuusku nukkuu päivisin paljon, mutta lenkille päästyään innostuu aina kovasti. Milo ei välitä Nuuskusta lainkaan eikä ole vielä ikinä käynyt Nuuskua repimään. Nuusku tietysti väistelee aika hyvin ja on paljon omissa oloissaan. Iltaisin Nuusku pomottaa välillä, mutta aika rauhassa hän on ollut. Nuuskun leikattu jalka on parantunut hienosti ja nivelrikkoon määrätty pitkäaikainen kipulääke on tuonut apua. Epilepsialääkitys on myös auttanut hyvin eikä Nuusku ole saanut aikoihin kohtauksia.
Huh johan siinä tuli juttua ja kuvia!
Tällä hetkellä meidän perheen elämä on hyvinkin seesteistä ja onnellista <3
Iloisia päiviä kaikille! <3